Pulassa :(

Hei.
Olen 24w normivaraloinen poitsu ja olen seurustellut muijani kanssa jo 4-vuotta.
Seksi hommat on aina onnistuneet ja kännissäkin muijani kanssa ottaaa hyvin eteen.

Mutta, eilen illalla, kun muija ehdotti "sitä" niin pettingin aikaan oli vielä veitikka hereillä ja kaikki toimi. Sitten kun piti työntyä siään, kaikki lopahti. Hitto. Sit taas vähän masturboitiin toisiamme jne ja kaikki pelitti kunnes piti työntyä sisään ja kaikki lopahti taas. Ei seissyt.

Noh, homma jäi siihen ja nolotus oli todella karmea. Mitäköhän muijani nyt aattelee minusta..

Eilen illalla sit suihkussa masturboin ja ei oikein meinannut tulla siitäkään mitään. Oli semmoine puolijäykkä koko ajan ja välillä veltto.

Piti tosiaan koko ajan miettiä kaikki kiihottivia asioita, jotta otti eteen. Lopulta sit tulin, mutta pitkää se vei.

Mikä mua nyt oikein vaivaa? Kun masturboinnistakaan, jota harrastan melkein päivittäin, ei meinannut tulla mitään.

Olen todella peloissani. En ole mielestäni satuttanut "sieltä" itseäni mitenkään tai muuta.

Mielessä kyllä kävi se, että viime viikon reenasin (salilla/kixboxin) todella kovaa. Vissiin ikinä reenannut niin kovaa ja kroppa huuti lepoa. Mutta ei se oo ennen noita hommia häirinnyt. Salilla multa meni selkälihas juntturaan joka säteili koko yläselkään pari päivää, mutta tuskin siitä johtui toi vaiva??

Neuvoa kaipailisin.. :(
132552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pidä muutama päivä taukoa masturboinnissa, niin eiköhän rupee paikat taas toimimaan.

Äänestä

Pienentävät kivekset rusinan kokoisiksi ja seksi ei todellakaan enää onnistu. Hirveästi en suosittele myöskään potkuja treenatessa haaroväliisi.

Äänestä
  • Mitkä vitun hormoonit?

    Mummon marjamehu ja raejuusto on kuule mun ainoat hormoonit.

    Jalkoväliin ei tule potkuja..

    Äänestä

  • MikazuB kirjoitti:

    Mitkä vitun hormoonit?

    Mummon marjamehu ja raejuusto on kuule mun ainoat hormoonit.

    Jalkoväliin ei tule potkuja..

    Salimömmö, muistuttaako pääsi jo lähinnä kenkälaatikkoa, kuulostaako äänesi kuin tulisi haudan takaa/montun pohjalta, toistatko useinkin että "mä mitää ole ottannu", jos näin, ne on selvät merkit, ei ihme jos ainoa mikä seisoo on järkesi.

    Äänestä

  • MikazuB kirjoitti:

    Mitkä vitun hormoonit?

    Mummon marjamehu ja raejuusto on kuule mun ainoat hormoonit.

    Jalkoväliin ei tule potkuja..

    Miehelläni on myös joskun käynyt niin ja en minä siitä mitään kummenpaa ajatellut. Voit vielä sanoa tyttöystävällesi että vaiva ei liity mitenkään häneen jotta ei myöskään hän ala syyttää asiasta itseään. Sellaista tapahtuu jokaiselle miehelle jossain vaiheessa elämää.

    Tilanteeseen on saattanut vaikuttaa moni asia kuten stressi, väsymys, tai kuten sanoit liika treeni. Jollei mitään muita oireita ole joka vois viitata johonkin sairauteen niin kehoittaisin pitämään viikon tauon sekä seksin että masturpoinnin suhteen ja sitten yrittämään uudestaan.Joskun sukupuolielinten liika ärsyttäminen saattaa turruttaa tuntemuksia ja tauon jälkeen kaikki tuntuukin paremmalta. Äläkä luo seisomisesta liikaa paneita koska se vain pahentaa asiaa.

    Äänestä

neuvottiin, niin pidä muutaman päivän tauko, ehkä jopa viikko, ilman runkkaamista tai seksiä. Jätä porno kokonaan pois jos sitä harrastat. Veikkaan, että sitten on jo sellaiset halut päällä että naisesi huutaa armoa ;)

Sä olet luultavimmin "kuivattanut" elimistöäsi liialla seksillä ja masturboinnilla. Kroppa tarvii välillä aikaa palautua laukeamisista. On pidemmän päälle elimistölle todella rankkaa tuottaa spermaa ihan "liukuhihnalla", ei sitä sellaiseksi ole luotu.

Eli, pidä taukoa äläkä nyt helvetissä murehdi jos kerran lopahtaa!! :D Ei se muijakaan kerrasta tai muutamasta mitään välitä jos sillä jotain korvien välissä on. Sitä sattuu ihan kaikilla, useimmilla paljon enemmän kuin kerran 24:ssä vuodessa.

Äänestä
  • Joo kiitoksia teille. Täytyy tosiaankin ottaa nyt vähän rauhallisimmin. Ja aina kun tekisi mieli koskettaa "sieltä", en kosketa. Ja en masturboi. Jospa ne halut vaan sit heräis. Kumma vaan kun mulle ikinä näin ennen käynyt ole. Siksi säikähdin niin tästä. Hope tää nyt korjaantuis.. :(

    Äänestä

  • "Sä olet luultavimmin "kuivattanut" elimistöäsi liialla seksillä ja masturboinnilla. Kroppa tarvii välillä aikaa palautua laukeamisista. On pidemmän päälle elimistölle todella rankkaa tuottaa spermaa ihan "liukuhihnalla", ei sitä sellaiseksi ole luotu."

    Johan oli selitys...

    Äänestä


kuten todettua, lopeta se jokapäiväinen runkkaus. Valitettavasti nykyään näkee yhtenään viestejä joissa valitetaan ettei seiso kunnolla kun joka päivä runkataan ja harrastetaan seksiä, ei sellaista olekaan jolla kivenkova erektio olisi joka päivä ( ainakaan suurimmalla osalla ei ole ). Ja sitten vielä kysellään että mikä on vikana jos ei seiso kivenkovana aina kun haluaa. Vähän taukoa välillä jotta elimistö latautuu.

Äänestä

Kova salitreeni voi tosiaan viedä eren tilapäisesti. Samoin liika runkkaaminen. Sitä kun otat saatananmoiset paineet, niin soppa on valmis.

PIDÄ TAUKO, henkinen ja fyysinen.

Äänestä

Ihmisvartalo on arvaamaton. Noin käy joskus eikä siihen tarvii ees olla mitään kummempaa syytä... :( Toi muu "häikkä" luultavast johtu vaan siit et stressaannuit siit mitä tapahtu sun naisen kans. Nää asiat yleensä paisuu päässä... :(

Ota nyt vaan ihan rauhassa. Kannattaa vaik yrittää puhua siitä sun naises kanssa koska oli hänkin varmaan aika ihmeissään :) Kyl te yhdes pystytte tän hoitaa, ja pian se ongelma on poissa päiväjärjestyksestä...

Äänestä

Hei!
Et ole tosiaan ongelmasi kanssa yksin. Kaikilla miehillä jossain vaiheessa elämäänsä on isoja tai pieniä ongelmia erektion kanssa. Ihminen kun ei ole kone eikä miehellä seiso 24/7 vaikka mediassa yritetään niin esittääkin. Me emme ole kaikki mitään Homer Simpsoneita ja hyvä niin. Kannattaa miettiä mitä niin suurta ja ihmeellistä menettää vaikka erektio ei olisikaan tehty teräksestä. Rakkaus puolisoon ja yhteinen turvallisuus ja luottamus ei ole erektiosta kiinni. Mikä siis on oikea ongelmasi? Erektion puute se ei ainakaan ole, sillä voihan vaimosi aina käydä vieraissa jos ei himoillensa mitään voi ja voit sinä vaimosi tyydyttää dildolla, suulla tai kädellä hyväilemällä. Seksiä kun on niin monenlaista. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MikazuB kirjoitti:

Hei.
Olen 24w normivaraloinen poitsu ja olen seurustellut muijani kanssa jo 4-vuotta.
Seksi hommat on aina onnistuneet ja kännissäkin muijani kanssa ottaaa hyvin eteen.

Mutta, eilen illalla, kun muija ehdotti "sitä" niin pettingin aikaan oli vielä veitikka hereillä ja kaikki toimi. Sitten kun piti työntyä siään, kaikki lopahti. Hitto. Sit taas vähän masturboitiin toisiamme jne ja kaikki pelitti kunnes piti työntyä sisään ja kaikki lopahti taas. Ei seissyt.

Noh, homma jäi siihen ja nolotus oli todella karmea. Mitäköhän muijani nyt aattelee minusta..

Eilen illalla sit suihkussa masturboin ja ei oikein meinannut tulla siitäkään mitään. Oli semmoine puolijäykkä koko ajan ja välillä veltto.

Piti tosiaan koko ajan miettiä kaikki kiihottivia asioita, jotta otti eteen. Lopulta sit tulin, mutta pitkää se vei.

Mikä mua nyt oikein vaivaa? Kun masturboinnistakaan, jota harrastan melkein päivittäin, ei meinannut tulla mitään.

Olen todella peloissani. En ole mielestäni satuttanut "sieltä" itseäni mitenkään tai muuta.

Mielessä kyllä kävi se, että viime viikon reenasin (salilla/kixboxin) todella kovaa. Vissiin ikinä reenannut niin kovaa ja kroppa huuti lepoa. Mutta ei se oo ennen noita hommia häirinnyt. Salilla multa meni selkälihas juntturaan joka säteili koko yläselkään pari päivää, mutta tuskin siitä johtui toi vaiva??

Neuvoa kaipailisin.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu