Miksi jotkut kokevat avioehdon loukkaukseksi? Eihän se estä yhdessä nauttimasta toisen omaisuudesta tai sen tuotosta. Eikö ole selkeämpää, kun yhteen mennessä ei edes teoriassa tavoitella toisen omaisuutta tai joskus myöhemmin mahd. perintöä? Eihän avioehto todellakaan estä yhteisen omaisuuden hankkimista avioliiton aikana. Minusta ainakin oli ihanaa, kun mieheni halusi vain minut ja minä hänet. Koskaan ei kuitenkaan VOI tietää, mitä tulevaisuus ehkä tuo. Yksinhuoltajat-palsta on täynnä ihmisiä, jotka ovat joutuneet pettymään katkerasti. Harva kai voi kuvitella, että isä ei halua tavata lastaan tai ei halua osallistua lapsensa kuluihin.
loukkaus?
ehtoehto
263087
0Äänestä
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jos kaksi suht nuorta menee naimisiin, kummallakaan ei ole varsinaista omaisuutta. Silloin on aika turha tehdä avioehtosopimusta, ellei jommalla kummalla ole tulossa perinöä.
Avioehtosopimus haalistuu ajan kuluessa. Jos puolisot ovat olleet naimisissa sanotaan vaikka kaksikymmntä vuotta, aikoaan tehty avioehtosopimus on melko vanhentunut. Sopimus siis kannattaa thdä, jos ajattelee pari,kolme, viisikin vuotta eteenpäin avioliiton solmimisesta. Vaikka nuoripari kuvittelee tuntevansa toisensa hyvin, saattaa parin vuoden päästä tulla ero. Tuota tilannetta avioehtosopimus helpottaa, mikäli siis jotakin jaettavaa on kertynyt.
Jos tilanne on se, että avioliitto on onnellisesti jatkunut vuosikymmeniä, kannattaa aikanaan harkita, mitä mahdollinen avioehtosopimus merkitsisi tuona päivänä, kun jompi kumpi haluaa erota tai mahdollisesti kolee. Aikoinaan tehty sopimus saattaa olla aikansa elänyt ja jopa kohtuuton. Siitä tulee vain riitaa ja ylimääräisiä kuluja.
Lähtökohta on siis se, että rakkaudella ja avioehtosopimuksella ei ole mitään tekemstä toistensa kanssa. Asiat aina asioina.
Avioehdon voi päivittää milloin tahansa niinkuin sopimuksia yleensä. Ei se siitä ikinä vanhene. Ja sen voi myös mitätöidä milloin tahansa jos molemmat niin tahtovat.
Mistähän tämän viisauden keksit: "Avioehtosopimus haalistuu ajan kuluessa. Jos puolisot ovat olleet naimisissa sanotaan vaikka kaksikymmntä vuotta, aikoaan tehty avioehtosopimus on melko vanhentunut."
Ei avioehto mihinkään vanhene. Jos on avioehto, ja erotaan ... ei osituksessa tarvitse maksaa toiselle tasinkoa, jos nettovarallisuudet ovat erisuuret. Ei tuo mihinkään vanhene.
MUTTA, jos tarkoitit että avioehdosta huolimatta epäoikeudenmukainen ositus voidaan sovitella... olet oikeassa. Silloin käräjäoikeuden määräämä pesänjakaja VOI sovitella osituksen.
Tällainen tilanne voisi olla vaikka sellainen, missä talo on yksin miehen nimissä, ja myös velka aikanaan ollut. Mutta tosiasiallisesti he molemmat ovat velan maksaneet ... tai jopa niin että vaimo enemmän. Jos heillä on avioehto, niin syytäkin olisi sovitella ositus, eikä niin että mies voi pitää talonsa maksamatta vaimolleen tasinkoa yhtään.
Mutta jos mies myös maksanut talovelkansa yksin, niin avioehdon perusteella hänen ei tietenkään tarvitse maksaa tasinkoa vaimolleen (ja vastaavasti maksaa, jos ei ole avioehtoa)
Voidaanhan myös sovitella avioehdottoman avioliitton ositus, sellainen yleistä jos avioliitto on esim. kestänyt lyhyen aikaa.
Kyllä minä tavallaan ymmärrän, että ehdotuksen avioehdosta voi käsittää loukkaukseksi. Voipi siinä tulla paha mieli, jos toinen on onnellisena menossa "sen ainoan oikean" kanssa naimisiin, mutta ainoa oikea kysyykin, että "mites, jos turvattais minun omaisuuteni, että sinä et saa mitään, jos satuttais kumminkin eroamaan".
Realismi on realismia ja kurjaa on tietysti sekin, jos suvussa vaalitut omaisuudet menevät erossa vieraille. Mutta ihmiset ovat ihmisiä, eikä kaikkien mielestä ole kiva vannoa "kunnes kuolema meidät erottaa", jos tuleva siippa ojentaa toisella kädellä eron varalta avioehtopaperia.
Joku toteaa tähän nyt, että kun nuoret menevät nykyään niin aikaisin naimisiin, niin ei omaisuusasioita silloin osata ajatella selkeästi. Totta tämäkin, omasta mielestäni ongelma ei kylläkään silloin ole omaisuuspuolessa vaan siinä, että nuoret ylipäätään menevät liian nuorina naimisiin.
minkäikäisenä naimisiin mennään, mutta toisella osapuolella voi olla euromiljoonien omaisuus eikä sitä eron sattuessa, haluta ojentaa kultalautaselle exän uudelle ukolle.
Järki päähän ja naisten ininät saa loppua.
Ei nykyisin enää ole mitään "oikeita", vääräksi ne menee, jos niitten pillin mukaan ei koko ajan tanssi. Avioehto on pakollinen, siis pakollinen, ettei mene edellisen sukupolvenkin työn tulokset jollekin vieraalle hampuusille.
En voi sitä permmin ilmaista. Kiitos. Juuri näin.
"mutta ainoa oikea kysyykin, että "mites, jos turvattais minun omaisuuteni, että sinä et saa mitään, jos satuttais kumminkin eroamaan". "
hänhän kysyy, että mitä jos turvattaisiin MOLEMPIEN OMAISUUS......
täytyy aina muistaa, etä avioehto on KAHDEN välinen sopimus heidän molempien eduksi !!!
Kyllä avioehto on luonteeltaan juuri tämä "miten MINUN omaisuus turvataan." Siksi siinä tarvitaankin ovelia juristeja puolin ja toisin. Ihminen on itsekäs otus, avioituessaankin.
Minä kuulun niihin naisiin, jotka kokevat (kaiken pois sulkevan) avioehdon loukkauksena. En olisi suostunut avioliittoon sellaisilla ehdoilla.
Miksihän aina oletetaan, että vain miehet tekevät avioehdon, koska jos joskus harkitsisin naimisiin menoa niin tekisin varmasti avioehdon! Enpä haluaisi rahojen ja omaisuuden menevän sille entiselle "oikealle" eli hampuusille... Avioerotilastot kertovat kyllä niin karuja juttuja, että omaisuuden turvaaminen on ainoastaan realistista..
jos olisisit itse se varakkaampi osapuoli ?
Kaiken poissulkeava avioehto on typerä varmasti silloin jos vain toinen on ansiotyössä ja omistaa jotain ja toinen nollatuloilla ilman omaa omaisuutta.
Jos molemmat ansaitsee ja on omaisuutta niin en ymmärrä miksi ei pitäisi tehdä avioehtoa.
myös turvaamassa rintaperillisten omaisuutta. Eli kun avioehto pitää omaisuudet puolisoilla niin samalla se pitää sen heidän lapsillaan eikä ole vaarassa joutua vieraisiin käsiin.
... sopimus, jossa uskalletaan jakaakin jotain. Jaetaan elämä, tulevaisuus ja hankitaan YHDESSÄ mahdollista omaisuuttakin. Ennen avioliittoa hankittu, tai perintönä tuleva omaisuus on eri asia.
se avioehto tehdäänkin, sitä aikaisempaa omaisuutta ja perintönä tullutta tai tulevaa varten. Ei avioehto koske ikinä sitä YHDESSÄ hankittua omaisuutta, luonnollisestikkaan.
Riippuu tietenkin kaikenkattavan avioehdon tehneistä itsestään hankitaanko sitä yhteistä vai ei.
Pahimmassa tapauksessa toinen voi käyttää rahansa OMAN omaisuuden kartuttamiseen, kun toinen (sinisilmäisesti) makselee perheen laskuja ja ruokaostoksia.
Kyllä minun avioliitossani pitää hankittavan omaisuuden olla yhteistä, ettei tarvitse kytätä toisen maksamisia ja maksamatta jättämisiä.
Mites on... kannattaisiko sen "omaisuudettomankin" avioehdolla varmistaa, ettei joudu käytännössä maksamaan sen siippansa typeria sijoituksia joita tekee lainarahalla. Ja jos kaksi "omaisuudetonta" avioituvat avioehdotta, kannattaa miettiä sitä ... että velkaa saa yllättävän nopeasti ja helpostikin...
SIIS, myös toisen ottamat velat vaikuttavat avioehdottomassa osituksessa tasinkoon mitä "rikkaampi" joutuu maksamaan "köyhemmälle" niin paljon että saadaan puntit tasan. Velkavastuu tietenkin yksin hänellä, kuka velkaa on ottanut.
Jos ON avioehto, tasinkoa ei voi vaatia (sitä kyllä saa maksaa jos tahtoo)
... viisasta on tehdä avioehto... mutta jos puolisot valitsevat olla tekemättä, niin ihan OK sekin, kunhan ymmärtävät mitä se myös merkitsee käytännössä JOS se epätodennäköinen avioero sattuu omalle kohdalle.
Jos on avioehto, niin puolisot voivat ostaa yhdessä talon... ja ottaa yhdessä velkaa siihen... silloin kumpikin omistaa talosta puolet ja vastaavat velastaan myös yhdessä.
HEEETKINEN... niinhän monet "avioehdottomastikin" elävät tekevät... AIVAN... avioehto ei estä omistamasta yhdessä, tai sitäkään että mies maksaa velkaa hieman enemmän kun puoliso esim. hoitovapaalla.... jos niin päättävät.
Avioehto suojaa VAIN siltä, ettei erossa toisen tarvitse maksaa "köyhemmälle" tasinkoa... ja ellet tiedä, nettovarallisuuden osalta voi tulla "köyhemmäsksi" esim. ottamalla velkaa ja sijoittamalla sen ajattelemattomasti vaikka pörssiosakkeisiin pikavoiton toivossa.
niin se omaisuus tietenkin kummankin nimissä... talo, osake, auto, vene, tms.
Silloin se myös rahoitetaan (laina) yhdessä, josta myös kumpikin maksaa osuutensa.
Ei avioehto tätä mitenkään estä tai rajoita. Ja yleensä avioehdottomatkin avioparit menettelevät juuri noin, vaikkei periaatteessa tarvitsikaan.
Itse asiassa, tiesin kyllä jotain tuon suuntaista, vaikka mikään ekspertti näissä avioehtoasioissa en olekaan. Mutta ap kysyikin, miksi jotkut kokevat - siis tavallaan tuntevat siitä negatiivisia fiiliksiä, ottavat herneen nenuun - avioehdon loukkaukseksi. Ja minä vastasin ihan vaan siihen, että jostain kumman syystä sen voi kyllä semmoiseksi tuntea.
Kun edelleen ihmisiä vaan ollaan, niin materialismiksi voi käsittää sen, jos köyhempi ei halua avioehtoa - se aikoo hyötyä erossa. Mutta voi myös käsittää materialismiksi, jos rikkaampi haluaa avioehdon - se ajattelee vaan rahojaan, eikä usko meidän jutun kestävän.
Kuka on oikeassa ja kuka on se, jolla on valta sanoa, että toinen on oikeassa, mutta toinen ei? Ja jos joku on oikeassa ja toinen väärässä, niin se tuskin poistaa kummaltakaan oikeutta omiin tunteisiinsa. Realismi ja tunteet lyövät iloisesti toisiaan korville, todennäköisesti molemmilla osapuolilla, jos avioehdosta isompi haloo saadaan aikaan.
Avioehtoa esittävällä, tai siitä kieltäytyvällä kihlatulla tietenkin voi olla "ketun häntä kainalossa"... useimmilla ei ole, eli eivät ole "manaamassa" avioeroa tai suunnittele avioliittoa hyötyäkseen taloudellisesti.
Sen vuoksi viisaat kihlaparit miettivät ja selvittävät mitä avioehto tarkoitta ja mitä se EI tarkoita. Ja mitä avioehdottomuus merkitsee epätodennäköisessä avioerossa.
Kun keskustelu käyty FAKTOJEN pohjalta, sovitaan miten edetään... on tulemana sitten avioehto tai avioehtottomuus ... joillekin toinen hyvä, toisille toinen.
Avioehtoa ei ole pakko allekirjoittaa, ja avioliittoa ei ole pakko solmia.
miksi aina puhutaan yh äideistä ja heidän kärsimyksistä meitä yh isejä ei mainita laisinkaan miksi? meitä kuitenkin myös jonkin verran ja myös ongelmia äitien kanssa
Olen tehnyt avioehtosopimuksia aikoinaan yli kolmenkymmenen vuodan ajan asiakkailleni. Kymmenisen kertaa olen joutunut tilanteeseen, jossa on olosuhteiden muutosten takia jouduttu sopimusta muuttamaan. Saman verran on ollut tapauksia, joissa avioehtosopimusta on jouduttu muuttamaan, kun nuo olosuhteet ovat muuttuneet. Yli kymmenen kertaa on jouduttu oikeuteen, kun (kaikissa noissa tapauksissa) avioeron yhteydessä on jouduttu riitoihin. Sopimusta on puolin tai toisin pidetty kohtuuttomana. Aina olen edustanut osapuolta, joka on voittanut riidan. Tämän kokemuksen perusteella voin sanoa, että avioehtosopimus "vanhenee" tai "haalistuu".
Ennen kuin ollaan valmiit maksamaan mitä vain turhasta riitelystä, kannattaa siis aika ajoin tarkastella tilannetta ja tehdä sopimukseen muutokset, mitätöidä koko sopimus tai tehdä ihka uusi.
En ryhdy tämän enempää keskustelemaan, saatikka pilkkuja viilailemaan.
Toki syytä muuttaa avioehtoa jos siihen syytä ja kumpikin puoliso niin tahtovat menetellä. Hyvä neuvo sinulta.
Kohtuutonta avioehtoa voidaan sovitella, ja pitääkin. Toivottavasti vapaaehtoisesti, ja ellei ... niin oikeuden märäämä pesänjakaja voi niin tehdä.
Mutta yleensä avioehto on yksiselitteinen, ja puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuksiin (kuten sovittu)... eikä se mihinkään "haalistu".
Yhteisesti hankittu omaisuus ja yhteisesti otettu velka tietenkin on yhteistä, on sitten avioehtoa tai ei ole.
Tarkoitan sanalla "haalistuu" nimenomaan sitä tilannetta, jossa vuosien kuluttua avioehtosopimusta voidan pitää aikansa eläneenä ja samalla jomman kumman tai molempien sopimusosapuolten kannalta kohtuuttomana.
Ihan vain tiedoksi, että ennen tuon kohtuullistuttamispykälän tuloa avioliittolakiin, sain saman lopputuloksen eräässä riidassa oikeustoimilain vastaavan pykälän perusteella.
Totean vielä, että ihmisiä ei pidä viedä pykäläviidakkoon, vaan yrittää antaa heille järkeviä ohjeita. Senkin uhalla, että he viisastuvat ja järkevöityvät, eikä juistien taskut turhaan pllistele.
Noh, sovitaan sitten että tuolle on termi "haalistunut".
Eipä enään tunneta laissa termiä aviorikoksestakaan, mutta historia toki mielenkiitoinen aihe.
Pykälä muuten ei ole kohtuullistaminen, vaan sovittelu ... jonka nimim. "yx tavallinen" minulle asiallisesti oikeiasi joitakin aikoja sitten.
Järkeviä ohjeita koetan myös antaa, ja osituksen vapaaehtoista sovittelua ehdottomasti kannatan kun siihen syytä ... on sitten avioehtoa tai ei ole.
Mutta hyvä niistä pykälistä on olla tietoinen, ettei väitä tai luule aivan "höpöjä", saati kirjoita sellaisia tänne määräänsä enempää ... voi muuten tulla yllätyksenä jollekin kun se toinen puoliso onkin palkannut asiansa tuntevan juristin.
useimmiten se vähemmän omistava ei halua avioehtoa, vaan kokee sen loukkauksena? Sehän kertoo, ettei ole puhtaat jauhot pussissa!!En ole koskaan täällä lukenut, että "köyhempi" loukkaantuu, kun varakkaampi ei ole ehtoa halunnut!