Olen siis 6 vuotiaan pojan isä, ja poika asuu luonani. Mies on sopimuksen mukaisesti luonani puolitoista viikkoa ja jokatoinen viikko äidillään 4 päivää. Tai siis pitäisi olla? Meillä on tosiaan lastenvalvojan vahvistama sopimus tapaamisista jonka meistä kumpikin on hyväksynyt.Mutta ei, eihän se näin mene....Lähes joka kerta kun poikaa pitäisi viedä äidillä on muita menoja, tai on riitaantunut pojan kanssa ja hänet pitäisi noutaa jo lauantaina. Itse olemme työelämässä ja kuitenkin kykenemme sopimaan menomme niin että ne sopivat sovittuun aikatauluun. Kuinka kotona työttömänä olevalle ihmiselle voikin aina ilmaantua esteitä aina noiden neljän päivän kohdalle?
Lasten valvojan kanta tuohon on että lapsen tapaaminen voidaan katsoa peruuntuneeksi kaksi tuntia määräajan jälkeen, jos siitä ei aiheudu kohtuutonta haittaa lapselle. Poika näyttää jo tottuneen tähän koska ei ole millänsäkään peruuntumisesta.Pojalla kuitenkin on oikeus tavata äitiään jonka äiti itse evää...ei hyvä?
Tätä on nyt jatkunut jo vuosikausia, tuohan tietysti pian alkava koulu helpotuksen äidin kiireiselle aikataululle?
Tähän liittyy myös jatkuva kiristäminen pojan asioilla, aivan pimeiden tekstiviestin lähettely....ym ym....
Vaikuttaa siltä että tuo mies on äidille vain pelinappula, koston väline?
Mutta että vieläkin, vuosien jälkeen...ei ymmärrä!
Itse olen näistä asioista ollut silloin tällöin yhteydessä lasten valvojaan ja yrittänyt myös saada äitiä saman pöydän ääreen puhumaan. Näihin hän ei tietysti pääse?
Eihän tästä itselleni niin haittaa ole mutta pojan kannalta kyllä, ja on turhauttavaa jatkuvasti taistella jostain turhasta?
Miten muilla...lähellekään yhtä vaikeaa?
Lasten valvojan kanta tuohon on että lapsen tapaaminen voidaan katsoa peruuntuneeksi kaksi tuntia määräajan jälkeen, jos siitä ei aiheudu kohtuutonta haittaa lapselle. Poika näyttää jo tottuneen tähän koska ei ole millänsäkään peruuntumisesta.Pojalla kuitenkin on oikeus tavata äitiään jonka äiti itse evää...ei hyvä?
Tätä on nyt jatkunut jo vuosikausia, tuohan tietysti pian alkava koulu helpotuksen äidin kiireiselle aikataululle?
Tähän liittyy myös jatkuva kiristäminen pojan asioilla, aivan pimeiden tekstiviestin lähettely....ym ym....
Vaikuttaa siltä että tuo mies on äidille vain pelinappula, koston väline?
Mutta että vieläkin, vuosien jälkeen...ei ymmärrä!
Itse olen näistä asioista ollut silloin tällöin yhteydessä lasten valvojaan ja yrittänyt myös saada äitiä saman pöydän ääreen puhumaan. Näihin hän ei tietysti pääse?
Eihän tästä itselleni niin haittaa ole mutta pojan kannalta kyllä, ja on turhauttavaa jatkuvasti taistella jostain turhasta?
Miten muilla...lähellekään yhtä vaikeaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä tilanne vähän vastaava... Välillä äiti haluaa poikaa silloin kun se ei sopisi minuutin varoitusajalla (haittaa esim. eskaria, yleistä arkea tai sovittuja menoja)ja toisinaan tapaamisia peruutetaan 2 tuntia aiemmin kuukautisten perusteella. Välimatkaa on yli 100km ja olen vielä hoitanut 90% kuljetuksetkin.
Sairaat viestit, uhkailut ja häirintä kuuluu asiaan parin kuukauden välein ryöppynä.
Haluaisin kuitenkin että äidillä ja pojalla yhteys säilyy ja siksi joutuu nielemään kaiken mitä sieltä suunnasta eteen tuleekin.
Taidan kirjoittaa asiasta pienen novellin tänne kunhan ehdin ihan vain siksi että ihmiset miettisivät tarkemmin kenen kanssa lapsia tekee.
Minäkin olisin joutunut kirjoittamaan kohtalaisen pitkän tarinan jotta olisin kyennyt tilanteen täysin selvittämään....ehkä joskus?
Hei vaan teille!Meidän "tapauksesta" on kulunut jo toistakymmentä vuotta mutta tuli niin mieleen "ne"ajat että otanpa osaa tähän keskusteluun.
Lapsi oli 12 vee kun tuli meille asumaan(mieheni lapsi).Alku meni siinä tutustuessa ja opetellessa asustelemaan saman katon alla.Toki tunsimme toisemme jo pari vuoden ajan ennen muuttoa.
Minun lapseni kävi isänsä luone 5 viikon välein johtuen pitkästä 600 km välimatkasta-tämä toimi hyvin(10 vuotta).Mutta sehän sillon jurppi ettei tämä mieheni lapsi käynyt äitinsä luona kuin ainoastaan jouluaattona ja silloinkin mummulassa-illaksi kotiin.
Niinhän siinä sit kävi että minä väsyin....en voinut huokaista edes silloin kun omani oli pois.Lisäksi äitinsä luona asuva toinen lapsi vietti myös kaikki vkl;t,lomat jopa äitienpäivät meillä.Sekin vielä et mieheni oli reissuhommissa ja kotona vain joka toinen vkl:ppu.Tämä on muuten ihan totta.
Mikäs siinä tilanne ajautui siihen että tilasimme ajan perheneuvolaan.Se kannatti-siellä tehtiin selväksi että joka toinen vkl:ppu mieheni lapset ovat äitinsä luona siitä huolimatta oliko isä kotona vai ei.Todella ymmärsivät kuinka väsynyt olin ja kaipasin lepoa ja yhteisiä hetkiä mieheni kanssa.
No tuli sit eka kerta kun oli "äitivkl:ppu".Veimme ensin minun lapsen lentokoneeseen ja sen jälkeen toinen äitinsä luo.Innolla jäin odotamaan miestäni kotiin myöhälennolta....Aivan ihanaa oli mut se loppu lyhyeen!Aamulla pihaan ajoi auto ja tätä mieheni lasta tuotiin jo KOTIIN.Se siitä sitten!!!Ei halunnut olla äitinsä luona ja ukki toi pois....No venytin jälleen pinnaani ja ajattelin et ens kerralla sit.EI,EI ei mennyt sovitusti,seuraava kerta toisti itseään.Silloin päätin et olkoon-en halunnut kiusata lasta.Syytä en tiedä miksi ei viihtynyt siellä mutta äidin mielestä:lapset eivät tykänneet hänen uudesta miehestään-mene ja tiedä.
Seuraavaksi keksimme että minähän voin matkustaa mieheni luo ja niin teinkin ja arvatkaa mitä:minun lapseni pappa tuli kotimieheksi siksi aikaa,voi hyvät hyssykät!!!
Niinkuin tossa joku jo aiemmin kertoi et vois vaikka kirjan kirjoittaa,yhdyn häneen ja ehkä minäkin kirjoitan kunhan jään joskus oloneuvokseksi.
Niin kipeitä nuo muistot ovat vieläkin etten vieläkään pysty fiksusti keskustelemaan tämän henkilön kanssa-menen lukkoon ja juttua ei kertakaikkiaan tuu.Näemme nimittäin perhejuhlissa-ristiäisissä ja häissä.No ehkä se aika sitte joskus parantaa nekin haavat.
Kaikkea hyvää uusioperheille ja voimia jaksamiseen.
näitä tarinoitahan nämäkin palstat ovat täynnä, mutta äidin sijalla on useimmiten isä. Ei se ole sen kummempaa onko se isä vai äiti, joka toimii välinpitämättömästi ja on vaikea. Ikävää varmaan olisi saada vastaukseksi, että te yh-isät olette kaikki samanlaisia ja syyllistätte etävanhempaa jne. Niitä vastauksia saavat monet täällä kirjoittavat äidit. Se ei tosin ole teidän vika, mutta harmittaa kun puntaroidaan syyllisiä, vaikka ongelma on, kuten tässäkin nähdään, aika yleismaailmallinen eikä ollenkaan riippuvainen siitä oliko etänä isä vai äiti.
Mutta on vain vaikea ymmärtää että vanhempi, oli se sitten isä tai äiti toimii näin. Syytön lapsi on välikappaleena...Kuka siinä voittaa? No minä luotan kyllä siihen että hän törmää tuohon asiaan vielä joskus...ja kenties ymmärtää mitä on tullut tehtyä.
Tai sitten ei?
itsekkäät ihmiset ei koskaan muutu. jos etä on hylänny lapsensa ni ihan turha odottaa koskaan että muuttus.
Sitä nyt vain kuvittelee että jollain alkaisi ,edes jossain kohtaa "raksuttaa" oli se sitten silloin myöhäistä tai ei? Niin niin, taitaa olla unta..........
vaikka vaikeata on. Kun itse on provosoitumatta toisen vanhemmat temppuiluista ja yrittää joustaa ja mahdollistaa sen hitusen enemmän niin ehkä joskus muutosta tapahtuu. Tai varmaankin useimmiten ei. Mutta oman mielenterveyden ja lapsen kannalta on kuitenkin tärkeää, että voi itselleen sanoa, että olen yrittänyt ja mahdollistanut etän tapaamiset. Kyllä se lapsikin sen vaistoaa ajan kanssa, mikä on homman nimi. Tietenkään mihinkään älyttömyksiin ei kannata tuon suhteen lähteä vaan kyllä se aina etällä on ottaa vastuu tekemisestään. Omaa energiaa siinä hukkaa jos liikoja toisen vanhemman tekemisiä tai tekemättä jättämisen syitä pohtii...