ja kasvatus tapahtuu kotona. Olen kieltämättä laittanut merkille lähes fanaattisen henkilön täällä joka on "lasten oikeuksien puolesta taistelija" tms.
Jokaisen sanan näkee hyökkäyksenä itseään vastaan, toki kyseessä voi olla useampikin kirjoittaja mutta jos, siis JOS kyseessä on yksi ja sama henkilö, osoitan syvän huoleni mikäli "lasten puolesta" taistelijat jäävät tuohon tasoon. Lisäksi henkilö kehuskelee taistelleensa lasten oikeuksien puolesta oikein kaksi vuotta ja kirjoittelee kansanedustajille.
Toivottavasti kirjoitusten taso on toista kuin täällä.
T: OIKEASTI lasten puolesta ja triplasti tuo 2v.
Kaikille muille tänne kirjoittaneille toivotan jaksamista.
0Äänestä
jos joku on ottanut
asiakseen pitää lasten puolta ja puhua "lapsen äänellä" päättäjien suuntaan niin teidän mielestä sellainen ei sovi.
Lasten (vielä huostaanotettujen) oikeuksienko puolesta puhuvat ovat teidän mielestä....????
Aika ällöttävää tekstiä aikuisilta ihmisiltä!
HARMAINE HUOLINENNE VOITTE MENNÄ NIIIIIIIIN PITKÄLLE KUIN PIIIPPURI KASVAA.
On todella hyvä ja kunnioitettava asia, että edes joku sekä joku tahokin on edes jotenkikaan kiinnostunut siitä millä tasolla huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten asiat ja heidän kohtelunsa ovat Suomessa vuonna 2007!
0Äänestä
lähestyy samaa
jos joku on ottanut kirjoitti:

kuin täällä joskus mainitusta isipalstasta tai mikä lie, on tavat "informoida" ihmisiä lähinnä vastakkaista herättävää.
Mistäs sinä tiedät minkälaisia tänne kirjoittaa? Eräänkin väärin perustein huostaanotetun äiti joka voitti juttunsa on joko perustanut tai perustaa lastenkotia huostaanotetuille lapsille. Ehkäpä siinä lastenkodissa lapsilla on sentään hyvä olla ja kotiutuskaan ei taida kaukaa haettua olla. Haluaisinkin tietää mikäli ko. äiti tännekin kirjoittaa, sillä uteliaisuus hankettaan kohtaan on aikamoinen. Toimittaako sossut asiakkaita siihen kotiin jos tietävät että yksi perustajista tietää mitä touhu saattaa olla?
Inttäjältä ei ole mitään kysyttävää.
Mutta intä sinä vain.
0Äänestä
ainetta uuteen
lähestyy samaa kirjoitti:

kukoistavaan yritysteollisuuteen.
Ehkäpä kuuntelevat tuollaisen sijaishoitajan mielipidettä kunnioittavammin, kun tietävät toisen tietävän, että kyse on todellisuudessa vain törkeästä lapsilla tehtävästä rahastuksesta.
0Äänestä
muutenkin
ainetta uuteen kirjoitti:
kukoistavaan yritysteollisuuteen.
Ehkäpä kuuntelevat tuollaisen sijaishoitajan mielipidettä kunnioittavammin, kun tietävät toisen tietävän, että kyse on todellisuudessa vain törkeästä lapsilla tehtävästä rahastuksesta.
tiedossa mutta sellaista huhua olen kuullut kuin mitä tuossa ylempänä mietiskelin. Miksi helv... sijoituspaikoille voidaan syytää rahaa käsittämättömiä summia? Summia jotka ovat huomattavasti enemmin kuin mitä taloudellinen tuki perheelle olisi... Kuukaudessa.
Sellaisin 600e/vrk paikkoja pidetään valtion kustantamana ja kunnat valittavat "rahapulaa" kun samaan aikaan lakkauttavat kouluja ja törsäävät lasten hyvinvointiin tarkoitettuja rahoja jonnekin ihan muualle.
Kyllä tuo sijareiden ja laitosten rahastus on hyvin tiedossa, mutta en nyt sitä tarkoittanut. Tällä kertaa.
0Äänestä
luuluu
juurihan näin se menee vaikka vaikeuksien kautta voittoon ja lopussa kiitos seisoo.
0Äänestä
luotan...
että kunhan vaadin niin myös saan. Olen saanut ylimääräisiä tapaamisoikeuksia ja tapaamiskulut aletaan maksaa nyt , vielä jonaina päivänä saamme tavata päivittäin kuten normaliperheissäkin lapsilla on oikeus tavata vanhmpiaan. Lapseni on hoidossa omasta pyynnöstäni, ja tapaamisrajoitukset ovat kohtuuttomia. En luovuta ennenkuin saan ne pois!
0Äänestä
luuluu
luotan... kirjoitti:

hyvä sinulla on oikea asenne hommaan näin se toimii ja tsemppiä!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja kasvatus tapahtuu kotona.
Olen kieltämättä laittanut merkille lähes fanaattisen henkilön täällä joka on "lasten oikeuksien puolesta taistelija" tms.
Jokaisen sanan näkee hyökkäyksenä itseään vastaan, toki kyseessä voi olla useampikin kirjoittaja mutta jos, siis JOS kyseessä on yksi ja sama henkilö, osoitan syvän huoleni mikäli "lasten puolesta" taistelijat jäävät tuohon tasoon.
Lisäksi henkilö kehuskelee taistelleensa lasten oikeuksien puolesta oikein kaksi vuotta ja kirjoittelee kansanedustajille.
Toivottavasti kirjoitusten taso on toista kuin täällä.
T: OIKEASTI lasten puolesta ja triplasti tuo 2v.
Kaikille muille tänne kirjoittaneille toivotan jaksamista.
asiakseen pitää lasten puolta ja puhua "lapsen äänellä" päättäjien suuntaan niin teidän mielestä sellainen ei sovi.
Lasten (vielä huostaanotettujen) oikeuksienko puolesta puhuvat ovat teidän mielestä....????
Aika ällöttävää tekstiä aikuisilta ihmisiltä!
HARMAINE HUOLINENNE VOITTE MENNÄ NIIIIIIIIN PITKÄLLE KUIN PIIIPPURI KASVAA.
On todella hyvä ja kunnioitettava asia,
että edes joku sekä joku tahokin
on edes jotenkikaan kiinnostunut siitä
millä tasolla huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten asiat ja heidän kohtelunsa ovat Suomessa vuonna 2007!
kuin täällä joskus mainitusta isipalstasta tai mikä lie, on tavat "informoida" ihmisiä lähinnä vastakkaista herättävää.
Mistäs sinä tiedät minkälaisia tänne kirjoittaa?
Eräänkin väärin perustein huostaanotetun äiti joka voitti juttunsa on joko perustanut tai perustaa lastenkotia huostaanotetuille lapsille.
Ehkäpä siinä lastenkodissa lapsilla on sentään hyvä olla ja kotiutuskaan ei taida kaukaa haettua olla.
Haluaisinkin tietää mikäli ko. äiti tännekin kirjoittaa, sillä uteliaisuus hankettaan kohtaan on aikamoinen.
Toimittaako sossut asiakkaita siihen kotiin jos tietävät että yksi perustajista tietää mitä touhu saattaa olla?
Inttäjältä ei ole mitään kysyttävää.
Mutta intä sinä vain.
kukoistavaan yritysteollisuuteen.
Ehkäpä kuuntelevat tuollaisen sijaishoitajan mielipidettä kunnioittavammin, kun tietävät toisen tietävän, että kyse on todellisuudessa vain törkeästä lapsilla tehtävästä rahastuksesta.
tiedossa mutta sellaista huhua olen kuullut kuin mitä tuossa ylempänä mietiskelin.
Miksi helv... sijoituspaikoille voidaan syytää rahaa käsittämättömiä summia?
Summia jotka ovat huomattavasti enemmin kuin mitä taloudellinen tuki perheelle olisi... Kuukaudessa.