Miksi Cavalier on niin suosittu nykyään?

cavatytöt

Eli mistä ihmeestä johtuu,että Cavlier on juuri nyt niin kamalan kysytty rotu?
Onhan se aina ollut kysytyn ja suositun koiran maineessa,mutta hieman herättää uteliaisuuttani,että juuri tällä hetkellä buumi tuntuu olevan valtava.
Luettuani näitäkin viestejä täällä näyttää,että kysyntä on tarjontaan nähden valtava.
Omia Cavojani en joutunut odottelemaan kahtakuukautta kauempaa,mutta nyt tuntuu olevan kasvattajilla jopa vuoden jonot.

8

916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ************

      nykyisin ihmiset asuvat kaupungeissa pienissä kerrostaloasunnoissa, joten koiran pitää olla pieni ja hiljainen.
      ennen vanhaan maalla asustelevat pystykorvat toimivat myös metsästyskoirina sekä vahtikoirina, mutta metsästysviettinen vieraat haukkuva koira ei oikein sovellu nykypäivän ihmisille.

      lisäksi cava on kiltti ja haluaa miellyttää omistajaansa, jonka takia se on helppo kouluttaa ja sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. pienet koirat eivät myöskään tarvitse niin paljoa liikuntaa kuin isommat riistaveriset koirat. ja pieni koira on helppo ottaa mukaan kyläilemään tai matkoille... eikä cavan turkkikaan vaadi liikaa hoitoa.

      ja cavat on tietty suloisia ja tulee toimeen lasten sekä vieraiden aikuistenkin kanssa.

      itselläni ei kyl cavaa ole...

    • aina cavan omistaja

      Yhdellä lauseella sanottuna:cava on suuri koira pienessä ruumiissa. Uusinta,nyt 1-v,cavaamme jouduimme odottamaan lähes vuoden(johtui varmasti haluamastamme väristä). Cavalierit ovat olleet kysyttyjä ainakin vuodesta 1989 asti,jo tuolloin jouduimme odottamaan muutaman kuukauden ennen kuin saimme oman (bl.)pennun omaksemme. Cavojen suosio johtuu osittain varmasti rodun ihanasta luonteesta ja koiran pienestä koosta.

    • cavalierini

      ostin v. 1978! Aivan ihana koira! Toinen tuli perheeseen kahta vuotta myöhemmin ja kuoli 15-vuoden ikäisenä.
      Nyt tosin olen "siirtynyt" cottoniin, mutta cavalierissäkin on sitä "jotain".

      • cottonin ja cavan omistaja!

        Olemme hankkimassa koiraa perheeseemme ja "pähkäilemme" kahden rodun välillä,cava tai cotton.
        Sinulla on kokemusta molemmista,voisitko ystävällisesti kertoa molemmista roduista parhaat ja "huonot" puolensa.
        Koira on perheemme ensimmäinen,joten haluamme harkita tarkkaan. Ihania koiria tuntuvat olevan molemmat. Olemme maalla,omakotitalossa asuva lapsiperhe. (Cavojen "sydänongelmat" hieman pelottavat..)

      • koiraa hankkivalle:
        cottonin ja cavan omistaja! kirjoitti:

        Olemme hankkimassa koiraa perheeseemme ja "pähkäilemme" kahden rodun välillä,cava tai cotton.
        Sinulla on kokemusta molemmista,voisitko ystävällisesti kertoa molemmista roduista parhaat ja "huonot" puolensa.
        Koira on perheemme ensimmäinen,joten haluamme harkita tarkkaan. Ihania koiria tuntuvat olevan molemmat. Olemme maalla,omakotitalossa asuva lapsiperhe. (Cavojen "sydänongelmat" hieman pelottavat..)

        Jos "sydänongelmat" kerran pelottavat, niin älä sitten osta rotua, jota terveystarkastetaan ja jota kauhistelet jo ennen hankintaasi. Terveen koiran saa vaikka tiimarista: niitä ei tutkita, joten ei niitä siten myöskään leimata.
        Cotonitkin ovat laittamassa Pevisaan silmätutkimukset rodussa esiintyvän PRA:n takia (sokeuttaa koiran) ja polvilumpion sijoiltaanmenokin huolestuttaa... Minua ainakin närästää, että mietitään jotain rotua ja samalla kauhistellaan rotuvikoja... Älä osta kumpaakaan, tai rotukoiraa ollenkaan, vaan pehmolelu :)

      • ....
        koiraa hankkivalle: kirjoitti:

        En kyllä oikein ymmärrä kantaasi! Eikö ole ihan luonnollista ottaa selvää koiran "ominaisuuksista" ennen koiran hankintaa. Haluan vaan tietää onko sydänvikoja paljonkin ja miten niiden kanssa sitten pärjäilee ja miten vaikuttaa koiran arkipäivään ja sen hoitoon. Minusta on parempi ottaa selvää etukäteen kaikesta rotuun liittyvästä,että osaa suhtautua mahdollisiin terveysongelmiin niiden edellyttämällä tavalla. Eikös se ole vaan vastuuntuntoa?
        Ehkä käytin vähän väärää sanaa "pelottaa", mutta tiedän että koirasta tulee heti hyvin tärkeä perheenjäsen ja miksei saisi olla huolestunut oman lemmikkinsä terveydestä? Kyse ei ole kauhistelusta eikä mistään rotuvikojen väkisin hakemisesta vaan aidosta kiinnostuksesta.
        Olen huomannut että tämä koiramaailma on joillekin hirvittävän fanaattinen alue,eikä mitään saisi kysyä eikä "pelätä" eikä ihmetellä.
        Eikös tämä lemmikkimaailma pitäisi olla ihan positiivinen asia...
        Mukavaa vappua sinullekin!

      • ärsyttää tollanen!
        .... kirjoitti:

        Olen kanssasi samaa mieltä. Itse mietin cavalierin hankkimista juuri ja minua on myös mietyttänyt cavojen sydän sairaudet. Aivan naurettavaa, että täällä ei saa mistään kysyä, kun joku "nenäkäs" tulee heti kääntämään näkökulman ihan kuin ei koirista tietäis mitään ja että ois jotenkin huono tuleva koiran omistaja. Hohhoij. Kyllästyttää tollanen. Järki käteen ihmiset!!! Kahdentoista vuoden koiran omistajakokemuksella voin sanoa, että maalaisjärjellä pääsee aika pitkälle!

        - Tuleva cavalierin omistaja

    • Hanna

      Se on pieni,helppo ja kaunis.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2551
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1467
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      110
      830
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      828
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe