olen kuullut,että Big Sur alue Californiassa olisi näkemisen arvoista? Kannattaako San Fransiscosta lähteä ajamaan sinne, onko maisemat sen arvoiset? Tietääkö kukaan 17 mile roadista?
big sur
3
562
Vastaukset
- kannattaa mennä
Jos Friscosta päin lähdetään, niin ensin tullaan Montereyhin. 17 mile road on siellä. Se kiertelee golf-kenttien laitamia, mutta myös meren rantoja. Big Sur on sitten maantiematkaa siitä etelään.
Tietysti jos haluaa nähdä mahdollisimman kauniit maisemat, missä vuoristo rajautuu mereen, niin ei tarvitse noin kauas lähteä. Riittää, että ajaa Kilpisjärveltä Tromssaan. - suikker
san franciscosta ajaa alle kahdessa big surille ja vastassa on huikeat näkymät. näkymät on ykköstien eli rantatien varressa, jossa tyynimeri puhaltelee viileästi. 17 mile road taisi olla joku pätkä siitä?? mutta suunta kuitenkin oikea. siellä ajelee pieniä teitä pitkin paljon vuokra-autoilijoita avoautoilla. tien varressa on paljon kuvauspaikkoja, jotka eivät huomaamatta.
suosittelen varaamaan koko päivän ja ajamaan rantatietä pitkin los angelesiin. me ajettiin pari vuotta sitten tämä reitti. lähdettiin vasta kahdentoista jälkeen san franciscosta ja meille jäi liian vähän aikaa ihastella maisemia. tie on aika hidas ajaa mutkaisuuden takia. kartalla näytti paljon suoremmalta ja nopeammalta...
jos palaat vielä san franciscoon, niin kannattaa kääntyä takaisin hearst castlen jälkeen ja ajaa high wayta takaisin (tie numero 5?). hearst castlekin siis näkemisen arvoinen. hearst castlesta on yli 300 kilsaa sekä losiin että san franciscoon, kumpaan sitten päädytkään. kokonaisuudessaan maisemareitti oli ehkä 200 kilometriä noin 800 kilsan matkasta san franciscosta los angelesiin. loppu osa tästä matkasta meni noin 130 km/h vauhdilla moottoritiellä.
suosittelen big suria maisemien takia! - arvoinen tie
Asuin 60 mailia Los Angelesista etelaan (Dana Point)joitakin vuosia sitten. Lomalle lahdimme pohjoiseen ajaen koko matkan tieta numero 1. Matka San Franciscoon kesti yli kaksi viikkoa eika tahtonut riittaa kun nakemista riitti, vaikka LAn lapi ajoimmekin niin nopeasti kuin voimme. Eika tama ollut ensi kertaa talla valilla - olinhan asunut alueella jo lahes kymmenen vuotta.
Nakemisen arvoista:
Santa Barbara, Pismo Beach, Morro Bay, varsinkin jos on kunnon laineet sen ison kiven luona. Morro Baysta on lyhyehko matka Hearst Castleeen (San Simeon) jossa helposti vierahtaa useitakin tunteja. Sen jalkeen Ventana/Big Sur, melkein pystysuora kallio satoja metreja suoraan ylos meresta ja tie kiertelee sen puolivalissa kymmenien mailien verran. Big Surin jalkeen on aika pysahtya Carmel-by-the Sea'ssa, hieno paikka, paljon taidekauppoja ja hyvia ravintoloita. Carmelista voikin sitten kayda kuuluisalla 17 Mile Drivella joka kiertelee Montereyn niemea ja tunnettua Pebble Beach golfkenttaa - sisaanpaasy on klubirakennuksen tienoilla. Carmelin etelapuolella on komea Point Lobos puisto. Toinen paiva kuluukin sitten Montereynssa jonka akvaario kuuluu ehdottomasti nahtaviin paikkoihin, ja jos olette Steinbeck faneja niin hanen kirjoistaan tunnettuihin paikkoihin. Viimeisena paivana sitten San Franciscoon rantaa pitkin ja jos aallot on isot niin kannattaa pysahtya Half Moon Bayssa Maverick alueella katsomaa surffaajia joitten paata ei palele isoissakaan aalloissa.
Jos aikaa riittaa niin sitten edellen pohjoiseen San Franciscosta rantatieta Bodega Bayhin jossa filmattiin Hitchkockin Linnut. Hieman siita pohjoiseen on Fort Russ joka on siita erikoinen historiallisesti, etta siina oli aikoinaan Espanjan ja Venajan valinen raja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4706670Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1983988Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112553Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit302134Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1441501Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791366Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861208- 681196
- 661151
- 481109