miten

onnistuu, jos tullut moka yhteishaussa, eli laittanut väärään järjestykseen oppilaitokset?

Äitinä olen huolissaan, myös nuoren mieli muuttunut. Nuorella nyt tilanne, että huonot mahdollisuudet päästä lukioon, koska se oli vasta kolmas hakutoiveissa. Tuli kutsu ammatti-oppilaitoksen pääsykokeeseen ja siihen kuului esitehtäviä. Nuori teki ahkerasti tehtäviä ja sairastui flunssaan. Meni voimat siihen ja tehtävä pilalle. Eikä voi osallistua pääsykokeeseen, mutta kertoi myös, että opiskelu ei tulisi k.o oppilaitoksessa sujumaan ja vasta se hänelle selvisi. Oppilaitokseen on myös pitkä kulkumatka.

Nyt on 10-luokalla ja opinnot sujuneet hyvin. Kielet osin kiitettävää luokkaa, matikka huonoin. Keski-arvokin nousee, mutta vaikea arvoida mihin, tuskin 8 vaikka oli aikoinaan 8,5.
Lukio olisi paras vaihto-ehto, koska kulkuyhteydet sinne parhaat ja saisi rauhassa miettiä tulevaisuuden alaa, josta ei käsitystä vielä.

Todennäköisesti tulee pääsy toiseen ammatilliseen oppiin, mutta on tiedossa, ettei k.o ala sovellu, mutta jotain piti haussa valita.
Nyt täytyy ottaa yhteyttä opinto-ohjaajaan ja pyrkiä selvittämään vaihto-ehtoja kun jaksais. Onko kellään kokemusta vastaavasta ja miten pääsi haluamaansa oppilaitokseen?
1213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kannattaa pikimmiten ottaa yhteyttä lukion opoon, minne lapsesi olisi menossa. Opo varmasti osaa auttaa näissä, voi olla, että saa esim. peruutuspaikkoja, jos ei muuten ole sitten vain niin vähän hakijoita, että pääsisi. Näin minä ainakin tekisin!
Soita pikimmiten, niin opo tulee asiasta tietoiseksi ja osaa auttaa!
Toivokaamme parasta lapsesi suhteen, että lukiopaikka hänelle järjestyisi! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelupaikka kirjoitti:

onnistuu, jos tullut moka yhteishaussa, eli laittanut väärään järjestykseen oppilaitokset?

Äitinä olen huolissaan, myös nuoren mieli muuttunut. Nuorella nyt tilanne, että huonot mahdollisuudet päästä lukioon, koska se oli vasta kolmas hakutoiveissa. Tuli kutsu ammatti-oppilaitoksen pääsykokeeseen ja siihen kuului esitehtäviä. Nuori teki ahkerasti tehtäviä ja sairastui flunssaan. Meni voimat siihen ja tehtävä pilalle. Eikä voi osallistua pääsykokeeseen, mutta kertoi myös, että opiskelu ei tulisi k.o oppilaitoksessa sujumaan ja vasta se hänelle selvisi. Oppilaitokseen on myös pitkä kulkumatka.

Nyt on 10-luokalla ja opinnot sujuneet hyvin. Kielet osin kiitettävää luokkaa, matikka huonoin. Keski-arvokin nousee, mutta vaikea arvoida mihin, tuskin 8 vaikka oli aikoinaan 8,5.
Lukio olisi paras vaihto-ehto, koska kulkuyhteydet sinne parhaat ja saisi rauhassa miettiä tulevaisuuden alaa, josta ei käsitystä vielä.

Todennäköisesti tulee pääsy toiseen ammatilliseen oppiin, mutta on tiedossa, ettei k.o ala sovellu, mutta jotain piti haussa valita.
Nyt täytyy ottaa yhteyttä opinto-ohjaajaan ja pyrkiä selvittämään vaihto-ehtoja kun jaksais. Onko kellään kokemusta vastaavasta ja miten pääsi haluamaansa oppilaitokseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu