Halpa viinikaappi?

Nyt on käynyt niin, että tarvitsin viinikaapin pitkäaikaista säilytystä varten. Olen ostanut niin hienon pullon, että sitä ei sovi juoda ennen kuin 12:sta vuoden kuluttua. Näin pitkään säilytykseen tarvitaan luonnollisesti kellariolosuhteet. Yhden pullon takia (vaikka sillä saisikin Intiassa asunnon), en haluaisi joutua ostamaan mitään suurta ja kallista viinikaappia. Mahdollisimman pieni ja tietysti toimiva olisi aivan riittävä. Yksi lämpötila myös hyvä. Kenelläkään suosituksia?
916560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yhden pullon takia ei vielä viinikaappia kannata hankkia, joten pistä se viinipullo jääkaapin vihannesosaan.
Tietysti paikka ei ole kovin edustava kalliille viinipullolle, mutta lämpötila on kuitenkin lähes sopiva.

Äänestä

Ihan uteliaisuuttani kysyn, mitä viiniä olet ostanut?

Stockalla oli keväällä kanta-asiakastarjouksena viinikaappi 6 pullolle, hintaa muistaakseni n. 200e. Varmaan niitä löytyy vieläkin.

Yksi vaihtoehto olisi (ainakin hesassa) vuokrata viinikellarista hylly, muistaakseni Munkskärnan (vai miten se kirjoitetaankaan) sivuilla ainakin mainostettiin palvelua.

Äänestä
  • eilen kävin hong kong tavaratalossa (turku). Siellä oli todella pieni viinikaappi myynnissä. Olisiko ollut peräti kuuden pullon kaappi. Hintaa en huomannut katsoa. Itse ostettiin aikoinaan 16 pullon kaappi samaisesta kaupasta ja se kesti noin 3 vuotta. Kannattaako sitä halpaa sitten edes ostaa? Mikset ostaisi kunnon kaappia ja säilyttäisi siellä muitakin viinejä. Mukava saada aina sopivan lämpöistä viiniä :) Luulisi, että viini maistuu, kun kerran arvokaaseen viiniin satsasit.

    Äänestä

  • sen verran kirjoitti:

    eilen kävin hong kong tavaratalossa (turku). Siellä oli todella pieni viinikaappi myynnissä. Olisiko ollut peräti kuuden pullon kaappi. Hintaa en huomannut katsoa. Itse ostettiin aikoinaan 16 pullon kaappi samaisesta kaupasta ja se kesti noin 3 vuotta. Kannattaako sitä halpaa sitten edes ostaa? Mikset ostaisi kunnon kaappia ja säilyttäisi siellä muitakin viinejä. Mukava saada aina sopivan lämpöistä viiniä :) Luulisi, että viini maistuu, kun kerran arvokaaseen viiniin satsasit.

    Halpa ja hyvä viinikaappi löytyy ainakin Samsungilta. Tilaa lähes 30 puollolle ja hinta siinä 300 ja 400 euron välissä. Rosterireunainen lasiovi, sininen valaistus sisällä, lämpötilanäyttö, sama lämpötila koko kaapissa. Sopii myös keittiöön alarungon tilalle (leveys 50 cm). Jos et missään tapauksessa halua muita viinejä kaappiin tai sille ei ole sopivaa paikkaa, suosittelen tuota vuokrausta.

    Äänestä

  • M.D. kirjoitti:

    lakaan mitään järkeä laittaa noin kallista (omakotitalo) pulloa tärinälle alttiiksi.

    vuokraa paikka kellarista.

    Äänestä

Jos et halua ostaa viinikaappia, mutta säilyttää arvopullon asianmukaisesti, niin viinikellareista on mahdollisuus vuokrata paikka.

Äänestä

Älytöntä säilyttää yhtä viinipulloa 12 vuotta.

Juo se viinipullo ja nauti siitä.

Mitä jos ole enää tässä maailmassa 12 vuoden päästä.

Ajattele sitä.

Et voi viedä sitä viinipulloasi mukanasi.

Äänestä
  • voinpas viedä, maistuu paremmalle haudasa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aroturpa kirjoitti:

Nyt on käynyt niin, että tarvitsin viinikaapin pitkäaikaista säilytystä varten. Olen ostanut niin hienon pullon, että sitä ei sovi juoda ennen kuin 12:sta vuoden kuluttua. Näin pitkään säilytykseen tarvitaan luonnollisesti kellariolosuhteet. Yhden pullon takia (vaikka sillä saisikin Intiassa asunnon), en haluaisi joutua ostamaan mitään suurta ja kallista viinikaappia. Mahdollisimman pieni ja tietysti toimiva olisi aivan riittävä. Yksi lämpötila myös hyvä. Kenelläkään suosituksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu