Olisin kiinnostunut yliopisto-opinnoista Espanjassa. Vieläkö ehdin hakea ensi syksyksi? Pitääkö vielä nykyisinkin tehdä pääsykoe (selectividad)? Ajattelin hakea Barcelonaan ja Valenciaan. Maksaako hakuprosessi jotain? Olisin kiitollinen vastauksista :)
Espanjaan?
vieläkö ehtii
9920
0Äänestä
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vielä ehdit hakea ensi syksyksi, jos pidät kiirettä. Selectividad pitää edelleen tehdä. EU:n kansalaisena voit tehdä myös uudenmuotoisen kokeen valitsemassasi yliopistossa yhdessä espanjalaisten kanssa. Suosittelen kuitenkin, että teisit ulkomaalaisille tarkoitetun selectividad-kokeen, koska sitä pidetään helpompana. KOkeen voit tehdä joko kesäkuussa (en tiedä onko hakuaika jo umpeutunut) tai syyskuussa monissa Espanjan kaupungeissa. Barcelonaan haettaessa kannattaa ottaa huomioon, että erittän suuri osa kursseista on katalaaniksi. Valenciassa kursseja on myös valencianoksi, mutta käsittääkseni vähemmän, eli espanjaksi opiskeleminen on helpompaa. (oletan siis, että osaat espanjaa, et katalaania)
Kysy vaan jos on lisää kysyttävää!
Unohtui sanoa, että hakuprosessi maksaa kyllä. Todistusten kääntäminen maksaa n. 100 euroa, todistusten hyväksilukeminen muistaakseni 80 euroa ja selectividadkin maksaa muistaakseni jonkin verran. Espanjassa ei saa mitään ilmaseks!:D Ja yliopistossa opiskelu maksaa myös alasta ja yliopistosta riippuen 500-1500 euroa julkisissa ja yksityisissä reippaasti enemmän.
Kiitos tosi paljon tiedoista! Oletko itsekin hakemassa espanjaan? Espanjantaitoni ei ole mikään loistava, joten olen ajatellut mennä Barcelonaan ensin vuodeksi opiskelemaan kieltä (espanja ja katalaani) ja sitten ensi vuonna haen virallisesti yliopistoon. Tiedätkö, miten esim. Universidad De Barcelonaan pääsisi opiskelemaan kieliä? Onko pakko mennä pääsykokeen kautta? Mitäköhän kielikurssit maksaa?
kiitos!
En ole hakemassa, vaan opiskelen jo Espanjassa. Jos et osaa vielä hyvin espanjaa, niin kannattaa tosiaan ensin lähteä "muuten vaan" Espanjaan, että oppii kielen, koska Selectividad on pakko suorittaa ennen yliopisto-opiskeluja ja koe on espanjaksi. Etenkin espanjan kielen koe on vaikea, koska siihen kuuluu lauseanalyysia ja muuta vaikeeta, mitä ei yleensä koskaan ulkomaalaisille opeteta.
Yliopistoissa järjestetään ulkomaalaisille kielikursseja, jotka eivät siis ole yliopisto-opintoja. Et siis myöskään saa Suomesta tukia kielikurssia varten. Hintoja en osaa sanoa, mutta ne kyllä löytyvät yliopiston sivuilta. Veikkaisin, että Barcelonan yliopiston kurssit eivät ole ihan halvimmasta päästä. Ota myös huomioon, että Barcelonassa asuminen on kallista. Onko Barcelona ainoa vaihtoehtosi? Espanjassa olisi kyllä muitakin ihania ja kivoja kaupunkeja...ja edullisempia...
Mitä opiskelet espanjassa(barcelonassako?)? ja paljon opiskelusi maksaa?
Itse lähden vuodeksi aupairiksi barcelonaan paikalliseen perheeseen ja samalla opiskelen katalaania ja espanjaa. Vuoden jälkeen olisi aikomus hakea sitten kouluun,kun kieli alkaa sujumaan ja on kotiutunut. Koulutus tuntuu vaan maksavan aika lailla,ja olen miettinytkin että miten sen voisi parhaimmin maksaa,jos voi edes maksaa hinnoista riippuen.
Ei, en opiskele Barcelonassa. Opiskelujen hinta riippuu yliopistosta (käsittääkseni julkisissa yliopistoissa hinnat aika samalla tasolla) ja opiskeluista. Esimerkiksi lääketieteen opinnot ovat kalliimpia kuin kielten opiskelu. Olettaisin, että tuo johtuu siitä, että lääketieteellisessä tarvitaan laboratorioita yms. Halvimmat opiskelut on n. 500 €/vuos ja kalliimmaat varmaankin siinä 1000€/vuosi. Yksityisissä yliopistoissa hinnat nousevat helposti pilviin. Ulkomailla opiskellessa saat Suomesta asumislisää ja opintotukea, jotka tietysti helpottavat...
kiitti vastauksesta! Löysin yhden mukavan koulun jossa voisi opiskella mm.graafista suunnittelua mutta kolmivuotisen koulutuksen yksi vuosi maksaa jo 10.000e. Koitankin katsella muitakin kouluja että onko kaikki todella noin hintavia..
Helpottavaahan on jos ja kun suomesta saa tukia vaikka opiskelisi ulkomailla.
Kyseessa on varmastikin yksityinen yliopisto, jos hinnat ovat noin korkealla. Kannattaa ennemmin hakea julkiseen, niiden tasoakin pidetaan yleisesti parempana. Moniin yksityisiin menevat lahinna ne, jotka eivat julkisiin paase. Yksityisessa yliopistossa suoritettavaan tutkintoon ei valttamatta edes saa Kelalta tukia... Julkisessa yliopistossa suoritettaviin tutkintoihin saa taydet tuet kasittaakseni poikkeuksetta.
Yksityiseen yliopistoon saa kyllä Kelan tuet (ainakin minä saan), mikäli yliopisto on paikallisen viranomaisen hyväksymä ja johtaa korkeakoulututkintoon. Kannattaa varmistaa nuo kaksi asiaa ennen yksityiseen hakua, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Jos yliopistosta ei saa selkoa tai sieltä ei anneta mitään virallista paperia viranomaisten hyväksymisestä, niin kannattaa unohtaa koko oppilaitos, tutkinnolla ei tee muutenkaan mitään (ja niitä Kelan tukiakaan ei siis heru).