lapsi 1 v hoitoon

Eli siis olen palaamassa lokakuussa töihin,jolloin lapseni täyttää vuoden ja tarkoitus olisi laittaa hänet perhepäivähoitoon. Miten teillä on sujunut näin pienen lapsen hoitoon laittaminen? Miten lapsenne on reagoinut siihen ja miltä itsestänne on tuntunut olla erossa omasta pikkuisesta? Mielelläni jäisin kotiin mutta se ei valitettavasti ole rahallisesti mahdollista :(
3858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä poika meni vuoden alusta pph:lle ja hyvin on mennyt!
Itsekin jänskäsin töihin paluuta ja sitä miten poika suhtautuu, kun äiti "hylkää" hoitoon päiväksi. Vaan turhaan murehdin, hoitaja on loistava, samoin kaverit ja toistaiseksi poika on myös pysynyt terveenäkin, paria flunssaa lukuunottamatta.
Poika jää mielellään aamulla hoitoon, joten siitäkin olen päätellyt,että siellä myös viihtyy. Eiköhän hyvin pienikin pian jollain tapaa reagoi,jos ei ympäristö miellytä, luulen niin.

Poika oli tuolloin vuoden alussa reilu 10kk:tta vanha.
Itsekin jouduin rahallisista syistä lähtemään töihin jo niinkin aikaisin, mutta tilanteen mukaan on toimittava.Onneksi sain työpaikalla sovittua niin, ettei tarvitse ihan heti tehdä aamuvuoroja (kaupallinenala), joten ei tarvitse poikaa kamalan aikaisin herättää ja saan antaa aamupuuron lähes aina kotona.
Rauhallisin mielin vaan =0)

Äänestä

Tyttäremme meni päiväkotiin 11 kk iässä. On sujunut erinomaisesti, eikä päiväkodista ole mitään negatiivista sanottavaa. Teimme melko pitkän tutustumis-/harjoittelujakson siten että olin tytön kanssa päiväkodissa ja pikkuhiljaa hän jäi sitten sinne itsekseen, aluksi lyhyempiä aikoja. Tähän mielestäni kannattaa panostaa, jos mahdollista. Meillä kuitenkin päiväkodin henkilökunta ja muut lapset olivat ennestään tuntemattomia.

Onneksi meidänkin perheessä työjärjestelyt ovat järjestäytyneet niin että tyttö on n. 8-15 päiväkodissa ja ylimääräisiä vapaapäiviäkin on paljon. Vaikka tyttö on vasta 1 v 4kk, on hänellä jo tosi paljon kavereita päiväkodissa, juttelee niistä innoissaan kotona ja menee aina innolla päiväkotiin leikkimään. Kotona kun ei ole sisaruksia vielä.

Meillä siis mennyt aivan unelmasti, voipi olla vain hyvää tuuria, sillä olen kyllä kuullut että pienten kohdalla voi mennä huonomminkin. Yleisesti ottaen kai kuitenkin on sitä helpompaa mitä pienempi. Isompi lapsi kun tajuaa jo sen eron. Tämän suuntaista olen kuullut mm. kahden lapset vanhemmilta, jotka ovat kotona molempien lasten kanssa ja sitten vievät 1v ja 3v lapset yhtäaikaa hoitoon, jolloin 1-vuotiaalla menee hyvin ja 3-vuotiaalla huonosti.

Äänestä

Mene lapsesi kanssa tutustumaan avoimin mielin jo hyvissä ajoin. Varaa mielellään aikaa tutustumiseen kunnolla.
Ole PPH:n mukana, seuraa kuinka hän "käsittelee" ryhmänsä lapsia niin ulkona kuin sisällä ,seuraa kuinka hän on järjestänyt /suunnitellut ryhmänsä "päivärytmin".
Kysele häneltä kaikesta reilusti ,mikä sinua mietityttää.
Seuraa pikkasen sivusta millälailla lapsesi otetaan ryhmään ,eka kertoina voit olla koko ajan mukana ,sitten kannattaa vaikka ulkoilun ajan antaa lapsen tutustua hoitajaan ja lapsiryhmään, seuraavana päivänä vaikka jo sisälläkin yksin (ilman sinua tietysti jos lapsesi on siihen jo valmis)

Luulenpa että pian huomaat saavuttaneesi luottamusksen hoitajan taitoihin,niin että uskallat hyvillä mielin jättää lapsosesi töidenkin ajaksi hoitoon.Huomaat myös varmaasti lapsesikin vaistoavan sen, että luotat hoitajaan,näin lapsikin jää luottavaisin mielin hoitoon.

Aurinkoista kevättä kaikille toivotellen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten teillä on mennyt kirjoitti:

Eli siis olen palaamassa lokakuussa töihin,jolloin lapseni täyttää vuoden ja tarkoitus olisi laittaa hänet perhepäivähoitoon. Miten teillä on sujunut näin pienen lapsen hoitoon laittaminen? Miten lapsenne on reagoinut siihen ja miltä itsestänne on tuntunut olla erossa omasta pikkuisesta? Mielelläni jäisin kotiin mutta se ei valitettavasti ole rahallisesti mahdollista :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu