Nöyryyttävää

Kylläpä taas mieli piristyi. Kävimme sukulaisperheemme luona kylättelemässä. Siellä siis monta lasta ja riitaisat vanhemmat.
Tämä ihana sukulaistätini tuppaa olemaan jostain syystä kateellinen minulle. Olen yrittäjä ja naimisissa todellisen ihanan miehen kanssa. Tällä "tädillä" taas asiat hieman huonosti, ainutkaan lapsi ei toivottu, mies välinpitämätön työnarkomaani ja itse työtön.

Joku sillä taas korvaan särähti, silmät leimahti ja siinäpä sitä taas sai kuunnella miten tässä ei ole nainen ei mitään kun ei niitä lapsia ole. Raskauteen ei kuulemma tarvitse mitään sen kummempaa, saunoo samoilla lauteilla mihen kanssa niin se on siinä. Sieltä saisi kuulemma toimivat synnytyselimet lainaan.

Huoh, no jos ei muulla voi kehua niin sillä sitten. En pyytele keneltäkään sitä anteeksi että elämäni on mallillaan, työt, koti ja mies. Kaikkea en ole saanut enkä tule saamaan mutta olen saanut elämäni aika pitkälle sellaiseksi kuin olen halunnut. Työllä, en "saamalla".

Mutta tällä kertaa minullakin oli omat aivotukseni, jätin kertomatta että tänään alkoi raskausviikko 7. =)
41007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mahdottomasti onnea teille!!!

Kyllä joskus pistää miettimään, et miks sellaiset ihmiset "tekee" niitä lapsia, jos niitä ei haluta? Nykypäivänä kun kenenkään ei ole pakko....

Älä välitä katkerista ja kateellisista ihmisistä, nauti onnestasi, etköhän sen ole ansainnut!

Ihanaa odotusta!

Äänestä

onnea teille molemmille, miehellesi ja sinulle. hiljaa hyvä tulee, nyt vain matalaa profiilia niin pitkään kuin voitte. varaudu muuten saamaan sitten niitä kasvatus.ohjeita "kokemuksella". no, ne ohjeet voit jättää omaan arvoonsa kuittaamalla asian vaikka tyyliin: se mikä toimii heillä ei välttämättä toimi kasvatuksessa kaikilla, jokaisen on löydettävä ITSE se OMALLE lapselle ja perheelle sopiva tyyli. asiat voi tehdä niin monella tavalla, ja silti aivan oikein. itsellä on vähän samanlainen kokemus sukulaisperheestä, jossa paljon lapsia, ja vanhempien hermot sekä keskinäiset välit ruvella. lapset on tosi kurittomia, ja siellä vierailut ovat aikamoista sirkusta, kun lapsilla toimii "viidakon lait", eli omiltani viedään esim. voiveitsi pöydässä kesken leivän voitelun kädestä,kun ei jakseta omaa vuoroa odottaa ym. (lapset ovat suht. saman ikäisiä!!).

Äänestä
  • Ihanaa että jotkut ymmärtää.

    Meillä takana kuitenkin 5 vuoden yritys. Aika paljon niskaan kaadettu kaikenlaista.

    Vauva voi hyvin, ultrassa ollaan käyty ja pienen pieni sydän jo sykki ja kaikki oli hyvin.

    Tätä lasta on toivottu ja odotettu niin hartaasti.

    Jotkut ei sitten näemmä pääse kokemaan sitä tunnetta millaista on haluta lapsi, joillekkin se vain tulee.

    Matka on ollut todella pitkä että tähän tilanteeseen ollaan päästy. Kaikki kokemukset on nyt sitäkin arvokkaampia ja kasvattunut ihmisenä. Masussa kasvaa nyt meidän pieni suuri ihmeemme.

    Voimia ja plussatuulia kaikille teille, jospa me jokainen vuorollamme saisimme ihmeen koettua.

    Ja tottakai pidetään toivoa yllä että pieni matkalaisemme pysyttelisi kyydissä koko pitkän matkan.

    Äänestä

  • salaisuus.,. kirjoitti:

    Ihanaa että jotkut ymmärtää.

    ...siis se pieni ihminen sisälläsi. Upeaa että olet jaksanut kaikki nuo paineet ja työn, uran, perheenperustamisen ja odotuksen. Nyt on jo 7 vkoa, hiljaa hyvää tulee.

    Kateelliset on kateellisia, niitä on joka nurkassa. Jätä ihan omaan arvoonsa moiset kusipäät! Älä stressaa niillä.. miten harmittaakaan kun saaat vielä vauvan.. kun kaiken muun olet saanut!!! mieti nyt itse...? varmaan häntä harmittaa kun itseltä jäi ura ja ainoa asia josta voi sulle kettuilla on tuo lapsettomuus. katalaa ja kurjaa. mutta olet raskaana ja sillä hyvä. lapsi on matkassa mukana ja on päättänyt synytä lapseksesi joten "Pelko pois Rosemarie" tyyliin... elämä on elettävä ja haasteet otettava vastaaan. tollanen paskanpuhuja onvaan yksi monista universumin värähelevistä partikkeleista joita on pitkin ja pikin täällä. älä välitä hänestä, katkeroitunut tyyppi.

    keskity nyt raskauteesi, omaan vointiisi jamieheesi sekä työhösi. koita unohtaa tollanen, se on kuitenkin sekundaarista.

    plussatuulia kaikille ja erityisen onnellinen kirjoittajan puolesta, t. Cosette

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

salaisuus.,. kirjoitti:

Kylläpä taas mieli piristyi. Kävimme sukulaisperheemme luona kylättelemässä. Siellä siis monta lasta ja riitaisat vanhemmat.
Tämä ihana sukulaistätini tuppaa olemaan jostain syystä kateellinen minulle. Olen yrittäjä ja naimisissa todellisen ihanan miehen kanssa. Tällä "tädillä" taas asiat hieman huonosti, ainutkaan lapsi ei toivottu, mies välinpitämätön työnarkomaani ja itse työtön.

Joku sillä taas korvaan särähti, silmät leimahti ja siinäpä sitä taas sai kuunnella miten tässä ei ole nainen ei mitään kun ei niitä lapsia ole. Raskauteen ei kuulemma tarvitse mitään sen kummempaa, saunoo samoilla lauteilla mihen kanssa niin se on siinä. Sieltä saisi kuulemma toimivat synnytyselimet lainaan.

Huoh, no jos ei muulla voi kehua niin sillä sitten. En pyytele keneltäkään sitä anteeksi että elämäni on mallillaan, työt, koti ja mies. Kaikkea en ole saanut enkä tule saamaan mutta olen saanut elämäni aika pitkälle sellaiseksi kuin olen halunnut. Työllä, en "saamalla".

Mutta tällä kertaa minullakin oli omat aivotukseni, jätin kertomatta että tänään alkoi raskausviikko 7. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu