Japanilaisten kielitaito (englanti)

Jatta_

Hei, haluaisin tietää kuinka hyvin japanilaiset osaavat englantia? Olen lähdössä Japaniin vaihtariksi 2 vuoden päästä ja en osaa Japania kuin muutaman sanan joten aluksi pitäisi englannilla pärjäillä. Ihastelevato japanilaiset suomalaisten vaaleita hiuksia/sinisiä silmiä kuten esim. ihmiset Kreikassa? Kiitos vstauksista.

16

7145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---

      Riippuu hieman ikäluokastakin, nuoret ja varsinkin yliopisto-opiskelijat osaavat ja ymmärtävät kohtuullisen hyvin. Kynnys kielen käyttämiseen tuntuisi olevan kuitenkin korkea, eli eivät oikein uskalla englanniksi puhua.

      Käytännön vinkkinä sanoisin, että kun sinulla on se pari vuotta aikaa, niin mene ihmeessä japanin alkeiskurssille vaikka työväenopistoon tai vastaavaan jos vain mahdollista. Vaikka niillä kursseilla ei ihmeitä opitakaan, saisit kuitenkin perustiedot ja taidot, joiden pohjalta olisi hyvä jatkaa eteenpäin. Jokapäiväisten asioiden hoidossa ei loppujen lopuksi niin hirvittävän erikoista kielitaitoa tarvitse.

      Missään tapauksessa sinun ei kannata jättää lähtemättä kielitaidon vähyyden takia, jos kerran mahdollisuus on tarjolla.

      Silmistä en tiedä (omani kun ovat enemmän harmaat, kuin siniset :-P ), mutta kerran parturissa hiukseni saivat osakseni kohteliasta ihailua (vaikka en olekaan fiksumman ja filmaattisemman sukupuolen edustaja...).

    • Arikatoo

      Japanilaiset eivät kovin hyvin puhu englantia ja jos puhuvat, niin auttavat ja puhuvat mielellään. Monille nuorille se on vähän ehkä niin kuin statusta osata puhua eurooppalaisen kanssa. He ovat kuitenkin verraten kohteliasta kansaa ja eivät sano koskaan ei, eli jos tenttaat heti kielitaitoa, niin tulee hämmennystä. Mukavia ihmisiä ovat, mutta hillittyjä.

      He eivät myöskään kovin helposti kommentoi toisten ulkonäköä. Tosin joskus saattavat sanoa, että sinulla on kauniit hiukset ja pitävät omia mustankiiltäviä hiuksiaan tylsinä ja haluavat värjätä ja vaalentaa niitä. En ymmärrä.

      Mene vain hyvillä mielin Japaniin. Aluksi voi olla todellinen kulttuurishokki, mutta jos voit opetella edes vähän japania ennen menoasi, niin uskon että sinulla on mitä parhaimmat mahdollisuudet tulla toimeen heidän kanssaan. Itse osaan vain muutaman fraasin ja jo sillä saa aika paljon aikaiseksi.

      Hyvää matkaa sinne, upea maa!

    • Naritassa.

      ON! Itse sain tarpeekseni jo pelkästä käynnistä Naritan kentällä Tokiossa. Siellä jos jossa pitäisi osata englantia koska ollaan kansainvälisillä alueilla,toisin sanoen kuulin siellä siis parasta enkkua mitä Japanissa saattaa kuulla enkä silti meinannut saada selvää mitä puhuivat.En tiedä mistä johtuu.Mutta kun R lausutaan L, tulee siitä enkusta yhtä sotkua ja stressikäyrä nousee!! >=(

      • Jatta_

        Kiitos, olisiko järkevämpää aloittaa japanin kielen kurssit 2 vuotta ennen vai riittääkö vuosi ennen? En malta odottaa että pääsen matkaan. Voisiko joku vielä kertoa että ystävystyykö Japanissa helposti paikallisten nuorten kanssa ja vaikuttaako sukupuoli asiaan, esim. onko tutustuminen helpompaa tyttöihin vai poikiin? Millaisissa taloissa japsit asuvat? Millaisia ovat tyypilliset perheet? Muuta tärkeää tietoa Japanin kulttuurista? Kertokaa kaikkea lisää jos jaksatte!

      • Minna Aho

        Mun mielestä japanilaisilla ei ole minkäänlaista velvollisuutta osata englantia. Jos on menossa Japaniin, niin on parempi opetella niiden kieli erityisesti jos on menossa sinne töihin. Silloin oppii paremmin ymmärtämään heidän ajatusmaailmaansa. Minkä ihmeen takia englannin kielen täytyisi olla kieli jota kaikkien pitäisi osata. Sitäpaitsi japani on suomalaiselle helpompaa kuin englanti

      • ---
        Jatta_ kirjoitti:

        Tutustu hieman alueesi kurssitarjontaan. Kaksi vuotta ei ole mitenkään liian aikaisin, kielen opiskelussa riittää kyllä työtä. Oman yliopistoni alkeiskurssien käymiseen meni juuri tuo kaksi vuotta, sillä kursseja järjestettiin vain yksi per lukukausi. Riippuu tietysti myös siitä, miten sinulla on itse aikaa kursseille, ja kuinka paljon haluat opiskella itse lisää kurssien ulkopuolella. Kanji-merkkien opetteluun saat helposti kulumaan vuoden jos toisenkin.

        Ystävystyminen on yksilöllistä. Japanilaiset arvostavat kohteliaisuutta, vaatimattomuutta sekä rehellisyyttä. Jotkut ovat halukkaampia tutustumaan ulkomaalaisiin ja toiset suhtautuvat välinpitämättömämmin. Käyttäytymällä hyvin ystäviä varmasti saa. Sukupuolen vaikutuksesta en osaa juuri sanoa, ainakaan yliopistotasolla en huomannut juurikaan eroa.

        Asunnot ja perheet tietty vaihtelevat myös, mutta jos asunto/talo on isomman puoleinen, ei ole tavatonta, että siellä asuvat yhdessä myös isovanhemmat. Yleisesti ottaen asunnot ja huoneet ovat pienempiä kuin Suomessa. Toiset asuvat länsimaisemmin, ja toiset taas perinteisemmin. Itse en asunut perheessä, joten omat kokemukseni rajoittuvat vierailuihin ystävieni luona.

        Suosittelen tutustumaan kielen ohella Japanilaiseen tapakulttuuriin. Jo senkin vuoksi, että se on hyvin läheisesti sidoksissa kieleen. Tutustu vaikka Sakuracafe:n sivustoon ja foorumiin:
        http://sakuracafe.tnetti.com/

      • Aholle
        Minna Aho kirjoitti:

        Mun mielestä japanilaisilla ei ole minkäänlaista velvollisuutta osata englantia. Jos on menossa Japaniin, niin on parempi opetella niiden kieli erityisesti jos on menossa sinne töihin. Silloin oppii paremmin ymmärtämään heidän ajatusmaailmaansa. Minkä ihmeen takia englannin kielen täytyisi olla kieli jota kaikkien pitäisi osata. Sitäpaitsi japani on suomalaiselle helpompaa kuin englanti

        Mutta kun ei ne osaa japanissa mitään kieltä..
        Toteutatko samaa logiikkaa täällä suomessakin, maassa maan kielellä? suomalaisilla ei ole velvollisuutta osata kieliä (englantia). Jos tänne joku mielii niin paree opetella suomen kieli, niinkö??

      • Marienhof
        Aholle kirjoitti:

        Minna Ahon kanssa samaa mieltä. Ei kenelläkään ole mitään velvollisuutta osata englantia. Maassa maan tavalla tai maasta pois!

        Ilman englantiakin pärjää ihan hyvin maailmalla matkustaessa ja jos johonkin maahan muuttaa niin pitää tietenkin opetella maan kieli.

        Suomessakin korostetaan ihan liikaa englannin osaamista ja unohdetaan samalla muut kielet. Englanti ei ole ainoa kieli maailmassa!

      • sasae
        Aholle kirjoitti:

        Mutta kun ei ne osaa japanissa mitään kieltä..
        Toteutatko samaa logiikkaa täällä suomessakin, maassa maan kielellä? suomalaisilla ei ole velvollisuutta osata kieliä (englantia). Jos tänne joku mielii niin paree opetella suomen kieli, niinkö??

        Jos Suomessa ei osaa suomea tai ruotsia, on ulkomaalaisen aika kehno saada duunia. Miksi luulet, että pakolaisetkin pannaan ensitöiksi suomen kurssille, vaikka moni heistä osaa esim. ranskaa?

        Sama pätee Japanissa. Sitäpaitsi, kaikki ison valtakielen puhujat ovat samanlaisia, eli eivät osaa vieraita kieliä. Jenkit eivät puhu juuri mitään kieliä, vaikka olisi yliopistokoulutus, espanjalaiset samoin eivät, ranskalaiset eivät halau puhua englantia vaikka osaisivat. Japani on maailman 5 suurimman kielen joukossa, joten heillä ei ole mitään tarvetta opetella muita kieliä. Pelkkää japania osaamalla saa Japanissa hyväpalkkaisia duuneja.

      • hajimemashoo
        Jatta_ kirjoitti:

        Kiitos, olisiko järkevämpää aloittaa japanin kielen kurssit 2 vuotta ennen vai riittääkö vuosi ennen? En malta odottaa että pääsen matkaan. Voisiko joku vielä kertoa että ystävystyykö Japanissa helposti paikallisten nuorten kanssa ja vaikuttaako sukupuoli asiaan, esim. onko tutustuminen helpompaa tyttöihin vai poikiin? Millaisissa taloissa japsit asuvat? Millaisia ovat tyypilliset perheet? Muuta tärkeää tietoa Japanin kulttuurista? Kertokaa kaikkea lisää jos jaksatte!

        Hop hop, kieltä opiskelemaan vaan. Mitä enemmän osaat japania mennessäsi, sitä helpompaa sinulla on, varsinkin jos asut perheessä, jossa voi olla vanhuksiakin. Voit hyvin lähteä siitä, että kukaan yli 60-vuotias ei puhu englantia, jos puhuu, se on plussaa. Ystävällisen nyökkäyksen kyllä saat ja hymyn, mutta et voi heti tietää, ymmärrettiinkö sinua ollenkaan... Opettele edes yleisimmät tervehdykset, kiitokset, päivittäiseen elämään liittyviä sanoja jne. ja maa ja ihmiset avautuvat sinulle aivan uudella tavalla.

        Kahdessa vuodessa pystyy omatoimisestikin opiskellen saavuttamaan auttavan kielitaidon. Japanilaiset arvostavat suunnattomasti sitä, että joku ulkomaalainen edes yrittää puhua heidän kieltään. He näet pitävät japania suunnilleen maailman vaikeimpana kielenä :) Englantia puhuville asia voi ehkä ollakin näin, mutta suomi ja japani muistuttavat toisiaan sen verran, että se hieman helpottaa suomalaisen kieliopintoja.

      • __________
        sasae kirjoitti:

        Jos Suomessa ei osaa suomea tai ruotsia, on ulkomaalaisen aika kehno saada duunia. Miksi luulet, että pakolaisetkin pannaan ensitöiksi suomen kurssille, vaikka moni heistä osaa esim. ranskaa?

        Sama pätee Japanissa. Sitäpaitsi, kaikki ison valtakielen puhujat ovat samanlaisia, eli eivät osaa vieraita kieliä. Jenkit eivät puhu juuri mitään kieliä, vaikka olisi yliopistokoulutus, espanjalaiset samoin eivät, ranskalaiset eivät halau puhua englantia vaikka osaisivat. Japani on maailman 5 suurimman kielen joukossa, joten heillä ei ole mitään tarvetta opetella muita kieliä. Pelkkää japania osaamalla saa Japanissa hyväpalkkaisia duuneja.

        maailman 5 suurimman kielen joukossa

      • sasae
        __________ kirjoitti:

        maailman 5 suurimman kielen joukossa

        No ei ihan, mutta kuuluu maailman valtakieliin kuitenkin.

        Chinese* (937,132,000)
        Spanish (332,000,000)
        English (322,000,000)
        Bengali (189,000,000)
        Hindi/Urdu (182,000,000)
        Arabic* (174,950,000)
        Portuguese (170,000,000)
        Russian (170,000,000)
        Japanese (125,000,000)
        German (98,000,000)
        French* (79,572,000)

      • sasae
        hajimemashoo kirjoitti:

        Hop hop, kieltä opiskelemaan vaan. Mitä enemmän osaat japania mennessäsi, sitä helpompaa sinulla on, varsinkin jos asut perheessä, jossa voi olla vanhuksiakin. Voit hyvin lähteä siitä, että kukaan yli 60-vuotias ei puhu englantia, jos puhuu, se on plussaa. Ystävällisen nyökkäyksen kyllä saat ja hymyn, mutta et voi heti tietää, ymmärrettiinkö sinua ollenkaan... Opettele edes yleisimmät tervehdykset, kiitokset, päivittäiseen elämään liittyviä sanoja jne. ja maa ja ihmiset avautuvat sinulle aivan uudella tavalla.

        Kahdessa vuodessa pystyy omatoimisestikin opiskellen saavuttamaan auttavan kielitaidon. Japanilaiset arvostavat suunnattomasti sitä, että joku ulkomaalainen edes yrittää puhua heidän kieltään. He näet pitävät japania suunnilleen maailman vaikeimpana kielenä :) Englantia puhuville asia voi ehkä ollakin näin, mutta suomi ja japani muistuttavat toisiaan sen verran, että se hieman helpottaa suomalaisen kieliopintoja.

        Yksi pointti vielä: kun joskus olen puhunut englantia Japanissa, olen saanut vanhemman polven taholta negatiivisen vastaanoton, kunnes on selvinnyt että ai oletkin suomalainen, luulin sinua amerikkalaiseksi. Heti muututaan ylen ystävällisiksi. Eläkeläispolvi on kokenut sodan ja sen jälkeisen amerikkalaismiehityksen, joten englantia puhumalla ei tämän sukupolven parissa välttämättä aina saa positiivista vastaanottoa.

        Mielestäni olisi myös melkoista hyvän mahiksen tuhlaamista, jos on mahdollisuus asua ja opiskella Japanissa, ja kuluttaa sen ajan yrittämällä vängyttää englantia. Ainutlaatuinen tilaisuus oppia japanin puhekieli, eikä käytä sitä hyväkseen - mitä tuhlausta!

      • hardy
        sasae kirjoitti:

        Jos Suomessa ei osaa suomea tai ruotsia, on ulkomaalaisen aika kehno saada duunia. Miksi luulet, että pakolaisetkin pannaan ensitöiksi suomen kurssille, vaikka moni heistä osaa esim. ranskaa?

        Sama pätee Japanissa. Sitäpaitsi, kaikki ison valtakielen puhujat ovat samanlaisia, eli eivät osaa vieraita kieliä. Jenkit eivät puhu juuri mitään kieliä, vaikka olisi yliopistokoulutus, espanjalaiset samoin eivät, ranskalaiset eivät halau puhua englantia vaikka osaisivat. Japani on maailman 5 suurimman kielen joukossa, joten heillä ei ole mitään tarvetta opetella muita kieliä. Pelkkää japania osaamalla saa Japanissa hyväpalkkaisia duuneja.

        itsestahan se tietty on myos kiinni...mutta kylla taalla Japanissa Gaijinin on Sasae kuule aika VAIKEA saada hyvapalkkaisia duuneja.

    • Sangriel

      Minunkin ensikosketus Japanilaisten kielitaitoon oli Naritalla tullimies, joka ei saanut selvää sanaa suustaan.

      Toinen oli perhe, joka ei osannut sanaakaan englantia, vaikka oli vaihto-oppilasperhe. Viimeinen perheeni osasi sitten jo englantiakin, mutta silloin se ei ollut tarpeen.

      Sitten oli koulussa, jossa oppilaat eivät suostuneet käyttään englantia, mieluummin höpöttivät kovaavauhtia japania. Hupaisia. Englannin opettajan englanti oli vaikea selkoista.

      Kaupungilla. Kuppiloissa tarjoilijat kinastelivat.. kuka joutuu palvelemaan englanniksi. Aina helpotuksen hiki tulvahti, kun sanoin ettei englanti ole välttämätön.

      Itselle kokemus ei ollut kovin suurishokki, koska muut vaihto-oppilaat auttoivan tulkkaamisen koulussa ongelmatilanteissa ja osasin ennestään kohtalaisesti Japania, mutten omannut erikoista sanavarastoa.

    • Anonyymi

      Te jotka haluatte mennä Japaniin niin menkää ihmeessä ja jos ne ei puhu englantia niin on aina aikaa oppia, vaikka pelistä tai ehkä googlesta mutta aina voi mennä siis jos sinä niin haluat ensin voit googlettaa jotain Japanista ja sitten vain mene, on aina aikaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1829
    2. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1797
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1655
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1401
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      32
      1328
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      314
      1233
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      58
      1175
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1082
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1031
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      923
    Aihe