Täällä oli yksi kirjoitus jossa puhuttiin Jumalasta.
Mielestäni ei voi kaikkea kieltää, vaikka ei kaikkea konkreettisesti ole nähnytkään.
Se mitä ja miten kokee asioita elämässään, antaa uskon meitä suuremman olemassa oloon.Ja sen uskon voi löytää vain omasta sydämestään, sitä ei mielestäni kukaan voi ovella kaupitella.
Eikä myöskään voi sanoa että olet varmaan hullu jos uskot.
Miksi yleensä tallaisimme täällä jos tarkoitus olisi vain kerätä maallista mammonaa ja loppu olisi lähtö taskuttomassa paidassa kaksi metriä multaa päällä???
Ehkä meidän pitää vain löytää itsemme, oppia rakastamaan itseämme heikkouksia myöten ja sitä myötä nähdä toisissa sama rakastettava yksilö.
Jospa elämän tehtävämme onkin niin yksinkertainen, luonnon ja toisten ihmisten rakastaminen ja kunnioitus.
Kirja, Kuoleman tuolla puolen, kirj. Maurice Rawlings, ei ole mikään huuhaa dekkari, vaan sydänsairauksien erikoislääkärin kirjoittama. Herättää lukijassa mietteitä, onko loppu miellyttävä vai ei??
Mielestäni ei voi kaikkea kieltää, vaikka ei kaikkea konkreettisesti ole nähnytkään.
Se mitä ja miten kokee asioita elämässään, antaa uskon meitä suuremman olemassa oloon.Ja sen uskon voi löytää vain omasta sydämestään, sitä ei mielestäni kukaan voi ovella kaupitella.
Eikä myöskään voi sanoa että olet varmaan hullu jos uskot.
Miksi yleensä tallaisimme täällä jos tarkoitus olisi vain kerätä maallista mammonaa ja loppu olisi lähtö taskuttomassa paidassa kaksi metriä multaa päällä???
Ehkä meidän pitää vain löytää itsemme, oppia rakastamaan itseämme heikkouksia myöten ja sitä myötä nähdä toisissa sama rakastettava yksilö.
Jospa elämän tehtävämme onkin niin yksinkertainen, luonnon ja toisten ihmisten rakastaminen ja kunnioitus.
Kirja, Kuoleman tuolla puolen, kirj. Maurice Rawlings, ei ole mikään huuhaa dekkari, vaan sydänsairauksien erikoislääkärin kirjoittama. Herättää lukijassa mietteitä, onko loppu miellyttävä vai ei??
Vastaukset 6
Vanhimmat
Melko kummallista, jos elintoimintojen pysähtymisen jälkeen olisi elämää.
Kyllä ne sähkökemialliset reaktiot loppuvat aivoissa kun kuolee. Olen itse ollut pari kertaa lähellä kuolemaa ja tajuttomana. Voin kertoa sen, että on ihanan rauhallista ja mustaa se hetki, josta kuolema alkaa. Kaikki vain yksinkertaisesti lakkaa.
Ton lääkärin kirjassahan on näitä ihmisten kokemuksia tietoisuuden rajamailta. Muisti-ilmiötähän voi olla vain, kun nukutuksen jälkeen herää. Jos ihminen on ensin tajuissaan, sitten tajuton (mutta sydän ja aivot toimivat) ja vasta sitten kuolee, niin ei voi jäädä mitään "muistoja" niiltä hetkiltä jolloin aivot vielä toimivat. Kun kuolee niin kaikki ikään kuin pyyhkiytyy pois. Ei ole mitään, vain mustaa. Tai oikeastaan ei ole mutaakaan. Ei vaan yksinkertaisesti ole enää mitään. Eikä sitä kuollut tietenkään tajua, että "ei ole mitään" vaan ei vaan ole mitään. That's it, ja sillä sipuli.
>>Kyllä ne sähkökemialliset reaktiot loppuvat aivoissa kun kuolee. Olen itse ollut pari kertaa lähellä kuolemaa ja tajuttomana.
Monia olentoja ja sukupolvia ymm. on hävinnyt ja yhä elämä sinnittelee täällä. Tuskinpa se tekee eroa minun osaltani.
"No beginning, no end, no beginning, no end", hokee pikkusiskonsa menettänyt mies Doris Dörrenin elokuvassa "Bin Ich Schön". Eli kuoleman jälkeen ihminen vain muuttuu toiseksi, joten ei ole alkua eikä loppua, joten ei ole kuolemaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025772611&view_mode=flat_threaded