Metsänhoito harmittaa

Metsäsuunnitelman mukaan harvennushakkuut olisi
pitänyt suorittaa vuosina 2000-2004. Koska olen
aina vierastanut koneita metsissäni, niin harven-
nukset olivat rästissä.

Kunnes toista vuotta sitten sain herätyksen asian
hoitamiseksi. Koska asun lähes 100km:n päässä ky-
seisestä kohteesta, annoin valtakirjan paikalli-
selle MHY:lle harvennuksen suorittamiseksi. Ky-
seessä oli noin 18 hehtaaria, koostuen eri kuvi-
oista.

MHY:s neuvotteli hinnasta koko talven ja helmi -
maaliskuun vaihteilla neuvoja soitti, että nyt on
kauppa tehty ja koneet on metsässä. Hyvä niin.

Maaliskuun 24 päivä kävin paikalla ensikerran ja
kauhistuin näkemääni. Harvennus oli suoritettu ja
korjuu jo täydessä vauhdissa.

Tällä palstalla alempana harmitellaan ajourista.
Niin minäkin harmittelen. Näytti siltä, että nii-
tä oli joka puolella ristissä ja syviä. Enemmän
kuitenkin harmitti kolhut puissa. Sama mihinkä päin katsoi, niin valkoista pisti silmään ja pal-
jon. Osassa puista ne olivat syviä. Todennäköi-
sesti suurin osa vaurioista on tullut korjuussa.

Arjen koittaessa soittelin neuvojalle asiasta ja
pyysin, että jos kiireiltä kerkiäisi, niin sopisi
pistäytyä työmaalla katsomassa jälkeä. Hän kävi-
kin ja soitti minulle, että olin oikeassa. Sanoi
lähettävänsä metsurin kaatamaan puut paikoilta,
mistä ne saadaan vielä korjattua. Saikohan niistä
puista edes kustannuksia katettua?

Osalta kuvioista oli metsuri suorittanut harven-
nukset. Oli ilo kulkea katsomassa ammattimiehen
hyvää työn jälkeä. En havainnut kolhun kolhua
missään. Harmi vain, että niitä puita ei saada
sieltä pois ilman vaurioita. Kukapa olisi osan-
nut ennustaa tälläistä talvea. Suurimmat ajourat
saa ilman muuta laittaa aikaisen kevään piikkiin.
Kyseessä on kuitenkin talvikorjuu kohde.

Kävin myös paikalla 14.4. ja korjuu senkuin jat-
kui. Taitaa jatkua vieläkin? Näin maalikkoa ihme-
tyttää se, ettei sinne saatu korjuu kalustoa
enemmän. Olisi ollut hieman enemmän talvea. Ne
metsurin kaatamat puut on ilmeisesti hankintakau-
palla tehty. Ne on nyt korjuussa viimeisenä. Ajo-
matka laanille on tuplaantunut. En tiedä millä taksalla niitä ajellaan. Sama mies näyttää ole-
van, mikä ajoi ne yhtiön puut. Yhtiön puut oli
kasattu talvitien varteen, mistä ne piti siirtää
talven näin huvetessa kylätien viereen kilometrin
päähän.

En tiedä mihinkä hintaan on kaupat tehty. En ole
kysellyt. Jääköhän tästä muuta kuin harmi itsel-
le. Metsänhoidon tilalle tuli metsänraiskaus,
mutta ilmeisesti metsänharvennus on tällaista.

Energia puuta on maassa valtavat määrät, ei kan-
nattanut kuulemma korjata. Toivottavasti niistä
joskus tulee ravinteita maahan.

Metsänhoitoyhdistyksen palveluihin olen ollut
tyytyväinen ja olen edelleenkin. Parasta ovat
varmasti tehneet. Olosuhteet vain tänä talvena on
kehnot.

Jokatapauksessa kokemus on se, että minun metsiä
ei enään harvennella koneilla elinaikanani.
Ainakin nyt on sellainen mieliala.
132108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tosiaan olet,kun et edes puiden hintaa tiedä.Tarinasi on muutenkin vähän niin ja näin.

Äänestä

Tuskin sinne tuleekaan heti mitään harvennettavaa, ovat varmaan kaataneet taimetkin pois ja jättäneet isot puut järeytymään päätehakkuuta, eli avohakkuuta varten. Ihmetyttää tosiaan tuo kaiken ohuen puun poiskaato. Kun metsään jää vain järeytyvät puut, niin ainakin tasaisilla mailla saattaa maan vesitasapaino järkkyä, ja maa rupeaa soistumaan. Näin on käynyt meidän naapurimetsissä, jotka olivat hyviä sienimaita ennen kovia hakkuita, mutta nyt ovat rahkasammalen peittämää märkää upottavaa suorämettä.

Äänestä

Maalikko todella olen, mutta mitäs ihmettä se on
jos ei tiedä hintaa. Olen valtuuttanut MHY:n yk-
sin oikeudella myymään puutavaran parhaaksi kat-
somillaan hinnolla. Mitä sitä silloin jälkikä-
teen hintaa kysyy. Kyllä se aikanaan selviää.
Olisi yhdistys kyllä tarjouspaperit lähettänyt,
mutta itse sanoin ettei tarvitse. Kerkiää ne myö-
hemminkin.

Muuten mahtavaa palvelua näin kaupunkilaisen
kannalta. Yhteen paperiin nimi ja homma hoituu.
Maksaa tietenkin, mutta mikäs tässä on ilmaista.
Toivottavasti kaikki toimijat ovat palkkansa saa-
neet. Katsotaan sitten mitä viivan alle jääpi,
saadaanko minä ja verottaja mitään.

Jäljet metsässä tässä harmittaakin ja kysynkin
tietäjiltä vaurioiden korjaantumista. Toipuuko
puut kolhuista? Ajourat näkyvät varmaankin pit-
kään?

Kiitos vastauksista!

Äänestä
  • Mitä puita siellä on kolhittu? Jos oli kuusikkoa niin lahoavat, männyt selviää. Kyllä nuo leimat puissa on motomiehen taitamattomuutta tai raivaamattoman metsän syytä. Sinänsä eihän motokuskin pitäisi raivaamattomaan metsään mennä ollenkaan.

    Äänestä

  • Ëtte kai te tosissaan ota tuota kirjoitusta? Kukkaan nuin pöljä ole! Provohan tuo on selvästi.

    Äänestä

  • Minua harmittaa ensiharvennuskohteessa (suht koht järeätä) miten leveät ajourat jätetään. Ne ovat 4-6 metriä leveät ihan kuin tien pohja. Samalla koneella kuin päätehakkuunkin harvennetaan ensiharvennus. Minulla oli pari vuotta sitten viimeinen ensiharvennus minne lasken päätehakkuukoneen. Muuten hyvää jälkeä ovat tehneet, ei siinä moittimista, mutta ne ajourat ovaat leveitä ja taatusti tiheämmässä kuin 20 metriä.

    Äänestä

  • Konesavotta on aina riski harvennuksella. Tosin kyllä oikea kone oikeaan aikaan taitavissa käsissä saa hyvääkin jälkeä, mutta varmin vaihtoehto on aina mies ja saha.
    Mutta useimmiten raha ratkaisee. Konesavottaahan mainostetaan, että saat niin ja niin paljon enemmän metsurihakkuuseen verrattuna.
    Ennakkosuunnittelu ja ennakkoraivaus ovat tärkeitä onnistuneen harvennuksen saamiseksi. Ja toimiminen pienillä koneilla talviaikaan. Talvet tahtovat vain tulla siten ettei maapohja kerkiä kunnolla jäätymään.
    Kyllä hyväkuntoinen mänty kolhuja sietää suuremmin kärsimättä vaan syvät ajourat kyllä reunapuita rasittaa. Jos niitä kolhuja on huomattavasti ja ajourat liian tiheässä on niistä mahdollista saada korvausta työn tehneiltä.

    Äänestä

Metsäni hoidossa käytän tätä palvelua,,,,,

olen tullut johtopäätökseen, että täällä palvelut ovat

-edullisia
-laadukkaita
-kustannustehokkaita

www.lansisuomenmetsapalvelu.fi

Äänestä
  • Niin minäkin tekisin, kun niiltä ei saa kuitenkaan mitään korvauksia aiheutetuista tuhoista.Vahingon ilo on paras ILO.

    Äänestä

  • Metsänomistaja kirjoitti:

    Niin minäkin tekisin, kun niiltä ei saa kuitenkaan mitään korvauksia aiheutetuista tuhoista.Vahingon ilo on paras ILO.

    En laita vahinkoa kiertämään. Kyllä metsässä on
    katselioita kulkenut, mutta näkemykset ovat ris-
    tiriitaisia. Yhtiön näkemyksen kyllä ymmärtää,
    eivät tietenkään halua korvata mitään, mutta Met-
    säkeskuksen katselioiden näkemystä en käsitä.
    Ovatkohan olleet oikeassa metsässä? Itse laskin
    noin kolmen hehtaarin alalta 110 kolhua. Eikä
    edes kovin tarkastikkaan. Ja harvennettu alue oli
    noin 18 hehtaaria, jotenka sopii vain arvailla
    kokonaismäärää.

    Tietenkään rahalla ei saada tehtyä vahinkoa kor-
    vattua, kolhut ja urat pysyvät. Asia nostettiin
    nimenomaan esille sen vuoksi, että toivottavasti
    ovat tulevaisuudessa tarkempana toisten metsissä.

    Metsänhoitoyhdistys on kiitettävästi hoitanut tä-
    täkin asiaa. Itselläni on paljon tärkiämmät asiat
    ajatuksissa tällä hetkellä (syöpä). Kerron tämän
    siksi ettei kenenkään tarvitse irvailla asioiden
    tärkeys järjestyksestä.

    Tässä on nimitelly tyhmäksi - myönettäköön, mutta
    totta olen pyrkinyt tuomaan esiin. Tarkoituksena
    oli tämä perärisukko jättää lapsille hoidettuna.
    Ei niinkään rahan tarve, niin sillä se harmittaa.

    Käyttämäni nimimerkki on minun oma harvinainen
    etunimeni. Kaikki asian omaiset tunnistavat siin-
    tä minut. En piilottele enkä hauku ketään nimi-
    merkin takaa.

    Ps. Suurin osa niistä hankinta hakkuista on edel-
    leenkin metsässä.

    Äänestä

  • Kaimo kirjoitti:

    Miltäs Kaimon metsässä nyt näyttää?

    Äänestä

  • Korppinen kirjoitti:

    Miltäs Kaimon metsässä nyt näyttää?

    Kävin toisna viikolla katsomassa. Eivät ne kolhut
    nyt niin hyvin näkyneet, koska olivat tummuneet.

    Mutta mutta. MHY oli hakannut hankintana muutaman
    kymmenen kuution määrän kevättalvella. Siellä oli
    puut maassa odottelemassa parempia aikoja. Sama-
    ten ne kolhitut puut jotka metsuri oli kaatanut
    jälkikäteen. Miten mahtanee käydä, kun lumi tulee
    maahan? Löytyneekö niitä ollenkaan? Varmaankin
    myös laatu on kärsinyt, mikä näkynee hinnassa.

    MHY.sen laskun sadan kuution hakkaamisesta olen
    maksanut. Oli kyllä niin iso, että hyvä jos puil-
    la saisi kustannukset katettua. Jos jäävät met-
    sään, niin tappiolle siltä osin jäätiin, mutta
    sainhan kokemusta.

    Että sellaista kuuluu.

    Äänestä

  • kaimo kirjoitti:

    Oletko käynyt metsälehden keskustelupalstalla, siellä ainakin vastaukset yms. muu keskustelu hieman asiallisempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaimo kirjoitti:

Metsäsuunnitelman mukaan harvennushakkuut olisi
pitänyt suorittaa vuosina 2000-2004. Koska olen
aina vierastanut koneita metsissäni, niin harven-
nukset olivat rästissä.

Kunnes toista vuotta sitten sain herätyksen asian
hoitamiseksi. Koska asun lähes 100km:n päässä ky-
seisestä kohteesta, annoin valtakirjan paikalli-
selle MHY:lle harvennuksen suorittamiseksi. Ky-
seessä oli noin 18 hehtaaria, koostuen eri kuvi-
oista.

MHY:s neuvotteli hinnasta koko talven ja helmi -
maaliskuun vaihteilla neuvoja soitti, että nyt on
kauppa tehty ja koneet on metsässä. Hyvä niin.

Maaliskuun 24 päivä kävin paikalla ensikerran ja
kauhistuin näkemääni. Harvennus oli suoritettu ja
korjuu jo täydessä vauhdissa.

Tällä palstalla alempana harmitellaan ajourista.
Niin minäkin harmittelen. Näytti siltä, että nii-
tä oli joka puolella ristissä ja syviä. Enemmän
kuitenkin harmitti kolhut puissa. Sama mihinkä päin katsoi, niin valkoista pisti silmään ja pal-
jon. Osassa puista ne olivat syviä. Todennäköi-
sesti suurin osa vaurioista on tullut korjuussa.

Arjen koittaessa soittelin neuvojalle asiasta ja
pyysin, että jos kiireiltä kerkiäisi, niin sopisi
pistäytyä työmaalla katsomassa jälkeä. Hän kävi-
kin ja soitti minulle, että olin oikeassa. Sanoi
lähettävänsä metsurin kaatamaan puut paikoilta,
mistä ne saadaan vielä korjattua. Saikohan niistä
puista edes kustannuksia katettua?

Osalta kuvioista oli metsuri suorittanut harven-
nukset. Oli ilo kulkea katsomassa ammattimiehen
hyvää työn jälkeä. En havainnut kolhun kolhua
missään. Harmi vain, että niitä puita ei saada
sieltä pois ilman vaurioita. Kukapa olisi osan-
nut ennustaa tälläistä talvea. Suurimmat ajourat
saa ilman muuta laittaa aikaisen kevään piikkiin.
Kyseessä on kuitenkin talvikorjuu kohde.

Kävin myös paikalla 14.4. ja korjuu senkuin jat-
kui. Taitaa jatkua vieläkin? Näin maalikkoa ihme-
tyttää se, ettei sinne saatu korjuu kalustoa
enemmän. Olisi ollut hieman enemmän talvea. Ne
metsurin kaatamat puut on ilmeisesti hankintakau-
palla tehty. Ne on nyt korjuussa viimeisenä. Ajo-
matka laanille on tuplaantunut. En tiedä millä taksalla niitä ajellaan. Sama mies näyttää ole-
van, mikä ajoi ne yhtiön puut. Yhtiön puut oli
kasattu talvitien varteen, mistä ne piti siirtää
talven näin huvetessa kylätien viereen kilometrin
päähän.

En tiedä mihinkä hintaan on kaupat tehty. En ole
kysellyt. Jääköhän tästä muuta kuin harmi itsel-
le. Metsänhoidon tilalle tuli metsänraiskaus,
mutta ilmeisesti metsänharvennus on tällaista.

Energia puuta on maassa valtavat määrät, ei kan-
nattanut kuulemma korjata. Toivottavasti niistä
joskus tulee ravinteita maahan.

Metsänhoitoyhdistyksen palveluihin olen ollut
tyytyväinen ja olen edelleenkin. Parasta ovat
varmasti tehneet. Olosuhteet vain tänä talvena on
kehnot.

Jokatapauksessa kokemus on se, että minun metsiä
ei enään harvennella koneilla elinaikanani.
Ainakin nyt on sellainen mieliala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu