Narttupentu?

Olemme harkitsemassa koiran ottoa, ja haluaisin mieluummin naaraan kuin uroksen. Minulla olisi siis niistä muutama kysymys. Onko kohtutulehdus kovinkin yleinen leikkaamattomilla nartuilla, ja mistä se aiheutuu? entä onko narttujen juoksut hankalat, vuotavatko yleensä paljon? emme tahtoisi leikata sitä :)
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hmm....kohtutulehdus on kyllä aika yleinen narttu koirilla,ja se tulee juoksujen jälkeen,kun kohtuun jää verta!kohtutulehduksen vaivat ovat:koira juo koko aika,ruoka ei oikein maistu,takapäästä tulee puna-ruskeata eritettä ja maha kohdunkohdalta turpoo kuin tennispallo.
Voin kyllä näin oman mielipiteeni kannalta suositella että leikkaisitte koiranne,niin säilytte kohtutulehdukselta!omalle koiralleni kävi niin että se sai 11 vuotiaana kohtutulehduksen,eikä sitä enään voinut leikata sillä se oli liian vanha siihen.....eli paras mahdollinen vaihtoehto oli nukuttaminen!
jos olisimme leikkauttaneet koiramme,oltaisiin säästytty tulehdukselta.......mutta toki koirakin oli jo itse vanha noutajaksi!
narttujen juoksut ovat siitä määrin hankalat,että täytyy koittaa pitää uroskoirat poissa lähettyviltä(uroskoirat kun ns.menettävät yöunensa kun haistavat kiimaisen narttukoiran,ja se aiheuttaa stressiä sille urokselle)
koiraa on myös aika rasittavaa lenkittää juoksujen aikana,kun joka ikiseen pissiin täytyy käydä merkkaamassa......ja urokset yrittävät hulluina tulla haistelemaan!täytyy myös muistaa varoittaa kaikkia uroskoirien lenkittäjiä,että koirallasi on juoksut,niin tietävät pitää koiransa kaukana !!
narttukoirilla on yleensä "vaipat" juoksujen aikana,sellaiset kankaiset>koirille tarkoiteut...ettei koko kämppä tahriinnu!täytyy tietty muistaa ottaa ne vaipat sitten pois siksi aikaa kun olette lenkillä...=)
oma koirani ei millään suostunut pitämään vaippojaan...vaan aina se repi ne pois.......toiset pitää,toiset ei....!!

Äänestä

Kohtutulehdus on keski-ikäisillä ja vanhoilla narttukoirilla hyvinkin yleinen sairaus, mutta saattaa iskeä joskus nuoreenkin koiraan. Sen aiheuttavat bakteerit, jotka pääsevät koiran kohtuun juoksuaikana kohdunkaulan ollessa avoin. Koiran ikääntyessä kohdun limakalvo paksuuntuu ja tarjoaa siten erinomaisen kasvualustan bakteereille. Joillakin koirilla tämä limakalvon paksuuntuminen etenee nopeammin kuin toisilla, lisäksi asiaan vaikuttaa tietysti myös nartun vastustuskyky: yleiskunnoltaan terveeseen narttuun tulehdus ei iske ihan yhtä helposti kuin jostain syystä alikunnossa olevaan.

Vuodon määrä juoksujen aikana on hyvin koirakohtaista, kuten myös juoksun kesto ja juoksuvälit. Isot koirat vuotavat tietysti keskimäärin enemmän kuin pienet.

Miksi ette haluaisi leikkauttaa narttua? Jos pentuja halajatte, niin voittehan teettää nartulla pentueen ja leikata sen sen jälkeen (jos nyt sattuu käymään niin onnellisesti, että ostamannestanne pennusta kasvaa siitoskäyttöön sopiva). Mitään muuta syytä nartun leikkaamatta jättämiselle en kyllä keksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


emmi kirjoitti:

Olemme harkitsemassa koiran ottoa, ja haluaisin mieluummin naaraan kuin uroksen. Minulla olisi siis niistä muutama kysymys. Onko kohtutulehdus kovinkin yleinen leikkaamattomilla nartuilla, ja mistä se aiheutuu? entä onko narttujen juoksut hankalat, vuotavatko yleensä paljon? emme tahtoisi leikata sitä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu