Nonnih, nyt meidän poju vihdoin sai kaverin itselleen. Luovutusikäinen tyttökisu asettui taloksi ja onneksi meidän kolli otti tulokkaan ystävällisesti vastaan. Ovat leikkineet ja painineet ja juosseet peräkanaa pitkin taloa ja välillä meidän poika heltyy nuolemaan tytön turkkia. Eli päällisin puolin kaikki on hyvin.
Silti tuosta vanhemmasta kollista on tullut vähän vaisu. On se aina ollut rauhallinen joten ehkä riehakkaan ja rohkean pikkupennun rinnalla tuo rauhallisuus tuntuu nyt oudolta. Mutta kuitenkin, kolli ei enää tule sänkyymme nukkumaan tai katsomaan meitä aamuisin, kuten on tehnyt jokaikinen yö viimeisen vuoden ajan. Se ei kehrää enää sylissä ja monesti vain istuu ja katselee kun pikkukisu leikkii leluillaan. Eikä juuri muutenkaan ole kontaktissa meihin, ei tule luokse kun kutsutaan vaikka ennen teki niin, se vaan tuijottaa pientä kissaa ja tarkkailee mitä toinen tekee eikä reagoi mihinkään muuhun. Ollaan yritetty ottaa syliin ja halia ja pussailla ja silitellä että tuntisi olevansa edelleen rakastettu ja kyllä se välillä sitten katsoo silmiin ja vähän puskee päällään, mutta suurimman osan ajasta on joko omissa oloissaan tai pihalla. Ja sitten välillä kyllä jaksaa painia ja temmeltää pikkuisen kanssa.
Onko nyt niin että kollin oli "pakko" aikuistua kun kakara tuli taloon? Vai viekö pikkupentu sen voimat leikeillään? Vai onko kissa vähän masentunut kun ei enää ole se meidän ainoa lellikki? Vaikka edelleen se kyllä on mulle niiiiiiiin rakas.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiva kun kissasi sai leikkikaverin ja jos sopeutuminen tapahtui hetkessä on se hieno asia. Poikakissasi käyttäytyminen on ihan normaalia, ei se teitä ole hyljännyt. Ei kissanne myöskään epäile teidän kiintymystänne. Tietysti uusi lajitoveri kiinnostaa nyt enemmän. Pienellä kissalla vauhtia riittää ja vanhempi kissasi on yhtä ihmeissään kuin ehkä tekin.
Meillä myös uroskissa ollessaan ainoana kissana nukkui yöt samassa sängyssä ja heti kun se sai kaverin, ei se enää tullut viereen. Nyt on puolisen vuotta kulunut ja silloin tällöin on nyt kaksi kissaa sängyssä! Kohta ei sänky riitä :)
makavaa kun sopeutuivat hyvin kun itse olen hankkimassa toista ja jänitän kovasti miten vanha kollini reakoi mutta annoit minullekin toivoa . kiitos ja onnea teille
minä olen tuon mouruja viljon omistaja . oliko sinulla jo kolli sisäkissa ollut aina ja minkä ikäinen huomasitko että oli yksinäinen.? olen myös kissaa ottamassa kollilleni kaveriksi mutta kun meillä on meneillään muuton aiheuttama tressi päällä helmikuussa muutettiin oli ennen ulko kisu . viljo mouruaa ja kävelee naukuu on kovin yksinäinen parveke verkotettu mutta ei siellä kauaa viihdy . niin mua pelottaa valtavasti miten kollini reakoi uuteen kissaan sitten ,,, jos minulle tulee tupla vaikeudet nyt minulla tosi avuton olo rakastan kissaani mutta olen täysin masentunut ja uupunut varmaan kissanikin,, onkohan meillä enää toivoa. kaksin elän kissani kanssa mulle ei kannata enää sanoa kyllä ajan kanssa , me ollaan kohta hourulassa. menen kyllä tänään viljon kansa lääkäriin saa tutkia että kaikki kunnossa mahdollisesti joku lääkitys . jos sieltäkin saisin vinkkejä ja apuja . apu olisi nyt tarpeen!
Entisessä asunnossamme, missä kissa ei päässyt kulkemaan vapaasti ulos ja sisään, kissa oli hyvin levoton ja maukui jatkuvasti pihalle eikä mikään kiinnostanut ja ärsyyntyi jos me vähän istuimme sohvalla tai tietokoneella. Eli tahtoi kokoajan huomiota ja oli masentunut ja apaattinen, häntä roikkui maassa ja vaelsi vaan ikkunalta toiselle tai nukkui tai huusi ulos. Mutta aina kun meille tuli tuttavien kissa hoitoon niin meidän poika oli energiaa täynnä eikä muistanut huutaa ulos muutakuin silloin kun pissahätä yllätti (ei tahtonut käydä hiekkalaatikolla vaan meni ulos pissalle). Eli viihtyi sisällä ainakin tuplasti paremmin kun oli kaveri jonka kanssa leikkiä.
Ja nyt muutimme uuteen taloon missä kissa saa kulkea vapaasti ja on ollut paljon tyytyväisempi, mutta silti vähän yksinäisen oloinen eikä sisällä ole mitään tekemistä joten kuljeskelee ulkona vaan, ja otimme kaverin siksi että viihtyisivät yhdessä sisällä paremmin. Ja kyllä onkin ollut paljon virkeämpi kissa kaverin saatuaan. Eikä vaadi meidän huomiota ihan kokoaikaa ja tuntuu paremmalta jättää kissat yhdessä työpäivän ajaksi kotiin kun niillä on seuraa toisistaan.
Ainoa pieni ongelma tässä on se, että ottamamme pentu on niin villi ja leikkisä että vanhempi kollimme ei pysy vauhdissa mukana vaan väsyy nopeasti, vetäytyy omiin oloihinsa tai lähtee ulos ja on tuntikausia siellä "levähtämässä" että jaksaisi taas painia pikkuisen kanssa sitten. Eli en tiedä olisiko tilanne esim. teillä parempi jos ottaisit kaveriksi heti alkuunsa varttuneemman kissan joka olisi vähän rauhallisempi. Ei nykyinen kissakaan stressaantuisi niin kovasti sitten.
Mutta uskon että teidänkin tilanne paranisi huomattavasti jos kissa saisi lajitoverinsa seuraa ja saisivat painia ja ottaa kunnolla spurtteja peräkanaa. Ei varmasti muistaisi hinkua pihalle niin kovasti. Ja muistathan että kevät on sellaista aikaa että kissat hinkuvat ja mouruavat pihalle muutenkin. :) Mutta jos kerran kissa on aiemmin ollut ulkokissa ja nyt pitäisi sopeutua sisällä oloon, niin paras vaihtoehto kyllä on ottaa sille kaveri ja uskon että eläinlääkäri on samaa mieltä. :)