näkyy olevan

epäselvyyttä mikä on sosiaalilautakunta ja mikä on sosiaaliviranomainen, laitetaanpa esimerkki Halikosta; katsokaapa ammatteja(ja kuten huomaatte, lautakunta ei muodostu pelkästään tantoista ja ämmistä):http://www.halikko.fi/hallinto/luottamuselimet/sosiaalilautakunta/
7578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

nimenomaan maallikoistahan lautakunta muodostuu. Eikä koko lautakunnalla ole juurikaan mitään merkitystä, tanttojen käsikassarana toimivat joka tapauksessa.

Otetaan nyt yhtenä pienenä esimerkkinä Kelan kustantamassa Vääryyskirjassa kuvattu tapaus, jossa lautakunta purki sossujen määräämän perusteettoman tapaamisrajoituksen. Ja kun lautakunnan huoneesta käveltiin ulos, tantat julistivat tapaamisrajoituksen voimaan uudelleen. Että silleen.

Loputon kierre, lakia voidaan jättää noudattamatta miten mielivaltaisesti tahansa, koska aina uusi valituskierre heti edellisen perään saa aikaan sen, että sossut toimivat joka tapauksessa kaikkien maallisten lakien yläpuolella - jos niin haluavat.

Äänestä

kannattaa keskustella jäsenten naapurien ja työtoverien kanssa ja seurailla jäsenten omaa elämän tapaa. Ja sukulaistensa. Voi voi miten paskasempi oma pesä niillä on kun voisi kuvitellakaan. Ammatilla ei ole mitään tekemistä ihmisen persoonan kanssa, vaikkakin kyllä törkyisimmät pyrkivät vallankäyttäjiksi salatakseen oman tilansa. Myös naisvirkailijoissa on tissuttelijoita tosi paljon, lääkäriäidit ottaa viiniä odotusaikaan siinä kuin muutkin, mutta kukapa sossu menee hoitoonohjauksiaan tarjoamaan, voipi mennä ja todennäköisesti meneekin sossulta työpaikka. Virkamiehet on verkostuneita keskenään. Virkamiesten ja naisten ja valtuutettujen kotisiivojat ja muut kotiapulaiset pitäisi velvoittaa kertomaan sossulle tietonsa ja ehdoton salassapitovelvoite kirjata lakiin em osalla. Ja ilmoitusvelvoite EU-tukitarkastajille mitä maanviljelystiloilla käydessään näkevätkään, siis niiden joista on kunnanvaltuutettuja päättämässä toisten ihmisten elämästä.

Äänestä
  • kuntapäättäjienkin elämä "suurennuslasin" alle.
    Mikähän h...inen haloo sitä nousisikaan
    kun joutuisivat vuoronperään toistensa eteen lautakuntaan
    selittelemään ettei meillä ja en se minä mitään
    ja kyllä meillä lapset jne....
    eikä kukaan kuuntelisi tai osoittaisi edes kuntapäättäjän tilanteeseen kiinnostusta!
    Nuija vaan kopsahtaisi ja kuntapäättäjän jälkikasvu löytyisi osoitteesta X ja tapaamismatkaa jälkikasvun kanssa olisi se 500 km.

    Ja kaiken kukkuraksi
    jos kuntapäättäjän jälkikasvu valittaisi oloistaan ja kohtelustaan
    niin ei kukaan lotkauttaisi korvaansakaan missään viranomaisportaassa.
    Ja jos kuntapäättäjällä olisi jotain vielä pääkopassa tallella
    ( tuon lautakuntapäättäjäkavereidensa taholta tehdyn "röykytyksen" jälkeen)
    kuntapäättäjä aloittaisi vaatimisen siitä
    että jälkikasvua on kohdeltava sijaishuollossa asiallisesti ja oikeudenmukaisesti
    ja lain mukaan lasta olisi kuultava.
    Niin rapsahtaisi tälle kuntapäättäjälle vuoden pituinen rajoitettu ja valvottu tapaaminen jälkikasvunsa kanssa.....

    Pysyisikö hermo kuntapäättäjällä kasassa
    ja mieli virkeänä vai ......

    Tarkkailkaa mitä kuntapäättäjien ja virkamiesten kodeissa todellisuudessa tapahtuukaan,
    onko kippo kuppi todella oikealla paikalla,
    onko lapsilla liian isoja vaatteita,
    onko "symbioosi" tiivis,
    kiintymyssuhdehäiriötä kuntapäättäjän ja jälkikasvun valillä,
    käytettäänkö eineksiä,
    käydäänkö tansseissa ja baareissa (Lahdessa ainakin todistettavasti sossu oli kapakoinut vastakkaisen sukupuolen kanssa...)
    ja niin edelleen.

    Tarkkailkaa ja tehkää vaan reilusti ilmoitus,
    jos havaitsette kuntapäättäjässänne ja hänen perheessään jotain "e p ä i l y t t ä v ä ä".....sehän on sitä ennalta ehkäisevää suomalaistyylistä lasten suojelua...

    Äänestä

  • saataisiin näiden kirjoitti:

    kuntapäättäjienkin elämä "suurennuslasin" alle.

    kannattaa seurailla, miten se oma elämä sujuu, jos tehdään kovin epäoikeudenmukaisia päätöksiä toisen pään menoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vähän kirjoitti:

epäselvyyttä mikä on sosiaalilautakunta ja mikä on sosiaaliviranomainen, laitetaanpa esimerkki Halikosta; katsokaapa ammatteja(ja kuten huomaatte, lautakunta ei muodostu pelkästään tantoista ja ämmistä):http://www.halikko.fi/hallinto/luottamuselimet/sosiaalilautakunta/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu