Räminää

Kummallista pellin räminää kuuluu ajaessa auton keskivaiheilta kojetaulun takaa, ehkä syvemmältäkin. Äkkiseltään kuulostaisi aivan kuin pakoputken suojapelti värisi tai tukivarsi tms hakkaisi johonkin johonkin. Ääni ei kuulu aina, vaihtelevalla nopeusalueella ja vain silloin tällöin. Noo, pian se selvinnee. Saavat huollossa paikallistaa ja vaientaa äänen, toivottavasti löytävät.
61404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Omassa nykykorisessa Avessani, jonka ostin nyt helmikuussa (otettu alunperin käyttöön syksyllä -03, malli 1,6 terra LB, ajettu nyt yhteensä 45 tkm) kuului omituista räminää kojetaulun uumenista.

Tuo hyvin selvästi kuuluva räminä paikallistettiin sähköiseen ohjaustehostimeen, jossa "jotain on irrallaan". Tehostin vaihdettiin takuuna uuteen. Oli hyvä että meni takuuseen, sillä osa olisi maksanut 1350 euroa työt. Loistavaa asiakaspalvelua. Eikä mitään mutinoita esitetty.

Toinen asia, josta olisi kiva kuulla kokemuksia ja mielipiteitä on rengasäänet. Onko uudistettu malli saanut paremmat eristeet alustamelulle? Omassani on Continentalin melko kuluneet nastattomat renkaat alla ja karkealla tiellä lähtee melkoinen humina.

Mitkä renkaat kannattaa ostaa kesärenkaksi? Onko kellään kokemuksia Nokianin Hakka -renkaista Avensiksessa?

Työkaverin vanhakorinen (-00) Avensis on mielestäni omaani hiljaisempi alustan osalta erityisesti huonoilla, karkeilla päällysteillä. Voihan yhtenä syynä olla mielestäni nykymallin turhan matala rengasprofiili (55-sarja).

Äänestä

syyn tänne palstalle jos sen löytävät huollossa.Minulla rämisee myös,ei kuulu kuitenkaan ohjaustehostimesta.Pirun vaikea paikallistaa...

Äänestä
  • Tänään käytin huollossa, eivät löytäneet äänen aiheuttajaa. Tosin ääntä ei nyt sitten taas ole lauantain jälkeen kuulunutkaan. Epäilivät että äänenvaimentimen ja pakoputken liitoskohdassa olevan kolmionmuotoisen tuen päällä (siinä on jonkinlainen "kuppi") olisi ollut mahdollisesti kivi joka nyttemmin on ravissut pois.
    Nyt täytyy taas kuulostella, jos ääni ilmaantuu uudelleen niin vietävä taas sinne huoltoon. Takuuseenhan nuo onneksi sitä tutkiivat...

    Äänestä

  • Facelift 8500 kirjoitti:

    Tänään käytin huollossa, eivät löytäneet äänen aiheuttajaa. Tosin ääntä ei nyt sitten taas ole lauantain jälkeen kuulunutkaan. Epäilivät että äänenvaimentimen ja pakoputken liitoskohdassa olevan kolmionmuotoisen tuen päällä (siinä on jonkinlainen "kuppi") olisi ollut mahdollisesti kivi joka nyttemmin on ravissut pois.
    Nyt täytyy taas kuulostella, jos ääni ilmaantuu uudelleen niin vietävä taas sinne huoltoon. Takuuseenhan nuo onneksi sitä tutkiivat...

    Toisaalta, ihmeelliseltä se tuntuu jos huollon esittämä paikka olisi jossakin kojetaulun takana... Mutt, kuullosteltava vaan. Täytyy muistaa tuo sähköisen ohjaustehostimen mahdollisuus, täytyy sitä tarjota huollolle tutkittavaksi jos/kun seuraava räminä-reissu huoltoon tulee.

    Äänestä

  • Nyt se löytyi se räminän aiheuttaja. Omituista kyllä, se räminä ei tullutkaan sieltä mistä se monista kuunteluista huolimatta kuullosti tulevan eikä lopulta ollut edes pellin aiheuttama. Taustapeilin takana tai oikeastaan edessä oleva kovamuovinen verhouspaneli oli osittain irti. Tarkoitan sitä verhouspanelia jonka alla on sade- ja valoisuustunnistin....

    Äänestä

takavuosina miljoonan ajetusta taksaristani kuului yhtä ja toista ajossa- kysäisin veholta huolenaihetta ja vastaus oli: Tänne tuodaan sitten vasta kun ääni lakkaa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Facelift 8500 km kirjoitti:

Kummallista pellin räminää kuuluu ajaessa auton keskivaiheilta kojetaulun takaa, ehkä syvemmältäkin. Äkkiseltään kuulostaisi aivan kuin pakoputken suojapelti värisi tai tukivarsi tms hakkaisi johonkin johonkin. Ääni ei kuulu aina, vaihtelevalla nopeusalueella ja vain silloin tällöin. Noo, pian se selvinnee. Saavat huollossa paikallistaa ja vaientaa äänen, toivottavasti löytävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu