äiti tytär suhde

mulla ihan sama tilanne, oon kans 20w. en oo ees kysyny äidiltä miks. muistan et kun olin jotai 5v kun se kerran oma-aloitteisesti halas muo mut monesti ku pienenä itkin ja oli paha olla niin ei se ottanu syliin katto vierestä vaan. se tuntu pahalta, enkä sen jälkeen oo edes yrittänyt halata tai muuta.

oon kyllä lukenu jostain näistä jutuista ja kyllä sen halaamise voi alottaa aikuisenakin. se tosin voi tuntuu alus vähä vaikeelta, mut se on sen väärti, koska se vähitellen parantaa ihmissuhdetta huomattavasti.

rohkeesti vain. toivon että asiat kääntyy parempaan päin. yritystä kovasti, se on tärkeintä. älä anna periks.

Muistan tasan kaksi kertaa, kun äiti on halannut: toisen kerran, kun pääsin ylioppilaaksi (siitä on nyt 10 vuotta) ja toisen kerran, kun olin vasta muuttanut pois kotoa ja olin sunnuntai-iltana lähdössä äitini luota opiskelupaikkakunnalleni oltuani viikonloppuna käymässä. Itse en ole myöskään oppinut halailemaan muita kuin ihmistä, jonka kanssa elän romanttisessa parisuhteessa. Joskus nuorempana kännissä tuli kyllä halailtua kavereita. Nykyään, jos on jotain murheita ja vaikka työkaveri koittaa lohduttaa ja tulee halaamaan tai ylipäätään jotenkin koskettaa, niin häkellyn täysin ja alkaa itkettää. On varmaan aika opittua tuo hellyyden osoittaminenkin, kun äitini isä kuoli hänen ollessa 7-vuotias ja isoäitini lähti toisen miehen matkaan ja hylkäsi lapsensa, kun äiti oli vähän toisella kymmenellä. Meillä on välit muutenkin niin solmussa, että en edes halua yrittää äitiä halailla, mutta sen olen päättänyt, että jos joskus itse saan lapsia, niin en kyllä halauksia säästele. Itsestäni on aina tuntunut, ettei kukaan välitä minusta ja uskon, että jos olisin lapsena saanut edes jonkinlaisia rakkauden osoituksia osakseni, niin olisin varmasti kasvanut edes vähän ehjemmäksi aikuiseksi!

Meilläkään ei halailla äitin ja isän kans. Kyllä muistan, että lapsena sain paljon syliä ja nukuin äitini vieressä jopa vielä kymmenen vuotiaana alkuyöstä. Se oli sellainen iltarutiini, koska pelkäsin pimeää.

Enää ei halailla. Viimeksi lienen halannut äitiä ja isää omissa rippijuhlissani! Omalle tyttärelleni (4v) olen opettanut, että halataan joka ilta ja aina, kun tulee "eron hetki"... eli kun lapsi jää vaikka mummulle hoitoon illaksi. Samoten halin ystävieni kanssa, kun näkee pitkästä aikaa. Se on ihana tapa.

En tiedä miksi kotonani ei halailla. Meillä meni siskonkin kanssa pitkään, ennen kuin opimme halaamaan toisiamme. Molemmat halailemme muita ihmisiä, mutta toisiamme emme oppineet halaamaan ennen kuin ihan äskettäin. Ja kyllä vieläkin lähinnä illan viettojen yhteydessä meillä tulee halattua... kotikasvatuksesta periytynyt halaamisen vaikeus keskenämme.

Omaa tytärtäni aion kyllä halailla läpi elämän. Samoin kaikkia ystäviänikin. Mutta en itsekään osaa jotenkin vanhempieni kanssa halailla, koska emme ole tottuneet kyseiseen tapaan. Se riittää, että välimme on loistavat ja läheiset muutoin. Mutta oishan se hienoa, jos voisi halailla vanhempiensakin kanssa...

Aloitin halaamisen n. 18-vuotiaana. Se tuli spontaanina eleenä, taisin halata isää jossakin tilanteessa ja siitä pitäen olen paljon halannut ja muu perhe perässä. Tätä ennen ei halailtu, en edes muista olleeni äidin sylissä.

En ole tottunut halaamiseen ja se tuntuu teennäiseltä ellei ole kyseessä esim. joku hyvä ystävä jonka tapaa tosi pitkän ajan jälkeen. Vanhempia en halua halata ja toivon etteivät hekään ala halaamaan.

Ei kai se halaamattomuus ole varsinainen ongelma. Kyllä välittämistä voi osoittaa monin elein; passaamalla, olkapäälle taputtamalla, tukkaa pörröttämällä, jos kerran vartaloiden lähekkäin painaminen ei tunnut hyvältä. Nähkää se, miten teillä osoitetaan hellyyttä. Mieheni pohjalaisperheessä ei ole halattu, mutta nyt viime vuosina ovat ruvenneet taputtelemaan olalle, se tuntuu tosi läheiseltä kun vertaa siihen välimatkaan, mitä aiemmin pitivät. Äitini taas on kova halaamaan, karjalaista sukujuurta kun on.

Ap:n perheessä ja jonkun vastaajankin perheessä halaamattomuuteen liittyi muutakin suhdeongelmaa. Sitä voi työstää ja miettiä, voisiko tosiaan olla aloitteellinen joko halaamisessa tai sitten keksiä jonkin muun lähelletulotavan, joka ei tunnu lähestyttävästä niin vaikealta. Esim. käsikynkkää kävely voi monelle 40-luvulla syntyneelle olla luonteva tapa. Tai muuten ottaa fyysistä kontaktia, taputtaa polvelle (älä jätä kättä siihen, se voi taas jo tuntua ikävän intiimiltä), koskettaa kyynärpäästä. Äitinne ovat ikäänkuin avuntarpeessa fyysisen läheisyyden suhteen. Eikä saa väkisin tehdä toiselle sellaista, mikä tuntuu ahdistavalta. Ette voi muuttaa äitienne historiaa.

mä voisin tulla halaan sua vaikka en oo sun äitis
tai sit vaan se trauma täytyy kohdata ja voittaa halaamalla, halaa häntä esim yhtäkkiä takaa päin

Tutulta kuulostaa monien vastaukset - luulin että oon ainoa, jota vanhemmat eivät halaa ja joka ei muista olleensa äitinsä sylissä.

Olen kyllä jo vähä vailla 45 ja ymmärrän, että lapsuuteni aikoihin halaaminen ei vaan ollut tavallista. Meitä lapsiakin tuli nopeaan tahtiin, eihän äiti siinä edes ehtinyt halailemaan ja sylittelemään. Suurin syy äitini kohdalla lienee kuitenkin se, että hänen oma äitinsä kuoli hänen ollessa 2vee ja muutaman vuoden päästä kuvioihin tuli äitipuoli, jonka kanssa suhde oli todella monimutkainen äitipuolen kuolinvuoteelle asti. Eikä se siihen jäänyt, äitini tekee töitä edelleenkin tämän suhteen kiemuroiden takia ja pohtii miksi mikäkin juttu tapahtui.

Itselläni on useampi lapsi ja heitä olen halaillut ja osoittanut välittämistä monin eri tavoin. Esikoinen 17vee ja häntä halailen silloin kun tuntuu sopivalta, eikä hän väistä, vaan ottaa kaiken vastaan :o) Eli, virheitä ei tarvitse toistaa.

Amerikkalainen halailu on sitten mielestäni ihan eri asia - ällöttää joskus moinen kovaääninen halailu ja siirappimainen ämerikän smaili! Juuri nähty ja sitten jo pian halaillaan ihan kuin ei oltais vuosikausiin nähty - jäiks! Ei sovi tänne karpaasien Pohjolaan :oD

Omalla kohdallani asian käsittely tuli yllättäen ajankohtaiseksi muutama vuosi sitten ja mielestäni olen selvinnyt hyvin, etten sanoisi jopa loistavasti!

Oon usein miettinyt tuota, mutta en oo siitä kenenkään kanssa puhunut. Mä en muista milloin olisin istunut äitini sylissä. En muista, kuin kaksi kertaa jolloin hän olisi halannut mua. Toinen oli ylioppilasjuhlissani, (siitä on valokuva ja sen kattominen saa mut jotenkin vaivaantuneeks) ja toinen oli pahan riidan jälkeen. Muutaman kerran lapsena muistan, että äiti on silittänyt mun hiuksia, kun oon itkenyt.

Mulla on nyt oma lapsi (vauva) ja mä oon päättänyt, että häntä mä halaan ja pussailen niin paljon, että hän ei pysty muistamaan päivää, jolloin en olisi sitä tehnyt!!

Ja vielä lisäyksenä mainittakoon, että meillä on tosi hyvät välit äidin kanssa, soitellaan joka päivä nähdään usein jne. mutta jostain syystä tunteita ei näytetä, eikä niistä puhuta.

Halaa vain sinä reippaasti äitäsi, vaikka äitisi ei sinua halaisikaan. Äidistäsi se kuitenkin tuntuu hyvältä, voin sanoa kokemuksesta...

Alussa voi tuntua tökeröltä ja takuulla äidistäsi suorastaan hölmältä mutta niin ihanalta.

Kerroit että äitisi viimeisin halaus oli mummonsa kanssa. Ehkä häntä ei koskaan omat vanhemmat halanneet, vain se mummo. Täten hänkään äitinä ja vanhempana ei osaa halata lapsiaan eli sinua, mutta ehkä sitten lapsenlapsia kenties???

eli halaa sinä vain, vaikka tuntuisi kuinka tyhmältä tahansa. Halaukseen täytyy tottua, totuta äitisi niihin. Ei ole vielä myöhäistä. Jokaisen halauksen alla voit häntä varoitta vaikkapa, että sanot "Ja nyt meillä sitten halataan". Ja eikun kova rutistus äitimuorille!!!!

Mulle se ois outoa. Ei kukaa oo ikinä oikeastaa halannu sitten tarha iän jälkeen. Mistä päi oot :)?

Kyllä se halaaminen läheisten kanssa on niin väkinäistä ja mistäkö johtuu? No ihan siitä, kun tietää millaisia ihmisiä kaikki pohjimmiltaan ovat, kun on nähnyt ne pahimmat puolet. Hampaankoloon on aina jäänyt jotain, joten ei huvita halata.