Vaimo! Missä miehesi

kalastaa?

Saavuimme mökille illansuussa. Paikka oli todella hulppea, mökki kelohonkaa ja rantasaunalla iso terassi. Sovimme työnjaon ja minulle lankesi iltapalan laitto. Kiskoin voileipien teon yhteydessä konjakkia suoraan pullosta – lääkärin määräyksestä yleiseen vitutukseen, muistin jonkun sanoneen. Ville ja Eki kantoivat puita ja vettä saunaan. Sain voileivät ja kahvin valmiiksi, puolikkaan konjakkipullon voimalla. Äijät tulivat ylös ja nauttivat iltapalan seisaaltaan. Myös heille näytti viina maistuneen.

- ” Sauna on kohta valmis ” Eki katsoi meitä molempia uteliaana, ilmeisesti äkäisyys oli näkyvää sorttia.
- ” Joo. Tullaan, tullaan ” Ville vastasi iloisesti, kaivaen pyyhettä kassistaan.

Katselin Villeä kulmieni alta. Mies ei huomannut katsettani ja hän tutki kiinnostuneena Ekin takapuolta katseellaan, hyväksyvä ilme kasvoillaan. Ville huomasi katseeni ja maiskautti suutaan, vilkaisten samalla Ekin suuntaan.

- ” Lumppu ”, sanoin puoliääneen, mutta Ville taisi kuulla sen.
- ” Äh, anna jo olla ja tule saunaan ” Ville jatkoi iloisena, pyyhe olallaan.

Siivosin pöydän ja istahdin hetkeksi terassille, torkahtaen väsymyksestä ja konjakista. Piristyneenä hetken torkuista nappasin pyyhkeen ja konjakin mukaan saunalle. Matka rantaan oli hidas ja vaivalloinen, känni ei pitänyt kaidalla tiellä ja jouduin ottamaan usein tukea puista, etten olisi kaatunut rähmälleni. Saunan pukuhuone oli ilman valoja ja riisuin vaatteeni pimeässä horjuen. Sauna oli hämärä ja kesti tovin, ennen kuin silmäni tottuivat valoon. Kiuas sihisi pahaenteisesti ja kuuma ilma poltti ihoani kun rämähdin istumaan miesten väliin. Ville jatkoi veden paiskomista kiukaalle ja kyyristyimme kaikki löylyn iskiessä niskaamme.

- ” Vitun hyvät löylyt ”, sain soperrettua katkonaisesti, kuuman ilman polttaessa keuhkoja.
- ” Lisää löylyä syntisille ” Ville puhisi heittäessään keikaroiden vettä kiukaalle.
- ” Hullu äijä, lopeta jo ” Eki tuhahti katsoessaan silmiini kysyvästi.
- ” Ei meitä tarvitse rankaista sun synneistä”, hihittelin kuumissani, Ekin tummiin silmiin tuijottaen, viekkaasti silmää iskien.
- ” Saatanan luuserit ” Ville suhisi hampaiden välistä ja heitti ämpärin loput vedet kiukaalle.

Pakenin lauteilta Ekin perässä. Pukuhuoneeseen kuului Villen epäselvä sadattelu ja metallinen kilkatus, löylykauhan pyöriessä tyhjässä metalliämpärissä.

Tarjosin Ekille huikkaa konjakkipullostani. Mies veti reilut kulaukset, välillä irvistellen ja ilmaa haukkoen, pallea kiivaasti kohoillen. Mies raapi nautinnollisesti löylyn polttamaa ihoaan ja katseli minua estottomasti.

- ” Jos mä Annen tunnen, niin ei se kertois kenellekään ” Eki virkkoi.

Jäin tuijottamaan Ekiä hölmistyneenä. Konjakki poltti suutani ja tunsin miten veri pakeni naamaltani. Mittailin miestä epäuskoisena, enkä uskonut kuulemaani.

- ” Kertois mitä? ”
- ” Sun vaimolles niistä teidän jutuista ” Eki vastasi silmiini tuijottaen.
- ” Ei perkele, nyt saa äijä kyytiä ”, parahdin vihaisena ja mustasukkaisena.

Syöksyin saunan ovelle tunnekuohun ja häpeän sihistessä humalaisessa päässäni. ” Kelle sen vitun äijän pitää vielä juoruta ”. Eki huomasi raivoni ja asettui eteeni, napaten minut käsillään syliinsä. Miehen tiukka ote sai minut rauhoittumaan. Eki vapautti otteensa ja jätti käden harteilleni, rutistaen olkapäätäni kaverillisesti.

- ” Voi vitun kusipää ”, puhisin kiukkuani.
- ” No semmonen se on ” Eki tyynnytteli minua rauhallisena.

Ville syöksyi punaisena ohitsemme uimaan. Kiskoimme Ekin kanssa konjakkia tasaiseen tahtiin ja pummasin mieheltä tupakan, vaikka en edes polta. Eki tarkkaili Villen uimatouhua syrjäsilmällä, ettei humalainen mies hukkuisi matalaan rantaveteen.

Jatkoimme kännäämistä vielä takkatulen loimussa ylämökissä ja popsimme jäljelle jääneet voileivät. Ville sammui ensimmäisenä tuvan sohvalle ja peittelin miehen löytämälläni matkahuovalla. ” Idiootti, kusipää ”, irvistelin miehelle mielessäni.

Jäimme Ekin kanssa kahdestaan istumaan takan eteen, puhumattomina tuleen tuijotellen. Miehen tummat salaperäiset silmät tutkivat minua uteliaana ja vastasin katseeseen yrittäen selvittää miehen ajatuksia. Takkatulen loimussa kasvojen rosoinen iho ja musta parta saivat miehen näyttämään merirosvolta, tai ehkäpä jesuiittapapilta, mietin kasvoja tutkiessani. Miehen totiset kasvot sulivat lempeään hymyyn tuijotuksestani, hampaiden välkkyessä parran seasta.

- ” Hyvä jätkä se on, ainakin nukkuessaan ” Eki vilkaisi nukkuvaa Villeä.
- ” Hmmmm ”, kuittasin hyvyydestä.

Olimme tuhdisti kännissä, mutta korkkasin vielä kossupullon. Eki katseli minua hymyillen, pyörittelen päätään tarjoamalleni kossupullolle,

- ” Sauna olis vielä lämmin ”
- ” Taitaapa olla ”, vastasin Ekin vihjauksesta kiinnostuneena.

Marssimme huojuen peräkanaa saunalle. Kiuas oli rauhoittunut sitten viimeisen, sihisten mukavat jälkilöylyt ja irrottaen kunnolla hien pintaan. Istuimme vierekkäin hämärillä lauteilla, kiukaan kihistessä viimeisiä löylyjä. Ekin käsi laskeutui epäröiden reidelleni ja mies katsoi arastellen silmiin. Annoin kämmenen liukua pitkin miehen karvaista kättä, ohjaten miehen kämmenen ylemmäs jalkoväliini.

Lue koko juttu jos uskallat!

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=2500000000000008&posting=22000000025614992

0

18583

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

        Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
        Maailman menoa
        331
        7179
      2. Kysymys muille miehille

        Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
        Ikävä
        71
        4388
      3. Sinä eräs, pyydän......

        AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
        Ikävä
        208
        3175
      4. Kohta katson sun kuvaasi

        ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
        Ikävä
        24
        2987
      5. Nimikirjaimet

        Kuka kaipaa ketä 🥰
        Ikävä
        74
        1952
      6. VOI TÄTÄ ILON

        JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
        Tuusniemi
        153
        1826
      7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

        Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
        Maailman menoa
        216
        1773
      8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

        jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
        Ikävä
        166
        1587
      9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

        Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
        Ikävä
        120
        1548
      10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

        Olet mielessäni, vanhempi mies
        Ikävä
        89
        1448
      Aihe