te harrastatte? Entä kuinka tärkeää liikunnallisuus yleensä teille on, itsessänne ja muissa naisissa?
Minä olen sellainen kausiluonteinen harrastelija. Välillä runsaasti, ja sitten kun työpaineet rasittaa tai muuten laiskottaa, niin vähemmän. Taas on sohvavaihde päällä, ja morkkis. Syntymälahjoja urheiluun mulla ei ole siis ollenkaan, joten todella mun kuuluisi ponnistella, etten ihan rapakuntoon vajoa. Kohta lähden lenkille, ihan varmasti...
Minä olen sellainen kausiluonteinen harrastelija. Välillä runsaasti, ja sitten kun työpaineet rasittaa tai muuten laiskottaa, niin vähemmän. Taas on sohvavaihde päällä, ja morkkis. Syntymälahjoja urheiluun mulla ei ole siis ollenkaan, joten todella mun kuuluisi ponnistella, etten ihan rapakuntoon vajoa. Kohta lähden lenkille, ihan varmasti...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mulle kuntosalitreenit ovat elämäntapa. Myös muuta liikuntaa tulee harrastettua. Kysymykseen kuinka paljon liikuntaa harrastan niin vastaan ykskantaan, että paljon.
Mulle on aivan sama harrastavatko muut naiset liikuntaa, mutta jos vaimon joskus löydän toivon hänen olevan liikunnallinen sekä omaksuvan terveelliset elämäntavat.
Ei voi muuta sanoa.
Mutta entäs jos rakastut naiseen joka polttaa ja käy välillä hippaamassa.Kestäisitkö sen,vai olisiko elämäntapasi ehdoton silläkin saralla?
Älä sekoita rakkautta ja elämäntapaa toisiinsa.
Ex:äni poltti suhteemme alussa ja joi kuin sieni, mutta jostain kumman syystä lopetti kumpaisetkin tapansa.
Yhdyn edelliseen. Kutakuinkin jokapäiväistä elämää liikunta on. Kamppailulajit on lähellä sydäntä. Tosin viimevuosien aikana on vähän tupannut laiskistuun kaikkeen muuhun liikuntaan. Enää ei tu nii paljon lenkkeiltyä ja kuntosalillakin viihdyn enemmälti kausiluonteisesti. Miten ny si on valmentajan kanssa sovittu treeneistä.
Monenlaista liikuntaa tulee harrastettua, mutta juokseminen on mielilaji. Kilometrejä tulee viikossa 50-100, riippuen käytettävissä olevasta ajasta tai, että olenko johonkin juoksutapahtumaan ottamassa osaa.
Ei minulle ainakaan kuitenkaan liikkuminen ole niin tärkeä asia, että sitä välttämättä toiselta vaatisin. Se tulee sitten bonuksena, jos näin on. Tosin huomattavaa ylipainoa en voi sietää. Mutta sillä kai ei ole mitään tekemistä kuitenkaan liikunnallisuuden kanssa, en tiedä.
mulla ei ainakaan ole ylipainoa koskaan ollut. Liikunnastakin pitäisin, mutta sapettaa vaan kun kunto ei meinaa nousta... kenkuttaa, hitto vie!
Oma naismakuni on vaihteleva. Liikunnallisuus on asia, jota ihailen, mutta on niitä muitakin. Ja kilpaurheilijan kanssa en ehkä käytännössä jaksaisi elää, epäilen.
pysyisi;) fillarilla just ja just.
Karvisen kanssa olen samaa mieltä kyllä.
Hauska tuo sun profiili.
Onhan niitä ylipainoisia tai tukevahkoja urheilijoissakin.Naisten lentopalloa kun tuli seurattua havaitsin tämmöistä.
Mottoni on:Syö elääksesi,älä elä syödäksesi.
Kyllä mun perässä pysyy ihan hyvin. Vauhti ei päätä huimaa. Koen että liikkuminen ja erityisesti juokseminen on osa jokapäiväistä leipää, niin kuin nukkuminen ja syöminenkin.
En ole kovinkaan tiukkapipoinen sen suhteen. Syön kyllä terveellisesti, mutta välillä syön myös epäterveellisesti, enkä saa siitä minkäänlaista morkkista. Käyn ulkona kapakoissa, käytän alkoholia ja valvon, niin kuin varmaan useimmat muutkin.
Jos kumppanini ei harrasta liikuntaa, niin se ei minua haittaa. Ainoa tosiaankin on, että hänen tulee sietää minun välillä pitkäksi venyviä lenkkejä. Tosin en ole koskaan missään pahanteossa, vaan vain lenkillä.
Yksi seikka tekee kuitenkin juoksemisesta minulle rakkaan harrastuksen, että olen melkein aina sillä mielellä, että lenkille on kiva lähteä. Aina, joka päivä! ;)
määrin hyväksi, että pysyy terveenä. Joten sitä on hyvä harrastaa kohtuudella. En kuitenkaan jaksaisi naista, jonka elämässä liikunnan harrastaminen olisi kaikkein tärkeintä. Jos jokaikinen sunnuntaiaamu ja arki-ilta pitäisi lähteä treenaamaan, niin ei kiitos!
Nykyään käyn salilla noin 3 kertaa viikossa, sit pelailen pari iltaa viikos kavereiden kans mitä milloinkin sattuu innostaan... Ylensää korista tai sählyä.Ollaan varattu koulun liikuntasali kaks kertaa viikos... Ihanaa kun olen kummiskin päässy irti pakkomielle treenamisesta ja tänä päivänä en enään laske joka kaloria mitä suuhuni laitan.
Kilpaillut olen koko elämäni useammassa eri lajissa, ja nyt ensimmäinen "välivuosi" menossa. Olen ottanut aikaa itselleni, ja urheilu on ollut vain sellaista pientä harrastelemista.
Tämä on ollut mielenkiintoista... Yhtäkkiä onkin hirveästi enemmän aikaa tuhlattavaksi ystäville, viikonloppuisin on mahdollista käydä baarissa ihan vain näkemässä ihmisiä, eikä aamuisin tarvitse aina nousta kukonlaulun aikaan aamulenkille. Aikaisemmin koko elämä ruokailuja ja nukkumisia myöten järjestyi urheilun mukaan, ja nyt on ollut jännä nähdä miten "normaalit" ihmiset elävät. Sosiaalinen elämä on kohentunut ja elämään on tullut uusia ystäviä, kun ei tarvitse aina vastata joka toiseen tapaamispyyntöön "En mä nyt ehdi, mulla on treenit." Samalla olen päässyt pakkotreenaamisesta irti.
Mutta, mihinkäs kissa karvoistaan pääsisi... Jatkuva morkkis piileksii koko ajan taka-alalla, eikä oman kunnon rapistuminen hymyilytä. Pikkuhiljaa baareissa kuljeksiminenkin on alkanut maistua puulta, sillä samat ihmisethän niissä lopultakin pyörivät. Treenien kutsu käy yhä vastustamattomammaksi... :)
Sen olen myös huomannut, että ei mun matkassani oikein urheilematon nainen pysy. Siinäkin on tietenkin eroja, ja lopultakin asenne ratkaisee. Tavallinen reipas nainen, joka tykkää käydä silloin tällöin lenkillä ja harrastella jotain, riittää mulle ihan hyvin. Negatiivisen asenteen omaavien ja sohvaperunoiden kanssa elämä ei kuitenkaan yksinkertaisesti taida sujua. Mut rakkaushan se on mikä ratkaisee. Mikään ei kuitenkaan ole ihanampaa kuin että elämänkumppani jakaa saman kiinnostuksen kohteen ja yhdessä voidaan harrastaa.
harrastan liian vähän liikuntaa. Laiskuus on yksi ominaispiirteistäni :D Tosin siitä vähäisestä arkipäiväliikunnasta pitää huolen uskollinen lenkkikaverini, eli koira, koulumatkat kuljen kävellen. Ja sillointällöin pyöräilen.
Välillä kyllä tulee liikuttua enemmän ja välillä vähemmän. Tykkään uimisesta ja salilla käymisestä. Vaikka sitäkin tulee tehtyä aika harvoin. Oon kuitenkin semmoinen ihminen et tykkään enemmän harrastaa esim vanhempien/kaverin/kumppanin kanssa kuin yksin. Yksinkin on niin vaikeaa kun ei tavallaan ole ketään joka potkii persuksille ja kannustaa lähtemään jonnekki liikkumaan, tälläistä laiskaa sohvaperunaa, kotihengetärtä :D
Liikunnan pitää olla kuitenkin sellaista sopivaa/mukavaa, ettei ole liian rääkkiä ja itelle tulee siitä hyvä olo. Ja kannattaa valita itselleen sopiva liikuntalaji. Kaikki ei sovi kaikille. :)
että olisi se kiva löytää kumppani jonka kanssa yhdessä silloin tällöin harrastaa :) Ei kuitenkaan mielellään tarvitsisi olla mikään himourheilija, kun ei itsekään sitä ole :D
Niin, siis joka päivä ratsastelen yhdellä jos useammallakin hummalla. Liikun siis paljon, mutta syön epäterveellisesti. Olen pienesti riippuvainen roskaruokaan, mutta syön mie niitä vihanneksiakin. Muita paheita minulla ei olekaan, kun en polta enkä juuri juokaan.
Jos vaimokkeen saisin, niin toivoisin hänen olevan edes jotenkin kiinnostunut hevosista ja olemaan valmis ratsastamaan kohti auringon laskua :)
Elämä on joko henkisesti raskasta tai fyysisesti raskasta.
On parempi, että se on fyysisesti raskasta.
On nimittäin fyysisesti raskaan päivän jälkeen kivempaa uittaa kehoaan nesteessä kuin psyykkisesti raskaan päivän jälkeen uittaa päätään nesteessä.