tiibetin terrieri

Tiibetinterrieri on oikein ihastuttava koira. Meillä ollut sellainen 80-luvulta asti.
Ne on perhekoiria, tosin ottavat perheestä yhden ihmisen "omakseen" yli muiden, vaikka toki tykkäävät koko perheestä. Ne tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Ne ei ole kovia eikä pehmeitä, sellaisia hieman pehmeitä, mutta ne saattaa olla itsepäisiä. Harvemmin löytyy dominanssia, ja nekin näkee jo yleensä pentulaatikosta. Ne on helposti koulutettavissa, mutta itsenäisyytensä takia voi olla että ne ei viitsi kunnolla totella jos ei ole tarpeeksi hyvää palkkiota :D
Toisten koirien kanssa tulee hyvin toimeen. Jotkut urokset saattavat tulla vähän machoiksi vanhemmiten toisia uroksia kohtaan.
Turkki vaatii viitseliäisyyttä, mutta se ei ole kuitenkaan kohtuuton hoitaa. Kun näyttää harjaa pari kertaa viikossa ja pesee sen tarpeeksi usein, eli parin viikon välein, ei siihen turkkiin tarvitse kohtuuttomasti aikaa laittaa.

Meillä tehdään toisinaan pitkiä lenkkejä, toisinaan kun ei ehdi niin lyhyempiä, ja tibbe on siihen tyytyväinen. Saavat juosta vapaana päivittäin.

Tiibetinterrieri ei ole terrieri joten parempi tänne kuin terrieripalstalle. Itse olisin kyllä päätynyt seurakoiriin, mutta ei silti herneitä nenään. Edellinen jo vastailikin, että turkki vaatii säännöllisen työn. Vielä kun lisää, että kaikki roskat tarttuu turkkiin, hiekka karvoihin ihoa myöten ja talvella lumipallot, niin eiköhän se siitä. Tosi karvanlaatuja on erilaisia, meidän koiralla aika pehmeä. Meillä on enemmän vahtiva kuin paimentava tibbe ja ikävä kyllä aikas haukkuherkkä, mutta kaikki eivät sitä ole. Itsenäinen (ja itsepäinen) kyllä on eikä kulje mukana samoin kuin "perinteinen" paimenkoira sekä jäärä koulutettavaksi. Uros kun on, ei oikein hyväksy muita uroksia. Narttujen kanssa ei ongelmia. Aika lailla perusterve rotu taitaa olla mitä olen seurannut.

Meillä oli uros tiibetinterrieri ja se oli aivan mahtava tyyppi. Siitä löytyi luonnetta, haukkui jonkun verran ja joskus lähti karkumatkoille hajujen perässä, mutta palasi aina takaisin.

Tutut kertoivat joskus nähneensä sen lenkeillä ja se kuulemma jolkotteli aina tienreunassa ja katsoi ettei tule autoja. Se kuulemma karkureissuillaan kulki samat reitit kun me lenkeillämme. Näistä tapahtumista on jo yli 15 vuotta, silloin kun tämä alue oli vielä maaseutua. Huoli oli silti suuri ja tuo ajoittainen karkailu oli ikävää.

Muutama ihminen joskus sanoi rodun olevan hankala ja arvaamaton, mutta en väittäisi sen olevan sellainen. Sen kasvatuksessa täytyy olla johdonmukainen, mutta ei ankara. Se kantaa itsensä varmasti ja sillä on upea olemus muutenkin.

Sillä on itsenäinen luonne ja omat tapansa, mutta juuri sen takia se oli aivan mahtava. Meidän vanha äitimme työnteli meidän tibbeä aina kelkassa, koska poika siitä niin tykkäsi. Sen tapana oli jossakin vaiheessa kauppamatkaa nökätä kuonolla äitiä jalkaan merkiksi, että nyt hän haluaa päästä kyytiin :) Tämä on yksi esimerkki sen pinttyneistä tavoista, jotka omistaja sille salli :)

Turkkia pitää hoitaa säännöllisesti, ettei takkuunnu. Karvan laatu on sopivan karkea. Pitkäikäinen ja terve rotu, meillä ei ollut terveyden kanssa mitään ongelmia.

Jos perheessä on lapsia niin heidät täytyy opettaa kohtaamaan pentu oikealla tavalla. Olen kuullut äksyistä tibbeistä, jotka ovat saaneet trauman lapsista, jotka ovat ahdistaneet sen nurkkaan. Pentuna se on niin söötti, että moni lapsi hullaantuu sen nallemaisuudesta. Tibbe ei ole kuitenkaan leikkikalu, kohtelemalla sitä leikkikaluna tai nallena siitä saa äksyn.

Miten Tiibetin terrierin rotumäärityksen voisi muuttaa Tiibetin paimenkoiraksi? Tekeekö sen kansallinen järjestö (Suomi) vai määrityksen alkuperämaa (Englanti)? Tuntuu niin turhauttavalta aina selostaa koiran rotua, sillä monet henkilöt arastelevat terrieriä mutta paimenkoira on hyväksyttävämpi.

Tibbe pn hyvä maastossa---siitä terrier- nimike

paimentaa

.

kiva lenkkikaveri
sopiva koko

Viihtyy jokapaikassa.