Mallasuuttetta

käyttäneet?!?

Ostin juuri apteekista mallasuutetta, kun täällä toiset kertoneet saaneen siitä apua vauvan vatsan väänteisiin. Meillä kokeiltu nyt melkein kaikkea, mutta tämä oli vielä kokeilematta. Annatteko sitä yhden vai kaksi kertaa päivässä? Aamulla vai illalla? Laitatteko sekaan cuplatonia tai disflatyl tippoja? Jos täysimetätte annatteko silti pullosta vai lusikalla? Annatteko lisäksi maitohappobakteeria?

5

1729

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miepä

      Minä annoin tarpeen mukaan 1-2 kertaa päivässä mallasuutetta. Korvikkeen sekaan sekoittelin, samaan juomaan cuplaton tipat. Myös relat käytössä. Nyt vauvan suolisto sen verran kehittynyt (ikää kohta 2kk), että en ole enää antanut mallasuutetta, vaan kakka kulkee ilmankin. Yöksi en antanut mallasuutetta, ellei halua vaihdella kakkavaippoja yöllä. Sehän toimii just siten, että alkaa suoli vetämään, joten huomaat kyllä tarvitseeko vauvasi yhden vai kaksi mallasuute maitoa päivässä.

      Hyvä ja halpa apu, kelle se auttaa. Meillä auttoi.

      • vastauksesta

        Meillä vauva myös nyt 2kk vanha ja kovasti kärsinyt vatsavaivoista koko ajan. Kokeiltiin mallasuutetta ja kyllä se sai ainakin kakan pienemmällä ähellyksellä tulemaa, mut huomattii kyllä kans se, et illalla ei kannata antaa, kun oli sitte yöllä jatkuvaa vaipan vaihtoa. Ilmaa vaan tuntuu kaverilla aina pyörivän masussa, eikä paljon auta asiaa kun on kova hotkimaa rinnalla. Kesän odotusta sinulle ja vauvallesi!!!


      • suhmu-
        vastauksesta kirjoitti:

        Meillä vauva myös nyt 2kk vanha ja kovasti kärsinyt vatsavaivoista koko ajan. Kokeiltiin mallasuutetta ja kyllä se sai ainakin kakan pienemmällä ähellyksellä tulemaa, mut huomattii kyllä kans se, et illalla ei kannata antaa, kun oli sitte yöllä jatkuvaa vaipan vaihtoa. Ilmaa vaan tuntuu kaverilla aina pyörivän masussa, eikä paljon auta asiaa kun on kova hotkimaa rinnalla. Kesän odotusta sinulle ja vauvallesi!!!

        Mie oisin tänää ostanu kans mallasuutetts ja kokeillu josko apua...mutta sanoivat apteekissa että sitä ei enää myydä/valmisteta????


      • kyllä
        suhmu- kirjoitti:

        Mie oisin tänää ostanu kans mallasuutetts ja kokeillu josko apua...mutta sanoivat apteekissa että sitä ei enää myydä/valmisteta????

        Ei meille ainakaa moista sanottu. Luulis et tollanen tuote nyt pysyis valikoimissa, ku ei se edes ole varsinaisesti mikään lääke. Ainaki sitä näkyy olevan myynnissä tuolla nettikaupassaki apteekkituotteet.fi


      • Ei voi olla hyvä lapsellekaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      46
      2263
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1489
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      106
      1168
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      131
      1067
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      963
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      71
      913
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      744
    8. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      116
      698
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      694
    10. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      23
      608
    Aihe