Ei voi muuta sanoa kuin että silmät seljällään luin täällä hetken näitä juttuja ja tarinoita... huh huh. Toivottavasti kaikki ei sentään ole ihan täyttä totta mitä tänne viestitellään, ainakin toivon niin.
Tuli vain mieleen, että itse ydinperheläisenä täytyy muistaa tästä lähin laittaa kädet ristiin, miten ihanaa ja mukavaa ja helppoa on kaikkine uhmaikineen yms. eri kehitysvaiheineen olla ja elää ydinperheessä. Kaikki lapset on omia ja etenkin yhteisiä sen oman pitkäaikaisen kumppanin kanssa. Rukoilen meille vielä paljon yhteisiä vuosia jatkossa ja teille kaikille uusioperheläisille voimaa vielä sitäkin enemmän, vaikken mikään uskovainen olekaan...
Tuli vain mieleen, että itse ydinperheläisenä täytyy muistaa tästä lähin laittaa kädet ristiin, miten ihanaa ja mukavaa ja helppoa on kaikkine uhmaikineen yms. eri kehitysvaiheineen olla ja elää ydinperheessä. Kaikki lapset on omia ja etenkin yhteisiä sen oman pitkäaikaisen kumppanin kanssa. Rukoilen meille vielä paljon yhteisiä vuosia jatkossa ja teille kaikille uusioperheläisille voimaa vielä sitäkin enemmän, vaikken mikään uskovainen olekaan...
Vastaukset 7
Vanhimmat
onkaan uusperheen ja ydinperheen välillä.
Tänään ydinperhe/huomenna hajonnut/uusperhe.
Ja itse et välttämättä voi vaikuttaa.
Jos kaksi aikuista naimisissa olevaa ihmistä ovat ihan "oikeasti" aikuisia ja jo alun alkaen on sovittu, että yhdessä ollaan kunnes kuolema erottaa, niin kyllä se kaikki on aika vankalla ja pysyvällä pohjalla. Monet unohtaa, että se yhdessä oleminen on aika lailla tahdon asia. Onhan niitä vaikeuksia ja kaikenlaisia ongelmia, mutta jos valmiudet ja tahto kaiken selvittämiseen on molemmilla yhtä vahva, niin ei sellaista suhdetta mikään kaada ihan "noin vaan". Kuolemalle ei mitään voi, mutta kaikelle muulle kyllä JOS tahtoa ja halua löytyy.
Tuossa on se, että jos nimimerkki "tänne eksynyt" todella vaikka tätäkin kautta (vaikka ei todellakaan kuvasta mitenkään normaalia uusperheellisyyttä, kuten ei moni muukaan suomi24-palsta, johon ihmiset tulevat haukkumaan jotain tai kertomaan ainoastaan ongelmista; ei siis ole vain hirviö exiä, nyxiä jne) huomaa mitä hänellä on ja omalta osalta vaalii ja näkee vaivaa parisuhteensa ja perheensä eteen. :)
Niinhän minäkin teen. Vaikka uusperheessä eletään, niin asiat ovat aivan mahtavasti ja olen kiitollinen siitä, että olen noin mahtavan puolison löytänyt ja joka vielä on erittäin hyvä omalle ja yhteisille lapsillemme. Myöskään hänen ex ei ole mitenkään kamala tapaus ja sitenkin säästytty paljolta. Olen myös kiitollinen siitä ettei elämässämme ole alkoholismia, väkivaltaa, pettämistä tai vaikkapa työttömyyttä. Ei siinä ole mielestäni mitään pahaa arvostaa sitä mitä itsellä on ja huomata ettei ne asiat niin pahasti olekaan.
Ja tosiaan kun tässäkin oli vain eksytty palstalle, joka on osa kaikkein myrkyllisintä palstakokonaisuutta, jonka tiedän, niin tietenkin siinä tulee kuva, että uusperheys olisi vaikeaa. Ja niin se todella onkin joillekin, joka on todella valitettava asia. Mutta esim. muut uusperhe-palstat kuten esim. "uusionni" kertookin sitten paljon realistisempaa kuvaa siitä uusperheellisyydestä.
Uusperhe on todellakin paljon vaativampi muoto, siinä on opittava tulemaan toimeen myös niiden miehen/vaimon lasten kanssa ja varsinkin itse kyseenalaisti monesti alussa sitä omaa itseään ja joskus tuntui alussa, että vaati itseltään todella paljon. Mutta haasteet ratkaistiin ja siitä olen iloinen - ei kaiken tarvitse aina olla helppoa. Jos siinä rinnalla on oikea ihminen, niin sen vähän vaikeammankin kestää paremmin ainakin.
Ja mäkin olen oikeasti todella iloinen siitä, että mieheni kanssa olen ja en todellakaan toivo, että eroaisimme milloinkaan. Niinhän varmaan kaikki tuntevat siinä parisuhteessaan, jossa ovat - etuliitteistä huolimatta.
"Veteenpiirretty viiva" on täysin oikeassa. Emme kukaan elä lasikuvun alla, jossa ainoa ihminen, joka asioihin voi vaikuttaa olisi vain se minä itse. Esimerkiksi väkivallasta kärsinyt perheenäiti voi oikeasti olla lapsineen paljon onnellisempi uusperheessä kuin ydinperheessä. Moni oikeasti on arvostanut ja vaalinut sitä perhettä ja suhdettaan, mutta se toinen osapuoli ei ole pystynyt samaan. Mutta mitä tälläisestä olen itse sivusta seurannut lähipiirissä, niin ei se erokaan tarkoita välttämättä syöksyä tuhoon vaan ehkäpä jopa päinvastoin.
plus muut ongelmat esim lapsettomuus...
nehän kartteletvat tasapainoisia aviopareja, jotka, (jo huomaan) omaavat sinisen utupilvisen kuvan avioliitosta....
Lueppas vaan tekstini uudelleen.
No juurihan minä sanoin, että kuolemalle ei mitään voi, mutta kaikelle muulle kyllä.
Ja kuka sanoi että jonkun "sinisen utupilven" läpi tässä eletään.
Ihan tiedoksi sulle, että perheessämme on ollut vakava sairaus ja toisen uhkakin on olemassa (tai sanotaan että pelko), mutta sekin on vain tiivistänyt suhdetta!
Siis kyse on juuri siitä MOLEMPIEN TAHDOSTA, eli halutaanko tässä olla myötä- ja vastamäkineen yhdessä, vai ollaanko valmiita luovuttamaan ja eroamaan heti oli vastoinkäyminen sitten mikä tahansa.
Eli jos olisimme kumpikin näitä luovuttaja-tyyppejä, niin olisi meillekin ero tullut jo monen monituiset kerrat. Vaan kun ei olla!
Hassua tämäkin, kun uskallat kertoa miten ydinperheessä voi olla hyvä olla, niin jo täytyy heti tulla suomalaiseen peri-pessimismityyliin vihjailemaan, että joo-o, varo vaan - ei se tuokaan kauaa kestä, tms. :-)
Kateusko se on vai mikä?
Niin tuosta pahojen seinille maalailusta. En tiedä liittyykö asiaan kateutta - ehkä, ehkä ei. Mutta moni yh ja uusperheellinen on elänyt sitä ydinperheellisten arkea myös ja kuvitellut sen kestävän aina. Ja pettyneet pahasti. Myöhemmin ehkä juuri kokeneet tuota "säälittelyä" ja sellasta alentuvaista asennetta ydinperhessä eläneiltä, jotka kuvittelevat, että yh:n elämä tai uusperheellisten elämä on vain sitä murhetta ja ankeaa vaikka asia voi olla päinvastoin. Ja tämä ymmärrettävästi voi ärsyttää ja siitä syntyä tuollainen reaktio. Kumpikin teoista tyhmää mutta sellasiahan me ihmiset pakataan olemaan. :) Sitten kun lisätään se, että monessa mielessä täällä suomi24:ssä tuntuu syntyvän jotain ihmeen sotaleirejä: naiset vs. miehet, sinkut vs. varatut, suomalaiset vs. ulkomaalaiset, tamperelaiset vs. turkulaiset, exät vs. nyxät, etät vs. lähit, ydinperheelliset vs. muut perheelliset jne jne (listaa voi jatkaa loputtomiin), niin syntyy jo tästäkin jännite.
Jokatapauksessa tärkeintä on se, että ette ole luovuttaneet. Parisuhde tarvitsee sitä uskoa tulevaisuuteen (ei sillä meiningillä, että jokatapauksessahan tässä erotaan) ja toisen arvostusta ettei pidä tätä itsestäänselvyyteenä, sillä ero voi olla mahdollista, oli kriisejä takana tai ei. Kun näitä osataan oikeissa suhteissa sekottaa niin hyvää tulee.
Ero voi tulla ydinperheessä, uusperheessä tai pelkässä parisuhteessa, oli se sitten elämän ensimmäinen tai vaikka neljäs. Jos ei omaa hyvää uskoa parisuhteen pysyvyyteen niin miksi siinä olla - usko parisuhteeseen ei ole sama kuin itsestäänselvyytenä pitäminen.
Tsemppiä jatkoon ja mihinkään ei ole kirjattu, että eroaisitte! Muistettakoot, että puolet pareista eroaa ja puolet sitten taas ei. ;)
Terveisin eräs sekä ydin- että uusperheellinen
syyllisyyttä, jos joutuisin omat lapseni laittamaan matkaan reppu selässä, ja elelemään vieraassa paikassa, vaikka isä siellä olisikin.
Lpasi siitä kärsii kun joutuu elämään ja olemaan toisten säännöillä.
Vaikka erosimme, lapseni eivät koskaan ole matkanneet isän luo, vaan kun isä lähti, lähti kokonaan elämästämme, joten tuollasia riitoja ja haukkuja ei meistä kukaan ole joutunut kärsimään.
Siitä todella kiitän sitä joka meidät siltä on säästänyt. Huh huh...
Täällä haukutaan äidit ja lapset ja koko suku! Mä olisin varmaan sairas jos lapsistani joutuisij joka päivä kuulemaan paskaa.