Suvilaulu kevätjuhlaan

Nimetön

Joutuuko jo armas aika? Olisiko nyt aika laulaa kevätjuhlassa kaikille sopiva kevään tuloa ja luonnon heräämistä kuvaava Suvilaulu? Kaikki lapset ja nuoret, niin kristityt kuin uskonnottomat, niin juutalaiset kuin muslimitkin voisivat yhdessä laulaa tätä Kari Miirosen uudelleen sanoittamaa laulua, eikä yhdenkään lapsen tarvitsisi poistua kevätjuhlasta kauniin laulun aikana.

Ohessa on Suvilaulu ja sen kolme säkeistöä. Jos joku haluaa verrata Suvivirttä, kolme ensimmäistä säkeistöä löytyy tämän menovinkin lopusta. Kumpi laulu sopii paremmin yhteisessä koulussa kaikille lapsille, sitä sopii pohtia.

Jo joutui armas aika - tasa-arvoisesti kaikille kevätjuhlaan osallistujille!

On olemassa yksi laulu, joka on niin suomalaisille nykykoululaisille kuin heidän vanhemmilleen ja isovanhemmilleenkin merkinnyt kesälaitumen avautumista kouluvuoden päättyessä. Sävel on tuttu kaikille, ja sanat ylistävät heräävän kesän kauneutta, riippumatta siitä mitä kukin laulaja pitää tuon kauneuden alkulähteenä:

JO JOUTUI ARMAS AIKA

Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen,
kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt lämpöänsä suopi
taas säteet auringon,
ne luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa,
puut metsän huminoivat
jo lehtiverhossa.
Nyt linnut sinitaivaan
kauniisti visertää,
ja aallon kaarnalaivaan
käy reima tuulispää.

Jo joutui armas aika
ja suven ihanuus,
tää vehreys, sen taika
on aina ihan uus.
Se vuosi vuoden jälkeen
mun valtahansa saa,
oot vehmastoista kaunein,
sä kesäöiden maa!

Helsingin Vapaa-ajattelijat ry lähettää Helsingin kouluvirastolle ehdotuksen Suvilaulun laulamisesta kaikille koululaisille yhteisessä kevätjuhlassa 2007. Kevätjuhla voitaisiin viettää siten, että kenenkään pienen tai ison koululaisen ei tarvitse kevätjuhlan kesken poistua juhlasta katsomuksellisista syistä.

Terveisin

HELSINGIN VAPAA-AJATTELIJAT RY
Neljäs linja 1
00530 Helsinki
Puh. 09-715 601


Ohessa on Suvivirren kolme ensimmäistä säkeistöä:

1.
Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

2.
Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.

3.
Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.

21

1770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuo suvivirsi.

      Nyt aikuisena oman lapsen kevätjuhlassa on vaikea pidättää kyyneliään, niin paljon muistoja ja tunnetta liittyy noihin säkeistöihin.
      Suvivirsihän merkitsi kesän, loman ja vapauden alkua, ja tietynlaista haikeuttakin se soi.
      Vaikka koulumaailma muuttuu jatkuvasti, olisi mukavaa jos suvivirsi olisi se perinne joka kulkee sukupolvelta toiselle.

      • sirpukka

        Kaikkea ei todellakaan pidä mennä muuttamaan. Tuo vanha kunnon Suvivirsi kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja henkiseen perinteeseen kiinteästi, ja puolustaa todella paikkaansa.

        En ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi sen laulamisen aikana poistua juhlasalista. Tuntuu siltä, että on aika heikoissa kantimissa jonkun vakaumus, jos se siitä horjuu, että yhden Suvivirren kerran vuodessa kuuntelee. Eihän ole pakko laulaa mukana, jos ei halua. Kaikkea kanssa!


    • mape

      ateistin tyttärenä ja itse ei-uskovana ihmisenä koen suvivirren kyllä osana kesään siirtymistä eli sen sanoma on paljon enemmän kuin sanat, siihen liittyy paljon tunnelmaa.

      Pahaksi menee jos on pakko poistua eikä voi laulua kuunnella, osallistuahan ei tarvitse.

      Niin isäni lauloi aina vain noita kahta ekaa säkeistöä eikä koskaan kolmatta joka oikeastaan on jo sitten hengellinen osa laulua. Toisen säkeistön jumalankin taisi korvata luojalla joka on selvästi neutraalimpi.

    • olen suomalainen

      Muunnelma versio suvivirrestä on typerä ja kömpelö.Mitä vikaa suvivirressä on?Tuskin loukkaa kenenkään uskonnollista vakaumusta,onhan jumala myös muslimeilla ja juutalaisilla.

      Ja toiseksi,kunnioitetaanko muslimimaissa kristittyjen vakaumusta?Tuskin,mehän olemme pakanoita heidän silmissään.Ja lisäksi, elämme Suomessa omassa isänmaassamme,meillä on oikeus sanella miten täällä ollaan ja eletään.Jos täällä oleminen ahdistaa,rajat ulospäin on auki.Tervemenoa!

      Minä ainakin kieltäydyn vaihtamasta suvivirttä mihinkään muuhun.Jotain perinteitä säilytettävä!Vai pitääkö Maamme-laulukin kohta mukauttaa niin että se ei loukkaa muslimeja,ateisteja,juutalaisia jne.?

      • jumalaan

        Miksi instituution pitäisi verovaroilla kehottaa ylistämään sellaista, mihin ei nyt vain pysty uskomaan..
        Uskonnonvapauslaki tuli jo 1923, sitä ennen oli pakko kuulua kirkkoon, ja hieman aiemmin oli pakko myös käydä kirkossa jalkapuuhun joutumisen uhalla.. koululaiten pakkokirkotus jatkui vielä 2000-luvulle ja yhä pakkovirrenveisuu...


      • sama virsi
        jumalaan kirjoitti:

        Miksi instituution pitäisi verovaroilla kehottaa ylistämään sellaista, mihin ei nyt vain pysty uskomaan..
        Uskonnonvapauslaki tuli jo 1923, sitä ennen oli pakko kuulua kirkkoon, ja hieman aiemmin oli pakko myös käydä kirkossa jalkapuuhun joutumisen uhalla.. koululaiten pakkokirkotus jatkui vielä 2000-luvulle ja yhä pakkovirrenveisuu...

        pakko ja pakko...nythän tästä tuli uus purnausaihe:pakkovirrenveisuu, kaveriksi pakkoruotsille ja -hiihdolle...


      • ja katso tätä
        jumalaan kirjoitti:

        Miksi instituution pitäisi verovaroilla kehottaa ylistämään sellaista, mihin ei nyt vain pysty uskomaan..
        Uskonnonvapauslaki tuli jo 1923, sitä ennen oli pakko kuulua kirkkoon, ja hieman aiemmin oli pakko myös käydä kirkossa jalkapuuhun joutumisen uhalla.. koululaiten pakkokirkotus jatkui vielä 2000-luvulle ja yhä pakkovirrenveisuu...

        maailman menoa, jota ei usko ja moraalirajat enää ohjaa. En jaksaisi elää tässä päihteiden ja väkivallan runnomassa maailmassa, ellei olisi korkeampaa tahoa johon turvata.

        Ihmisen viisaus ei riitä ylläpitämään rauhaa maailmassa.


      • ihmiseten huumetta
        ja katso tätä kirjoitti:

        maailman menoa, jota ei usko ja moraalirajat enää ohjaa. En jaksaisi elää tässä päihteiden ja väkivallan runnomassa maailmassa, ellei olisi korkeampaa tahoa johon turvata.

        Ihmisen viisaus ei riitä ylläpitämään rauhaa maailmassa.

        uskonto on kansan oopiumia


      • ihmisten huumetta
        ja katso tätä kirjoitti:

        maailman menoa, jota ei usko ja moraalirajat enää ohjaa. En jaksaisi elää tässä päihteiden ja väkivallan runnomassa maailmassa, ellei olisi korkeampaa tahoa johon turvata.

        Ihmisen viisaus ei riitä ylläpitämään rauhaa maailmassa.

        uskonto on kansan oopiumia


      • sielunrauha
        ja katso tätä kirjoitti:

        maailman menoa, jota ei usko ja moraalirajat enää ohjaa. En jaksaisi elää tässä päihteiden ja väkivallan runnomassa maailmassa, ellei olisi korkeampaa tahoa johon turvata.

        Ihmisen viisaus ei riitä ylläpitämään rauhaa maailmassa.

        johonkin on vain oman ajattelun puutetta tai riippuvuutta ja alistumista jonkun ylhäältä (kirkon, lahkon yms. johtajien) antamiin dogmeihin.

        Paljon työläämpää on ajatella itse.

        Kysymys: Ovatko ne jumalat sitten ylläpitäneet sitä rauhaa tässä maailmassa?


    • ........................

      Toivon hartaasti, ettei tuollaisiin hölmöyksiin lähdetä yhdessäkään koulussa. Ihan järjetöntä, jos jonkun ateismi on niin heikolla pohjalla, että se ei kestä yhden virren kuulemista. Kulkeeko tällaiset ihmiset myös silmät kiinni kirkon ohi ja paheksuu Suomen lippua? Ei voi olla niin kamalaa yksi virsi, joka sukupolvesta toiseen periytyy, ja kuuluu tärkeänä osana kesän alkamiseen.
      Anteeksi nyt vain, mutta en tajua sellaisia vanhempia, jotka vaativat lastensa poistamista juhlasta yhden vaivaisen virren takia: ei se Jumala-sana siinä niin paljon ihmisen mieltä voi saastuttaa.
      Hävitetään sitten tasapuolisuuden nimissä myös kaikki moskeijat ja muut ei-kristillisyyteen liittyvät asiat ja rakennukset, koska jos ateistit eivät kestä yhtä virttä, niin heillä luultavasti on samanlainen asenne jokaista muutakin uskontoa kohtaan.

      Ei minulla ainakaan mikään kristillinen sanoma tule siitä lauluista ensimmäisenä mieleen vaan laulu, joka vuodesta toiseen saa kyyneleet silmiin, kun sitä kuuntelee lasten esittämänä ja haikeudella muistelee omia kesälaitumelle pääsyjä.

      Mielestäni suvaitsevaisuudessa mennään silloin liian pitkälle, jos oman maan kulttuuria aletaan muuttamaan vierasuskontoisten takia ja aletaan luopua ikiaikaisista perinteistä. Lopetetaan sitten samalla joulun ja pääsiäisen vietto, ettei näiden heikkojen ihmisten tarvitse kärsiä, kun niitä tulee joka tuutista talvella ja keväällä.
      Yhdessäkään muussa maassa tuskin muutettaisiin kenenkään takia perinteitä. Paitsi täällä Suomessa, jossa yritetään olla niin ylisuvaitsevaisia, että oikein ällöttää.

      Korostan, että minulla ei ole mitään eri uskontoja vastaan ja minulle on yksi lysti, uskooko joku vai ei ja hyväksyn jokaisen katsomukset, mutta itse haluan lapsillekin säilyvän sellaiset perinteet kuten Suvivirren. Samoin haluan lasteni tutustuvan eri uskontoihin ja olevan avarakatseisia eri kulttuureita ja maita kohtaan. Mutta en halua tehdä tätä kaikkea oman kulttuurini kustannuksella.
      Minusta tuntuisi varsin hölmöltä parin Jumala-sanan takia pyytää lastani tukkimaan korvat tai jokaisen kirkon kohdalla sulkemaan silmänsä, ettei hän näe niin pahoja asioita kuten kirkko tai kuulee laulua kuin pahimmasta painajaisesta.

    • uudistus!

      Tuo viisu on jo vuosikymmenet raadellut korviani pelkästään ruman sävelmänsä vuoksi, ja erityisesti sekakuoroesityksenä se on lähes sietämätön.

      Hyvä juttu, että neutraali versio alkaa levitä: laulua jotenkin perinteisenä pakkona pitävät saavat laulaa sitä sydämensä kyllyydestä edelleenkin, mutta paremmin asioista perillä olevien ei tarvitse enää rangaistuksen uhalla vinkua jonkin mielikuvitusolennon perään.

      Ei sitten hernettä nenään - tämä on minun mielipiteeni, joka ei vastaan inttämällä muutu. ;)

      • kepa13

        ... eihän se sinun mielestä ruma sävelmä siitä miksikään muutu, jos sanat muutetaan! Ja sama "sekakuoro" sitä juhlissa laulaa edelleenkin. Nyt taisit vähän sekoittaa vellit ja puurot, luulen ma. Mutta pidä toki rauhassa mielipiteesi : )


    • Maruski

      Miksi suomalaiset ja länsimaiset ovat aina niin rähmällään muiden uskontojen edessä kun muista uskontokunnista ei taas tule ollenkaan tälläisiä myönnytyksiä. Miksi kristityt aina luopuvat omista periaatteistaan etteivät vain suututtaisi muita uskontokuntia. Onko kukaan koskaan kuullut että jossakin muslimimaassa olisi luovuttu jostakin uskontoon liittyvästä perinteestä jottei kristittyjä loukattaisi? Siis maassa maan ja sen valtauskonnon tavalla. Jos ei kelpaa niin oma asia. Ei mennä Ruotsin malliin jossa jo valmistaudutaan olemaan kristitty vähemmistö ja varotaan loukkaamasta muslimeja kun ne kuitenkin ovat kohta enemmistö (tämä on tullut ministerin suusta). Jonkun pitäisi jo alkaa puolustamaan myös krisittyjen oikeuksia sen sijaan että kaikesta pitää tulla hajutonta, väritöntä ja mautonta ettei mitään ryhmää vain syrjittäisi.

    • yhdistävät sanat

      Ehdotus on hyvä, ja sen mukaan tuttu sävel säilyy samana ja sanatkin melkein..

      Helsingissä alle 70 prosenttia kuuluu enää ev.lut.kirkkoon. Suurin vähemmistöryhmä on uskonnottomat, ei muslimit.

      Suvivirsi on virsi, ja virsi on virsikirjan mukaan laulettu rukous. Kenenkään ei ole perustuslain mukaan pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen.

      Kevätjuhlan pitäisi olla yhteinen juhla. Koulut järjestävät usein myös koululaisjumalanpalveluksen kirkoissa, siellä kristityt voivat veisata vaikka kuinka.

      Kirkkoon toki ei ole kenenkään pakko enää mennä, mutta tilaisuus koulukirkkoon on kuitenkin olemassa. Ja vaikka koulu itse luopuisikin kirkkokäynnin organiseeramisesta, mikä on suotavaa, mikään ei stä seurakuntia tarjoamasta erityisiä koululaisjumalanpalveluksia.

      Kenenkään uskonnon harjoittamiselta ei siis olla viemässä mahdollisuuksia.

      Jos piirtoheittimellä heijastetaan taululle Suvilaulun sanat, se ei kai kiellä ketään laulahtamasta myöskään vanhan virsimuistinsa mukaan, jos välttämättä haluaa..

    • kaikille sopiva

      olisi tuo Suvilaulu. Ei ole, minulle kristittynä se ei sovi ollenkaan, haluan myös minun vakaumustani kunnioitettavaksi. Suvivirren laulaminen koulun kevätjuhlassa ei tee koko juhlasta uskonnollista. Se on osa suomalaista kulttuuriperintöä, jonka välittäminen jälkipolville on yksi koulun tehtävistä. Suvilaulun laulamista ajavat eniten supisuomalaiset ateistit, eivät suinkaan muslimimaahanmuuttajat.

      • neutraaleja

        Suvilaulun sanat ovat neutraaleja, joten uskonnonvapauden kannalta ne sopivat kaikille. Makuasioita toki on erilaisia.

        Uskonnonvapaus ei tarkoita sitä, että uskovaiset saisivat pakottaa kaikki muut osallistumaan heidän laulettuihin rukouksiinsa.

        Eräiden henkilöiden ns. suvaitsevaisuus loppuu uskonnottomien kohdalla. Se sikäli ymmärrettävää esim. uskonnonopettajien kohdalla, että koulun uusien uskonnon oppikirjojen sivuilla ei löydy mitään mainintaa, että maassamme on myös uskonnottomia. Ei kai sellaisten oikeuksia tarvitse kunnioittaa, joita ei ole olemassakaan!?


      • KKA**
        neutraaleja kirjoitti:

        Suvilaulun sanat ovat neutraaleja, joten uskonnonvapauden kannalta ne sopivat kaikille. Makuasioita toki on erilaisia.

        Uskonnonvapaus ei tarkoita sitä, että uskovaiset saisivat pakottaa kaikki muut osallistumaan heidän laulettuihin rukouksiinsa.

        Eräiden henkilöiden ns. suvaitsevaisuus loppuu uskonnottomien kohdalla. Se sikäli ymmärrettävää esim. uskonnonopettajien kohdalla, että koulun uusien uskonnon oppikirjojen sivuilla ei löydy mitään mainintaa, että maassamme on myös uskonnottomia. Ei kai sellaisten oikeuksia tarvitse kunnioittaa, joita ei ole olemassakaan!?

        Miksi ihmeessä se vähäinenkin uskontoon viittaava on niin kauhea tabu?

        Ilman Luojaa, teitä ei olis täällä inttämässä tästäkin mokomasta asiasta.

        En tiedä toista niin uskonvastaista maata, kun Suomi. Me kaikki tarvitsemme perusarvoja, ei siitä pidä ärsyyntyä. Raamatussa on ihmisille hyviä elämän neuvoja, ilman näitä neuvoja ihmiskunta tuhoaa itsensä. Sitähän koko ajan ympärillämme tapahtuu.

        Suvivirsi lue nostalgisia muistoja ja sehän ei ole kenenkään tunne-elämälle haitaksi.


      • kirppu 12

        Myös kristittyjen vakaumusta kuuluu kunnioittaa. Maahanmuuttaneet muslimit eivät tosiaan yritä käännyttää suomalaisia muslimeiksi, vaan ymmärtävät ja kunnioittavat suomalaisia kristittyinä. Tässä uskonnonvapausasiassa aletaan mennä jo toiseen äärimmäisyyteen, kun suomalaiset ateistit alkavat vainota kristittyjä. Jos on itse päässyt ikeen alta, pitääkö silloin alkaa polkea toisia? Ei anna heistä oikein hyvää kuvaa.


    • KUNNIAAN

      SUVIVIRSI KUULUU KEVÄTJUHLAAN

      Maassa maan tavalla ja perinteet kunniaan,

      kärpäsestä on tehty superhärkänen.
      Jos niin paljon nipistää suvivirren luoja-sanan laulaminen tai Jumalan kiittäminen, on syytä hakeutua sielunhoitoon sillä se on oltava riivaajahenki joka ei sitä siedä...
      siitä pääsee ilmaiseksi eroon.

      • _simeoni_

        Suvivirren uusissa sanoissa puhutaan "suven taiasta". Tämä on vastoin minun vakaumustani, koska en ole taikauskoinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      207
      7276
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      52
      2804
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      188
      2271
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1633
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      152
      1625
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      19
      1287
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1210
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1143
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      26
      1121
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1019
    Aihe