Kelkkailu on

Uutisvuoksen tämän aamuisella katukanavalla Hannele Ohvo osui naulan kantaan. Onko mitään sen turhempaa ja yhtä paljon saastetta (myös melusastetta) aiheuttavaa kuin moottorikelkkailu. Työvälineenä eri asia.
Hanna (Ollikainen)hyvä, lopeta koko projekti ja keskity oikeesti Etelä- Karjalan virkistysaluesäätiölle kuuluviin asioihin, äläkä ryvetä koko säätiön mainetta.
Päättäjät voisivat veropoliittisin keinoin rajoittaa kelkkailua, mutta lienevätkö itse niitä, joilta on lapsena kelkkailu kielletty, joten pitää aikuisena asia korvata oikein pärinän kanssa.
263754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Olet määrittelemään toisten harrastuksia turhaksi persaukinen urpo!!!

Äänestä
  • Vastauksesi tasosta päätellen et toivottavasti edusta koko kelkkakansaa.
    Täällä jokaisella, myös Sinulla on oikeus mielipiteisiinsä.

    Äänestä

Et edusta yleistä mielipidettä. Tottahan on että kelkailun haitat pitää pyrkiä minimoimaan, mutta ei mielestäni pitäisi kieltää kokonaan. Joillekkin on kelkkailu mieluisa harrastus joka auttaa työssä jaksamiseen yms. Sitäpaitsi kelkkailijat kartuttavat verokertymää huomattavasti enemmän kuin monen muun harrastuksen harrastajat.

Äänestä
  • Kyllä edellisesi edustaa yleistä mielipidettä.
    Vai kartutatte verokertymää- sitä bensaverokertymää ei kukaan kaipaa.Saastutatte
    tuhannesti enemmän kuin olette hyödyksi.
    Ettekö todellakaan keksi mitään viisaampaa jaksaksenne työssä? Säälittävää.

    Äänestä

jep....ja narin narin!!!!!
kyllä on kuitenkin hyvä että joku edes yrittää
tasapuolisesti täällä antaa muillekkin harrastuksissa liikkumatilaa.....että näin.

Äänestä

jep....ja narin narin!!!!!
kyllä on kuitenkin hyvä että joku edes yrittää
tasapuolisesti täällä antaa muillekkin harrastuksissa liikkumatilaa.....että näin.

Äänestä

Töihin tai poromieheksi Inariin, niin eiköhän saa kelkkailla ihan tarpeeksi.Kyllähän nuo kelkkakaaharit vituttaa kun pitää joka paikassa kiihdytellä kaasut täysillä.Ei siinä kestä edes
reitit kunnossa, yhtä crossirataa.

Äänestä
  • Kuin kitistä täällä kelkkailijoista?!
    Menkää porukalla virittämään sitä kasetti
    nauhaa sinne reiteille,Ei taida paljon kelkka/kelkkailija niistä hätkähtää!!
    Mutta muistakaa, jos moisesta tempauksesta
    jää kiinni niin rangaistus tulee!!
    Virkavallalta taikka itse tyytyisin oman käden oikeuteen!!!

    Äänestä

  • Turhempaa kirjoitti:

    Kuin kitistä täällä kelkkailijoista?!
    Menkää porukalla virittämään sitä kasetti
    nauhaa sinne reiteille,Ei taida paljon kelkka/kelkkailija niistä hätkähtää!!
    Mutta muistakaa, jos moisesta tempauksesta
    jää kiinni niin rangaistus tulee!!
    Virkavallalta taikka itse tyytyisin oman käden oikeuteen!!!

    Eipä taida porukat ensi talvena kasettinauhoihin tyytyä....

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    Eipä taida porukat ensi talvena kasettinauhoihin tyytyä....

    Mikä se ihmisen saa valittamaan joka helvetin asiasta ? ..kateusko ?

    Aamu kahvia juodessani katselin kerrostalo asuntoni ikkunasta viereiselle uuden omakotitalo talon pihalle jossa naapurin isäntä siirteli uutta Volvoaan tallin edestä sivuun. Ja peruutteli tasaista hurinaa pitävää uutta kiiltävää kelkkaansa tallista pihalle. Naapurilla oli tarkoituksena nauttia kauniista talvisesta säästä liikkuen ulkoilmassa rakkaan Vaimon kanssa.
    Pariskunta vietti mukavan yhteisen päivän ajellen hyvin hoidettuja maakunnan kelkkareitistöjä myöten. Illan hämärtäessä pariskunta saapui takaisin kotia ja minä tietysti kimposin ikkunaan ihmettelemään tapahtumaa. Pariskunta vetäytyi kodinlämpöön saunomaan ja lepäämään takkatulen loimuun. Siinä ikkunassa ihmetellessäni vilahti naapurin vaimolta vaatteiden vaihdossa vähän tissikin !
    nyt olikin jo aika soittaa kaikille ystäville ja tutuille kuinka naapuri viettää hulvatonta elämää!!! olipa antoisa päivä nyt voikin käydä nukkumaan. Seuraavana aamuna taas naapurissa oli pihalla paljon nähtävää..nyt se naapuri teki lumitöitä mönkijällä !...no se onkin jo tarina sitten erikseen.

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    Eipä taida porukat ensi talvena kasettinauhoihin tyytyä....

    On aika huimaa puhetta, tuo vaijereiden ja muiden esteiden virittely kelkkareiteille.
    No siitä jäät onneksi kiinni. Ainakin jos jotain sattuu. Ja joudut teoistasi linnaaputkaavankilaa.. Ja siellä se hikinen lihava sellikaverisi pääsee virittelemään jotain hanuriisi...

    Äänestä

Mitä olet popsinut?Kenties liikaa porkkanoita!Samalla vois kieltää: autoilun,moottoripyöräilyn,veneilyn,lentämisen,mopoilun,ruohonleikkurin,moottorisahan,yms...idiootti

Äänestä
  • kiukku ei ollut tarkoitettu tän jutun kirjoittajalle!

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    kiukku ei ollut tarkoitettu tän jutun kirjoittajalle!

    Niinpä kaikki moottorikäyttöiset voisi kieltää. Moottorisaha on kauhein. Ikävä kuunnella ympärivuoden kun naapuri sahaa kerran viikossa puita ja aamulla 8 alottaa.

    Äänestä

  • kieltoon kirjoitti:

    Niinpä kaikki moottorikäyttöiset voisi kieltää. Moottorisaha on kauhein. Ikävä kuunnella ympärivuoden kun naapuri sahaa kerran viikossa puita ja aamulla 8 alottaa.

    Kannattaisko käyvä kenties vihjaamassa asiasta...Mahtaa olla isot kasat puita kaverilla siellä pihalla!

    Äänestä

  • kieltoon kirjoitti:

    Niinpä kaikki moottorikäyttöiset voisi kieltää. Moottorisaha on kauhein. Ikävä kuunnella ympärivuoden kun naapuri sahaa kerran viikossa puita ja aamulla 8 alottaa.

    Ku tuo moottorilla käyvä vempain, jota moottorisahaksi kutsutaan voitais iha hyvi korvata sähkösahalla, ni miksei sitä käytetä siellä mistä verkkovirtaa saa, ei kai se nii paljo häirihe naapuriakaan. Vai mitä?

    Äänestä

  • Kauhein? kirjoitti:

    Ku tuo moottorilla käyvä vempain, jota moottorisahaksi kutsutaan voitais iha hyvi korvata sähkösahalla, ni miksei sitä käytetä siellä mistä verkkovirtaa saa, ei kai se nii paljo häirihe naapuriakaan. Vai mitä?

    Kaikilla ei välttämättä löydy molempia sahoja..ja peruskuluttaja kyllä monesti hankkii päävaihtoehtoiseksi sahakseen sen polttomoottori käyttöisen sen monikäyttöisyyden takia.

    Äänestä

  • kk.55 kirjoitti:

    Kaikilla ei välttämättä löydy molempia sahoja..ja peruskuluttaja kyllä monesti hankkii päävaihtoehtoiseksi sahakseen sen polttomoottori käyttöisen sen monikäyttöisyyden takia.

    Onhan se niinkii minun,kun oli vähän niinkö pakko ostaa kun tein kaatuneesta puusta ulkovajassa pöytää ja penkkejä, muuten olis tullu savua pirusti. Saha maksoi jotain 90-100.

    Äänestä

  • kieltoon kirjoitti:

    Niinpä kaikki moottorikäyttöiset voisi kieltää. Moottorisaha on kauhein. Ikävä kuunnella ympärivuoden kun naapuri sahaa kerran viikossa puita ja aamulla 8 alottaa.

    Sama asia kun ajais samurai 50:llä. Siinä on moottorisahan kone. Kelkkailusta sen verran että se on tosi mukava harrastus.

    Äänestä

Kannattaisi sinunkin valittaja kokeilla kuinka rentouttavaa ja mukavaa kelkkailu on.
Sitäpaitsi siinä saa hoidettua kuntoakin, käys kokeilemassa-->>

Äänestä
  • En ole valittanut, vaan ilmaissut oman (ja monen muun ) mielipiteen kelkkailusta. Kokeiltu on, mutta ei ole minun lajini. Mikä minä olen Sinun iloasi pilaamaan? Anna palaa vaan, kun on noin hauskaakin.

    Äänestä

  • turhaa kirjoitti:

    En ole valittanut, vaan ilmaissut oman (ja monen muun ) mielipiteen kelkkailusta. Kokeiltu on, mutta ei ole minun lajini. Mikä minä olen Sinun iloasi pilaamaan? Anna palaa vaan, kun on noin hauskaakin.

    Taitaapi tämä ihminen joka valittaa olla aika ykstoikoinen ku väitää et kelkailu aiheuttee melua.. Meilläpi menee reitti siinä 100 metrin päässä mutta se niin sanottu "melu" on niin pieni ettei huomaa kelkkaa ennen ku se on näkö etäisyydellä ja ite kans kelkkailen ja oon huomannu et nämä ihmiset jotka valittaa on jotain vanhuksii tai viherpipertäjii et kyl se on aika suppee toi ihmis määrä joka pitää kelkkailuu haitallisen.

    Äänestä

Meillä menee kelkkareitti 150m päästä talosta, pellolla. Mitään meluhaittaa niistä ei ole ollut, harvoin edes huomaa kelkan menevän ohi. Enemmän meluhaittaa aiheuttaa naapurin ukko, joka huvikseen ajelee traktorillaan ympäriinsä. Jos kelkkareittihanke Etelä-Karjalassa onnistutaan estämään, niin taidan kannatuksen vuoksi kieltää hiihtoladut meidän mailta.

Kelkkailu voisi olla ihen kohtuullisen hyvä matkailu piriste Etelä-Karjalalle. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti kelkkailijoita, joille tämä alue olisi sitten lähin matkailukohde josta löytyy kunnolliset reitit.

Mutta, aina löytyy niitä perusvalittajia, jotka valittaa aiheesta kuin aiheesta, ettei vain muut saisi mitään hyötyä, mitä itse ei saa... Kateellisia.

Äänestä

Jos tuo reittisuunnitelma menee läpi, melu väkisinkin vähenee. Syy: Nopeusrajoitushan säilyy samana, mutta virallisella reitillä (joka tuo uusi olisi) on voimassa tieliikennelaki, eli kortti lähtee ja sakot on kovat ylinopeuksista.

Nykyisillä kelkkaurilla taasen väki vetää menemään jatkuvasti torvi auki, kun sakot on pienet ja valvontaakin mitättömän vähän. Valvonnan määrän lisääntymisestähän ei ole takeita, mutta se on todennäköistä.

Saasteet.. Nyt on kyllä vähän mittasuhteet monilta kadoksissa.. Laskekaapa huviksenne, kuinka paljon tälläkin kulmakunnalla on aktiivisia kelkkailijoita ja paljonko he vuodessa bensaa polttavat.. Laskekaa seuraavaksi, kuinka moni täältäkin lentää pallon toiselle laidalle lomailemaan.. ja paljonko sitä kerosiiniä siinä taas palaakaan.. Saati sitten viipurissa tankkaajat (kelkalle ei naapurinbensa kelpaa).. tallinnan matkaajat..

Äänestä
  • eniten harmittaa, kun jossain on kielletty kelkkailu ja sen jälkeen hakattu kaikki 10 hehtaaria kerralla ja poljettu paikat kuralle isoilla koneilla(eikä sillä että olisin välttämättömiä hakkuita vastaan). Mutta täytyy antaa sympatiaa Mr/Mrs Turhalle, sillä onhan ymmärrettävää että epävarmuus tulevaisuudesta ja pelko olemassaolostaan aiheuttaa muutosvastarintaa ja ahdistusta sillä kyllähän tämä reittihanke todella lisää ilmaston lämpenemistä ja lisää meluhaittoja etelä-karjalaisille, jotka jo nyt joutuvat nukkumaan peltorit korvilla kelkkareittien läheisyydessä.

    Äänestä

  • turhauttaa kirjoitti:

    eniten harmittaa, kun jossain on kielletty kelkkailu ja sen jälkeen hakattu kaikki 10 hehtaaria kerralla ja poljettu paikat kuralle isoilla koneilla(eikä sillä että olisin välttämättömiä hakkuita vastaan). Mutta täytyy antaa sympatiaa Mr/Mrs Turhalle, sillä onhan ymmärrettävää että epävarmuus tulevaisuudesta ja pelko olemassaolostaan aiheuttaa muutosvastarintaa ja ahdistusta sillä kyllähän tämä reittihanke todella lisää ilmaston lämpenemistä ja lisää meluhaittoja etelä-karjalaisille, jotka jo nyt joutuvat nukkumaan peltorit korvilla kelkkareittien läheisyydessä.

    Nukkumaan? Kannattaisiko kokeilla päiväsaikaan pystyssä oloa? Vai sekö siinä vi***taakin, kun krapulaansa edes ei saa rauhassa viettää?

    Etelä-Karjalaiset on rasittavaa väkeä kaikkineen, joka asiasta pitää olla narisemassa jatkuvalla syötöllä. Milloin on naapurin talo väärän värinen ja milloin väärät harrastukset. Hankkikaa ihmiset elämä itsellenne ja jättää muut rauhaan.

    Ja miten kelkkareittihanke tuhoaa luontoa sen enempää kuin ne nykyisetkään reitit jotka samoilla paikoilla jo on?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


turhaa kirjoitti:

Uutisvuoksen tämän aamuisella katukanavalla Hannele Ohvo osui naulan kantaan. Onko mitään sen turhempaa ja yhtä paljon saastetta (myös melusastetta) aiheuttavaa kuin moottorikelkkailu. Työvälineenä eri asia.
Hanna (Ollikainen)hyvä, lopeta koko projekti ja keskity oikeesti Etelä- Karjalan virkistysaluesäätiölle kuuluviin asioihin, äläkä ryvetä koko säätiön mainetta.
Päättäjät voisivat veropoliittisin keinoin rajoittaa kelkkailua, mutta lienevätkö itse niitä, joilta on lapsena kelkkailu kielletty, joten pitää aikuisena asia korvata oikein pärinän kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu