Tervehdys kaikki lukijat!
Lupasin tuossa aikasemmin kertoa tarinan meidän elämästä ja tässä se nyt tulee. Pyydän kaikkia ymmärtämään että tämä on minun versio asiasta, mutta pyrin esittämään tämän mahdollisimman kattavasti kaikkia osapuolia kunnioittaen.
Faktat: Poitsu on 7v ja vanhemmat hiukan yli 30v.
Nykyiset sopimukset:
Lapsi asuu isän luona
Yhteishuoltajuus
Tapaamiset sovittu(rasti ruudussa muttei ehtoja)
Rupesimme seukkailemaan lapsen äidin kanssa 1997 ja vuoden päästä daami oli raskaana. Raskaus-aika oli yhtä helvettiä... Äiti ei voinut tehdä mitään(ruokaa, hoitaa kotia, ajaa autoa...) koska ne saattaisivat vanhingoittaa lapsen terveyttä tai hän oli muuten niin uupunut(raskaus oli normaali neuvolan mukaan). Tein kaikki kotityöt raskauden alettua. Lapsen synnyttyä minunkin olisi pitänyt ilmeisesti jäädä kotiin(äidillä ei ollut töitä). Olen palvelu-alalla töissä(en strippari tms.) ja minun kuuluu olla asiakkaille ystävällinen. Lapsen äti vahti minua töissä ja jos satuin sanomaan asiakkaalle jotain ystävällistä niin siitä sai kuulla kunniansa.
Jonkin aikaa meni hyvin, mutta hyvin pian lapsen syntymän jälkeen lapsen äiti rupesi väkivaltaiseksi minua kohtaan. Rupesin ehdottamaan eroamista, koska koin että äidin väkivaltaiset kohtaukset johtuu minusta. Lapsen äiti lupasi ajaa itsensä ja lapsen autolla kuoliaaksi jos jätän heidät.
Yhtenä aurinkoisena päivänä keksin idean etta jos ex luulee että olen käynyt vieraissa niin varmaankin hän vihaa minua niin paljon että haluaa erota ja siinä vimmassa unohtaa itsensä ja lapsen tapamamisen. Elämä yhdessä oli tuolloin helvettiä.
Tilaisuus tuli ja kävin naapurin naisen kämpässä vessassa vaihtamassa alusvaatteni väärinpäin(juuh, kaikkea sitä voi tehdäkin vessassa...) ja ex suuttu niin paljon että komensi mut ulos kämpästä. Ja minähän tietty lähdin siltä istumalta.
Lapsi oli silloin noin vuoden vanha. Menimme sopimaan asioista sossuun. Pidin kiinni sopimuksista, paitsi kerran myöhästyin 15 minuuttia tapaamisesta. Tapasin uuden daamin jonkun ajan kuluttua ja silloin asiat muuttuivat vaikeiksi. Lapsen äiti oli työtön, eli hänellä oli ilmainen asianajaja ja minulla oli juuri sen verran tuloja että pärjäsin lainojen/elareiden kanssa mitkä maksoin pilkulleen eli minulla ei olisi ollut varoja käydä oikeutta. Ensiksi hän halusi poistaa minulta tapaamiset ja suostuin siihen koska ei ollut yksinkertaisesti varaa lähteä oikeuteen. Seuraavaksi tuli kutsu oikeuteen että hän haluaa yksinhuoltajuuden ja suostuin siihenkin, koska siihen liittyy enemmänkin juridiset asiat ja en halunnut kärjistää riitaa kuten ensimmäisellä kerrallakaan kun kutsu kävi. Seuraavaksi lapsen äiti otti yhteyttä sossun kautta elareista(aivan tähti tieteellinen pyyntö!) ja kun esitin palkkakuittini niin sossukin totesi että pyyde on kohtuuton. Maksoin silti suosiolla enemmän kuin minimi eli 150€/kk vuonna 2000(BTW olen maksanut varmaan 90% vaatteista ja kaiken harrastuksista).
Minulla onneksi pysyi suhde lapseen kaikki nämä vuodet, koska lapsen äiti tai hänen vanhemmat ei pysty häntä aina hoitamaan.
Noin vuosi sitten lapsen äiti ilmoitti ettei hän jaksa/pysty hoitamaan lasta, koska on masentunut ja muutenkin onneton ja elämä pitäisi saada kuntoon. Hän oli edelleen työtön ja 30v ja koki että lapsen elämä siellä estää kouluttautumisen ammattiin. Hänellä oli kaikka laskut maksamatta(vuokrat, puhelimet jne.) ja pelkäsi että lapsi otetaan huostaan!? Ja pari vuotta sitten sossuun oli tullut kantelu hänen lapsen hoitamisesta(joka kuitenkin oli aiheeton hänen mielestään ja josta minä en saa mitään tietoja ilman hänen suostumusta).
Pyysin häntä mietimään tarkasti monen kerran onko hän valmis siihe että lapsi muuttaa minun luokse. Koska elintaso laskee ihan sillä että hän ei saa sama etuja sossusta ja elareita. Kuitenkinkin fakta oli se että lapsesta oli huomattavasti enemmän tuloja kuin menoja. Sillä minä olin maksanut lähes kaikki vaatteet ja harrasteet ja muksu oli useammin minun tai hänen vanhempien luona.
Noh, sitten tuli seuraavava viesti.”Nyt on sellanen tilanne etta halua että muksu muuttaa sun luo. Mä menen huomenna lääkäriin... Olen niin masentunut ettei mua pysty auttaa kukaan. Ei edes X(=silloinen poikakaveri joka väkikisin yritti polttaa 5v muksulle tupakkaa ja veti tätä naista turpaan pari kertaa). Multa menee tällä viikolla puhelin kii kun en ole maksanut laskua, vuokrat maksamatta joten en tiedä mihinkä lapsen kanssa joudun....Mä olen nyt niin pohjalla kun olla ja voi... Eikä se johdu X:stä tms.. Se mua on yrittänyt tossa kuunnella ja olla lapsen kanssa kun mä en tehdä mitään tai mikään ei huvita.”
Mitä tuosta pitäis ajatella? Äijä joka vetää minun lapseni äitiä pataan lapsen nähden ja opetettaa polttaa tupakkaa lapselle (6v) on nyt ollut tukihenkilö?!
Noh, totta hitossa otin lapsen vastaan avosylin kun tilanne on tuollainen, vaikka yleisesti olen sitä mieltä että ädin-rakkaus on voittamaton.
Nappula sitten muutti minun luo. Asumme pienessä kaupungissa, josta lapsen äiti on myös kotoisin. Meillä menee lapsen kanssa kivasti. Kaikki elämä täällä on tasapainoista ja tuttavien mukaan muksu on tosiaan muutunut edukseen; eli rauhoittunut, sosiaaliset taidot ovat parantuneet huomattavasti jne. Se että asumme tässä samassa pienessä kyllässä Ä:n vanhempien kanssa aiheuttaa heille kovia sosiaalisia paineita. On aivan ymmärrettävää että ihmiset voi katsoa kieroon jos äiti ei pysty pitämään huolta lapsestaan, mutta miksi siitä pitäisi lapsenkin kärsiä?
Musta meidän pitää vähän niellä omaa ylpeyttä lasten parhaaksi, tai niin ainakin minä tein kun erosin.
Nyt meillä on tilanne se että lapsen äidin tai äidin vanhemmat haluaa lasta vloppuisin silloin kun se ei olisi mahdollista ja ei halua ottaa häntä sovitusti. Meillä on sopimus tapaamisista silleen että rasti on ruudussa ”tapaamisista sovittu”. Tarkoittaa jousto, mutta ei kai se tarkoita sitä että roudaan muksun minuutin varoitusajalla 2 päiväksi exälle unohtaen eskarit ja muut sovitut menot?
Tilanne menee aina ihan kaoottiseksi jos minä satun tapailemaan jotain naista(lapsi on nähnyt 6 vuoden aikana 2 naista).
Tapaamiset hoituu yleensä silleen että lapsen äiti ilmoittaa 2-3 päivää aikasemmin, että nyt muksu tänne ja heti.
Jos en suostu asiaan, niin olen riistänyt lapsen äidiltä.
Viime vloppu kruunasi taas kaiken. Olin käymässä kylässä samassa kaupungissa poitsun kanssa missä hän asuu ja sain haukut päälleni koko suvulta(siis ensin lapsen äidiltä, sitten lapsen muorilta ja vaarilta), koska en kuljettanut muksua sinne äidille, vaan pyysin ystävällisesti häntä hakemaan muksua... Äidillä on myös auto, joten ollaan tasoissa siinä. Jotenkin rupee pinna loppumaan.
Lapsen isovanhemmat suhtautuu minuun avoimen vihamielisesti, myöskin lapsen aikana vaikka lapsen asuminen on lapsen äidistä kiinni. Ketkä tai kuka on lapsen vanhemmat ja mitä pitäisi tehdä?
Nyt ei meinaa aina välillä jaksaa...
Lupasin tuossa aikasemmin kertoa tarinan meidän elämästä ja tässä se nyt tulee. Pyydän kaikkia ymmärtämään että tämä on minun versio asiasta, mutta pyrin esittämään tämän mahdollisimman kattavasti kaikkia osapuolia kunnioittaen.
Faktat: Poitsu on 7v ja vanhemmat hiukan yli 30v.
Nykyiset sopimukset:
Lapsi asuu isän luona
Yhteishuoltajuus
Tapaamiset sovittu(rasti ruudussa muttei ehtoja)
Rupesimme seukkailemaan lapsen äidin kanssa 1997 ja vuoden päästä daami oli raskaana. Raskaus-aika oli yhtä helvettiä... Äiti ei voinut tehdä mitään(ruokaa, hoitaa kotia, ajaa autoa...) koska ne saattaisivat vanhingoittaa lapsen terveyttä tai hän oli muuten niin uupunut(raskaus oli normaali neuvolan mukaan). Tein kaikki kotityöt raskauden alettua. Lapsen synnyttyä minunkin olisi pitänyt ilmeisesti jäädä kotiin(äidillä ei ollut töitä). Olen palvelu-alalla töissä(en strippari tms.) ja minun kuuluu olla asiakkaille ystävällinen. Lapsen äti vahti minua töissä ja jos satuin sanomaan asiakkaalle jotain ystävällistä niin siitä sai kuulla kunniansa.
Jonkin aikaa meni hyvin, mutta hyvin pian lapsen syntymän jälkeen lapsen äiti rupesi väkivaltaiseksi minua kohtaan. Rupesin ehdottamaan eroamista, koska koin että äidin väkivaltaiset kohtaukset johtuu minusta. Lapsen äiti lupasi ajaa itsensä ja lapsen autolla kuoliaaksi jos jätän heidät.
Yhtenä aurinkoisena päivänä keksin idean etta jos ex luulee että olen käynyt vieraissa niin varmaankin hän vihaa minua niin paljon että haluaa erota ja siinä vimmassa unohtaa itsensä ja lapsen tapamamisen. Elämä yhdessä oli tuolloin helvettiä.
Tilaisuus tuli ja kävin naapurin naisen kämpässä vessassa vaihtamassa alusvaatteni väärinpäin(juuh, kaikkea sitä voi tehdäkin vessassa...) ja ex suuttu niin paljon että komensi mut ulos kämpästä. Ja minähän tietty lähdin siltä istumalta.
Lapsi oli silloin noin vuoden vanha. Menimme sopimaan asioista sossuun. Pidin kiinni sopimuksista, paitsi kerran myöhästyin 15 minuuttia tapaamisesta. Tapasin uuden daamin jonkun ajan kuluttua ja silloin asiat muuttuivat vaikeiksi. Lapsen äiti oli työtön, eli hänellä oli ilmainen asianajaja ja minulla oli juuri sen verran tuloja että pärjäsin lainojen/elareiden kanssa mitkä maksoin pilkulleen eli minulla ei olisi ollut varoja käydä oikeutta. Ensiksi hän halusi poistaa minulta tapaamiset ja suostuin siihen koska ei ollut yksinkertaisesti varaa lähteä oikeuteen. Seuraavaksi tuli kutsu oikeuteen että hän haluaa yksinhuoltajuuden ja suostuin siihenkin, koska siihen liittyy enemmänkin juridiset asiat ja en halunnut kärjistää riitaa kuten ensimmäisellä kerrallakaan kun kutsu kävi. Seuraavaksi lapsen äiti otti yhteyttä sossun kautta elareista(aivan tähti tieteellinen pyyntö!) ja kun esitin palkkakuittini niin sossukin totesi että pyyde on kohtuuton. Maksoin silti suosiolla enemmän kuin minimi eli 150€/kk vuonna 2000(BTW olen maksanut varmaan 90% vaatteista ja kaiken harrastuksista).
Minulla onneksi pysyi suhde lapseen kaikki nämä vuodet, koska lapsen äiti tai hänen vanhemmat ei pysty häntä aina hoitamaan.
Noin vuosi sitten lapsen äiti ilmoitti ettei hän jaksa/pysty hoitamaan lasta, koska on masentunut ja muutenkin onneton ja elämä pitäisi saada kuntoon. Hän oli edelleen työtön ja 30v ja koki että lapsen elämä siellä estää kouluttautumisen ammattiin. Hänellä oli kaikka laskut maksamatta(vuokrat, puhelimet jne.) ja pelkäsi että lapsi otetaan huostaan!? Ja pari vuotta sitten sossuun oli tullut kantelu hänen lapsen hoitamisesta(joka kuitenkin oli aiheeton hänen mielestään ja josta minä en saa mitään tietoja ilman hänen suostumusta).
Pyysin häntä mietimään tarkasti monen kerran onko hän valmis siihe että lapsi muuttaa minun luokse. Koska elintaso laskee ihan sillä että hän ei saa sama etuja sossusta ja elareita. Kuitenkinkin fakta oli se että lapsesta oli huomattavasti enemmän tuloja kuin menoja. Sillä minä olin maksanut lähes kaikki vaatteet ja harrasteet ja muksu oli useammin minun tai hänen vanhempien luona.
Noh, sitten tuli seuraavava viesti.”Nyt on sellanen tilanne etta halua että muksu muuttaa sun luo. Mä menen huomenna lääkäriin... Olen niin masentunut ettei mua pysty auttaa kukaan. Ei edes X(=silloinen poikakaveri joka väkikisin yritti polttaa 5v muksulle tupakkaa ja veti tätä naista turpaan pari kertaa). Multa menee tällä viikolla puhelin kii kun en ole maksanut laskua, vuokrat maksamatta joten en tiedä mihinkä lapsen kanssa joudun....Mä olen nyt niin pohjalla kun olla ja voi... Eikä se johdu X:stä tms.. Se mua on yrittänyt tossa kuunnella ja olla lapsen kanssa kun mä en tehdä mitään tai mikään ei huvita.”
Mitä tuosta pitäis ajatella? Äijä joka vetää minun lapseni äitiä pataan lapsen nähden ja opetettaa polttaa tupakkaa lapselle (6v) on nyt ollut tukihenkilö?!
Noh, totta hitossa otin lapsen vastaan avosylin kun tilanne on tuollainen, vaikka yleisesti olen sitä mieltä että ädin-rakkaus on voittamaton.
Nappula sitten muutti minun luo. Asumme pienessä kaupungissa, josta lapsen äiti on myös kotoisin. Meillä menee lapsen kanssa kivasti. Kaikki elämä täällä on tasapainoista ja tuttavien mukaan muksu on tosiaan muutunut edukseen; eli rauhoittunut, sosiaaliset taidot ovat parantuneet huomattavasti jne. Se että asumme tässä samassa pienessä kyllässä Ä:n vanhempien kanssa aiheuttaa heille kovia sosiaalisia paineita. On aivan ymmärrettävää että ihmiset voi katsoa kieroon jos äiti ei pysty pitämään huolta lapsestaan, mutta miksi siitä pitäisi lapsenkin kärsiä?
Musta meidän pitää vähän niellä omaa ylpeyttä lasten parhaaksi, tai niin ainakin minä tein kun erosin.
Nyt meillä on tilanne se että lapsen äidin tai äidin vanhemmat haluaa lasta vloppuisin silloin kun se ei olisi mahdollista ja ei halua ottaa häntä sovitusti. Meillä on sopimus tapaamisista silleen että rasti on ruudussa ”tapaamisista sovittu”. Tarkoittaa jousto, mutta ei kai se tarkoita sitä että roudaan muksun minuutin varoitusajalla 2 päiväksi exälle unohtaen eskarit ja muut sovitut menot?
Tilanne menee aina ihan kaoottiseksi jos minä satun tapailemaan jotain naista(lapsi on nähnyt 6 vuoden aikana 2 naista).
Tapaamiset hoituu yleensä silleen että lapsen äiti ilmoittaa 2-3 päivää aikasemmin, että nyt muksu tänne ja heti.
Jos en suostu asiaan, niin olen riistänyt lapsen äidiltä.
Viime vloppu kruunasi taas kaiken. Olin käymässä kylässä samassa kaupungissa poitsun kanssa missä hän asuu ja sain haukut päälleni koko suvulta(siis ensin lapsen äidiltä, sitten lapsen muorilta ja vaarilta), koska en kuljettanut muksua sinne äidille, vaan pyysin ystävällisesti häntä hakemaan muksua... Äidillä on myös auto, joten ollaan tasoissa siinä. Jotenkin rupee pinna loppumaan.
Lapsen isovanhemmat suhtautuu minuun avoimen vihamielisesti, myöskin lapsen aikana vaikka lapsen asuminen on lapsen äidistä kiinni. Ketkä tai kuka on lapsen vanhemmat ja mitä pitäisi tehdä?
Nyt ei meinaa aina välillä jaksaa...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Hei
Tapaamiset sujuu paljon paremmin jos ne sovitaan etukäteen. Meillä pelattu aina parillisten ja parittomien viikonloppujen kanssa ja aina pe klo 18 - su klo 18.
Ehdota siis ex:lle esim textarilla / sähköpostilla esim. parittomien viikkojen viikonloppu ja tiukat aikaraamit. Sitten ne on ne viikonloput eikä niistä tingitä tai sotketa. Meillä ainakin helpotti kaikenpuolista sopimista kun on tietty viikonloppu ja niinä sinun viikoloppuina ei lapsi mene äidilleen eikä isovanhemmilleen vaan ainoastaan omillaan.
Meillä ei ole mitään sovittua myöskään kirjallisesti mutta tämä parillinen / pariton viikko systeemi auttoi. Yleensä äitienpäivä on pariton ja isäinpäivä parillinen joten ota nämä jo valmiiksi huomioon ehdotuksessa.
Tsemppiä ja pistä rajat hommaan niin lastakaan ei turhaan revitä ja isompana sitten jo itse tietää koska on missäkin...
Parempi olisi ehkä että menisitte sopimaan paperille tapaamisviikonloput äidillään aikarajoineen niin ei olisi heillä nokan koputtamista asiaan. Etävanhempi myös hakee lapsen tapaamisiiin...
Anne
Korjaisin sen verran, että nytten menee kyllä monena tulevana vuonna peräkkäin, että isänpäivä osuu parittoman viikon vkolopulle ja äitenpäivä vaihtelee parillisten ja parittomien viikkojen kanssa aika lailla tasan.
(olen itse juuri omaa tapamissopimusta varten katsellut näitä päiviä tarkemmin ja sopinut niistä erikseen)
on kirjata tapaamissopimukseen, että äitienpäiväviikonloppuna lapsi on äidillään ja isäinpäiväviikonloppuna isällään, ja jos viikonloppu ei osu kohdilleen, se vaihdetaan seuraavan viikonlopun kanssa päittein. Silloin asiassa ei ole mitään kiistelemistä.
ole tarkkana kesälomaviikkojen sopimisesta. Nykykäytäntö on, että etävanhempi ilmoittaa toukokuussa tiettyyn pvään mennessä lähille, koska hänelle sopii ottaa lapsi kesäloman aikana. Yh-äitinä koen tällaisen ilmoitusoikeuden epäreiluksi. Itse haluaisin sovitella viikkoja, mutta etä ei ole yhteistyökykyinen. Siksi lasten lomaviikot isän luona voisivat kulkea vuosittain tietyn kaavan mukaan, esim. -07 kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa, -08 kesäkuun 3. ja 4. jne. Kunnes n.5 vuoden päästä päästään koulunalkamisviikkoon ja sitten taas aloitetaan kesäkuun alusta. Tämä olkoon se pohja, jota käytetään, ja siitä poiketaan, JOS on puhevälit. Kun sekä etälle että lähille on selvää, koska lasten kesäloma etällä on, kesää on helpompi suunnitella, mm. leiritoimintaa, matkoja, jotka on varattava usein jo alkukeväällä.
Toinen pattitilanne on joulun väliviikko: monessa kunnassa koulujen syysloma on vain 1-2 vapaapvää viikonlopun yhteydessä, ja paljon suuremmaksi päänvaivaksi lastenhoidon kannalta on osoittautunut joulun jälkeisten välipäivien ARKIpäivät. Jos mahdollista, sovi myös niistä erikseen malliin: joka toinen vuosi joulunjälkeiset arkipäivät mahdollinen viikonloppu Uusi Vuosi.
En halua kommenttia, miten vanhempien tulee kyetä sopimaan lasten asioista yhdessä, koska asiat eivät nyt vain aina mene niin, kuin ajatellaan.
Siis kumpi on mielestäsi lapsen tapaamisoikeuden tarkoitus, sekö, että lapsi ihan oikeasti tapaa etävanhempaansa vai se, että lapselle on hoitopaikka?
Vaikka työnantajien pitääkin kuunnella lomatoiveita, niin minulla ainakin loma on aina heinäkuussa. Tykkään itse veittää lomaani lasten kanssa, joten toivon tietenkin, että lapsi tapaisi jonain muuna kesäloma-ajankohtana isäänsä. Ongelmaa meille tästä ei kuitenkaan synny. Jos isällä on loma heinäkuussa, niin totta kai hän voi silloin tavata lastaan
Mitä pahaa sinä näet siinä, että tapaamiset sovitetaan niin, että lasten hyvinvointi on etusijalla? Tarkoitan lähinnä nyt pienten koululaisten yksinoloa esim. mainittuna joulun välipäivinä? Kaikilla ei ole mummoja jonne voi sijoittaa lapset koska tahansa. Lapsista olisi varmasti mukavampaa jos he olisivat isällään eikä mahdollisesti vieraan hoidossa.
Vastustatko sinä ajatusta, että kokenut lähivanhempi kertoo uusille yksinhuoltajille tällä palstalla tapaamissopimuksen ongelmakohdista joihin kannattaa varautua? Perustelisitko vielä miksi?
Miksi syysloma on automaattisesti sopimuksen piirissä, mutta ei joulun välipäivät? Minusta on todella ikävää, että en pysty järjestämään joka vuosi joulunjälkeistä arkea vapaaksi, ja jos haluan jakaa vastuun siitä etävanhemman kanssa, sinä ärähdät?
Jos lapsi on etävanhemmalla kesä-, hiihto- ja pääsiäislomalla sovitusti, eikö hän silloin ihan oikeasti tapaa etävanhempaansa? Tekeekö sopimus tapaamisesta jotenkin vähäpätöisemmän?
Mikä sinua harmittaa, jos otan puheeksi lastenhoito-ongelman etän tapaamisen perusteluna? Minun vastuullani on myös 11 kesälomaviikkoa, joihin tarvitsen etävanhemman osuutta, vesittääkö se "IHAN OIKEASTI etän ja lasten TAPAAMISEN"?
Ymmärrätkö lukemasi? kirjoitin loppukaneetin, huomasitko? Kaikilla ei ole mahdollisuutta sopia yhteisetähuoltajankaan kanssa tapaamisista, ja silloin kesälomaviikotkin olisi määriteltävä jollain tavalla.
Hienoa että SINULLA kaikki sujuu ongelmitta, ja ymmärrän ettet osaa asettua sellaisen yh:n asemeen, jolla ei laillasi niin hyvin ole. Vaikeuksien kautta näitäkin asioita - ja erilaisia yksinhuoltajia erilaisissa tilanteissa, oppii ymmärtämään paremmin.
Hyvää kesänodotusta.
lastenvalvojaan joka tekee uuden, yksityiskohtaisemman tapaamissopimuksen ja lähettää sen lapsen äidin asuinpaikkakunnan lastenvalvojalle, joka toimii siellä päässä yhteyshenkilönä äitiin.
Siitähän he palkkansa saavat.
Valitettavasti näin taaksepäin katsottuna on kirjoitettava; Näemmä puliveivauksesi on alkanut, ko raskausaikana. Ja ilmaisesti, mistä jotkut ns. vakiokirjoittaret valittavat miehistä; olet löytänyt aikoinaan ns. kypsymättömän naisen.
Voimia veli hyvä, voimia. Raskas on taakkasi, mutta olethan mies; Kerrankin pääsin "kirkkain mielin" kirjoittamaan ao. lausahduksin ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! !
Kannattaa siis kaikkiin lasta koskeviin asioihin saada millimetrin tarkkoja määritelmiä; jää pois se sinun ja lapsen pomputtelu, kyseessähän on kertomasi perusteella tasapainoton ( luultavasti perheensä ainoa lapsi) henkilö.
Voi Onni perkele noita sinun yleistyksiä!
"luultavasti perheensä ainoa lapsi"
Minäkin olen ja samoin tulee poikani olemaan. Poika on ainakin vielä tasapainoinen, niin olen minäkin.
Teinivuosina tuli kulutettua tasapainottomuus pois, joten nyt voi jo leikkiä aikuista.
Ihmisen käyttäytymisellä, aikuisuudella tai tasapainoisuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko sisaruksia vai ei.
Joten hillitseppäs taas sitä yleistämistä! Arrgh!
Ei saa kiroilla !!! Se on vain tosiasia, että ainokaisen "ei tarvitse" mitään jakaa sisarrusten kesken. Ja vielä soppaan lisätään "ylihuolehtivat" ja " periksiantavat" vanhemmat, niin kyllä se ainokainen hyvin nopeasti oppii, mistä narusta vedetään, että saadaan oma tahto läpi. Ja sama malli sitten jatkuu aikuisenakin, valitettavasti.
Mutta nämä ovatkin poikkeuksia, en tosiaan yleistä, kuten sinä näytät tekevän, taas.
Ja opettelehan TAAS niitä sanoja, niiden merkityksessä - ( luultavasti - sanalla) esitin siis oman arvioni ao. henkilöstä, en kokonaisesta ryhmästä naispuolisia henkilöitä, kuten sinä taas kommentoit . . . . . .
Minä olen aikuinen ja on jopa äidinkin lupa kiroilla, ei ainakaan ole yli 30 vuoteen pessyt suuta saippualla.
Ei tarvitse jakaa, mutta enemmän se on luonteesta kiinni, onko omahyväinen ja haluaako saada kaiken vain itselleen toisista välittämättä.
Itse olen ollut aina auttavainen muita kohtaan ja jo pienestä pitäen olen ollut valmis luopumaan omistani toisten hyväksi. Harva se päivä saa kuulla myös pojan suusta saako hän antaa jotakin lelujaan kavereille, kun kaveri oli kysynyt. No tähän en tietenkään suostu, jokaisen lapsen vanhemmat saavat ostaa omilleen leluja ym.
Äitini on kieltämättä ollut periksiantava, mutta olisitpa ollut isäni kasvatustapoja näkemässä, et koskaan väittäisi ainoiden lapsien vanhempien olevan periksiantavia.
Tästä isäni periksiantamattomuudesta johtuen minulle iskikin melkoinen kapinavaihe murrosiässä, eikä vanhempani voineet minulle siinä vaiheessa mitään.
Jos isä olisi hiukan joustanut, ei minunkaan olisi luultavasti tarvinnut kapinoida ihan hulluudeksi asti..
(70-luvulla ei muuten vanhemmat olleet ylihuolehtivia)
Omaa tahtoa tarvitaan aikuisena, esim. työ- tai opiskelupaikan haussa. Jos tänäpäivänä ei ole röyhkeyttä hieman, ei pärjää työ- eikä muutenkaan maailmassa.
Ja se on hyvä, että jokainen osaa valita jollakin tavalla mistä narusta kannattaa vetää, että saa jotakin tahtomaansa. Muuten saa olla pelkkä kynnysmatto koko ikänsä.
Kirjoittamastasi lauseesta 'luultavasti perheensä ainoa lapsi' ei voi saada muuta mielikuvaa kuin sen, että pidät pääsääntöisesti ainoita lapsia hankalina tapauksina.
Vaikka ehkä sinusta saattaa tuntua siltäkin näiden näpäytysten seurauksena :o)
Haloo "palstan vartijat" Eikö täällä saakkaan ilmaista OMIA mielipiteitä ? ? ? ? Tosin sehän koira ärähtää, mihin kalikka kalahtaa ! ! ! !
Sinulla on omat mielikuvasi ja minulla on myös omani mielikuvani, mutta sepustuksestasi päätelleen en saisi tuoda sitä julki ? ? ? ?
1. hihittely on järkyttävän epämiehekästä.
2. miksi kutsut muita kirjoittajia "palstavartijoiksi"? Tunnetko että jäät sanallisesti kakkoseksi ja siksi kirjoitat alatyylillä?
3. ne vähät asialliset mielipiteesi (heh heh, "mielipiteesi") joita kyhäät, voisit ilmaista säädyllisemmässä kuosissa.
4. justiina ei älähtänyt, hän kirjoitti perustellun mielipiteensä (sinulle väänsi loput rautalangasta esimerkein)
5. justiina ei sepustele, vaan kirjoittaa asiallisesti - toisin kuin sinä.
6. olet katkeroitunut mies, sävysi on ikävä, enkä usko että sinulla on naista, koska käyt jatkuvasti pullistelemassa vajailla kyvyilläsi palstan yh-äideille.
Tietysti saat tuoda omat mielipiteesi julki ja olla ihmisistä mitä mieltä hyvänsä, mutta muista hyvä mies että tämä on keskustelupalsta ja niihin mielipiteisiin tulee myös vastaväitteitä.
Jos sinä saat sanoa mielipiteesi, miksi minä en saisi kertoa omaa näkemystäni asiasta ilman tällaista vastausta:
>palstan vartijat
>? ? ? ?
>Tosin sehän koira ärähtää, mihin kalikka kalahtaa
>! ! ! !
>? ? ? ?
Onko tuo keskustelua?
Joo, oikeassa olet. Ärähdän aina kun näen selvän epäkohdan tai epäoikeudenmukaisuuden. Olkootkin vaikka vain minun mielipiteeni.
Saanko vielä kysyä, miksi sinä niin kiivastuit?
Ja kiitos yllä kirjoittaneelle, mukava lukea tällä palstalla vaihteeksi mukavaakin palautetta :o)
naimisissa ennen, vaikuttaa niin herttaiselta tuo teidän vuorovaikutus? Siis kysymys mahti-onnille ja tälle naispuoleiselle, unohdin jo nimen, sorry vaan.
Ymmärrän kuitenkin, miksi ette viihtyneet yhdessä, taisi olla yhtä h:tiä kotona, melkein yhtä älytöntä on lukea teidän sanallista taistoanne näin virtuaalisesti.
Kumpi sanoo viimeisen sanan, oikein jään ihmettelemään ja odottelemaan.
"Kumpi sanoo viimeisen sanan"
Minä tietysti. Olenhan hemmoteltu ainoa kakara ja saan aina tahtoni läpi.
Eikä olla oltu naimisissa, itse asiassa en ole ollut naimisissa tai edes kihloissa vielä tähän päivään mennessä koskaan.
Ei tosiaan ole oltu ja tuskimpa tullaan olemaan naimisissa, puhumattakaan seurustelusta ( itselläni ihan ok. suhde täälähetkellä). Toki joskus voimme törmätä ja vaihtaa ajatuksia maailman menosta, puolestani hyvässä hengessä, vastapuolesta en tiedä.
Se on vain harhaa, että nainen saisi sanoa sen viimeisen sanan, sano.
ja näemmä väittelijälleni on "jäänyt päälle" "hemmotellun kakaran" - syndrooma, mutta ei se maalilmaani kaada.
" Se on vain harhaa, että nainen saisi sanoa sen viimeisen sanan, sano"
Ei ole, me naiset vain osataan viedä teitä miehiä siten, että ette itsekään ymmärrä olevanne alakynnessä.
Syndroomia on monia, eihän sitä itselleen mitään mahda.
Vaan nyt täytyy lähteä laittamaan ihmisten tietokoneita kuntoon.
Aurinkoista viikonloppua kaikille.
1. Menikö otsikko nyt riittävästi "bassolle" ? ? ?
2. Mitä tulee "nimittelyyni" palstanvartijaksi, niin mielestäni sellaisen "ansaitsee" kirjoittaja, joka ei osaa/pysty/halua/voi nähdä ylipäätänsä kokonaisuutta ja alkaa "ruotimaan" jopa yksittäisiä sanoja, irroittaen ne kokonaisuudestaan.
3/4. Omasta mielestäni "justiina70" "älähti" siis omasta mielestäni, kaippa se on edelleen "sallittua" ? ? ? ?
5. Itse en kuulu kirjalijaliittoon, "J" en tiedä, omapa on tyylini miten kirjoitan.
6. En tosiaan ole katkeroitunut, elämä hymyilee, on haluaamaani työtä ja palkka on hyvä ( ei siis rahahuolia ), nykysäätyyni avioliitossa; olen siis uudelleen avioitunut, lapsiini/ "uusion" lapsiin suhteeni on hyvä ellei lostava , olen jopa keskustelu väleissä ex-puolison kanssa. KUKA siis on katkera ?? ? ?? En minä ainakaan.
Mutta näemmä joillain on "pakonomainen" tarve alkaa "vääntämään" kirjoituksiani, haluamaansa sunntaan, toki se sananvapauden nimissä suotakoon.
Voi luoja,kuulostipa totisesti aikamoiselta sotkulta. Mutta kuitenkin teillä kaikki asiat hyvin,ja se on pääasia.
Nämä huoltajuusjutut on tosi hankalia ja itselläni myös p.mainen tilanne isän kanssa....
Ymmärrän oikein hyvin,ja sen miten sapettaa,kun kaikkensa tekee,ja silti kaadetaan saavikaupalla paskaa niskaan. Anna niiden ihmisten ajatusten olla,yritä ainakin,niin minäkin yritän....
Pidä huolta pikkusesta,niin mäkin.
Mä uskon siihen,että kaikki menee vielä parhain päin,ja lapsen rakkaus palkitsee vielä meidät moninkertaisesti......
Tsemppiä kevääseen teille.......=)
tarina... joitain yksityiskohtia lukuunottamatta
olisin voinut kuvitella lukevani omasta "tapauksestani"......