Nettideitti

Tässä toinen treffitarina, jonka kirjoitin tosin ennen tuota alempana olevaa.

-------

Nettideitti

Jaakko Lepänjuurta jännitti suunnattomasti hänen sovitellessaan uutta verryttelytakkia päälleen vessan pelin edessä. Koska hänen elämässään oli päässyt käymään tuuri, siis oikein tuurien tuuri, eikä nyt ollut tosiaan kyse siitä Tuurissa olevasta kyläkaupasta. Jaakko oli saanut säädettyä netissä olevan deittiprofiilinsa niin imevään kuntoon, että siihen oli kuuden kuukauden kyttäämisen jälkeen napannut kiinni yksi viehättävä sinkkunainen, Leila Kataja. Jo heidän puihin viittaavat sukunimensä sai Jaakon luottamaan siihen, että tuleva suhde on täynnä tulista rakkautta ja täyttä touhua makuukammarin puolella.

Vaikka Jaakko oli jo 45 vuotta, oli hän täpinöissään kuin teinivuosinaan, siis silloin kerran kun naapurin Maisa pyysi treffeille navetan taakse. Niistä tuli hänen elämänsä lyhyimmät treffit, sillä Maisalle tarkoitettu pusu meni jotenkin ohi tytöstä ja hän tuli pussanneeksi lehmänläjää. Tuosta nyt oli jo niin paljon aikaa, että Jaakon tapainen tosimies saattoi sille jo nauraa – kahden promillen perjantaijuubassa. Olihan Jaakko ollut ihan naimisissakin, yhden venäläisen naisen kanssa. Sitä kesti kuusitoista päivää ja mies oli putsattu kuin Suomi sotakorvausten maksussa. Ei antanut se nainen, otti vaan ja raskaimman kautta.

Nyt elämä hymyili todella leveää hymyään vessan haljenneen peilin kautta. Verryttelypuku oli aivan uusi, Anttilan tarjouksesta ostettu. Kengät olivat tosin vanhat, mutta sentään air-jotain. Olivat olleet uutena kuusi vuotta takaperin helkutin kimmoisat kävellä. Jaakko halusi olla, kuten oli profiilissaan kertonut, sellainen huoleton ja rennosti pukeutuva keski-ikää lähestyvä nuorukainen. Jotta nuorekas olemus pääsisi todella näkyviin, hän oli laittanut verryttelypuvun takin alle t-paidan, jossa oli teksti ”Anna mulle piiskaa”. Se oli myyjän mukaan vitun siisti paita, joten pakkohan se oli Leilalle kelvata.

Lavuaarin reunalla ei ollut mitään kauneudenhoitotuotteita, vaan puolillaan oleva kossuputeli, sellainen perhekoko. Työkaverit olivat opastaneet, että tosimies ei ole viikonloppua selvin päin edes naisen takia. Jaakko piteli nenästä kiinni ja kulautti lisää kosanderia kitusiinsa, sillä tottahan työpaikan naistenmiehet tietää miten naisten kanssa pelataan. Ei hän halunnut mikään nyhvö olla näissä asioissa ja sitä paitsi kossu toi lisää varmuutta, kuten myös pituutta hänen 165 pitkään vartaloonsa. Työkavereiden kehotuksesta hän oli tosin laittanut profiiliin mitaksi 185 senttiä ilman sukkia. Häntä kyllä hieman mietitytti naisen suhtautuminen asiaan, sillä Leila ilmoitti olevansa 180 pitkä, vartaloltaan hoikka ja entinen balettitanssija. Poikien mukaan naiset nyt ovat niin tyhmiä, etteivät ne mitään huomaa, edes tuollaista parinkymmenen sentin heittoa pituudessa. He kehottivat Jaakkoa tarjoamaan tytölle sitä itseään, niin unohtuu tuollainen pieni pituusvirhe, jonka voi aina selitellä näppihäiriöksi.

Tarkalleen kello kuusi Jaakko asteli pihalle ja siellä odottavaan mustaan Mersu-taksiin, jonka hän oli tilannut paikalle jo kuusi päivää aikaisemmin. Varmistaakseen auton saapumisen, hän oli soittanut sen kuskille joka päivä kaksi kertaa ja varmistanut, että auto on varmasti ajallaan hänen pihalla.

-   Rentorenki ravintolaan, kiitos, Jaakko ilmoitti kuljettajalle.
-   Etuovelle vai henkilökunnan sisäänkäyntiin? kuljettaja murahti.
-   Minä menen aina etuovesta, olenhan maksava asiakas.
-   Siis etuovelle, taksikuski puri huultaan.

Matkan aikana Jaakko kerkesi ihmetellä kerran jos toisenkin matkan kestämistä. Hän vilkuili digitaalista rannekelloaan huolestuneena, sillä treffit olisivat tasan kahdeksantoista kolmekymmentäkuusi pöydässä numero kuusi. Kolmekymmentäkuusi sen takia, että siitä oli helppo muistaa pöydän numero ja pöydännumerosta se kolmekymmentäkuusi. Jokainen asia piti sitoa yhteen mahdollisimman tarkkaan Jaakon mielestä.

-   Tasan neljäkymmentäkuusi euroa ja kuusikymmentä senttiä, taksikuski ilmoitti auton pysähtyessä ravintolan etuovelle.
-   Tasan? Jaakko kummasteli summaa.
-   Voin minä pyöristää sen neljäänkymmeneen seitsemään euroon jos herra niin haluaa.
-   Ei, minä maksan aina tasan, tässä, Jaakko ojensi kuljettajalle punaisen säästöpossunsa.
-   Mitä minä tällä teen?
-   Lasket siitä tasarahan, haluan olla täsmällinen.
-   Oi kiitos, kuljettaja murahti ja alkoi ravistella säästöpossun avatun luukun kautta rahoja kouraansa.
-   Pääseeköhän niillä lopuilla takaisin? Jaakkoa uteli ääneen kuljettajan rätnätessä lantteja.
-   Vittu, ei paljon kiinnosta.
-   Tai jos minä vaikka kävelen käsi kädessä, Jaakko huokaili ääneen.
-   Pitäähän niitä ihmisellä unelmia olla, taksikuski hymähti ojentaessaan puolillaan olevaa säästöpossua takaisin Jaakolle.
-   En minä unelmoi, minä elän jalat maassa todellisessa maailmassa.
-   Nuuh, tuo eau de kossu on ainakin todellista, joten hyvää iltaa vaan ja menestystä illan riennoissa.
-   Kiitos, olen otettu tuosta, Jaakko totesi noustessaan mustasta taksista suoraan isoon kuralätäkköön.

Taksi lähti kivet ropisten paikalta. Jaakko ei kiinnittänyt siihen enää mitään huomiota, sillä nyt hänen piti saada säästöpossu jemmaan Alepan muovikassiin ja kassi narikkaan. Onneksi ravintolaan ei ollut vielä tähän aikaan mitään sisäänpääsymaksua, vaan sinne pääsi vielä pelkällä narikkamaksulla.

-   Anteeksi, Jaakko sanoi törmätessään ajatuksissaan narikan edessä pyllistelevän rehevän naisen takapuoleen.
-   Hei, perseellekö meinaat heti käydä? nainen tirahti.
-   En, kun pyysin anteeksi. Olin hyvin ajatuksissani, olen nimittäin menossa tai siis tulossa treffeille.
-   Saat, mutta vain anteeksi, hähähää.
-   Kiitos, Jaakko tuijotti ison naisen piukkaakin piukempaa leninkiä.

Nainen sai jätettyä narikkaan ulkovaatteensa ja hävisi raikuvan pierun saattelemana ravintolasaliin. Jaakko pidätteli hengitystään jättäessään narikkaan verryttelypuvun takin ja Alepan muovikassin. Kassia ojentaessa hänellä kävi mielessä, että olisikohan ne kolikot pitänyt jakaa arvon mukaan kahteen tai kolmeen erilaiseen säästöpossuun? Nyt se oli kuitenkin myöhäistä, joten verkkareita hieman ylemmäksi ja nokka kohti ravintolasalia. Salissa Jaakko käveli edes taas, mutta ei saanut silmiinsä kuutospöytää, ei sitten millään. Viimein hänen oli pakko tiedustella sitä eräältä tarjoilijalta. Tämä viehättävä nuori neito ohjasi hänet pöytään, jossa istui narikan luona pyllistellyt valtaisa amatsoni.

-   O-onko tämä pöytä numero kuusi? Jaakko kuuli itsensä kysyvän.
-   On tämä ollut viimeiset viisi vuotta, tarjoilija hymyili ja veti tuolin esiin pöydän alta.
-   E-entä tuo tuossa? Jaakko viittoili tuhtia tyttöä.
-   Tähän listaan on merkitty varaus kahdelle, tarjoilija katseli kädessään olevaa paperia.
-   Oletko sinä Kataja, se Leila Kataja?
-   Olen ja sinä olet nähtävästi se satakahdeksankymmentäviisisenttinen Jaakko Lepänjuuri, naisen viskibasso helisytti viereisten pöytien kristalleja.
-   Niin, sama mies, tai siis melkein kun minulla tuli pieni häiriö sen pituuden suhteen, mutta vain ihan pieni.
-   Vittu, sähän olet minua vain tisseihin asti, Leila tuijotti Jaakkoa silmiin.
-   En minä, siis niin lyhyt ole.
-   Häh, meinaatko että nämä roikkuu jotensakin polvissa? Leila kosketti poveaan.
-   Jos minä tuota istun tähän alas, Jaakko mutisi naama punaisena.

Tilanne oli hieman vaivautunut, mutta Jaakko sai jotenkin tilattua tarjoilijalta pullon talon viiniä. Vastapäätä istuva nainen kiskoi tupakkaa ketjussa eikä sanonut sanaakaan varmaan kymmeneen minuuttiin. Jaakko yritti hymyillä, mutta se taisi mennä kuitenkin lähinnä irvistelyn puolelle.

-   Tuota, pukeudut siis rennosti, kuten profiilissa lupasit, Leila avasi suunsa.
-   Joo, nämä ei kiristä ja sitä paitsi näissä lenkkareissa, näet sä nämä, on sellaiset air-jotain, Jaakko nosti jalkaansa.
-   Olet vakiduunissa vai?
-   Joo, myyntijohtaja kuten kerroin.
-   Entä asunto, omako?
-   On kyllä, jokainen kahdeksantoista neliötä on maksettu.
-   Verrattoman hauska seuramies?
-   Kyllä, mutta nyt jännittää hieman.
-   Sinkku.
-   Olen joo.
-   Harrastat kuntosalia ja golfia sekä ulkomaanmatkailua.
-   Se salikortti pääsi vanhaksi kun äiti ei muistanut uusia sitä dementian vuoksi. Kerran ajelin kaverin Golfilla, oli se ihan hyvä peli. Olen minä ulkomailla käynyt paljonkin. Tallinna on hyvin tuttu paikka ja Hammerfesti myös. Minulla olisi kuvia sieltä Hammerfestistä, haluatko nähdä?
-   En, sillä minä inhoan Etelä-Ruotsia, nainen kivahti.

Samassa tarjoilija toi viinipullon ja kaatoi siitä Jaakolle siivun lasinpohjalle. Ennen kuin mies kerkesi ottaa lasia käteen, oli Leila napannut sen ja kulauttanut aineen suuhunsa.

-   Hyvää, tuo samalla toinen pullo, nainen ilmoitti tarjoilijalle ja tilasi perään läskisoosin tuplaläskeillä.
-   Mi-minulle samanlainen, Jaakko änkytti nopeasti.
-   Haet siis seuraa tositarkoituksella? Leila uteli.
-   Minä en ole koskaan harrastanut mitään kevyitä suhteita, tuota siis tarkoitan irtosuhteita, Jaakko korjasi nopeasti tajuttuaan naisen valtavan koon.
-   Hyvä, en voi sietää sellaisia seksin vonkaajia, kuten profiilissani kirjoitin.
-   Tuota, oletko sinä tosiaan entinen balettitanssija? Jaakko rohkaistui kysymään.
-   Kyllä, eikö sitä muka huomaa?
-   Eh, johtuu varmaan tästä valaistuksesta, en huomaa.
-   Minä harrastin sitä kolmekymmentä vuotta sitten.
-   Oletko sinä tosiaan neljäkymmentävuotta vanha?
-   Kyllä, vaikka näytänkin kolmekymppiseltä. Eikö olekin ihmeellistä miten naiset pysyvät nuorekkaina verrattuna miehiin?

Jaakko katseli naista ja mietti miltä nuorekas nainen näyttää. Hänen edessään istuva nainen oli hänen äitiään huomattavasti nuorempi mutta näöltään samaa luokkaa kuin hänen alkoholisoitunut mummonsa. Mummo oli ryypännyt vaarin kuoleman jälkeen kolmekymmentä vuotta putkeen ja oli aika tavalla Leilan kanssa samannäköinen ja oloinen.

-   Käytätkö paljon alkoholia? Jaakko tiedusteli deitiltään.
-   Harvoin ja vain seurassa, entä itse?
-   Minä otan kyllä joskus yksin kotona.
-   Hyh, minä en kyllä periaatteessa treffaile juoppoja, mutta olkoon tämän kerran, Leila ilmoitti ja karjui perään tarjoilijaa tuomaan itselleen lisää viiniä.

Jaakko katseli silmät suurina kun tarjoilija vei hänen deitin tyhjentämän toisen viinipullon pois ja toi tilalle uuden. Itse hän ei ollut saanut vielä edes yhtä lasillista tyhjäksi.

-   Oletko ollut pitkään siellä Huori42 deittipalstalla? Jaakko herätteli keskustelua pitkällisen tauon jälkeen ruokailun lomassa.
-   On minulla profiili ollut siellä kuusitoista vuotta, entä sitten?
-   Ei mitään, kunhan utelin. Minä laitoin omani vasta kuusi kuukautta sitten.
-   Ja deittiä on pukannut vai? Leila tuijotti Jaakko suoraan silmiin.
-   Aika paljon, oikeastaan ruuhkaakin, mies höpötteli niin omia, että hämmästyi itsekin moisesta palturista.
-   Niin minäkin. Et kuule usko minkälaista friikkiä ja ongelmatapausta siellä pyörii. Oikein kuvottaa miten paljon ihmisillä on ongelmia alkoholin, mielenterveyden ja muun paskan kanssa.
-   Minä, ehkä voin kuvitella.
-   Älä, viiraako sinullakin nupissa?
-   Ei kun minä vaan yritän sitä kuvitella, Jaakko selitteli.

Viimein ruokailu oli siinä pisteessä, että jälkiruokajäätelöiden jälkeen tarjoilija tuli tuomaan laskun. Jaakko sai sen eteensä ja kaivoi taskustaan luottokortin.

-   Onko se pankkikortti? Leila uteli kortin nähtyään.
-   Ei, tämä on luottokortti ja varsin isolla luotolla.
-   Hyvä, me menemme sitten meille jatkoille.
-   Ja-jatkoilleko? Jaakko änkytti.

Laskun maksun ollessa selvä, Leila nousi pöydästä ja tempaisi heiveröisen Jaakon mukaan kun pavunvarren. Narikasta lähti mukaan heidän päällysvaatteet ja Jaakon muovikassi. Tällä kertaa matkaan ei tarvittu taksia, sillä Leila asui vain kilometrin päässä ravintolasta.

-   Ai paska, avaimet unohtu, Leila kiroili asuntonsa ulko-ovella.
-   Harmi, täytyy varmaan mennä sitten kotiin, Jaakko mumisi.
-   Eikä mitä, Aarne avaa kyllä oven kun vähän koputtelen.
-   Aarne?
-   No exä tietty, se vahtii mun mukuloita. Ei kait niitä yksin voi jättää.
-   E-etkö sanonut olevasi sinkku?
-   Mikä lie kirjoitusvirhe tullut? AARNE PERKELE, AVAA OVI!

Noin vartin oven hakkaamisen jälkeen ovelle ilmestyi tukeva mieshenkilö kaljapullo kourassa. Hänen takanaan seisoi lauma ipanoita. Jaakko laski äkkiä, että niitä on varmaan viisi.

-   Et viittis raahata läskejäsi himaasi ja viedä nuo ipanat mukanasi, minulla on nimittäin treffit tämän miehen kanssa, Leila röhisi.
-   Joo, sulta on muuten bisset ihan finaalissa, mies totesin ja lähti muksulauman kanssa liikkeelle.
-   O-oliko tuossa kaikki? Jaakko laski viisi lasta.
-   Hetkinen, missä Petteri? nainen karjui Aarnen perään.
-   Äh, sillä on käsi jumissa olohuoneen patterin välissä.
-   Iso mies eikä saa lasta pois patterinvälistä, vittu mikä urpo, Leila karjui.
-   Onko sillä jotain pahasti? Jaakko alkoi panikoida.
-   Mitään pahasti, kunhan filmaa vaan saadakseen huomiota, nainen totesi ja ryntäsi asuntoon.

Jaakko jäi odottelemaan ovelle, sillä sisältä alkoi kuulua helvetinmoista möykettä ja mätkettä. Kuulosti aivan siltä kuin sikaa olisi piesty ja heitelty pitkin seiniä. Viimein nainen ilmestyi ovelle pienen pojan kanssa, jonka käsi oli aivan punainen ja vaatteet repaleiset.

-   Eikä tarvi palauttaa ennen maanantaita, Leila karjui Aarnelle tuupatessaan pojan joukon jatkoksi.
-   Minun pitäisi varmaan mennä, Jaakko mutisi.
-   No ei mitään. Nyt mennään meille ja minä keitän kahvit. Katsotaan samalla, että miten meidän kemiat kohtaavat. Se on kuule Jaakko tärkeä juttu se kemioiden kohtaaminen. Sä et voi tietääkään, että miten paljon sitä miehet haluaa vain seksiseuraa ja panopuuta tuolla netissä. Siellä on kuule harva mies liikkeellä tositarkoituksella ja vakavalla mielellä. Minä en kuule ole niitä tyttöjä jotka levittävät jalkansa ihan kenelle tahansa.
-   Puoli kuppia vaan kiitos, Jaakko mumisi naisen saarnan jälkeen.
-   Otahan se takki pois, täällä on aika lämmin, Leila kehotti miestä.
-   Joo, onhan täällä.
-   Aika retee paita, Leila tavasi paidan tekstin.
-   Minä, minä olen aika retee mies.
-   Odota, minä vaihdan hieman mukavampaa päälle, nainen ilmoitti ja poistui makuuhuoneeseen.

Jaakko istui hiljaa olohuoneen sohvalla ja koetti olla hikoilematta. Asunnossa oli suoraan sanottuna aivan helvetin kuuma, kuin olisi istunut jossain pätsissä ja perse vielä tulikuumassa grillissä.

-   Tadaa, mitäs tästä sanot? Leila ilmestyi ovelle pelkkä valtava t-paita päällä.
-   Pane mua, Jaakko tavasi naisen tissien kohdalla olevaa tekstiä.
-   Häh, eikö kelpaa?
-   Ky, kyllä kelpaa, Jaakko änkytti tajuamatta mistä oikein on kyse.
-   Älä nyt siellä enää istu, kyllä se kahvi osaa itsekin tippua.
-   Voin minä kyllä sitä täälläkin odotella, siis kahvia.
-   Eikö sulla seiso vai mikä vika miehessä on? Leila tuijotti Jaakkoa silmiin.
-   Minä vaan sitä, ettei sitä seksiä heti näin ensitapaamisella.
-   Saatana, oletko joku ihmeen friikki joka tahtoo vain katsella kärsiviä naisia heidän kodeissaan, häh?
-   En minä mitään sellaista.
-   Kiusaat tuolla miehekkäällä olemuksella naisia, etkä sitten ymmärrä antaa, saatana mikä pervo, nainen puhisi kädet puuskassa.
-   Minä vain luulin, että ihan kahville vain, Jaakko punasteli.
-   Jaa, että vain materiaalin perään sitä herra on, eikä tällainen herkkä nainen kelpaa ollenkaan.
-   Ke-kelpaa toki.

Niin lähti Jaakko kuin papu varresta, kun Leila tempaisi hänet sohvalta. Ennen kuin mies tajusi mikä iski, oli hän selällään naisen vuoteessa ja ilman verryttelyhousuja. Tasan kolme minuuttia tuon jälkeen Jaakko istui palelevin persein portailla Leilan asunnon oven edessä.

-   Housut, saanko minä minun verkkarit? Ne, ne on ihan uudet, tänään Anttilasta ostetut ja voisin minä ottaa myös minun lenkkarit, vaikka ne vanhat ovatkin, mutta niissä on ne air-jutut.
-   Siinä, vaatteet lensivät ovenraosta Jaakon päälle.
-   Minä, minä en voinut sille mitään, siis minä en tiennyt sitä, ihan tosi, Jaakko niiskutti pukiessaan housuja.
-   Sika, perverssi sika, että tuolla tavalla esittelet seisovaa kaluasi minun exän exälle. Meinasitko nusaista sitäkin, häntäheikki?
-   Ei, minä en tiennyt siitä, että se nukkuu sinun kanssa samassa sängyssä. Ihan vahingossa minä sitä tissiin koskin.
-   Hyi saatana mikä pervo. Te, te miehet olette kaikki samanlaisia pukkeja. Heti kalu pystyssä ja kaikki käy, vaikka minun exän exä. Onneksi me naiset kykenemme pitämään yhtä. Ja nyt häivyt siitä, ettei minun tarvitse soittaa exää paikalle, sillä on nimittäin pari tuomiota lusittuna väkivaltarikoksista.

Jaakko sai kengät jakoihinsa tärisevin käsin ja poistui rivakasti asunnon ovelta. Vartin kävelemisen jälkeen hän totesi kännykkänsä hälyttävän. Soittaja näytti olevan Leila. Hetken emmittyään hän vastasi siihen.

-   Jaakko, en tiedä mikä minuun meni. Olin vähän niin kuin mustasukkainen kun heiluit sen kalusi kanssa toisen alastoman naisen vierellä.
-   Se, se ei ollut tarkoitus ja sitä paitsi minulla oli kyllä alkkarit vielä jalassa.
-   Oliko? Olisin voinut vannoa, että peli oli tanassa.
-   Oli se, mutta oli minulla alkkaritkin jalassa.
-   Kuule, tulisitko takaisin, voitaisiin tehdä temput vessassa ennen kuin exän exän lapsi alkaa huutaa vaipan vaihtoa, tuuthan pliis?
-   En tule, minulla on nyt muuta menoa, Jaakko korotti ääntään.
-   Kulta, paleleeko sinulla päätä, luurista kuului läyryävällä äänellä.
-   Miten niin…, oikeastaan joo, Jaakko kokeili kaljua päälakeaan.
-   Sun tupee on täällä tai oli. Kuuntele miten se menee alasta vessanpöntöstä, friikki, hähähää!

Jaakko kuunteli kuinka vessa vedettiin räkätysten saattelemana. Se siitä tupeesta ja kun se oli ollut vielä niin hiton kalliskin.

-   Vittu mikä pelle, muka 185 pitkä, omat hiukset ja pukeutuu aina rennosti. Ole iloinen etten tee sinusta ilmoitusta poliisille seksuaalisesta ahdistelusta ja perintökristallien varastamisesta.
-   Enhän minä mitään…varastanut.
-   Hyvästi, eikä tarvi soitella enää, nainen paiskasi luurin Jaakon korvaan.
-   Ehkä siinä minun profiilissa on pientä hienosäätöä, Jaakko mutisi itsekseen tunkiessaan kännykkää verryttelypuvun takin taskuun.
141558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

DO-Diiiiiiiiiiinnn !!!

Nyt en tiedä haluatko, että huomioin kommentoimalla tekstiäsi, mutta ajattelin laittaa tähän seuraavaa, ja laitankin:

Kuuleppas!
Vieläkin naurattaa tää sun juttus, vaikka on ihan samaa kuin edellinenkin! Ja sinänsä hassua, koska tämähän on nyt tätä ”kioskikirjallisuutta”, mikä on niin voi-voi-voi-hellanlettas... KUKA TÄLLAISTA LUKEE... hah-hah-hah-hah-hah-haaaaaaaaaaaaaaa !!!

MINÄ LUEN KYLLÄ MIELELLÄNI TÄLLAISTA AINA SILLOINTÄLLÖIN kaiken muun lisäksi.

Joten kiitos lukuelämyksestä!

¤

Voinkin tässä samalla kertoa, että olen parhaillaan lukemassa Juha Vuorisen Vaselinin veljekset kirjaa, en ole vielä lukenut kuin puoleenväliin, mutta varmasti luen sen loppuun sivu sivulta.

Ja jotenkin minä nyt tiedän, että Sinulla on ihan samanlainen mahdollisuus pukata tekstilläsi eteenpäin. En tarkoita, että lähtisit Vuorista suoraan matkimaan, mutta Sinulla on kirjoittamisen lahja annettu ja kaiken lisäksi pystyt kirjoittamaan komediaa, ja sehän se vasta taitolaji onkin, näin olen ymmärtänyt.

Tsemppiä ja pidä kynä terävänä! Hieno homma kaikenkaikkiaan!

Äänestä
  • Teksti oli samaa, koska halusin ottaa aiheeseen kantaa parilla hieman erilaisella kohtaamisella.

    Sanotaan näin, että näiden tekstien tarkoitus on enemmän, kuin näyttää miten osaan seurustella näppäimistön kanssa.

    Lukijamääristä en osaa sanoa, sillä yleensä kirjoitan sitä mikä minulle on mieluista. Se ei ole aina "myyvää", mutta pitäähän ihmisellä olla mahdollisuus tehdä sitä mitä haluaa - vapaa maa tämä on vielä.

    Vuorinen on tuttu kaveri kirjoista. Veselinin veljeksiä en ole lukenut. Tilasin pari päivää takaperin Kristianin teinivuodet kirjan Vuorisen verkkokaupasta.

    Kiitos sinulle kommenteistasi, ne olivat kovin ylistäviä. Saatan joskus jopa palata tänne jonkun tekstini kanssa, mutta mitään en lupaa.

    Äänestä

totuus on tarua ihmeellisempi

Äänestä

Oletpas melkoinen epeli kirjoittajana. Kiitos tekstistä!

Äänestä

Juttu on hyvä, mutta niin kirjoittajansa naisvihaa ja luuserireppanoita täynnä ettei napannut mukaansa.

Itsensä pitäisi osata kadottaa tekstiin. Tästä tekstistä tekijä pomppii silmille ja hakee huomiota niin että alkaa ärsyttää, siinä määrin ettei juttua jaksa lukea loppuun.

Jos kirjoittaa säälittävästä luuserireppanasta (jopa siihenkin on ohjeet) pitää kirjoittaa henkilöön jotain johon lukija voi samaistua, ja noin lukija ei ala haistaa eilistä kossua sieraimissaan heti henkilöön törmättyään.

Kuka haluaa olla luuserin kaveri, haisevan säälittävän luuserin kaveri? Tekstin päähenkilö pitäisi olla joku jota voi ymmärtää, joku johon voi joltain osin samaistua, joku jossa on sekä hyviä, vahvoja että mukavia piirteitä, niiden reppana kliseiden lisäksi.

Reppanankin pitäisi päähenkilöksi kasvaessaan ottaa vastuu harteilleen siitä että lukija viihtyy.

Ehkä tämä kuvaa paremmin kuin tuhat sanaa palstan käyttäjien mielipiteitä. Jos tästä pidetään, sehän kuvaa vain sitä että heikompia tykätään sortaa, saadaan voimaa siitä että joku on vielä surkeampi, jollain menee huonommin...

Minusta kun kaveria on autettava, ei polettava suohon jotta itse yltäisi ylemmäs.

Ajatuksena treffit netin kautta ja suuri pettymys on ihan ok. Noinhan kai kaikille tapaa käydä? Paitsi itse en ole koskaan törmännyt noihin, muka 185 senttisiin suuriin komeisiin, rikkaisiin ja älykkäisiin miehiin... olen törmännyt netin kautta vain taviksiin, jotka uskaltavat olla taviksia, netissä ja todellisuudessa...

Mitään yllätystä en tästä tekstistä löytänyt, koska kertoja istui pöydässä ja piti huolta ettei hetkeksikään tullut kadonneeksi tarinansa taakse, joka välissä kuulin kertojan äänen (enks oo hyvä) ja jotenki tuo kertojan itselleen hamuama hauskuttajan titteli pilasi tarinan. Kertoi jo ennen sanoja mitä ja miten tarina päättyy.

Mutta harjoitus tekee mestarin, kirjoittaa osaat, takoa tarinaa, nyt voisit kokeilla unohtaa itsesi ja antaa tarinan kertoa itsensä. Kokeile välillä olla pelkkä väline, ilman omia mielipiteitä, huomion hakua ja piere vähemmän.

Äänestä
  • Ihmettelin vähän palautteesi rakentumista. Osaat nähtävästi kirjoittaa ja rakentaa tarinaa ties minkä oppien mukaan, mutta jossain mättää. Kaikki palaute on aina tervetullutta, mutta voisit yrittää välttää turhaa höyryämistä.

    En tiedä mitä täällä tai sinulle on tapahtunut, enkä haluakaan tietää. Jotain tuossa purit ja jollekin, mutta et pelkästään tekstin takia. Se toimi nyt välineenä johonkin suurempaan.

    Fiksu kriitikko ei kiipeä tuolin selkänojalle julistamaan palautettaan, ei varsinkaan kirjailijanalut palstalla. Eikä hän myöskään kaada koko metsää, kun kyse on yhdestä puusta.

    Tuosta henkilökuvasta voisin kertoa sen, että kyseinen profiili on luotu naisen kertoman mukaan. Ainoastaan vaatetus on improvisoitu.

    Onnea ja menestystä jatkoon.

    Äänestä

  • U.N.Tuvikko kirjoitti:

    Ihmettelin vähän palautteesi rakentumista. Osaat nähtävästi kirjoittaa ja rakentaa tarinaa ties minkä oppien mukaan, mutta jossain mättää. Kaikki palaute on aina tervetullutta, mutta voisit yrittää välttää turhaa höyryämistä.

    En tiedä mitä täällä tai sinulle on tapahtunut, enkä haluakaan tietää. Jotain tuossa purit ja jollekin, mutta et pelkästään tekstin takia. Se toimi nyt välineenä johonkin suurempaan.

    Fiksu kriitikko ei kiipeä tuolin selkänojalle julistamaan palautettaan, ei varsinkaan kirjailijanalut palstalla. Eikä hän myöskään kaada koko metsää, kun kyse on yhdestä puusta.

    Tuosta henkilökuvasta voisin kertoa sen, että kyseinen profiili on luotu naisen kertoman mukaan. Ainoastaan vaatetus on improvisoitu.

    Onnea ja menestystä jatkoon.

    sillä minäkin ihmettelin Satujoseen purkausta (kateutta?), mutta sitten tajusin olevani niin tyhmä, että kun tykkäsin tekstistäsi, vaikka jostain kohdasta olisin voinut jotain kriittistä sanoakin, en halunnut, koska
    TYKKÄSIN.:)

    Äänestä

  • vastasit itse kirjoitti:

    sillä minäkin ihmettelin Satujoseen purkausta (kateutta?), mutta sitten tajusin olevani niin tyhmä, että kun tykkäsin tekstistäsi, vaikka jostain kohdasta olisin voinut jotain kriittistä sanoakin, en halunnut, koska
    TYKKÄSIN.:)

    Minä olinkin katkera, kateellinen, surullinen, lyöty, unohdettu ja siksi poikkesin palstalle ruotimaan tekstejä, jonka kaltaisia en koskaan itse kykene tuottamaan. (tekstienhän täytyy olla täydellisiä, vain minä en ymmärrä pointtia, joten olen kaiken muun lisäksi auttamattoman tyhmä.)

    Olkoon niin, ;) toisaalta saattoi olla että löysin pitkästä aikaa hetken aikaa, istua tähän ja vilkaista mitä te muut olette saaneet aikaan, sanoin mitä mieleen tuli

    mutta ehkä pointtini oli kuitenkin se, että kun sanon jostain jotain te muutkin heräätte sanomaan joka sanastani jotain, ja sehän se on se josta minä elän.

    Tai sitten vain elän, en pidä kaikista teksteistä, ja tuon sanoessani, olen mitä olen.

    Minusta nämä kaksi tekstiä eivät olleet hauskoja, tai saaneet hymyä huulilleni, nauruakaan en huoneessa kuullut, vastaavaa jauhantaa huumori nimekkeen alla tällä palstalla on tuotettu iät ajat. Pierua, viinaa ja housuun kusemista, se mikä noissa jaksaa teitä muita naurattaa vuodesta toiseen minä en todellakaan ymmärrä, joten olkoon niin.

    Kritiikki nostaa kirjoittajan niskavillat pystyyn, aiheuttaa kieltoreaktiorefleksin ja saa inkuttamaan että lukija on väärässä, kun ei pidä kirjoittajan juttua hauskana.

    Kokeilkaas mennä kauppaan töihin ja sanoa että asiakas on aivan väärässä, voi olla että työsuhde jäisi lyhyeksi. Ihan kuten palveluammateissa aina, myös tekstin tekemisessä pitäisi kunnioittaa asiakasta (lukijaa) ei orjaillen mutta osoittaen kunnioitusta, silloinkin kun on erimieltä tämän kanssa.

    Oppia ikä kaikki ja matka jatkuu.. nyyh nyyh, en koskaan kykene kirjoittamaan miltä kissanpaska suussa maistuu juodun yön jälkeen? Tai ehkä en vain halua kirjoittaa kliseitä kliseiden perään.

    Äänestä

  • satujose kirjoitti:

    Ehkä me muut ollaan vaan niin juntteja, ettei ymmärretä, kuin näitä kännäys, paskantamis ym. juttuja, kun paremmat piirit tajuaa kaikki sairaala, huumehörhö, fiktiojutut, joissa kirjoitus lentää otsonikerroksen yläpuolella,
    pikkunäppäriä lauseita toistellen.

    Eihän kaikista jutuista tarvitse tykätäkään, mutta kuuden metrin pituinen negatiivinen arvostelu, on arvostelun alapuolella, ainakin näin harrastuspohjalta mietittynä.

    Äänestä

  • satujose kirjoitti:

    Minä olinkin katkera, kateellinen, surullinen, lyöty, unohdettu ja siksi poikkesin palstalle ruotimaan tekstejä, jonka kaltaisia en koskaan itse kykene tuottamaan. (tekstienhän täytyy olla täydellisiä, vain minä en ymmärrä pointtia, joten olen kaiken muun lisäksi auttamattoman tyhmä.)

    Olkoon niin, ;) toisaalta saattoi olla että löysin pitkästä aikaa hetken aikaa, istua tähän ja vilkaista mitä te muut olette saaneet aikaan, sanoin mitä mieleen tuli

    mutta ehkä pointtini oli kuitenkin se, että kun sanon jostain jotain te muutkin heräätte sanomaan joka sanastani jotain, ja sehän se on se josta minä elän.

    Tai sitten vain elän, en pidä kaikista teksteistä, ja tuon sanoessani, olen mitä olen.

    Minusta nämä kaksi tekstiä eivät olleet hauskoja, tai saaneet hymyä huulilleni, nauruakaan en huoneessa kuullut, vastaavaa jauhantaa huumori nimekkeen alla tällä palstalla on tuotettu iät ajat. Pierua, viinaa ja housuun kusemista, se mikä noissa jaksaa teitä muita naurattaa vuodesta toiseen minä en todellakaan ymmärrä, joten olkoon niin.

    Kritiikki nostaa kirjoittajan niskavillat pystyyn, aiheuttaa kieltoreaktiorefleksin ja saa inkuttamaan että lukija on väärässä, kun ei pidä kirjoittajan juttua hauskana.

    Kokeilkaas mennä kauppaan töihin ja sanoa että asiakas on aivan väärässä, voi olla että työsuhde jäisi lyhyeksi. Ihan kuten palveluammateissa aina, myös tekstin tekemisessä pitäisi kunnioittaa asiakasta (lukijaa) ei orjaillen mutta osoittaen kunnioitusta, silloinkin kun on erimieltä tämän kanssa.

    Oppia ikä kaikki ja matka jatkuu.. nyyh nyyh, en koskaan kykene kirjoittamaan miltä kissanpaska suussa maistuu juodun yön jälkeen? Tai ehkä en vain halua kirjoittaa kliseitä kliseiden perään.

    Miksi hyvä ihminen et hyväksy muunlaista tekstiä, kuin itse kirjoittamasi.
    Reginan ja Kolmiokirjan rakkausnovellit eivät ole yhtään sen ylväämpiä, kuin tämä sinun nimittämäsi pieruhuumori.
    Teinitytöt ja vähän kouluja käyneet naiset lukevat tekstejäsi. OK.

    Entäs jos näitä lukevat teinipojat ja vähän vanhemmatkin vähän koulutetut miehet?
    Olisiko kauhistus jos koulutetummatkin ihmiset saattaisivat hyväksyä tällaisen tekstin, jopa hymyillä sille.

    Tiedät itsekin, että tämä ei ole kaukana Juha Vuorisesta. Jos aloittajalla riittää mielikuvitusta hänestä voi tulla varakas juttujensa avulla. Vähän niin kuin se Jammu, joka kirjoitti Yrjöstä ja Vikistä, tai Juha Vuorisesta.

    Sen sijaan, jos ei kykene muuhun kuin Reginan vaatimaan siirappiin, on tili aika äkkiä punaisella.

    Miksi lytätä uutta yrittäjää, jolla ilmiselvästi lahjoja. Hänestä itsestä on kiinni pystyykö hän muuhunkin kuin kahteen tosi hauskaan juttuun.

    Minua tarinat vieläkin hymyilyttävät. Olkoonkin, että melko moni pystyy pari tuollaista tekemään. Mestari on se, joka tekee tällaisesta tyylistä jatkumon.

    Äänestä

  • Aihe on ihan hauska, kirjoittaja osaa kirjoittaa sujuvasti, mutta hänen ironinen otteensa voisi olla hienovaraisempaa, ja se voisi sitten huvittaa todella. Tässä vaiheessa se on vielä sillä asteella, että "Minä, kirjoittaja, olen paljon parempi kuin nämä naurettavat tyypit, joista kirjoitan".

    Jos kirjoittaja ei tune myötätuntoa henkilöitään kohtaan, hän ei vedä lukijaansakaan mukaansa.

    Mikä on surullista minusta, on se, että Suomessa yhä, tosiaan, ON ihmisiä, jotka ovat vielä apinan asteella. Tökeryys puheessa, asenteissa, tekemisissä. Ehkä jopa suomalaisetkin vähitellen voisivat muuttua inhimillisempään suuntaan. Ehkä..

    Ai niin, en muuten itsekään ole saanut fiktiota julkaistuksi, joten mielipiteeni on vain lukijan mielipide. Pidin aiheesta, ja uskon että kykyä kirjoittajala on, kunhan kasvaa tuon suomalaisen vessa-viina-vittu -huumorin yläpuolelle.

    Äänestä

  • Regina-fani kirjoitti:

    Miksi hyvä ihminen et hyväksy muunlaista tekstiä, kuin itse kirjoittamasi.
    Reginan ja Kolmiokirjan rakkausnovellit eivät ole yhtään sen ylväämpiä, kuin tämä sinun nimittämäsi pieruhuumori.
    Teinitytöt ja vähän kouluja käyneet naiset lukevat tekstejäsi. OK.

    Entäs jos näitä lukevat teinipojat ja vähän vanhemmatkin vähän koulutetut miehet?
    Olisiko kauhistus jos koulutetummatkin ihmiset saattaisivat hyväksyä tällaisen tekstin, jopa hymyillä sille.

    Tiedät itsekin, että tämä ei ole kaukana Juha Vuorisesta. Jos aloittajalla riittää mielikuvitusta hänestä voi tulla varakas juttujensa avulla. Vähän niin kuin se Jammu, joka kirjoitti Yrjöstä ja Vikistä, tai Juha Vuorisesta.

    Sen sijaan, jos ei kykene muuhun kuin Reginan vaatimaan siirappiin, on tili aika äkkiä punaisella.

    Miksi lytätä uutta yrittäjää, jolla ilmiselvästi lahjoja. Hänestä itsestä on kiinni pystyykö hän muuhunkin kuin kahteen tosi hauskaan juttuun.

    Minua tarinat vieläkin hymyilyttävät. Olkoonkin, että melko moni pystyy pari tuollaista tekemään. Mestari on se, joka tekee tällaisesta tyylistä jatkumon.

    Aloitin arvostelun sanoilla; Juttu on hyvä.

    Minäkin pidän huumorista, mutta pierut haisevat tässä huoneessa mielestäni liikaa, jolloin lukunautinto vähenee, kaikkia aisteja ei voi käyttää jos joutuu puristamaan nenänsä kiinni.

    Ymmärrän kyllä muunkinlaista kirjallisuutta kuin romantiikka. (Itseasiassa en enää lue romantiikkaa, kirjoitan sitä) Mutta todella, luin romantiikkaakin aikanani, luin kauhua, schifia, dekkareita, draamaa, elämänkertoja, filosofiaa, lääketiedettä, maantiedettä. Elämäni aikana olen kahlannut läpi neljä kirjastollista kirjoja, olen lukenut todella paljon ja ihan kaikenlaista kirjallisuutta.

    Se etten enää löytänyt fiktiotarinoita jotka olisivat imaisseet mukaansa sai yrittämään itse. Jos kukaan muu ei kirjoita kirjaa joka olisi täyden kympin arvoinen minun mielestäni, se kai on kirjoitettava, itse itselleen.

    Koska tuollaisen "minun mieleiseni täyden kympin" kirjan julkaiseminen ei ole ihan tuosta pinoon ja poikki ja kirjaston hyllyyn juttu, taon romantiikkaa, jonka osaan.

    Huvittavaa näissä tölväisyissä on se, että työtähän tuokin on, kirjoittaa Reginaan/Kolmiokirjoille, mikä siinä kaihertaa että teen työkseni sitä mitä tekisin vaikken palkkaa saisikaan? (tosin enää sivutyökseni, koska Kolmiokirjat on vaativa työnantaja, ;) ei jätä aikaa työstää sitä kympin kirjaa)

    Iloista kevättä meille kaikille, minusta vain kuuluu hyviin tapoihin pidätellä rupsua siihen saakka kun sen voi ilman turhaa huomiota ilmoille livauttaa.

    Se onko tämä kirjailija uusi, on toissijainen juttu, (uusi tällä palstalla joka hokee ettei koskaan ole täällä ollut ja lähtee ihan juuri pois, näyttää pikkasen liian tutulta, ollakseen todella uutta)

    Kuitenkin tekstistä näkyy että henkilö on kirjoittanut paljon, mikäli tällä on halu oppia lisää, hän osaa poimia kritiikistäni ne kohdat jotka ovat totta ja ottaa niistä opikseen. Muun osan, kuten sen etten pidä pieruista, pidemmälle ehtinyt harrastaja ymmärtää henkilökohtaiseksi mieltymykseksi josta ei kannata välittää.

    Äänestä

- Tytöstä ohi lehmänläjään, miten noin teknisesti tapahtuu?
- 16 päivän avioliitto vei kaiken, miten teknisesti ja lainsäätäjän vinkkelistä?
- nyhvö, uusien sanojen keksiminen ei ainakaan paranna tekstiä.
- Lukiessani Leilan kertoneen pituudestaan, mieleeni putkahti, josko oli valehdellut profiilinsa, katsotaan osuinko oikeaan, jos osuin aika yllätyksetöntä.( Edit, ei tullut mitään yllättävää)
- Taksikuskin kysymys outo, koska jos viikon ajan joka päivä oli soitellut, ei kai kyse voinut olla henkilökunnasta?
- Säästöpossu oli epäonnistunut kauttaaltaan.
- Viinipullon huitaisu ja läskisoosi ravintolassa iltakuuden jälkeen, ei käy. Tuplaläskit, joopa joo.
- Säästöpossutarina ontuu lisää, kun luottokortti kaivetaan esiin.
- Sohvalle vedon jälkeen juoni katosi kokonaan, ilmeisen kiire päättämään tekstiä.

Kovaa yritystä oli, mutta liiallisella tohinalla ja yrityksellä. Tuntui kun tässä olisi täällä olevia tarinoita lyöty yhteen kasaan ilman sovitusta. Naisen kuvaus oli kyllä aika nykypäiväinen ja sopii jokaiseen lähiöön

Arvoasteikolla 1-10

Tästä yksinhuoltajamainen 6

T. ®Sherlokki © 2007

Äänestä

Kyllä nauratti, vedet lensi slmistä ;D Tuollaisia ihmisiä on IRL, vähän simple käytökseltään. Tuli jotenkin mieleen Matti Nykänen ja Mervi. Ehhehheeeeee.......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

U.N.Tuvikko kirjoitti:

Tässä toinen treffitarina, jonka kirjoitin tosin ennen tuota alempana olevaa.

-------

Nettideitti

Jaakko Lepänjuurta jännitti suunnattomasti hänen sovitellessaan uutta verryttelytakkia päälleen vessan pelin edessä. Koska hänen elämässään oli päässyt käymään tuuri, siis oikein tuurien tuuri, eikä nyt ollut tosiaan kyse siitä Tuurissa olevasta kyläkaupasta. Jaakko oli saanut säädettyä netissä olevan deittiprofiilinsa niin imevään kuntoon, että siihen oli kuuden kuukauden kyttäämisen jälkeen napannut kiinni yksi viehättävä sinkkunainen, Leila Kataja. Jo heidän puihin viittaavat sukunimensä sai Jaakon luottamaan siihen, että tuleva suhde on täynnä tulista rakkautta ja täyttä touhua makuukammarin puolella.

Vaikka Jaakko oli jo 45 vuotta, oli hän täpinöissään kuin teinivuosinaan, siis silloin kerran kun naapurin Maisa pyysi treffeille navetan taakse. Niistä tuli hänen elämänsä lyhyimmät treffit, sillä Maisalle tarkoitettu pusu meni jotenkin ohi tytöstä ja hän tuli pussanneeksi lehmänläjää. Tuosta nyt oli jo niin paljon aikaa, että Jaakon tapainen tosimies saattoi sille jo nauraa – kahden promillen perjantaijuubassa. Olihan Jaakko ollut ihan naimisissakin, yhden venäläisen naisen kanssa. Sitä kesti kuusitoista päivää ja mies oli putsattu kuin Suomi sotakorvausten maksussa. Ei antanut se nainen, otti vaan ja raskaimman kautta.

Nyt elämä hymyili todella leveää hymyään vessan haljenneen peilin kautta. Verryttelypuku oli aivan uusi, Anttilan tarjouksesta ostettu. Kengät olivat tosin vanhat, mutta sentään air-jotain. Olivat olleet uutena kuusi vuotta takaperin helkutin kimmoisat kävellä. Jaakko halusi olla, kuten oli profiilissaan kertonut, sellainen huoleton ja rennosti pukeutuva keski-ikää lähestyvä nuorukainen. Jotta nuorekas olemus pääsisi todella näkyviin, hän oli laittanut verryttelypuvun takin alle t-paidan, jossa oli teksti ”Anna mulle piiskaa”. Se oli myyjän mukaan vitun siisti paita, joten pakkohan se oli Leilalle kelvata.

Lavuaarin reunalla ei ollut mitään kauneudenhoitotuotteita, vaan puolillaan oleva kossuputeli, sellainen perhekoko. Työkaverit olivat opastaneet, että tosimies ei ole viikonloppua selvin päin edes naisen takia. Jaakko piteli nenästä kiinni ja kulautti lisää kosanderia kitusiinsa, sillä tottahan työpaikan naistenmiehet tietää miten naisten kanssa pelataan. Ei hän halunnut mikään nyhvö olla näissä asioissa ja sitä paitsi kossu toi lisää varmuutta, kuten myös pituutta hänen 165 pitkään vartaloonsa. Työkavereiden kehotuksesta hän oli tosin laittanut profiiliin mitaksi 185 senttiä ilman sukkia. Häntä kyllä hieman mietitytti naisen suhtautuminen asiaan, sillä Leila ilmoitti olevansa 180 pitkä, vartaloltaan hoikka ja entinen balettitanssija. Poikien mukaan naiset nyt ovat niin tyhmiä, etteivät ne mitään huomaa, edes tuollaista parinkymmenen sentin heittoa pituudessa. He kehottivat Jaakkoa tarjoamaan tytölle sitä itseään, niin unohtuu tuollainen pieni pituusvirhe, jonka voi aina selitellä näppihäiriöksi.

Tarkalleen kello kuusi Jaakko asteli pihalle ja siellä odottavaan mustaan Mersu-taksiin, jonka hän oli tilannut paikalle jo kuusi päivää aikaisemmin. Varmistaakseen auton saapumisen, hän oli soittanut sen kuskille joka päivä kaksi kertaa ja varmistanut, että auto on varmasti ajallaan hänen pihalla.

-   Rentorenki ravintolaan, kiitos, Jaakko ilmoitti kuljettajalle.
-   Etuovelle vai henkilökunnan sisäänkäyntiin? kuljettaja murahti.
-   Minä menen aina etuovesta, olenhan maksava asiakas.
-   Siis etuovelle, taksikuski puri huultaan.

Matkan aikana Jaakko kerkesi ihmetellä kerran jos toisenkin matkan kestämistä. Hän vilkuili digitaalista rannekelloaan huolestuneena, sillä treffit olisivat tasan kahdeksantoista kolmekymmentäkuusi pöydässä numero kuusi. Kolmekymmentäkuusi sen takia, että siitä oli helppo muistaa pöydän numero ja pöydännumerosta se kolmekymmentäkuusi. Jokainen asia piti sitoa yhteen mahdollisimman tarkkaan Jaakon mielestä.

-   Tasan neljäkymmentäkuusi euroa ja kuusikymmentä senttiä, taksikuski ilmoitti auton pysähtyessä ravintolan etuovelle.
-   Tasan? Jaakko kummasteli summaa.
-   Voin minä pyöristää sen neljäänkymmeneen seitsemään euroon jos herra niin haluaa.
-   Ei, minä maksan aina tasan, tässä, Jaakko ojensi kuljettajalle punaisen säästöpossunsa.
-   Mitä minä tällä teen?
-   Lasket siitä tasarahan, haluan olla täsmällinen.
-   Oi kiitos, kuljettaja murahti ja alkoi ravistella säästöpossun avatun luukun kautta rahoja kouraansa.
-   Pääseeköhän niillä lopuilla takaisin? Jaakkoa uteli ääneen kuljettajan rätnätessä lantteja.
-   Vittu, ei paljon kiinnosta.
-   Tai jos minä vaikka kävelen käsi kädessä, Jaakko huokaili ääneen.
-   Pitäähän niitä ihmisellä unelmia olla, taksikuski hymähti ojentaessaan puolillaan olevaa säästöpossua takaisin Jaakolle.
-   En minä unelmoi, minä elän jalat maassa todellisessa maailmassa.
-   Nuuh, tuo eau de kossu on ainakin todellista, joten hyvää iltaa vaan ja menestystä illan riennoissa.
-   Kiitos, olen otettu tuosta, Jaakko totesi noustessaan mustasta taksista suoraan isoon kuralätäkköön.

Taksi lähti kivet ropisten paikalta. Jaakko ei kiinnittänyt siihen enää mitään huomiota, sillä nyt hänen piti saada säästöpossu jemmaan Alepan muovikassiin ja kassi narikkaan. Onneksi ravintolaan ei ollut vielä tähän aikaan mitään sisäänpääsymaksua, vaan sinne pääsi vielä pelkällä narikkamaksulla.

-   Anteeksi, Jaakko sanoi törmätessään ajatuksissaan narikan edessä pyllistelevän rehevän naisen takapuoleen.
-   Hei, perseellekö meinaat heti käydä? nainen tirahti.
-   En, kun pyysin anteeksi. Olin hyvin ajatuksissani, olen nimittäin menossa tai siis tulossa treffeille.
-   Saat, mutta vain anteeksi, hähähää.
-   Kiitos, Jaakko tuijotti ison naisen piukkaakin piukempaa leninkiä.

Nainen sai jätettyä narikkaan ulkovaatteensa ja hävisi raikuvan pierun saattelemana ravintolasaliin. Jaakko pidätteli hengitystään jättäessään narikkaan verryttelypuvun takin ja Alepan muovikassin. Kassia ojentaessa hänellä kävi mielessä, että olisikohan ne kolikot pitänyt jakaa arvon mukaan kahteen tai kolmeen erilaiseen säästöpossuun? Nyt se oli kuitenkin myöhäistä, joten verkkareita hieman ylemmäksi ja nokka kohti ravintolasalia. Salissa Jaakko käveli edes taas, mutta ei saanut silmiinsä kuutospöytää, ei sitten millään. Viimein hänen oli pakko tiedustella sitä eräältä tarjoilijalta. Tämä viehättävä nuori neito ohjasi hänet pöytään, jossa istui narikan luona pyllistellyt valtaisa amatsoni.

-   O-onko tämä pöytä numero kuusi? Jaakko kuuli itsensä kysyvän.
-   On tämä ollut viimeiset viisi vuotta, tarjoilija hymyili ja veti tuolin esiin pöydän alta.
-   E-entä tuo tuossa? Jaakko viittoili tuhtia tyttöä.
-   Tähän listaan on merkitty varaus kahdelle, tarjoilija katseli kädessään olevaa paperia.
-   Oletko sinä Kataja, se Leila Kataja?
-   Olen ja sinä olet nähtävästi se satakahdeksankymmentäviisisenttinen Jaakko Lepänjuuri, naisen viskibasso helisytti viereisten pöytien kristalleja.
-   Niin, sama mies, tai siis melkein kun minulla tuli pieni häiriö sen pituuden suhteen, mutta vain ihan pieni.
-   Vittu, sähän olet minua vain tisseihin asti, Leila tuijotti Jaakkoa silmiin.
-   En minä, siis niin lyhyt ole.
-   Häh, meinaatko että nämä roikkuu jotensakin polvissa? Leila kosketti poveaan.
-   Jos minä tuota istun tähän alas, Jaakko mutisi naama punaisena.

Tilanne oli hieman vaivautunut, mutta Jaakko sai jotenkin tilattua tarjoilijalta pullon talon viiniä. Vastapäätä istuva nainen kiskoi tupakkaa ketjussa eikä sanonut sanaakaan varmaan kymmeneen minuuttiin. Jaakko yritti hymyillä, mutta se taisi mennä kuitenkin lähinnä irvistelyn puolelle.

-   Tuota, pukeudut siis rennosti, kuten profiilissa lupasit, Leila avasi suunsa.
-   Joo, nämä ei kiristä ja sitä paitsi näissä lenkkareissa, näet sä nämä, on sellaiset air-jotain, Jaakko nosti jalkaansa.
-   Olet vakiduunissa vai?
-   Joo, myyntijohtaja kuten kerroin.
-   Entä asunto, omako?
-   On kyllä, jokainen kahdeksantoista neliötä on maksettu.
-   Verrattoman hauska seuramies?
-   Kyllä, mutta nyt jännittää hieman.
-   Sinkku.
-   Olen joo.
-   Harrastat kuntosalia ja golfia sekä ulkomaanmatkailua.
-   Se salikortti pääsi vanhaksi kun äiti ei muistanut uusia sitä dementian vuoksi. Kerran ajelin kaverin Golfilla, oli se ihan hyvä peli. Olen minä ulkomailla käynyt paljonkin. Tallinna on hyvin tuttu paikka ja Hammerfesti myös. Minulla olisi kuvia sieltä Hammerfestistä, haluatko nähdä?
-   En, sillä minä inhoan Etelä-Ruotsia, nainen kivahti.

Samassa tarjoilija toi viinipullon ja kaatoi siitä Jaakolle siivun lasinpohjalle. Ennen kuin mies kerkesi ottaa lasia käteen, oli Leila napannut sen ja kulauttanut aineen suuhunsa.

-   Hyvää, tuo samalla toinen pullo, nainen ilmoitti tarjoilijalle ja tilasi perään läskisoosin tuplaläskeillä.
-   Mi-minulle samanlainen, Jaakko änkytti nopeasti.
-   Haet siis seuraa tositarkoituksella? Leila uteli.
-   Minä en ole koskaan harrastanut mitään kevyitä suhteita, tuota siis tarkoitan irtosuhteita, Jaakko korjasi nopeasti tajuttuaan naisen valtavan koon.
-   Hyvä, en voi sietää sellaisia seksin vonkaajia, kuten profiilissani kirjoitin.
-   Tuota, oletko sinä tosiaan entinen balettitanssija? Jaakko rohkaistui kysymään.
-   Kyllä, eikö sitä muka huomaa?
-   Eh, johtuu varmaan tästä valaistuksesta, en huomaa.
-   Minä harrastin sitä kolmekymmentä vuotta sitten.
-   Oletko sinä tosiaan neljäkymmentävuotta vanha?
-   Kyllä, vaikka näytänkin kolmekymppiseltä. Eikö olekin ihmeellistä miten naiset pysyvät nuorekkaina verrattuna miehiin?

Jaakko katseli naista ja mietti miltä nuorekas nainen näyttää. Hänen edessään istuva nainen oli hänen äitiään huomattavasti nuorempi mutta näöltään samaa luokkaa kuin hänen alkoholisoitunut mummonsa. Mummo oli ryypännyt vaarin kuoleman jälkeen kolmekymmentä vuotta putkeen ja oli aika tavalla Leilan kanssa samannäköinen ja oloinen.

-   Käytätkö paljon alkoholia? Jaakko tiedusteli deitiltään.
-   Harvoin ja vain seurassa, entä itse?
-   Minä otan kyllä joskus yksin kotona.
-   Hyh, minä en kyllä periaatteessa treffaile juoppoja, mutta olkoon tämän kerran, Leila ilmoitti ja karjui perään tarjoilijaa tuomaan itselleen lisää viiniä.

Jaakko katseli silmät suurina kun tarjoilija vei hänen deitin tyhjentämän toisen viinipullon pois ja toi tilalle uuden. Itse hän ei ollut saanut vielä edes yhtä lasillista tyhjäksi.

-   Oletko ollut pitkään siellä Huori42 deittipalstalla? Jaakko herätteli keskustelua pitkällisen tauon jälkeen ruokailun lomassa.
-   On minulla profiili ollut siellä kuusitoista vuotta, entä sitten?
-   Ei mitään, kunhan utelin. Minä laitoin omani vasta kuusi kuukautta sitten.
-   Ja deittiä on pukannut vai? Leila tuijotti Jaakko suoraan silmiin.
-   Aika paljon, oikeastaan ruuhkaakin, mies höpötteli niin omia, että hämmästyi itsekin moisesta palturista.
-   Niin minäkin. Et kuule usko minkälaista friikkiä ja ongelmatapausta siellä pyörii. Oikein kuvottaa miten paljon ihmisillä on ongelmia alkoholin, mielenterveyden ja muun paskan kanssa.
-   Minä, ehkä voin kuvitella.
-   Älä, viiraako sinullakin nupissa?
-   Ei kun minä vaan yritän sitä kuvitella, Jaakko selitteli.

Viimein ruokailu oli siinä pisteessä, että jälkiruokajäätelöiden jälkeen tarjoilija tuli tuomaan laskun. Jaakko sai sen eteensä ja kaivoi taskustaan luottokortin.

-   Onko se pankkikortti? Leila uteli kortin nähtyään.
-   Ei, tämä on luottokortti ja varsin isolla luotolla.
-   Hyvä, me menemme sitten meille jatkoille.
-   Ja-jatkoilleko? Jaakko änkytti.

Laskun maksun ollessa selvä, Leila nousi pöydästä ja tempaisi heiveröisen Jaakon mukaan kun pavunvarren. Narikasta lähti mukaan heidän päällysvaatteet ja Jaakon muovikassi. Tällä kertaa matkaan ei tarvittu taksia, sillä Leila asui vain kilometrin päässä ravintolasta.

-   Ai paska, avaimet unohtu, Leila kiroili asuntonsa ulko-ovella.
-   Harmi, täytyy varmaan mennä sitten kotiin, Jaakko mumisi.
-   Eikä mitä, Aarne avaa kyllä oven kun vähän koputtelen.
-   Aarne?
-   No exä tietty, se vahtii mun mukuloita. Ei kait niitä yksin voi jättää.
-   E-etkö sanonut olevasi sinkku?
-   Mikä lie kirjoitusvirhe tullut? AARNE PERKELE, AVAA OVI!

Noin vartin oven hakkaamisen jälkeen ovelle ilmestyi tukeva mieshenkilö kaljapullo kourassa. Hänen takanaan seisoi lauma ipanoita. Jaakko laski äkkiä, että niitä on varmaan viisi.

-   Et viittis raahata läskejäsi himaasi ja viedä nuo ipanat mukanasi, minulla on nimittäin treffit tämän miehen kanssa, Leila röhisi.
-   Joo, sulta on muuten bisset ihan finaalissa, mies totesin ja lähti muksulauman kanssa liikkeelle.
-   O-oliko tuossa kaikki? Jaakko laski viisi lasta.
-   Hetkinen, missä Petteri? nainen karjui Aarnen perään.
-   Äh, sillä on käsi jumissa olohuoneen patterin välissä.
-   Iso mies eikä saa lasta pois patterinvälistä, vittu mikä urpo, Leila karjui.
-   Onko sillä jotain pahasti? Jaakko alkoi panikoida.
-   Mitään pahasti, kunhan filmaa vaan saadakseen huomiota, nainen totesi ja ryntäsi asuntoon.

Jaakko jäi odottelemaan ovelle, sillä sisältä alkoi kuulua helvetinmoista möykettä ja mätkettä. Kuulosti aivan siltä kuin sikaa olisi piesty ja heitelty pitkin seiniä. Viimein nainen ilmestyi ovelle pienen pojan kanssa, jonka käsi oli aivan punainen ja vaatteet repaleiset.

-   Eikä tarvi palauttaa ennen maanantaita, Leila karjui Aarnelle tuupatessaan pojan joukon jatkoksi.
-   Minun pitäisi varmaan mennä, Jaakko mutisi.
-   No ei mitään. Nyt mennään meille ja minä keitän kahvit. Katsotaan samalla, että miten meidän kemiat kohtaavat. Se on kuule Jaakko tärkeä juttu se kemioiden kohtaaminen. Sä et voi tietääkään, että miten paljon sitä miehet haluaa vain seksiseuraa ja panopuuta tuolla netissä. Siellä on kuule harva mies liikkeellä tositarkoituksella ja vakavalla mielellä. Minä en kuule ole niitä tyttöjä jotka levittävät jalkansa ihan kenelle tahansa.
-   Puoli kuppia vaan kiitos, Jaakko mumisi naisen saarnan jälkeen.
-   Otahan se takki pois, täällä on aika lämmin, Leila kehotti miestä.
-   Joo, onhan täällä.
-   Aika retee paita, Leila tavasi paidan tekstin.
-   Minä, minä olen aika retee mies.
-   Odota, minä vaihdan hieman mukavampaa päälle, nainen ilmoitti ja poistui makuuhuoneeseen.

Jaakko istui hiljaa olohuoneen sohvalla ja koetti olla hikoilematta. Asunnossa oli suoraan sanottuna aivan helvetin kuuma, kuin olisi istunut jossain pätsissä ja perse vielä tulikuumassa grillissä.

-   Tadaa, mitäs tästä sanot? Leila ilmestyi ovelle pelkkä valtava t-paita päällä.
-   Pane mua, Jaakko tavasi naisen tissien kohdalla olevaa tekstiä.
-   Häh, eikö kelpaa?
-   Ky, kyllä kelpaa, Jaakko änkytti tajuamatta mistä oikein on kyse.
-   Älä nyt siellä enää istu, kyllä se kahvi osaa itsekin tippua.
-   Voin minä kyllä sitä täälläkin odotella, siis kahvia.
-   Eikö sulla seiso vai mikä vika miehessä on? Leila tuijotti Jaakkoa silmiin.
-   Minä vaan sitä, ettei sitä seksiä heti näin ensitapaamisella.
-   Saatana, oletko joku ihmeen friikki joka tahtoo vain katsella kärsiviä naisia heidän kodeissaan, häh?
-   En minä mitään sellaista.
-   Kiusaat tuolla miehekkäällä olemuksella naisia, etkä sitten ymmärrä antaa, saatana mikä pervo, nainen puhisi kädet puuskassa.
-   Minä vain luulin, että ihan kahville vain, Jaakko punasteli.
-   Jaa, että vain materiaalin perään sitä herra on, eikä tällainen herkkä nainen kelpaa ollenkaan.
-   Ke-kelpaa toki.

Niin lähti Jaakko kuin papu varresta, kun Leila tempaisi hänet sohvalta. Ennen kuin mies tajusi mikä iski, oli hän selällään naisen vuoteessa ja ilman verryttelyhousuja. Tasan kolme minuuttia tuon jälkeen Jaakko istui palelevin persein portailla Leilan asunnon oven edessä.

-   Housut, saanko minä minun verkkarit? Ne, ne on ihan uudet, tänään Anttilasta ostetut ja voisin minä ottaa myös minun lenkkarit, vaikka ne vanhat ovatkin, mutta niissä on ne air-jutut.
-   Siinä, vaatteet lensivät ovenraosta Jaakon päälle.
-   Minä, minä en voinut sille mitään, siis minä en tiennyt sitä, ihan tosi, Jaakko niiskutti pukiessaan housuja.
-   Sika, perverssi sika, että tuolla tavalla esittelet seisovaa kaluasi minun exän exälle. Meinasitko nusaista sitäkin, häntäheikki?
-   Ei, minä en tiennyt siitä, että se nukkuu sinun kanssa samassa sängyssä. Ihan vahingossa minä sitä tissiin koskin.
-   Hyi saatana mikä pervo. Te, te miehet olette kaikki samanlaisia pukkeja. Heti kalu pystyssä ja kaikki käy, vaikka minun exän exä. Onneksi me naiset kykenemme pitämään yhtä. Ja nyt häivyt siitä, ettei minun tarvitse soittaa exää paikalle, sillä on nimittäin pari tuomiota lusittuna väkivaltarikoksista.

Jaakko sai kengät jakoihinsa tärisevin käsin ja poistui rivakasti asunnon ovelta. Vartin kävelemisen jälkeen hän totesi kännykkänsä hälyttävän. Soittaja näytti olevan Leila. Hetken emmittyään hän vastasi siihen.

-   Jaakko, en tiedä mikä minuun meni. Olin vähän niin kuin mustasukkainen kun heiluit sen kalusi kanssa toisen alastoman naisen vierellä.
-   Se, se ei ollut tarkoitus ja sitä paitsi minulla oli kyllä alkkarit vielä jalassa.
-   Oliko? Olisin voinut vannoa, että peli oli tanassa.
-   Oli se, mutta oli minulla alkkaritkin jalassa.
-   Kuule, tulisitko takaisin, voitaisiin tehdä temput vessassa ennen kuin exän exän lapsi alkaa huutaa vaipan vaihtoa, tuuthan pliis?
-   En tule, minulla on nyt muuta menoa, Jaakko korotti ääntään.
-   Kulta, paleleeko sinulla päätä, luurista kuului läyryävällä äänellä.
-   Miten niin…, oikeastaan joo, Jaakko kokeili kaljua päälakeaan.
-   Sun tupee on täällä tai oli. Kuuntele miten se menee alasta vessanpöntöstä, friikki, hähähää!

Jaakko kuunteli kuinka vessa vedettiin räkätysten saattelemana. Se siitä tupeesta ja kun se oli ollut vielä niin hiton kalliskin.

-   Vittu mikä pelle, muka 185 pitkä, omat hiukset ja pukeutuu aina rennosti. Ole iloinen etten tee sinusta ilmoitusta poliisille seksuaalisesta ahdistelusta ja perintökristallien varastamisesta.
-   Enhän minä mitään…varastanut.
-   Hyvästi, eikä tarvi soitella enää, nainen paiskasi luurin Jaakon korvaan.
-   Ehkä siinä minun profiilissa on pientä hienosäätöä, Jaakko mutisi itsekseen tunkiessaan kännykkää verryttelypuvun takin taskuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu