Äidit ja

Kertokaahan te äidit, jotka olette tehneet lapsia 40-kymppisinä ja sitä vanhempina. Kuinka olette jaksaneet esim. kahden pienen lapsen kanssa. Täällä nelikymppinen suunnittelee toista pientä lasta, mietityttää oma jaksaminen...
2425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä sain toiseksi nuorimman 39-vuotiaana ja tällä hetkellä nuorimman 41-vuotiaana.
Ovat nyt 1v5kk ja 3kk.
Hyvin on mennyt.

Jaksaminen ei ole ollut sen vähäisempää kuin parikymmentä vuotta sitten kun sain ensimmäiset lapset.

Osan aikaa on hoidossa ollut jopa 2 yksivuotiasta lapsenlastakin näiden kahden lisäksi ja sekin onnannut.

Me kaikki olemme kuitenkin erilaisia eli minun jaksamiseni tai jonkun toisen jaksamattomuus ei välttämättä kumpikaan ole sovellettavissa sinun tilanteesi. Eli kuulostele itseäsi ja tee päätöksesi sen mukaan.

Onnea päätöksellesi, oli se millainen tahansa.

Äänestä

yrittämään yli nelikymppisenä. Eli toisen sain 39 v sektiolla. Olisin halunnut tosin vielä yhden, mutta miehen asenne ja oma ylipainoni ja väsymykseni vaikuttivat päätökseen, ettei enää yritetä raskautta.

En hoitanut kuntoani tarpeeksi raskauden ja sektion jälkeen. Vauvan kanssa meni ja menee erittäin hyvin, hän on vielä pieni, mutta kaihoisasti on ollut luovuttava siitä uudesta vauva-haaveesta, vaikka se kirvelee mielessä kovasti. Mies olisi kyllä taipunut jos olisin vaatinut, mutta näin ollen jätin asian hänen päätettäväkseen, kun olin kahden vaiheilla juuri jaksamisestani.

Eikä olisi tietenkään ollut sanottu, että raskaus olisi alkanut tms. mutta näin siis meillä. Tsemppiä vaan, kuten tässä joku sanoikin, ihan yksilöllinen asiahan tuo on! Apua voi hankkia ja varautua hankkimaan jos epäilee jaksamista. Itse olisin tarvinnut uuden vauvan ja pienen kanssa varmasti apua, koska valitettavasti olen vähän väsynyt ja huonossa kunnossa vieläkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


40v kirjoitti:

Kertokaahan te äidit, jotka olette tehneet lapsia 40-kymppisinä ja sitä vanhempina. Kuinka olette jaksaneet esim. kahden pienen lapsen kanssa. Täällä nelikymppinen suunnittelee toista pientä lasta, mietityttää oma jaksaminen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu