pohdiskelua

Jaa-a..täällä saa lukea paljon kaipuun sävyttämiä viestejä ystävään, tai jopa tuntemattomaan ihastuneilta..eikä siinä mitään, hyvä, että tuntojaan voi tuulettaa.

Itse ihastuin työkaveriini tulisesti tässä jokunen kuukausi sitten, kovasti olen jo päässyt ohi siitä "pahimmasta" vaiheesta, eli en käyttädy enää kuin idiootti hänen seurassaan XD ainakaan niin kovasti kuin aiemmin =)

Niin, se pohdiskelujeni aihe..olen sanonut itseni irti nykyisestä työpaikastani ja aavistan, että yhteydenpitoni tähän kaveriin hiipuu..olen miettinyt pitäisikö kertoa kuinka hullaantunut olin häneen tai olen kai minä vielä edelleenkin=)

Jotenkin tuntuu, että minun pitäisi se tehdä ihan oman selkärankanikin vuoksi, on turhaa haikailla jonkun perään, jos ei ole pokkaa sanoa mitään. Kohta kun emme olisi enää työkavereita, ei tilanteesta muodostuisi kiusallinen. Jos tuon asian julkituominen olisi hänelle "ongelma" näin yhteydenpidon hiipuminen kävisi luontevasti..

Jotenkin tuntuu, että tuo ihminen kaipaisi kuulla jotain tälläistä, se saisi ehkä hänetkin ajattelemaan asioita, tutkimaan sisintään. Olemme olleet aika läheisiä nämä viime kuukaudet ja jotenkin minusta tuntuu, että olen hänelle velkaa sen, että olisin rehellinen tunteissani.

Mene ja tiedä..kuvittelenko vain, vai peräti elättelenkö salaista toivoa aivojeni sopukoissa...

Jaajaa..tälläistä, vielä on muutama päivä aikaa pohtia sanoakko vai ei..aika näyttää =)

Ihanaa kevättä kaikille!!
3750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on kerrottava, selvähän tuo on. Ainakin pidettävä häneen yhteyttä duuninvaihtosi jälkeenkin. Puhut tai laitat sähköpostia!

Äänestä

Sekin on mielessä käynyt, että kertoisinko todellisuudessa tämän epäolennaisen tiedon puhtaasti vain itseni vuoksi..olisiko se minun puolelta itsekäs teko..? Tunnen itseni melko hyvin ja en ole ollenkaan varma, että tekisin sen vain rehellisyyden nimissä...

Onko minulla oikeutta mennä sotkemaan kenenkään "kuvioita" edes hetkellisesti..vain sen vuoksi, että ehkä tunnen vain tarvetta "pönkittää" omaa identiteettiäni?

Mietitään siis lisää....

Äänestä
  • ihminen on itsekäs, se on luonnollista. sitä paitsi tässä tapauksessa "itsekkyydestä" ei olisi haittaa toisellekaan.

    kerro ihmeessä, kun kerran vaihdat työpaikkaakin, eikä siksi tule noloja tilanteita myöhemmin, jos hän ei innostukaan... pyydä kahville/lasilliselle ja katso, miten kehittyy... saatpahan selvyyden.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


poimulehti kirjoitti:

Jaa-a..täällä saa lukea paljon kaipuun sävyttämiä viestejä ystävään, tai jopa tuntemattomaan ihastuneilta..eikä siinä mitään, hyvä, että tuntojaan voi tuulettaa.

Itse ihastuin työkaveriini tulisesti tässä jokunen kuukausi sitten, kovasti olen jo päässyt ohi siitä "pahimmasta" vaiheesta, eli en käyttädy enää kuin idiootti hänen seurassaan XD ainakaan niin kovasti kuin aiemmin =)

Niin, se pohdiskelujeni aihe..olen sanonut itseni irti nykyisestä työpaikastani ja aavistan, että yhteydenpitoni tähän kaveriin hiipuu..olen miettinyt pitäisikö kertoa kuinka hullaantunut olin häneen tai olen kai minä vielä edelleenkin=)

Jotenkin tuntuu, että minun pitäisi se tehdä ihan oman selkärankanikin vuoksi, on turhaa haikailla jonkun perään, jos ei ole pokkaa sanoa mitään. Kohta kun emme olisi enää työkavereita, ei tilanteesta muodostuisi kiusallinen. Jos tuon asian julkituominen olisi hänelle "ongelma" näin yhteydenpidon hiipuminen kävisi luontevasti..

Jotenkin tuntuu, että tuo ihminen kaipaisi kuulla jotain tälläistä, se saisi ehkä hänetkin ajattelemaan asioita, tutkimaan sisintään. Olemme olleet aika läheisiä nämä viime kuukaudet ja jotenkin minusta tuntuu, että olen hänelle velkaa sen, että olisin rehellinen tunteissani.

Mene ja tiedä..kuvittelenko vain, vai peräti elättelenkö salaista toivoa aivojeni sopukoissa...

Jaajaa..tälläistä, vielä on muutama päivä aikaa pohtia sanoakko vai ei..aika näyttää =)

Ihanaa kevättä kaikille!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu