Ei Inglesiin

Olimme maaliskuussa Inglesissä. Ensiksikin kelit olivat surkeat, satoi ja oli pilvistä. Sen lisäksi paikka kuhisi eläkeläisiä, koko kaupungissa ei ollut minkäänlaista säpinää. Johonkin muualle seuraavan kerran!!!

Nimimerkillä - eronneet tytöt
3830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kanarialla tämä talvikausi on ollut säiden puolesta poikkeuksellisen hyvä. Oltiin vuodenvaihteessa pari viikkoa naapurisaarella eikä sadetta siihen mennessä ollut viikkokausiin.

Harmi, että teille sattui pilvisempi jakso. Se vaan on niin, että jos matalapaine iskee siihen osaan maapalloa, ei siltä välty edes Ingles.

Saarilla viettää talviaan aika liuta vanhempaa väkeä suotuisan ilmaston takia, useimmat kuitenkin kaupungeissa, kuten Teneriffan Puerto ja Gran Canarian Las Palmas. Väittäisin, että valtaosa Inglesin eläkeporukasta on muualta Euroopasta. "Puolikuolleet" eivät matkusta, kyllä ne on suht. hyväkuntoista ja -tuloista porukkaa, jotka saarilla pidempään asustelee.

Kanarian saaret ovat yleisesti perhelomakohde, mutta kyllä menoakin riittää. Molemmissa em. kaupungeissa on paremmat menomestat ja vaikka eläkeläisiä siellä on, ei ne öiseen aikaan siellä liiku pelottelemassa. Sinne vaan bailaamaan. Parempia reissuja jatkossa.

Äänestä

..flaksi.. kyllä nuoremmilla sinkuilla ottajia ja säpinää tuntui riittävän.

Äänestä

-olette täysin väärässä! Ingelesissä on aina säpinää olette todennäköisesti olleet jossakin tyhmissä suomalaisbaareissa, joissa ei todellakaan tapahdu mitään. Menkää kansainvälisiin baareihin, niin huomaatte, että tapahtuu. Irkut, sakut ja ruotsalaiset osaavat pitää hauskaa, menkää heidän baareihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolikuolleiden paikka kirjoitti:

Olimme maaliskuussa Inglesissä. Ensiksikin kelit olivat surkeat, satoi ja oli pilvistä. Sen lisäksi paikka kuhisi eläkeläisiä, koko kaupungissa ei ollut minkäänlaista säpinää. Johonkin muualle seuraavan kerran!!!

Nimimerkillä - eronneet tytöt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu