Meillä on yhteishuoltajuus, jonka exä 5 v sitten vaatimalla vaati. Pojat, toinen lähes täysi-ikäinen ja toinen 16 v asuvat siis kanssani. Nyt en jaksa enää nuorimman kanssa, ei tule kotiin, ei lue läksyjä, käy yläasteen 8:tta jo toista kertaa jne.
Ehdotin exälle, että mitäs jos poika muuttaisi hänen luokseen.
Sekä poika että isä vastustavat asiaa. Isä siksi, että on uudessa avoliitossa ja ei halua sinne mitään murkkuja ja poika siksi kun isä asuu reilun 30 km:n päässä kaupungista.
Onko mitään keinoa, miten saisin pojan isälleen asumaan ja itse olisin etävanhempi kuten exä on nyt ollut.
Ehdotin exälle, että mitäs jos poika muuttaisi hänen luokseen.
Sekä poika että isä vastustavat asiaa. Isä siksi, että on uudessa avoliitossa ja ei halua sinne mitään murkkuja ja poika siksi kun isä asuu reilun 30 km:n päässä kaupungista.
Onko mitään keinoa, miten saisin pojan isälleen asumaan ja itse olisin etävanhempi kuten exä on nyt ollut.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Voi olla huono ratkaisu. Lapsihan se teinikin vielä on ja kun menee huonosti lähetetään pois kotoa. Vaikka me aikuiset hurskaasti ajatellaan, että etävanhempi on yhtä läheinen ja myös vanhempi ei lapsi ajattele niin. Isää voi olla kiva tavata, mutta koti on koti ja äiti on äiti. Kannattaisi varmaan etsiä muita ratkaisuja ja saada niihin isän varaukseton tuki. Se ettei poika tule kotiin ei ainakaan parane isälle muutosta. Päinvastoin, saattaa ajaa nuoren holtittomaan juurettomuuteen. Lapselle pitäisi kaikesta huolimatta saada tunne siitä että koti on pysyvä ja luotettava ja sieltä ei laiteta pois missään tapauksessa. Se voi olla vaikeaa ja raskasta mutta kannattaa yrittää niin pitkään kuin mahdollista ja kaikilla keinoilla. Itse olen kasvattanut liudan lapsia yksin ja teini-iän ongelmia on kohdattu jos jonkinlaista. Oven pielissä on tapeltu kukaan lähtee ja kuka jää, mutta lopulta kaikki on selvinnyt. Pahin aika kestää yleensä vain joitain aikoja, vaikka ne syvät tunteet tekevät siitä ikuisuuden. Koita kestää ja keksi ´muita ratkaisuja. Lyö isän ja asiantuntijoiden kanssa viisaat päät yhteen ja kokeilkaa eri vaihtoehtoja.
Oikeastaan kun mietin tarkemmin, mulle on tällä hetkellä ihan sama mitä poika miettii. Voimat vaan on loppuneet. Ottakoon exä vastuun välillä, olen jo 5 vuoden myrskyt ja tyvenet kokenut kahden kanssa, nyt on hänen vuoronsa. Kyllä etäkin lähivanhemmaksi voi olla ihan yhtä hyvä ratkaisu. Vaihtuu koulu, kaverit ja mihin se äiti häipyy - olen edelleen olemassa hänelle.
Sitähän täällä lähes kaikki kirjoittaa, että etällä on ihan yhtä suuri vastuu lapsista. Ei se vain näin ole, voihan sitä päivittäin soitella ja kysellä mitä kuuluu lapsilta. Mutta on ihan eri juttu käytännössä yrittää jäljittää poikaa kotiin ja tekemään läksyt sun muut jutut.
Ne asiat mitä tuli ensinmäiseksi mieleen, taidan jättää kirjoittamatta.
Nuorethan kokeilee rajojaan ja toiset löytävät ne nopeammin ja toiset hitaammin.
Tuo muutohan olisi vain ongelmien siirto toiselta toiselle. Aluksihan olisi varmaan tärkeämpää hakea apua lapselle ja ottaa yhteyttä kotipaikkasi perhepalvelutoimistoon.
Nimenomaan sitä se olisi, ongelmien siirto toisen vastuulle välillä. Kyllä juttu niin on, etävanhempi pääsee helpolla. Ei tarvitse miettiä päivittäin missä lapsi on ja tekee. Ja toinen jaksaisi välillä paremmin lapsen kanssa, ei voimansa menettäneestä äidistäkään ole mitään iloa. Mutta kun murkku sotkee päivittäisen elämän, sitähän se on. Ei ole exällä enää vapautta mennä, tulla ja tehdä mitä lystää.
Vieläkin jää sanomatta ne asiat mitkä tulivat ensinmäiseski mieleen.
Sori käsitin väärin. Oletin vaan jotenkin, että lapsen ongelmien ratkaisu olisi pääasia.
Sinun olosiko helpottusi jos etällä olisi yhtä kurjaa kuin sinulla?
Sinä olet aikoinaan tehnyt päätöksen lapsistasi ja heidät on sinulle suotu. Kyllähän sinä sen olet sen silloin jo käsittänyt, että aina heidän kanssaa ei ole helppoa. Haluatko sinä samaistua etään niin paljon, että tekisit lapselle saman minkä joku on kertaalleen hänelle tehnyt.
isänsä luokse, eikä isä häntä sinne halua, sinun kotisi jälkeen seuraava vaihtoehto on koulukoti, kai tajuat sen? Et voi pakottaa lasta ja exääsi ratkaisuihin, jollaiseen heistä kumpikaan ei halua.
Jos sinä olet väsynyt, hae apua siihen, älä yritä kostaa lapsella exällesi hänen helppoa elämää.
Ongelmia ei voi paeta, ne on selvitettävä. Oletko ollut yhteydessä kouluun ja perheneuvolaan?
Oletko selvittänyt miksi poika ei halua käydä koulua, ja miksi hän ei pärjää?
Yksi looginen syy murrosiän suuriin koulunkäymisvaikeuksiin on huomaamatta jäänyt hahmottamishäiriö. Ala-koulu vielä sujuu jotenkin, mutta ongelmat kasvavat kolmena viimeisenä vuotena hurjasti. (koulupsykologi)
Oletko kysynyt pojalta, haluaako hän sijaisperheeseen/koulukotiin asumaan, jos tämä nykyinen koti ei kiinnosta? Anna pojalle vaihtoehto, älä riehu, ole asiallinen.
Laita Googleen hakusanaksi "koulukoti" ja opiskele aiheesta lisää.
Olet vähän eri tilanteessa. Mulla nimittäin murkkutyttö kotona. Ymmärrän hyvin että väsyttää, ja voin vain kuvitella, mitä se on äitinä pojan kanssa, kun tytötkin osaa olla tosi hankalia välillä.
Itselläni etä ei ole koskaan ottanut vastuuta lapsesta. Elin pitkään uusperhe-elämää lapsettoman miehen kanssa, mutta se loppui suhteen toimimattomuuteen.
Mieleeni tulee vielä muutamia vaihtoehtoja.
1. keskustele vielä kerran etän kanssa kahdenkesken pojan tilanteesta. Uskon että pojalla herkässä miehistymisiässä ikävä isäänsä ja tarvitsee tällähetkellä isäänsä enempi.
Jollei keskustelut johda mihinkään, ja ehdota nimenomaan ensin, että vain koeajalle, niin sitten siirrymme kohtaan 2...
2. vaihtoehto on itse kokeneena ja sivusta seuranneena, että murkkuikäiset hakevat voimakkaasti rajoja. Pystyisitkö kanavoimaan masennukselta kuulostavan väsymyksesi voimakkaaseen rajojen asettamiseen pojalle? Naiset on opetettu niin kilteiksi, ettei monet pärjää kapinoivien poikien kanssa. Eli nyt sinulta vaaditan sitä "big-mama" asennetta.
Eli pistät pojallle kovat säännöt. Kotiintuloaikoja on esim. noudatettava ja läksyt tehtävä. Mieti rangaistuksia noudattamatta jättämisistä. Esim.viikkorahan poisotto tai jotain vastaavaa.
Sitten vanhakunnon uhkailu pahalla koulukodilla voi joskus olla paikallaan, mutta sitä korttia pitää osata käyttää oikein.
Itse en viranomaistyöskentelyä vierestä seuranneena ehdota viranomaisten puoleen kääntymistä. Eli unohda perheneuvolat ja psykiatrit.
suosittelen ottamaan yhteyttä paikkakunnan perheneuvolaan, jossa on ammattiauttajia ja pääsette keskustelemaan niin sinä kuin poikasi ja jos ex on kiinnostunut asiasta niin myös hänenkin kanssaan saatte joko yhteisen palaveriajan tai sitten erikseen.
Olen itse turvautunut juuri tähän vaihtoehtoon, jotta jaksaisin. Minulla myös osa laspista alkaa lähestymää/on jo murkkuiässä ja helppoa se ei aina ole.
Itse koen saavani näistä palavereista paljon ja myös silloin kun on ollut lapsetkin mukana, niin tuntuu että heillekkin se keksustelu on jotakin tuonut tullessaan.
tsemppiä ja voimia, tiedän mitä se on.
biovanhemmat-osastoa. Sieltä saa hyvän kuvan siitä mitä on tämänpäivän "lastensuojelutyö". Lastensuojeluksi perheneuvolakäynnit luokitellaan.
Itse pysyisin kyllä kaukana perheneuvoloista ym. vastaavista, varsinkin yksinhuoltajana.
Sinullehan on annettu valttikortit!
Poika ei halua muuttaa isälleen, ei kun kiristämään sillä, jos ei tahti muutu niin joutuu sinne, eikä kukaan kysy hänen mielipidettään.
Jos saat taottua tuon pojan päähän ja sinussa on yhtään yh-äiti-munaa, pistät pojalle kalikan suuhun ja pallon jalkaan. Sen jälkeen kun homma alkaa pelaamaan, voit löysätä otetta.
Poika tarvitsee tsemppaamista kouluun, muuten peruskoulu loppuu siihen päivään kun 16 täyttyy. Ota yhteys kouluun ja puhu opon kanssa, onko mitään mitä voisitte tehdä, että poika selviytyisi kunnialla päättötodistukseen saakka. Amis-aika onkin jo paljon helpompi, koska siellä tehdään oikeita asioita, kaikki eivät ole lukijamiehiä, sellaiset pojat aloittivat ennen oppipoikana raksalla ja ovat nyt eläkkeellä olevia kirvesmiehiä tai peltiseppiä ;)
Sillä lailla! Ensin pilaat lapsen kasvatuksen (väen väkisin halusit eron jälkeen, että lapset jäävät sinule) ja nyt sitten sysäät tuotoksesi muiden ongelmaksi. Hyvä hyvä, sanoisi mainoksen mummo...
ettei poikaa saa laittaa isälle? Minun ehdotus on tuo viikko-viikko-systeemi, heheeeeeeeeeee
Kerran on yhteishuoltajuus niin laita ihan käytännössä homma toimimaan. Kyllä se poika on myös isänsä lapsi. Jos tarvis ota yhteyttä vaikka oikeusteitse että saat tuon viikko-viikko systeemin käyttöön.
Lapsi on jo niin iso että hän päättää missä haluaa olla. Itsehän olet aikoinaan päätöksesi tehnyt. Niinpä niin, olisitpa ajatellut vähän tarkemmin silloin.
Sinä tarvitset apua ja joitakin ihmisiä kuuntelemaan sydäntäsi painavista asioista. Jos poika ei ota kuuleviin korviinsa, pyydä koulukuraattoria ja -psykologia ottamaan hänet keskustelemaan kanssaan. Jos koulutyö kärsii, ovat he oikeita henkilöitä aloittamaan keskustelut. Toisena tietenkin perheneuvola. Uskoisin, että poika säikähtää näitä "viranomaisia" ja sitä, että hänelle yhtenä mahdollisuutena kerrot suoraan, että yksi vaihtoehdoista on lastenkoti/muu sijoituspaikka. Totuus on näin.
Toisena tuli mieleeni, että jos poikasi potee masennusta. Sehän ei olisi ihme näille meidän eroperheidemme lapsille. Toinen ilmaisee tuskaansa toisella tavalla ja toinen toisella. Hänellä voi olla kova hätä ja kaivata keskustelua ja olkapäätä. Tällainen tuli itselleni mieleen, kahden murkun äitinä, totaalisena yksinhuoltajana. Kokenut olen näitä kantapään kautta, sen enempää tässä tarinoimatta.
Voimia sulle ja ota poika viereesi juttelemaan! Jos ei heti onnistu, niin kerro hänelle, että sulle voi puhua KAIKESTA. Tai vaikka kirjoittaa!
Siinäpä oiva ratkaisu käkikansalaiselle. Koulu- tai lastenkotiin lapset vaan heti kun jossain pienikin ongelma.
Hei herää!!!
Miksi sinä koet että koulukoti on rangaistus? Jos nuoren elämässä joku mättää pahasti, koulukoti voi olla pelastus. (Miten voi 2000-luvulla olla noin suppeakatseisia ihmisiä?)
Sinäkö laittaisit väkisin ongelmaisen murkkupojan iloksi isälle ja tämän uudelle morsiammelle? HUH HUH, se poju ottaa ritolat alta aikayksikön, kun morsian sanoo yhdenkin väärän sanan . . . . . mikä sitten neuvoksi.
Huomaa että kommentoijissa on lapsettomia superkasvattajia taas useampia.
hyödytkö sinä taloudellisesti suomalaisesta lastensuojelubisneksestä?
nuorta itselläsi, tai minkääkään ikäistä lasta? Vaikuttaa siltä, että olet katkera lastensuojelulle.
Sinultako pakkosijoitettiin nuori muualle kun itse et pärjännyt hänen kanssaan? Et osannut hakea apua ajoissa? Montako yhteydenotto lastenvalvojalta? Viikonloppukännejä? Homma hanskassa ja hanskat kateissa? Montako tolkutonta humalaa, montako poissaolo-putkea koulusta? Pikkurikkeitä? OOKOO! ja sitten poika isälleen oppimaan ihmistentavoille? Siihen perheidylliin? Voi jumalauta että osa "kasvattajista" on sitten ääliöitä!
Mitä sinä hyödyt siitä, että ko. poika pakkosijoitetaan isänsä luokse, jos äiti ei enää jaksa? Minne sinä hänet laittaisit? Kadulleko?
Ei pojan asiat ratkea osoittamalle hänelle "en välitä sinusta, en halua sinua, isäkään ei halua". Miksi poika ei tule kotiin? Miksi ei tee läksyjä? Miksi jää luokalleen? Kuka teillä määrää ja on AIKUINEN?
Mitäs jos aloittaisit asian hoitamisen ja kasvattamisen omasta itsestäsi: nyt peliin auktoriteetti ja rajat. Rajat ovat rakkautta ja välittämistä! Kaikesta "rikkomuksesta" rangaistus esim kotiarestia. Näin toimii meidän aikuistenkin maailma: rikkeistä kärsitään itse ja säännöt on kaikille samat! Ja jos omat rahkeet kasvattamiseen ei riitä, on olemassa ammattiapua mm. perheneuvola. Kodin ja koulun on alettava tehdä yhteistyötä ja myös isä mukaan pojan-yhteiskuntaan-pelastamisoperaatioon.
On varmasti alun miljoona tutkimusta siitä, miksi yhteiskunnassa on raiteiltaan eksyneitä: eiköhän kaikkien pohjimmainen syy ole irrallisuus, rakkaudettomuus ja kylmät ihmissuhteet. Eikä aina voi selittää kaikkea vain huonoilla kavereilla.
Itselläni 15- ja 13-pojat. Ei ongelmia, meillä tiukat rajat/"rajavalvonta", hyvät harrastukset ja paljon kahdenkeskistä keskustelua lapsen sisimmästä. Ja olen yksinhuoltaja viidettä vuotta.
ei saa isälle pistää? Miksi se isä ei tässä tilanteessa sitten olekaan sopiva ja hyvä vanhempi? Ottakoot vastuuta lapsestaan isäkin eikä aina mennä vain sieltä missä aita on matalin. LAITA POIKA ISÄLLE JA MAKSA MINIMIELARIA JA SITÄKIN MYÖHÄSSÄ..
Oletpa sinä vastuullinen kasvattaja. Toivottavasti sinulla EI ole lapsia. Ja jos on niin toivottavasti ne ovat lastensuojelun piirissä...
äiti. Ja kyllä, yksinhuoltaja.
oikeasti enää jaksa, ja etä ei halua/kykene ottamaan vastuuta murkkuikäisestä, mitä sitten?
Sinä ehkä olet jaksaja, kaiken osaava, mutta kaikki eivät ole niin kuin sinä! Kerro käytännönvinkkejä, mitä tehdään, kun lähi ei kerta kaikkiaan enää jaksa! Pystytkö asettumaan sellaisen "syntisen" ihmisen saappaisiin, joka ei ole kovin vahva?