Onko kellään kokemuksia kotoa käsin tehtävästä myyntityöstä? Olen kuullut että pitäisi hakea toiminimi, vakuutuksia yms. Ja nämä kaikki olisivat tavallaan omalla vastuulla. Eräs firma tarjosi puhelinta ja materiaalia, mutta muuta puhetta ei ollut. Eli onkohan firman vastuulla nuo vakuutukset yms.? Kaikista vastauksista kiitos!
kotimyyntiä
sikaharri
3437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minäkin haluaisin kuulla
Yleisesti kotimyyntiin haetaan yrittäjänä toimivia itsenäiseen työhön kykeneviä henkilöitä provisiopalkalla. Kompensaationa vähentyneestä työsuhdehallinnosta maksetaan usein jopa moninkertainen provisio. Pointtina on juuri se, että työnantajan ei tarvitse paapoa ja huonoista pääsee eroon. Toisaalta hyvät ansaitsevat moninkertaisesti.
Työnantajan kannalta suurin riski on palkata työsuhteeseen kokematon työntekijä tekemään kotoa työtä, koska ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa työn suoritustapaan tai edes sovitun työmäärän toteutumiseen.
Samalla etuna on että kotimyyjä toimii yrittäjänä, voidaan sopia asioista joustavammin ja hän tosiaan hankkii yleensä työvälineet, vakuutukset ja työtilan itsenäisesti. Jotkut antavat tai vuokraavat työvälineitä.
Jos olet kokematon, suosittelen menemään töihin puhelinmyyntitoimistoon koska monessa saa hyvän koulutuksen ja esimieheltä on helppo kysyä neuvoja. Jos tekee kotoa käsin, kannattaa tehdän ensin eezyn tai vastaavan palvelun kautta. Vaikka niille provikkaa pitää palkasta maksaakin, se on varmempi tapa kokeilla tuota tapaa työskennellä ja välttyy ainakin vakuutuksen ottamiselta.
Kuitenkin ensin työskentelisin ohjatusti toimistossa ja työsuhteessa. Kotimyynnissä ei pärjää edes kaikki kokeneet myyjät kun ei ole samaa myyntifiilistä kuin toimistoissa. Teen itse töitä kotitoimistosta ja minulle se sopii kun asun maaseudulla ja työmatka olisi pitkä. Kokemusta 7 vuotta puhelinmyynnistä.
Toivottavasti auttoi :-)
Jos haluaa kehitellä jotain uutta lisätienestiä niin yksi vaihtoehto on tämänkaltainen palvelu: www.hellohobby.co
Vielä ilmeisesti aika pieni palvelu, kun ei tuolla ole paljon tarjontaa, mutta ilmeisesti tarkoitus on että kuka tahansa voi ansaita oman harrastuksen tai taidon avulla vetämällä kursseja muille. Sinänsä ihan hyvä idea palvelussa.