Kun poika, nyt 11v, ei pysy missään harrastuksessa? Mikään ei kiinnosta ja mitään ei viitsi harjoitella. On kokeiltu sekä urheilupuolelta useampaa eri lajia, VPK:ta että 'rauhallisia sisälajeja' mm. keräilyä.
Poika ei itse osaa sanoa, että mikä kiinnostaisi.
Poika ei itse osaa sanoa, että mikä kiinnostaisi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
täällä...pojat 8- ja 12-vuotiaat,eivät harrasta mitään vaikka kokeiltu on
Ei kannata väkisin yrittää,kyllä sitä mielenkiintoa löytyy jos on löytyäkseen...
Jotkut tykkäävät muuten vaan puuhastella kavereiden kanssa ilman mitään ohjattua toimintaa
harrastaa vasten tahtoaan?
Mitä enemmän usutat niin sitä enemmän hän jarruttaa.
Harrasta sinä omiasi ja jätä poika rauhaan niin luultavasti aika pian kyllästyy toimettomuuteesa.
Oletko mahdollisesti monen lapsen äiti?
Meillä on 1 lapsi, eli ei seuraa sisaruksista. Naapurustossa samanikäisiä jotka pelaavat jalkapalloa ja lätkää ja ties vaikka mitä. Kun kaverit on harkoissa tai harjoittelee yhdessä, meidän muksu ei mahdu mukaan vaan tulee kotiin ja pelaa silmät neliskanttisena jotain peliä.
Kaveripiiristä syrjäytymisen huomaa selkeästi. Ei kuljeta kouluun yhdessä, ei kelpaa seuraksi, synttäreille jne.... Nyt alkanut pyydellä lupaa lähteä kylälle (7 km päässä), linkalla? Ja mitäköhän tekemään? Etsimään kavereita joiden harrastus on se kuuluisa mummojen potkiminen.... vai?
Kyllä lapsi tarvitsee ohjattua harrastamista tukemaan sekä sosiaalista että motorista kehitystä. Ja mielestäni vaikka pakolla, jos ei harrastukset muuten maita. Koulut ja seurat on pullollaan mahdollisuuksia, pitää vaan löytää se kompromissi, jossa lapsi voi käydä ja joka on hyväksyttävissä vanhempien puolelta.
Ei 11-vuotias ole kypsä päättämään mikä hänelle on hyväksi ja mikä ei. Harrastuksiin vaan!
muistan harrastaneeni jos mitä. seurakunnan kerhoa, pyhäkoulua, partiota, käsityökerhoja, painon soittoa, ratsastusta, postimerkkien keräilyä, liikuntaa (mm. uimaseurassa pari vuotta, yleisurheilua) jne.
Harrastukset vaihtelivat vähän senkin mukaan mihin joku tyttökavereista ensin innostui, osa sai sitten saman innostuksen...
Kotonani ei pakotettu harrastamaan mitään, vaan tärkeintä oli, että koulua käytiin ja läksyt tehtiin, muu tuli siinä sivussa vapaa-ajan täytteeksi. Omat lapseni (vanhin 15 vuotta) ovat saaneet samaan tapaan kokeilla mitä ovat halunneet. Olen ajatellut, että jospa se oma juttu kokeilujen myötä löytyisi. Ja ainakin vanhimman pojan kohdalla on löytynyt. Hän on harrastanut aktiivisesti liikuntaa ja lähinnä kahta lajia tosissaan jo parisen vuotta.
Minusta tämän ajan lapsilta vaaditaan liikaa - niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Huoletonta lapsuutta ei oikein enään tahdo olla. Suoritus ja pitkän tähtäimen suunnitelmat tuntuvat olevan oikea tapa...
Itse ajattelen, että lapseni ovat aktiivisia ja elämästä kiinnostuneita, innokkaita kokeilemaan uutta ja yrittämään erilaisia juttuja, kun harrastuksetkin muuttuvat. Pääasia on ett koulu sujuu ja siihen jaksetaan paneutua sitten kunnolla. Siinä en anna "löysiä".
Säälin tuttavaperheideni lapsia, joissa aikuisten pakon takia lapsi joutuu vuosikausia soittamaan esim. viulua, vaikka lapsi inhoaa sitä. Aikuisen vallan alla kiltti lapsi taipuu ja nöyrtyy tekemään niin kuin vanhemmat sanovat. Mutta. Miten se kasvattaa lasta? Kertokaapa? Vastaukseksi ei riitä, että pitkäjänteisyys antaa lapselle kokemuksen onnistumisesta ja voimakkaamman tahdon toteuttaa pyrkimyksiään aikuisena, sillä tällaiseen en todellakaan usko - en edes, vaikka sen joku alan asiantuntija minulle sanoisi...
Antaa lasten olla lapsia...