ajoilta, jolloin terveen maalaisjärjen käyttö oli mahdollista.
Meillä Lapissa suuret erämaat ovat paikoin hyvinkin suuria ja niinpä matkat hirvien pyyntialueille ovat joskus hyvinkin pitkiä. Laki on sallinut aseiden kuljettamisen mottorikelkoissa vain poromiehille ja viranomaisille ja niipä tästä on aiheutunut hirvenpyytäjille ongelmia. Kaikki muut varusteet on saanut kuskata eräkämpille moottorikelkalla, mutta asetta lain mukaan ei.
No. 1970-luvulla silloinen nimismies ratkaisi ongelman siten, että antoi suullisen luvan myös aseen viemiseen tukikohtaan. " Laki ei tätä salli, mutta minun luvalla saatte aseenne kämpälle viedä, ainakin siihen asti kunnes joku ylemmältä taholta tämän kieltää". Näin oli mm. syksyllä 1977, jolloin olin viimeistä syksyä hirvimetsällä.
Meillä Lapissa suuret erämaat ovat paikoin hyvinkin suuria ja niinpä matkat hirvien pyyntialueille ovat joskus hyvinkin pitkiä. Laki on sallinut aseiden kuljettamisen mottorikelkoissa vain poromiehille ja viranomaisille ja niipä tästä on aiheutunut hirvenpyytäjille ongelmia. Kaikki muut varusteet on saanut kuskata eräkämpille moottorikelkalla, mutta asetta lain mukaan ei.
No. 1970-luvulla silloinen nimismies ratkaisi ongelman siten, että antoi suullisen luvan myös aseen viemiseen tukikohtaan. " Laki ei tätä salli, mutta minun luvalla saatte aseenne kämpälle viedä, ainakin siihen asti kunnes joku ylemmältä taholta tämän kieltää". Näin oli mm. syksyllä 1977, jolloin olin viimeistä syksyä hirvimetsällä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
käytölle ei katsos enää ole sijaa pyrkyriorganisaatiossa jossa palkat määräytyy tuloksen mukaan. Syyttömiä ne tavan poliisit siihen on. Ellet puutu, ottaa työkaveri sitten katsos nuolemispisteet esimieheltä ja ihmettelee miten se ja se poliisi ei puutu vaan käyttää maalaisjärkeä.
Mielestäni erittäin osuvan kuvauksen poliisien asenteista saimme TV-sarjasta "Taivaan tulet". Paikkakunnalle tullut uusi poliisi, Rauni, oli hyvinkin kärkäs tarttumaan pienimpiinkin rikkeisiin ja epäkohtiin kun taas pitempään paikkakunnalla ollut Aimo, samoin kuin nimismieskin, ottivat asiat hyvinkin löysin rantein. Eli seura tekee kaltaisekseen ja pelkäämpä, että Raunille käy samalla tavalla. Eli ei niin nokon nukaan pykälien ja ohjesääntöjen kanssa.
Näin kävi myös yllä kertomalleni nimismiehelle. Paikkakunnalle tullessaan oli hyvinkin jämpti ja innokas kunnes vuodet ja seura tekivät tehtävänsä ja luisumista tapahtui monessa muussakin asiassa kuin suhtautumisessa aseiden kuljetukseen moottirikelkoissa. Toisaalta terve maalaisjärjen käyttö lain käytäntöön soveltamisessa on hyvä juttu, mutta liian pitkälle tällaisen joustavuuden ei saa mennä. Seuraukset voivat olla hyvinkin vakavia, kuten Sodankylässä sittemmin kävi.
Olet sinua itseäsi koskeneissa asioissa taas kovastikin syyttänyt poliisia ja väittänyt ettei maalisjärkeä olisi käytetty. Mitä mieltä sinä nyt sitten oikein olet?
-Toisaalta terve maalaisjärjen käyttö lain käytäntöön soveltamisessa on hyvä juttu, mutta liian pitkälle tällaisen joustavuuden ei saa mennä.-
Sanoisimpa näin, että ratkaisevaa asiaa poliisin - ja myös nimismiehen, onnistumisessa virkansa hoidossa näyttelee terve oikeustaju. Eli on kyettävä tunnistamaan kussakin tilanteessa, mistä todellisuudessa on kysymys; ja myös, mikä on oikein tai väärin tässä tilanteessa ja vasta sen jälkeen lähteä soveltamaan lakia okeudenmukaisen ratkaisun saamiseksi. Samoin ikimuistoisen ajan suoranaisena maan tapana on ollut, että HÄTÄ EI LUE LAKIA. Eli kun on hätätilanne tai muu pakottava tarve johonkin toimintaan, tämä on sallittua vaikka laki ei tätä sallisikaan.
Niin ikään Suomen ratifioimissa kansainvlisissä ihmisokeussopimuksissa on säädetty, että viranomaisten ja tuomioistuinten on asia ratkaistaessa otettava aina humioon myös asiaan mahdollisesti liittyvät ihmisoikeusnäkökohdat.
Mielestäni edellä esille tulleet seikat osoittavat tervettä maalaisjärkeä ja tervettä oikeustajua aioita ratkaistaessa ja näillä alueilla näyttää olevan paljon vielä oppimista.
Sen sijaan hyväksyttävää ei ole esimerkiksi sellainen "joustavuus", että kunnanlääkäri käryää rattijuoppoudesta ja nimismies istuu vierellä ja kumpikin käkenä päishän. Vain yhden esimerkin mainitakseni.
Soitin juuri erääseen Hovioikeuteen. Eilen tuli ilmoitus, että tuomio julkistetaan tänään. Siinä asiassa...
Kun soitin, niin kirjurin kanslisti höpisi,ettei voi sanoa mitään kun tuomio on julistettu "salaiseksi". Totesin että lain mukaan salaisestakin on oltava julkinen osuus; tuomiolaiselma, ja se pitää puhelimessakin kertoa ja olen asianosainen.
No, tyttö kyseli joltain viskaalilta, ja sitten totesi, että niinpäs onkin, ja luki sitten sen muutaman rivin puhelimessa. Ja mitä tästä?
Perästä kuuluu, sanoi torventekijä. Ja, siteeratakseni A.Lincolnia
"Mikään asia ei ole lopullisesti ratkaistu, ennekuin se on oikein ratkaistu:" Ei siis tämäkään. Edessä on Korkein oikeus, niin moaaliton kuin olkoonkin? Ja sitten EIT, olkoon sekin mikä olkoon. Aikaa kuluu noin 6 vuotta, ennenkuin nämä maalliset tuomiovirkamiehet ovat sanansa sanoneet.
Jos sitten, vielä senkin perästä ko. asian todistajanaition VALHEET, joihin syyttee ja perättömät KäO:n tuomiot (ja nyt HO:n) pohjautuvat, elävät ja voivat hyvin, astuu kuvaan ANKARA JULKISUUDEN LAKI. Se kumoaa SALAAMISEN LAIN. Sen, että salaiseksi määrätyssä oikeudenkäynnissä - salaiseksi määrätään myös kaikki se perätön sotku, johon tuomio perustuu.
Mutta, minun suutani ei tuki kukaan. Ei ole niin suurta mahtia, että VALHEEN VALLAN EDESSÄ kumartuisin ja vaikenisin. Mutta, kärsivällisesti on katsottava, mitä viimeinen tuomioinstanssi (EIT) tässä tapauksessa sanoo.
Jos valheet jäävät pysyvästi tuomion (ainoiksi) perusteiksi, on aika repiä auki se kaatopaikka.
Lepoa ja rauhaa ei siis tule perättömien syytteiden esittäjillekään.
Koirat haukkuvat, karavaani kulkee. Kun muuta ei keksitä lainvastaisille ja päivänvaloa kestämättömille tuomioille, ne julistetaan SALAISIKSI. Sanktion uhalla yritetään tukkia suu tosiasioilta.... Ei se kaikkiin onnistu
kysymykseen?
6 artikla.
Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin
1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.
2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.
3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:
a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;
b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;
c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;
d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;
e) oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä.
Älä opeta muita. Opi ja opettele itse. Ei kaikupohjaa.
hesarissa oli jotain ettei saanut oikeudenmukaista tuomioistuinkäsittelyä suomessa. poliisi oli salannut todistusaineistoa puollutukselta.
riittävän ajoissa kerrottu puolustukselle. poliisi haki ilmeisesti huumejutussa ennakkotapausta valeostoille?? ei muuta Suomessa annettua tuomiota nuo päätökset kuitenkaan mihinkään suuntaan, koskaan.
>
Eli EIT:n päätös voi olla peruste hakea tuomion purkua KKO:lta. Sitä ei ilmeisesti tunneta tarpeeksi eikä sovalleta käytäntöön - ainakaan vielä.
lain vastainen laiton tuomio voisi?! johtaa... joidenkin menettelytapojen moittiminen taas ei johda mihinkään. vaivanpalkaksi aktiiviselle valittajalle saattaa jonkun euron valtio joutua maksamaan, ei muuta. valitukseenkin kuluu jo enemmän rahaa kuin mitä eu velvoittaa valtion korvaamaan.