Luin näiltä sivuilta punkeista Virossa ja alkoi kyllä mietityttämään, että uskaltaako Pärnuun lähteä kahden pienen lapsen kanssa ilman punkkirokotusta?! Käsittääkseni rokotusta ei edes anneta alle 7 vuotiaille, joten meillä lapsia ei voisi edes rokottaa. Toisekseen rokotus on sikakallis ja en mielelläni maksaisi siitä, koska emme asu punkkialueella Suomessakaan. Mutta mitä mieltä olette?
Punkit ja Pärnu?
Pitäiskö matka perua...
102603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Baltiasta se varsinainen punkkialue juuri alkaa. Suomen etelärannikko a-maa on tällä hetkellä levinnäisyysalueen pohjoisreunaa. Kyllä se on jonkunlainen riski, jos jää henkiin, niin immuniteetti tosi tulee.
tämäpä auttoi paljon ;-) Mutta kuinka paljon Pärnussa punkkeja vilisee? Tietääkseni punkit viihtyvät pitkässä heinikossa, joten paljonko sitä punkkiainesta sitten on itse kaupungissa/rannoilla/pihoilla?
Kyllä myös puistojen nurmikkoalueet on lähes yhtä suuri mahdollisuus saada punkki iholleen. Pitkä heinikko on punkille otollisempi, koska siellä ylemmäs kiipeämällä se pääsee paljaalle iholle nopeammin.
Ei syytä paniikkiin! Pärnu on melkomoisen kuivaa seutua, ei parasta punkkiseutua. Olkaa rantsussa, siellä ei ainakaan ole. Punkki on hidas ötökkä ja kesällä ei liene paljoa vaatetusta, joten se on helppo huomata iholla ja napsaista luunapilla muualle. Edellisen kirjoittajalle sanoisin, että punkki on levinnyt koko Suomeen ja erityinen vitsaus siitä on viime vuosina tullut Kokkolan seudulla.
ei hätää jos ei liiku ruohikoissa tai lehtometsissä
rannalla tai puistossa oleskellessa pitää olla alusta
borrelioosia voidaa hoitaa antibiooteilla
ainoastaan aivokuumetta vastaan on rokote
Paras tapa suojautua punkinpuremalta on valita kulkureitti luonnossa siten, että vaatetus mahdollisimman vähän koskettaa aluskasvillisuutta. Pitkävartiset saappaat ovat tehokas mutta kesällä usein epämiellyttävä tapa pukeutua suojaan punkeilta. Pitkävartiset sukat vedettynä housunlahkeiden päälle suojaa myös tehokkaasti punkkeja pääsemästä välittömästi ihokontaktiin. Ihon ja vaatteiden tarkastus mielellään jo heti metsäretken jälkeen tai viimeistään illalla on tapa, jonka punkkialueella elävän tai kesäänsä viettävän on hyvä oppia. Tämä ns. "punkkisyyni" on syytä tehdä yhdessä toisen henkilön kanssa, koska kaikkia taivealueita, selkää tai hiuspohjaa voi olla itse itseltään vaikea tarkastaa. Punkin varhaiset kehitysasteet ovat niin pieniä, että ilman erityistä "punkkisyyniä" ne saattavat jäädä huomaamatta jopa useiksi päiviksi.
On hyvä huomata, että lapsilla pituutensa vuoksi on taipumus saada punkkeja aikuisia useammin hiuksiinsa. Vaatetuksen valinnassa kannattaa huomioida, että karvaiset puserot keräävät punkkeja sileitä materiaaleja herkemmin ja että vaaleista vaatteista punkit on helpompi havaita kuin tummista. Vaatteet ja vuodevaatteet kannatta ravistella päivittäin.
Punkkialueilla kotieläimet ovat merkittävä riski ihmiselle kantaessaan punkkeja sisätiloihin. Niinpä samaan sänkyyn kotieläimiä ei tulisi ottaa, ellei ole tehnyt huolellista punkkitarkastusta eläimelle.
Vaikka punkinpuremien täydellinen välttäminen punkkitiheillä alueilla on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, on punkinpuremien estäminen olennaisen tärkeä keino erilaisten diagnostisten ja hoidollisten hankaluuksien välttämiseksi.
Hyönteismyrkkyjen käytöllä esim. pihapiirissä tai puistossa voidaan vaikuttaa punkkien esiintymistiheyteen, mutta laajoilla alueilla niitä ei voida käyttää haitallisten ympäristövaikutusten vuoksi. Synteettisellä pyrethroid -nimisellä hyönteismyrkyllä ja tietyillä kombinaatioilla (luonnon pyretriini, piperonyl butoksidi tai silikonidioksidi) on pystytty vähentämään nymfi-vaiheen punkkien esiintymistä jopa yli 90%:lla. Myös luonnon kasvillisuutta voimakkaasti muokkaamalla voidaan punkkitiheyttä alueellisesti vähentää, mutta tällöin kysymykseen tulevat toimet vaikuttavat jo huomattavasti ympäristön ekologiaan muutenkin (esim. aluskasvillisuuden hävittäminen, polttaminen jne.). Hyönteismyrkkyjä peuroihin käyttämällä, esim. ruokinnan yhteydessä tapahtuvan automaattisen annostelijan avulla, on punkkien esiintymistiheyttä pystytty myös vähentämään.
Tehokkain tapa ehkäistä punkinpuremia on pyrkiä välttämään punkkien takertumista ihmiseen tai eläimeen. Paitsi vaatetuksen valinnalla, voidaan tähän pyrkiä vaikuttamaan käyttämällä hyönteiskarkotteita kuten N,N-diethyltoluamidia (DEET) synteettisiä pyretroideja (esim. permethrin) vaatetukseen. Eläimille on kehitetty myös ns. punkkipantoja ja muita ehkäiseviä valmisteita, joiden teho onkin vaikuttanut yllättävän hyvältä.
Punkinpuremien ehkäisy
Ole tietoinen riskialueista
Pysyttele luonnossa kulkiessa mieluiten polulla ja poissa pitkästä ruohikosta tai muusta vastaavasta aluskasvillisuudesta
Vaatetuksessa voi käyttää (varoen kuitenkin pidempiaikaista kosketusta ihoon) hyönteiskarkotteita tai -myrkkyjä. Käytä eläimellä ehkäiseviä valmisteita tai ns. punkkipantaa.
Pukeudu vaaleisiin vaatteisiin punkkien toteamisen helpottamiseksi
Ravistele vaatteet ennen sisätiloihin siirtymistä
Tee koko kehon punkkitarkastus viimeistään illalla
meillä on mökki pärnun ulkopuolella, lähellä peltoja. paikallisen asukkaan mukaan missään ei ole punkkeja eikä käärmeitä. sen sijaan saattaa olla muutama herhiäinen, suomessa kadonnut suuri amppari, joka pistää pahasti.
Puukentsefaliit vaktsineerimine = Punkkirokote vaktsiin FSME-immun (Immuno AG). http://www.raviminfo.ee/apthkiri.php 167 kr
ATC puu = apteekkikoodi J07BA01
Nyt luvassa ennätyskuuma kesä.
Vaik et kieltä osaisikaan - katasta luvut http://66.102.9.104/search?q=cache:e-66T6AIm80J:www.tervisekeskus.ee/puugid.php puugid&hl=fi&ct=clnk&cd=1&gl=fi
Soitin ja kysyin tuosta rokottamisesta punkkibussi-ihmisiltä. Heidän mielestään rokotus ei ole tarpeen, jos lähtee Pärnuun kaupunkilomalle eikä lähden esim. vaeltamaan tms. Pärnun alueelle. No, toisesta lähteestä kyllä luin, että jos aikoo esim. Riikassa istuskella puistossa nurmikolla niin punkkiriski on ilmeinen :-O Ota näistä selvää. Luultavasti meidän poppoo jää nyt rokottamatta.
viime kesänä lapsilla 9 ja 11 v ei ollut punkkirokotuksia, ei aikuisillakaan. Punkkeja ei tullu, vaikka nuo poikalapset rymysivät nurmikoilla puskissa jne. jne. Emme edes huomanneet niitä pelätä. On niitä täällä keski-suomessakin, eli tartunnan mahdollisuus on ihan kotimaassakin. Koirillamme on aina ulkoloishäätö, estää myös punkit, joten ne olivat paremmin suojattuja kuin me itse. mutta koirat tietty kulkee enemmän heinikossa jne. Mutta tämä suojaus ajaa hyvin asiansa myös kotona.
Pidimme Pärnusta kovasti, ja siisti kaupunki.