Mitä tehdä?

Taloyhtiömme katto maalattiin 2004 noxydemaalilla ja työ tehtiin ruiskuttamalla. Kiistaa tuli hallituksen jäsenien kesken maalaustavasta. Olisimme halunneet työn tehtäväksi sutimalla. Osalle näytti riittävän edullinen hinta ja siksi päädyttiin maalin ruiskuttamiseen.
Nyt näyttäisi siltä että katto on pahemmassa kunnossa kuin ennen maalausta. Takuu työlle oli 2vuotta, eikä urakoitsija tule yhtään vastaan. Katon maali näytti irtoilevan jo yhden vuoden jälkeen. Joten mielestäni takuu asioihin olisi pitänyt kai puuttua aikaisemmin. Kattoa kyllä pestiin hiekankin avustuksella, joten ei kai siitä ollut kiinni tämä irtoileminen.
Tekijä sanoi pensselimaalauksen taas olevan mahdotonta, mutta naapurimme katto maalattiin pensselein. Mahdotontako??! Saako kattoa enää kuntoon vai uusi kattoko?
81150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lukee mitä on kirjoitettu työlle ja materiaaleille annettu takuu ja milloin se takuutarkastus tehdään. Samoin työtapa, jos on urakkasopimuksessa määritelty ruiskumaalaus, niin siihen on teidän tyytyminen, turhaan sitä jälkeenpäin "rypistelee".

Ja saako sen katon kuntoon vaihtamatta katetta, jaa kun epätietoinen ei ole kertonut meille kommentoijille, mikä katemateriaali. Pelkällä maalauksella ei periaatteessa pysty pilaamaan katemateriaalia, tietää vaan erittäin työlästä entisen maalin poistoa, että ussi maali tulisi pysymään pidempään.


Ja vielä, halpaa ja hyvää ei ole olemassa. Ruiskuttamalla toki saadaan nopeasti pintaa, mutta käsityönä tehtynä maalaus on hitaampaa, mutta työ tekijäänsä kiittää. Pitää vaan tietää, milloin mikin on paras työtapa roiskia maalia pintaan.

Äänestä

Tämä Noxyde on ns. pinnoite, eikä maali. Halpa vaihtoehto maalaukselle. Se on paksua ja liian tönkköistä pensselein maalattavaksi.
Varsinainen kate ei ole varmaankaan mennyt pilalle, mutta pinnoitteella päällystetty peltikatto alkaa ruostumaan herkästi.
Pinnoitteella tehty peltikatto ei ole enää maalattavissa, pinnoite on viimeisin pinta katolle, joka on jo ennen pinnoitusta tuhoon tuomittu. Lähes kaikki katot kuitenkin saa maalattua kuntoon. Pinnoitteet on kuitenkin suunniteltu huopakatoille. Viime aikoina on alettu pinnoittamaan peltikattoja, jotka ovat ruosteisia ja joissa on kattovuotoja. Lisäikää katolle saadaan n. 10vuotta.
Pinnoitteet ruiskutetaan ja maalaustyöt tehdään aina käsin.

Äänestä

joka teki työselityksen tuohon urakkaan. Kai sellainen on tehty, samoin kuin muutkin YSE:n mukaiset paperit.
Vielä tänäpäivänäkin teetetään taloyhtiöiden rahoilla "ihan vaan suusanallisilla sopimuksilla"
töitä, mututuntumalla.
Mitäs työn valvoja sanoo? Vai valvoitteko ihan talkootöinä homman?

Äänestä
  • Selitys oli tehty isännöitsijän laatimana. Annettiin kuitenkin mahdollisuus ehdottaa vastaavaa tai "parempaa" menetelmää työn suorittamiseksi.

    Äänestä

"Pinnoitteet" ovat todellakin kattojen pilaajia. Miettikää mitä katoillenne laitatte. Aina ei kannata mennä sieltä missä aita on matalin. Halpaahan se ruiskutus on, mutta kalliimmaksihan se loppupeleissä tulee.

Äänestä

Peltikatto on nopea ja edullinen vaihtaa, jos se ei satu olemaan konesaumakattoa. Vanhat pellit nevadaan ja uudet tilalle vanhoisiin ruoteisiin. Tämä saattaa tulla jopa maalaustakin edullisemmaksi. :)

Äänestä

Rakennusalalle tulee koko ajan uusia yrittäjiä "hyvän rahan" perässä. Tienaavat rahaa, jättävät maksut rästiin, eivätkä maksa veroja.. Työtekijöiden palkatkin monasti jätetään maksamatta.
Hinnoissa kilpaillaan ja markkinoiden oikeat hinnat vääristyvät. Työt tehdään vailla ammattitaitoa ja yleensä fuskataan siellä missä voidaan.
Suomen johtavat rakennusliikkeet ovat ralan jäseniä ja jäsenyys velvoittaa laatuun. Luin juuri vanhan keskusteluaiheen, jossa oli keskustelua samasta aiheeesta. Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001256&posting=22000000022063720

Äänestä
  • Todellakin. Aina ei kannata mennä sieltä missä aita on matalin. Mun yks kaveriki varmaan ostais vedellä lantrattua bensaa, jos vaa sais puoleen hintaan. Mut tollasta se on, valittajia löytyy ja kaikki on aina saatava ilmaseks. Sitte valitetaan kuinka ollaan tultu huijatuksi. Herätkää ääliöt!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaana67 kirjoitti:

Taloyhtiömme katto maalattiin 2004 noxydemaalilla ja työ tehtiin ruiskuttamalla. Kiistaa tuli hallituksen jäsenien kesken maalaustavasta. Olisimme halunneet työn tehtäväksi sutimalla. Osalle näytti riittävän edullinen hinta ja siksi päädyttiin maalin ruiskuttamiseen.
Nyt näyttäisi siltä että katto on pahemmassa kunnossa kuin ennen maalausta. Takuu työlle oli 2vuotta, eikä urakoitsija tule yhtään vastaan. Katon maali näytti irtoilevan jo yhden vuoden jälkeen. Joten mielestäni takuu asioihin olisi pitänyt kai puuttua aikaisemmin. Kattoa kyllä pestiin hiekankin avustuksella, joten ei kai siitä ollut kiinni tämä irtoileminen.
Tekijä sanoi pensselimaalauksen taas olevan mahdotonta, mutta naapurimme katto maalattiin pensselein. Mahdotontako??! Saako kattoa enää kuntoon vai uusi kattoko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu