Olen ollut kotona, auttanut mutsia hiukan ja tehnyt koneella kaikenlaisia kuvajuttuja ynnä tietty chattaillut kavereiden kanssa. Mulla on selkeä kuva, mitä haluun tehdä. Mä oisin päässyt nyt yhteen pääsykokeeseen, mutten mennyt. En ois sinne varmaan päässytkään, kun alkupisteet on surkeet.
Mutsi alkaa hermostua. Mä olen aina kotona. Mulla ei ole yhtään kaveria, jota oikeesti näkisin, kaikki vaan netin kautta. Mutsin joku tuttu on kertonut pojastaan, joka oli samanlainen ja nyt on joutunut psyk.hoitoon. Mua kyllä jännittää jonkun verran uudet tilanteet. Mutta en mä usko, ttä mä ihan pöpi olen.
Onks täällä ketään, jolla ois suunnilleen samanlainen tilanne tai olis ollut. Mä haluisin kuitenkin rauhoittaa mutsia, ettei kaikki joudu hoitoon, vaikkei ookaan koko ajan irl kavereita!
Mutsi alkaa hermostua. Mä olen aina kotona. Mulla ei ole yhtään kaveria, jota oikeesti näkisin, kaikki vaan netin kautta. Mutsin joku tuttu on kertonut pojastaan, joka oli samanlainen ja nyt on joutunut psyk.hoitoon. Mua kyllä jännittää jonkun verran uudet tilanteet. Mutta en mä usko, ttä mä ihan pöpi olen.
Onks täällä ketään, jolla ois suunnilleen samanlainen tilanne tai olis ollut. Mä haluisin kuitenkin rauhoittaa mutsia, ettei kaikki joudu hoitoon, vaikkei ookaan koko ajan irl kavereita!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä olin peruskoulun jälkeen kaks vuotta kotona. Sain yhteishaussa opiskelupaikan, läpäisin pääsykokeetkin, mutta sitten äkkiä kesän aikana ei tuntunutkaan enää mun jutulta se ala.
Seuraavana keväänä ahdisti tulevaisuus vielä ihan järjettömästi ja olin aika hukassa, joten kuinka ollakaan, tuli toinen välivuosi. En vaan pystynyt hakemaan mihinkään, kun en yhtään tiennyt, minne haluaisin.
Mutta sen seuraavan vuoden aikana kypsyi ja varmistui päätös opiskelupaikasta, jossa nyt olen ja opiskelen. :) Täytyy sanoa että tykkään todella paljon, motivaatio on ihan toista luokkaa kuin se pari vuotta sitten olisi ollut, ja uskon olevani juuri oikeassa paikassa.
Joo, ja en tullut pöpiksi. =D Itse asiassa pidin välivuosista. Kertaakaan ei kotona olo ahdistanut, ahdistavin ajatus oli se opiskelupaikka ja sen valitsemisen vaikeus. En kai vaan ollut vielä kypsä sitä ratkaisemaan ja päättämään.
Kaikki lähinnä ihmetteli jatkuvasti, että "miten sä saat ajan kulumaan" ja "eiks sulla oo tylsää" ja "ootko sä ihan vaan kotona, etsä tee mitään", mutta mulle ei kertaakaan koko kahden vuoden aikana iskenyt sellainen fiilis, etteikö olisi ollut mitään tekemistä. =D
Sanot, että sulla on selkeä kuva, mitä haluat tehdä. Pidä siitä kiinni! Sen ei tartte olla vähääkään samanlainen kuin kaikilla muilla. Opot koulussa ja koko yhteiskunta painostaa välittömästi jatkokoulutukseen, mutta niinkin nuorena kuin ysiluokan jälkeen (kuten mä), ei välttämättä ole siihen henkisesti valmis. On rohkeaa pitää kiinni siitä, mitä itse haluaa, eikä siitä, mitä muut painostaa tekemään.
Olen ihan varma, että kyllä säkin vielä pääset opiskelun makuun, kun kypsyttelet ajatusta rauhassa.
Ja jos suinkin vielä pääset, niin mene jonnekin duuniin kesäksi! :) Saat rahaa, tekemistä ja paljon itseluottamusta. Aika epäsosiaalinen tapaus olen usein itsekin, mutta vähitellen, kohtaamalla niitä uusia tilanteita, alkaa tulla rohkeammaksi ja varmemmaksi. Joten tsemppiä! :)