Typpisalkku idea

Eihän mikään laki pakota ostamaan sitä salkkua.
Viljavuuspalveluun näytteiden lähettäminen ei ole halpaa.

Joku jolla on sopivasti aikaa ja on jo hankkinut typpisalkun, lähdeppä kiertämään talosta taloon ja kohtuullisella korvauksella teet typpi määrityksen.
Monella tilalla salkkuun jäisi 5 vuoden kuluttua vielä aineita. Toiset taas joutuvat hankkimaan täyttö satsin.
Joku taisi mainita salkullisen riittävän noin 500 näytteeseen.
Eli yhden näytteen hinta ei ole päätä huimaava. Päälle pieni matkakorvaus ja palkka. Eli naapurin näytteen/näytteiden analysointi voisi maksaa 3-20 eurooppaalaista rahaa.

Maanviljelijöiden tarvitsee pitää toistensa puolia.
31432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuossa hommassa on selvästi ulkoistamiselle tilausta.
Pikku vinkkinä voisi myös mainita, että normaalilla sänkipellolla, josta on edellisenä vuonna korjattu hyvä sato, niin typpitaso on nolla koska sato on kuluttanut kaiken typen. Tällöin ei aiheudu typpimäärän korjaustarvetta.
Sanoisin, että ekan vuoden mittausten jälkeen nuo lukemat saa vaikka hihasta, kun ottaa edellisen vuoden esikasvin, sadon ja syksyn lannanlevityksen huomioon!
Ps. Jos syksyllä on levitetty pellolle lantaa, niin typpeä tulisi löytyä yli puolet lannan mukana levitetystä, tai muulloin saatetaan epäillä typpeä haihtuneen tai valuneen jopa vesistöihin. Lannoituksessa on kuitenkin tuo karjanlanta huomioitava typpituloksista huolimatta.

Äänestä

, ostin kyseisen kapsäkin ja jos en olisi tiennyt sisällön olemattomuutta, olisin alahuuli väristen katsonut vanhan 1200mumpsin perään!
Ostaessani ko. kapsäkkiä, kerrottiin sillä saatavan n. 100 näytettä testatuksi, käytäntö osoittaa... Meinataan tehdä parin kaverin kanssa määrityksiä.
Joku tarjosi "tee itse" miehille liuskoja määritykseen, voisi olla tutustumisen arvoinen juttu.
Mielestäni salkun sisältöä voisi hankkia jostain erikseen.

Äänestä

sivua sieltä löytyy taas mukavaa uutta tietoa
näistä ympin lisätoimista, on suattanna jonkun suunnitelmat mennä......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mv 185 kirjoitti:

Eihän mikään laki pakota ostamaan sitä salkkua.
Viljavuuspalveluun näytteiden lähettäminen ei ole halpaa.

Joku jolla on sopivasti aikaa ja on jo hankkinut typpisalkun, lähdeppä kiertämään talosta taloon ja kohtuullisella korvauksella teet typpi määrityksen.
Monella tilalla salkkuun jäisi 5 vuoden kuluttua vielä aineita. Toiset taas joutuvat hankkimaan täyttö satsin.
Joku taisi mainita salkullisen riittävän noin 500 näytteeseen.
Eli yhden näytteen hinta ei ole päätä huimaava. Päälle pieni matkakorvaus ja palkka. Eli naapurin näytteen/näytteiden analysointi voisi maksaa 3-20 eurooppaalaista rahaa.

Maanviljelijöiden tarvitsee pitää toistensa puolia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu