Äänioikeus

Onko kainuun johdolta karannut se viimeinenkin järjen hitunen, nyt ollaan ajamassa maakuntavaaleissa äänioikeutta alaikäisille tenaville.
Eiköhän valta ja vastuu kuulu yhteen, vaan näkeekö maakunnnan johtajakin että ottamalla vaippanatiaiset päätöksiä tekemään, äänestämällä, voidaan ongelmatkin jakaa lasten kesken.
Ottakaa nyt järki käteen ja lopettakaa alkuunsa tuo vouhotus. Päin vatoin vasta sitten kun on jalat oman pöydän alla on aika tulla päätöksentekoon mukaan. Kohta kajaanin äidit vie lastenvaunuilla päättäjät valtuustosaliin päätöksiä tekemään.
Hyvä maakunnan johto. Ei olisi uskonut ISOT MIEHET ! Vai 16 V.
6381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kainuulaiset tykkää harjoitella.

Äänestä

Luulempa kyllä, että 16 vuotiaana ei ole monellakaan kehittynyt kunnollista omaa kantaa poliittisista asioista. On tietysti joitain tuon ikäisiä, joilla on jo jonkinlainen näkemys asioista ja osaavat sanoa oman mielipiteen asioista, mutta moni tuon ikäinen vielä vastaa kun jotain kysyy, et joo, ööö, niin, en mä oikein tiiä, katotaan, no vittu joo, ei oikein kiinnosta, mitä häh jne. Vastuulliseen päätöksentekoonhan me äänestämme niitä henkilöitä joita äänestämme ja heidän tulee olla täysi- ikäisiä, joten kyllä olisi hyvä pitää täysi- ikäisinä myös ne, jotka niitä henkilöitä sinne äänestää, eli me täysi- ikäiset suomen kansalaiset, vai pitäiskö sitten vaaliehdokkaiksikin hyväksyä jo 16 vuotiaita päättämään tärkeistä suomen asioista, ei taitais tulla mitään.

Äänestä
  • Tuohon viimeiseen lauseeseesi. Siihenhän se eittämättä johtaa että myöskin ne joilla on äänestysoikeus on myös ehdolle asettumisen oikeus. Jos joku on sitä mieltä että 16 vuotiaat jotka ovat vielä hakemassa näköaloja elämäänsä olisivat valmiita päättämään maakunnan asiosta, niin harkinta pettää pahemman kerran. Ja jos tämä meno jatkuu niinkuin maakuntamme "OLETAN" viisain johto esittää, ja se johtaa tämän äänioikeuden toteutumiseen,en kohdaltani käy enää äänestämässä. Muut tekevät tietenkin niinkuin parhaaksi katsovat.

    Äänestä

Kun meikäläinen oli 16, niin oli vietetty ensimmäinen vuosi työelämässä. Äänestysikäraja oli 21 vuotta.

Nyt kun porukka menee työelämään keskimäärin 21 vuotiaana, pitäsi äänestysikärajaa laskea 16 vuoteen.

Eli voisipa sanoa, että perseelleen mennään. Ehkä tänä päivänä ääenestysikäraja tulisi olla 25 vuotta. Se vastaisi aikoja ennen 1960.

Äänestä

Kyllä meni täpärälle ettei Kainuun maakuntavaltuusto MUNANNUT itseään ihan jukisesti. Yksi ääni pelasti häpeältä.
Ne jotka olivat niin suoraselkäisiä että vastustivat moista järettömyyttä osoittavat kykyharkintaa siitä ONNITTELUT.
Teidän hurahtaneitten nimet laitan leikekirjaani ja asiaan palataan seuraavissa vaaleissa. Tässä oli kysymyksessä suuremmat asiat kuin kokouskahvit tai Tansii tähtien kanssa kisat.

Äänestä
  • selvästi esille se, että tietyn uskontosuuntauksen omaavat koettavat saada katraansa laulamaan samoja, kepulaisia lauluja, kuin he itse laulavat. Onneksi löytyi vähän järkevämpääkin väkeä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alaikäisille...... kirjoitti:

Onko kainuun johdolta karannut se viimeinenkin järjen hitunen, nyt ollaan ajamassa maakuntavaaleissa äänioikeutta alaikäisille tenaville.
Eiköhän valta ja vastuu kuulu yhteen, vaan näkeekö maakunnnan johtajakin että ottamalla vaippanatiaiset päätöksiä tekemään, äänestämällä, voidaan ongelmatkin jakaa lasten kesken.
Ottakaa nyt järki käteen ja lopettakaa alkuunsa tuo vouhotus. Päin vatoin vasta sitten kun on jalat oman pöydän alla on aika tulla päätöksentekoon mukaan. Kohta kajaanin äidit vie lastenvaunuilla päättäjät valtuustosaliin päätöksiä tekemään.
Hyvä maakunnan johto. Ei olisi uskonut ISOT MIEHET ! Vai 16 V.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu