Samojedinkoira?

Jokue

Soveltuisko Samojedinkoira perhekoiraksi paritalossa asuvalle? Piha rajoittuu metsään jossa mahdollisuus tallustella koiran kanssa.

Varsinaista Lenkkeilyä/kävelytystä aika vähän, mutta päivittäin ulkona puuhailua monta tuntia jolloin koira olisi mukana, ja muutenkin päivät kotona, ettei yksin joutuisi olemaan juuri ollenkaan.

Luvin rotu kuvauksesta, että on hyvin laumakeskeinen, ilmeisesti siis helppo opettaa, että saa touhuta pihalla vapaana kunhan omistaja ja koira sivusilmällä seuraa toistensa tekemistä?

Mistään en löytänyt tietoa kuinka pitkä tuo turkki/karvat on?

Vai oliskos joku muu rotu parempa valinta?

23

7859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta

      Sopii perhekoiraksi, myös paritaloon. Voi olla vaikea opettaa pysymään juuri sillä omalla pihalla, ellei aitaa ole. Saattaa kaivella kuoppia myös sinne naapurin puolelle.

      Samojedi tarvitsee kyllä paljon liikuntaa. Sehän on seura-ja rekikoira. Viihtyy ulkona hyvin ja touhuaa mielellään kaikenlaista isäntäväen kanssa.

      On laumakeskeinen ja hyvin ystävällinen ja sosiaalinen. Itsepäinenkin, jos sille päälle sattuu.
      Mielestäni helppo koulutettava. Ahne ruoalle ja makupalojen edestä menee vaikka solmuun.

      Turkin pituus vaihtelee jonkin verran. Kuvista saat kyllä käsityksen siitä. Turkkia hoidetaan säännöllisesti harjaamalla ja kampaamalla. Kerta viikossa riittää. Juuri muuta hoitoa se ei tarvitse mutta nuo em. on muistettava tehdä. Muutoin se on yksi takkupesä.

      Haukkuherkkyys on yksilöllistä ja siitäkin voi kouluttaa pois.

      • Jokue

        On pihalla "aita", semmoinen pensasaita jonka läpi kyl pääsee jos niin haluaa.

        Aikasempi koirani oli Snautseri joka oli myös välillä itsepäinen, hyvähän se on, että oman mielipiteensäkin ilmaisee. Ymmärsi todella hyvin oman pihan rajat ja tiesi jos menee liian kauaksi niin joutuu hetkeksi sisälle tai portinsisäpuolelle.

        Ilmeisesti rajat olisi yhtä helppo opettaa samojedillekkin?

        Täytyypä vilkaista tuota linkitettyä foorumiakin joskos siel löytyisi hyödyllistä tietoa.


      • siellä
        Jokue kirjoitti:

        On pihalla "aita", semmoinen pensasaita jonka läpi kyl pääsee jos niin haluaa.

        Aikasempi koirani oli Snautseri joka oli myös välillä itsepäinen, hyvähän se on, että oman mielipiteensäkin ilmaisee. Ymmärsi todella hyvin oman pihan rajat ja tiesi jos menee liian kauaksi niin joutuu hetkeksi sisälle tai portinsisäpuolelle.

        Ilmeisesti rajat olisi yhtä helppo opettaa samojedillekkin?

        Täytyypä vilkaista tuota linkitettyä foorumiakin joskos siel löytyisi hyödyllistä tietoa.

        Esitä kysymys sinne, se on sammarien keskustelufoorumi. Saat aitoja vastauksia kokeneilta ihmisltä.
        Pensasaita kyllä pitää sen omalla puolella. Meidän sammarit eivät mene naapurin pihaan vaikka ei ole mitään aitaa. Vain matala ojanavero. Hieman vaatii opettamista mutta yli 10v on omassa pihassa pysyneet


      • ihana koira

        Ei kaikki samojedit ole ahneita ruoalle, ei ainakaan minun samojedini ollut, joten sekin on ihan yksilöllistä, sammarini ei myöskään ollut ns. haukkuherkkä.

        Samojedi on myös pestävä silloin tällöin, ainakin kurakelien aikaan se homma on pakko tehdä ja siihen saa varata aikaa 3 -4 tuntia. Turkki kun on vettähylkivää, niin jo pesun alkuvaiheessa menee melkoinen aika että saa sen turkin suihkuteltua märäksi ennen varsinaista pesua. Todella perusteellinen huuhtelu on välttämätön, että kaikki pesuaine lähtee turkista pois.

        Pesun jälkeen pyyhkeillä kuivaaminen ja sen jälkeen alkaa föönaaminen ja karstalla ja kammalla turkin selvittäminen.

        Pesu on hyvä tehdä myös silloin kun koiralla on karvanlähtö, pesussa irtoaa silloin melkoisesti karvaa ja nopeuttaa hieman sitä karvanlähtöä.

        Samojedin omistajan on myös varauduttava siihen , että karvoja on joka paikassa, koska turkki on todella paksu ja pohjavillaa irtoaa kyllä läpi vuoden.

        Koira pysyy kauniin näköisenä vain aktiivisella turkin hoidolla, olen nähnyt niitä ns. pihakoirina pidettäviä sammareita ja kyllä ihan sääliksi käy kun ovat likaisia ja takkuisia.

        Omani oli ainakin luonteeltaan aivan mahtava, hyväksyi vieraat koirat kuin myös ihmiset, kulmakunnan lapset rakastivat koirulin paksun turkin silittelyä ja saivat tietenkin aina kiitokseksi pusun :)


        http://www.aijaa.com/v.php?i=732742.jpg


    • ei vastauksia

      Googleta: samojedifoorumi

      Sieltä saat vastaukset kysymyksiisi paremmin kuin täältä. Samaten samy.fi löytyy linkkejä kasvattajien sivuille ja kuvia sammareista (turkista)

    • junnu_viel

      Samojedi on perhe kira ja sopis varmaan sulle. Turkki on pitkä ja tuuhea(useimmiten). Lenkkeilyä se tarvitsee paljon tai vähän(riippuu koirasta).

    • 2 koiran emäntä

      Minulla on toinen koira sammari..uros sellainen. Paritaloon käy hyvin..mutta meillä on ainakin välistä suhteellisen haukkuherkkä, seuraa ihmisiä. Mutta kieltämällä lopettaa. Meillä ei aina pysy omalla pihalla, vaan karkailee omille teilleen, jos huomaa jotain kiinnostavampaa,esim. oravat, linnut tai ihmiset. Lähtee katsastamaan niitä. Ei kauas karkaa..ja tulee aina takasin. Mutta tottelevaisuus/kuulo ainakin meidän sammarilla valikoiva.Eli aidattu piha paras. Muuten helppo kotikoira, mutta turkin kanssa saattaa mennä hermot. Ainakin, jos rotu ei tuttu. Päälykarva sammarilla suht.pitkää takkuuntumatonta, mutta se alukarva tekee siitä hankalan. Se takkuuntuu helposti..ja alkaa huopaantua ja haista,jos ei huolehdita tarv. useasta harjauksesta. Ja värinä valkoinen, ei ole mitä parhain. Helposti lika näkyy..ja koiraa ei voi koko ajan koiran shampoolla pestä ja vedellä ei lähde puhtaaksi. Että melkein suosittelen, vaikka Suomenlapinkoiraa ennemmin..jo värinkin kannalta. Turkki niillä on samanlainen. Eli sammarissa on hyvät, kuin "huonot" puolensa. Ai joo..pelkkä pihalla touhuaminen ei sammarille riitä..tekee "tuhoja" pitkästyessään. Sammari voi kaivaa silmän välttäessä varsinkin pentuna kuoppia..jyrsii puuosia. Mutta tarpeellisen liikunnan saatuaan..pötköttelee vain seuraillen välillä ihmisiä. Mutta tekeehän ne muutkin koirarodut ns. tuhoja..että tiiä sitten. Mieti hyvät ja ne huonommat puolet. Oletko valmis hoitamaan varsinki turkkia, koska hoitamattomana tosi ruma ja haiseva.

      • <jglklg<j

        Samojedi valikoi mitä haluaa kuulla! Jos orava on tuolla ja omistaja tuolla ilman makupala, orava voittaa 6-0. Aidattu piha ehdoton!


      • Anonyymi
        <jglklg<j kirjoitti:

        Samojedi valikoi mitä haluaa kuulla! Jos orava on tuolla ja omistaja tuolla ilman makupala, orava voittaa 6-0. Aidattu piha ehdoton!

        IHANA VALKOINEN KILTTI KOIRA, KUN TÄLLAISIA KOSKETTTAA, ELÄMÄ ON KAUNIS--SAMOJEDI PIENI OLET RAKAS, MYÖS ORAVAT,


    • fanny

      Itselläni on 12-vuotias samojedi. Koira on aivan ihana ja rakastaa kaikkia ja koko maailmaa. Mutta sam-marin omistajan pitää tuntea myös vastuu koirastaan. Niinkuin edellä on sanottu, turkki vaatii kyllä tosi paljon hoitoa ja siihen saa varautua, että koti ei enää koskaan ole karvaton. Kun karvanlähtöaika tulee, niin sitä todella lähtee. Oma sammarini pysyi melko hyvion omalla pihalla, mutta muutettuamme parita-loon, jossa on pieni piha, niin koira kyllä yritti lähteä heti kun silmä vältti. Nyt koko piha on aidattu. Sammari tarvitsee myös liikuntaa. Pelkkä pihalla touhuilu ei riitä. Ja jos sille ei järjestä toimintaa, niin se kyllä keksii sitä itse. Meidän pihalla oli aina pari pensasta käännetty ylösalaisin kun tulin töistä kotiin ja kerran omanapuun runko järsitty keskeltä poikki. Se myös kaivoi pihalle metri kertaa puoli metriä ja puoli metriä syvän kuopan, jossa sitten tyytyväisenä makoili. Oma sammarini ei myöskään hauku, mutta ulvoo ja "murisee" yms jutustelua. Sammarit on ihania ja jos on valmis tuohon kaikkeen, niin sammari on oikea valinta. Ketjun aloittaja on ehkä jo oman rotunsa kuitenkin valinnut

    • nöffi-fani

      Luulisin, että samojedi olisi teille ok. Kannattaa silti harkita esimerkiksi labradorinnoutajaa. SAe sopisi varmasti myös teille.


      Miettikää vielä eri rotuja, koska muitakin soveltuvia löytyy.

      • yksvaakbnäl

        Kyllä labradori taitaa olla aktiivisempi ja miljoona kertaa adhdmpi kuin sammari!


    • Sari_21

      Perhekoiraksi samojedi kyllä sopii oikein hyvin. Metsässä samojedi varmasti nauttii tallustelusta. Mutta...samojedi tarvitsee hyvin paljon liikuntaa, pelkkä pihalla touhuaminen ei samojedille riitä. Muuten se turhautuu. mahtavaa ettei samojedi joudu olemaan yksin kotona paljon, sillä samojedi ei viihdy kovin hyvin yksin. En oikein suosittelisi samojedia teille, sillä se tarvitsee hyvin paljon liikuntaa. Monta pitkää lenkkiä päivässä. Ja toiseksi, samojedin kouluttaminen ei ole todellakaan noin helppoa! Sitä on vaikea kouluttaa, mutta oikealla motivoinnilla samojedi kyllä oppii. Laumakeskeinen samojedi on, ja se rakastaa olla huomion keskipisteenä. Tosin se tulee kyllä toimeen todella hyvin toisten koirien kanssa, jopa samaa sukupuolta olevien. Helposti samojedi ei pysy pihalla vapaana, ja saatte varmasti rehkiä sen asian eteen. Suosittelen siis hankkimaan aidan. Samojedin turkki on todella pitkä, ja se vaatii jokaipäiväistä harjausta, sillä muuten se takkuuntuu ja syntyy karvapalloja. Turkki huopaantuu. Ehkä joku muu rotu olisi teille parempi valinta. Ehkä jokin kääpiökoira. Voisit kokeilla hauvakonetta.

      • Sonnenblume

        Meillä on kotona kaksi sammaria. Omien kokemusteni pohjalta seuraavanlaisia havaintoja:

        Liikunnan puolesta olen samaa mieltä siinä ,että pelkkä pihalla telmiminen ei riitä (paitsi kuumina hellepäivinä sammarimme saattavat olla tyytyväisiä pienempäänkin lenkkiin). Mutta ainakin meillä yksi kunnon lenkki (noin tunti) aamusta riittää. Tietenkin riippuu myös paljon siitä, mihin koiransa totuttaa. Lenkkivalmiita ne jokatapuksessa ovat AINA kun vain kaivaa hihnat esille, joten eivät varmasti jää himoliikkujallekaan kakkoseksi.

        Turkinhoidossa olen jokseenkin erimieltä... Tietysti, jos haluaa pitää koiransa näyttelykuvauskunnossa jok' ikinen päivä, niin silloin saa kyllä sukia turkkia ihan urakalla, mutta vähemmälläkin selviää (ja sitä paitsi liian ahkera harjaaminen kuluttaa vain suojaavaa pohjavillaa). Riippuen tietysti hieman karvanlaadusta, mutta kerta viikossa perusteellinen harjaus on riittävä, eikä takut mahdottomiksi kasva vaikka viikkoja hurahtaisi parikin ilman harjausta. En missään nimessä halua vähätellä turkinhoidon vaativuutta, sillä karvan runsauden takia kunnon harjaukseen kuluu helposti yli tunti, mutta tosiaan, hoidoksi riittää pelkkä harjaus. Pestä tarvitsee vain n. 2-3 krtaa vuodessa, sillä turkki hylkii kiitettävästi likaa. Kurakeleillä selviää tassujen ja mahanalustan huuhtomisella vedellä (ellei koira rakasta mudassa pyörimistä).

        Muutoinpa olen kanssasi samoilla linjoilla mm. tuon pihassa pysymisen suhteen;)


    • ?????????

      Mitä koulutus menetelmiä olette käyttäneet samojedeillä? kun pentu on tulossa taloon ihan lähipäivinä pitkän harkinnan jälkeen.

    • hehhee

      kyllä teille samojedi voi tulla asumaan.

    • cinskuuu

      Itsellä on samojedi/villakoira risteytys ja asumme kerrostalossa. :D

      • Itselläni kaksi samojedia ja ovat todella yksilöitä. Toisen koulutus oli helppoa ja ei hauku vaan juttelee paljon. Toinen taas ollut todella itsepäinen ja haukkuherkkä.oken ollut sen kanssa välillä tosi pisteessä. Vien neljään ja pelloille parin tunnin vapaana juoksu lenkille ja aamuisin ja iltaisin lyhyempi hihnalenkki. Tämän ansiosta ei tee kotona tuhoja yksin jäädessä. Asun kerrostalossa ja koirat ovat tyytyväisiä siellä missä minä olen kunhan saavat paljon liikuntaa. Parveke on suosikkipaikka :).
        Turkki myös yksilöllinen. Toisen turkki helppo hoitoinen, kun taas toisen karkeampi ja pohja rastoittuu helposti ja harjattava päivisin ja kerran viikossa perusteellisesti. Öljyn lisääminen ruokaan on selvästi parantanut laatua.
        Samojedi on aivan mahtava koira, eikä se paritalo mikään ongelma ole, mutta jos ei pääse kuluttamaan energiaansa niin saatatte olla todella lirissä sen kanssa.


    • anonyymi11

      kuinka hyvin sammari tulee toimeen kissojen kans? meillä 4 vuotias leikattu nakku kissa ja ollaan suuniteltu koiran hankkimista sammari kiinnostas eniten :)

    • pp2

      Vanha ketju mut kirjoitan silti. Itselläni 2sammaria, narttuja. Ovat aktiivisia, aina valmiita lenkillä satoi tai paistoi. Pihalta häipyvät kuin pieru Saharaan. Jänikset, porot, hirvet ja pikku jyrsijät kiinnostavat, naapurin kissa saa kyytiä. Jaksavat vetää pitkiä matkoja ja kävellä/hölkätä pitkiä matkoja. Toinen jo 9v ja todella leikkisä. Karvaa lähtee 2kertaa vuodessa paljon. Itse harjaan koirat 1×/viikko. Asuvat isossa tarhassa ulkona ja hyvä, tilava koppi mutta silti kovilla pakkasilla nukkuvat hangessa. Ovat sisällä myös koska oma perhe on koirille kaikki kaikessa. Omani koirani rakastavat lapsia ja ihmisiä. Toisille koirille ärisevät ja toisten kanssa mennä viiletetään sulassa sovussa. Haukkuvat jonkin verran mutta ulvovat sitäkin enemmän kuono kohti taivasta. Perusasiat saa opetettua, eli oppivainen rotu mutta myös jästipäisyyttä löytyy. Herkkiä ovat. Suosittelen. Niin miinuksia on tuo ulvominen, karvanlähtö ja riistavietti ( mulla ei tuo haittaa kun asun pohjoisessa metän keskellä) jos lähiöön hankkii sammarin niin kunnon aita. Mutta jokainen koira on oma yksilö joten en yleistä vaan kirjoitan omista koiristani.

      • 2pp

        Ai niin kokonsa puolesta eivät ole sylikoiria mutta kyllä nämä kaksi kömpivät puoliksi syliin, ovat halinalleja.


    • aitojajapentuja

      Pari pientä huomiota: Ensiksikin, miksi joku edes kysyy, pysyykö koira aitaamattomalla pihalla? Jokainen VASTUULLINEN, lemmikkinsä turvallisuudesta hiukankin piittaava koiranomustaja tajuaa, että koira on eläin, viettiensä varassa toimiva eläin, yhdenkään koiran tekemisiin ei voi luottaa niin satavarmasti että jättää sen turvallisin mielin telmimään aitaamattomalle pihapläntille. Koiranne turvallisuuden ja naapurisovun säilymusen vuoksi...aidatkaa ne pihanne!!! Toinen pikku huomio: samojedinkoira rakastaa LAPSIA JA IHMISIÄ...mitäs te koiraihmiset olette elämänn alussa olleet, pentuja vai penikoita??? Ihmisen lapsi on lähtökohtaisesti ihminen.

    • rakasnalle

      Kyllä tulee toimeen kissojen kanssa, ainakin perheen oman. Ja varsinkin jos kissa on jo talossa niin varmasti näyttää koiralle paikkansa. Lenkillä jos tavataan vieras kissa niin tälle voi uhitella/yrittää lähteä perään. Kuulo hyvin valikoiva jos lenkillä vastaan tulee pupu tai jokin muu metsän otus ;) Omassa pihassa pysyy niin kauan kunnes näkee jotain kiinnostavaa, se on tietty pilke silmäkulmassa ja viuh korvat kiinni ja menoks! Makupaloille perso ja maailman rakastavin, jääräpäisin, hellin, syliin änkeävä, kuoppia kaivava, ikinuori, takkuturkki jolta ei koskaan katoa pieni pilke silmäkulmasta! On myös hieman ilkikurinen, saattaa varastaa esim. Sukat ja tuoda ne sitten näytille " katso mitkä vein". On siis maailman paras koira, jollaista samanlaista ei varmasti löydä :') <333

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe