Aviomies

kaiken tai on ilmeisesti muistanut koko ajan, mutta haluaa nyt kertoa miten kaikki tapahtui...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1357687
13953255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 139

Vanhimmat

Kävi sitä sa***an sikaa nyt pelottamaan, että pistetään hullujenhuoneelle.

Kukas tuolla jossain aikaisemmassa ketjussa jossain vaiheessa mainitsi, että kyllä rupee asioita J B:n mieleen muistumaan kun puntaroi mennäkkö vankilaan vai Niuvaan. Kylläpä osui viimoisen pälle oikeaan.

Äänestä
  • Asianajajansa on sen verran vanha kettu, että on antanut Björkvistille ohjeet olla muistamatta. Tästä olisi saattanut olla hyötyä mielentilatutkimuksessa. Nyt, kun todettiin mielensä puolesta täysin tapahtumasta vastuulliseksi, niin ei ole muistamattomuudesta enää hyötyä. Nyt voi keventää sydäntään eikä sen jälkeen enää tarvitse varoa puheitaan - ettei lipsauta mitään, mikä olisi paljastanut muistamisen todellisen laidan. Pakko sanoa, että en yllättynyt.

    Tulee vain mieleen millaisen esimerkin tällainen antaa esim. nuorisolle. Valehdella kannattaa aina, jos omasta edusta on kysymys!?

    Äänestä

  • ...näin! kirjoitti:

    Asianajajansa on sen verran vanha kettu, että on antanut Björkvistille ohjeet olla muistamatta. Tästä olisi saattanut olla hyötyä mielentilatutkimuksessa. Nyt, kun todettiin mielensä puolesta täysin tapahtumasta vastuulliseksi, niin ei ole muistamattomuudesta enää hyötyä. Nyt voi keventää sydäntään eikä sen jälkeen enää tarvitse varoa puheitaan - ettei lipsauta mitään, mikä olisi paljastanut muistamisen todellisen laidan. Pakko sanoa, että en yllättynyt.

    Tulee vain mieleen millaisen esimerkin tällainen antaa esim. nuorisolle. Valehdella kannattaa aina, jos omasta edusta on kysymys!?

    No toivoa sopii ettei Jarmo olisi muutenkaan nuoriso idoli.

    Jännä yhtäläisyys: muuan Gustafssonkaan ei muista erään 1960-luvun kesäyön tapahtumista espoolaisen Bodom-järven rannalla yhtään mitään...

    Äänestä

  • Asiaan vaikuttanee jonkin verran elinkautistuomioiden 12 vuoden sääntö, jonka mukaan 12 vuotta istuttuaan voi elinkautisvanki anoa vapautumista Helsingin hovioikeudelta.

    Tällainen taannee, ettei "elinkautisvanki" oikeasti joudu Suomessa loppuikäänsä vankilassa istumaan, mutta sen sijaan, jos joku joutuu kriminaalipotilaaksi mielisairaalaan, niin sieltä ei välttämättä pääsekään niin helposti pois.

    Äänestä

  • mikko n. kirjoitti:

    Asiaan vaikuttanee jonkin verran elinkautistuomioiden 12 vuoden sääntö, jonka mukaan 12 vuotta istuttuaan voi elinkautisvanki anoa vapautumista Helsingin hovioikeudelta.

    12v jälkeen mutta käytännössä Halosen aikana so. 14v kun lusitaan, siis elinkautinen.

    Äänestä

  • nyt on pahempi: Olla murhaaja vai olla mielenterveyspotilas esim. sairastaa vakavaa masennusta. Tietääkseni hyvin älykkäät ihmiset sairastuvat helposti depressioon ja kaksisuuntainen mielialahäiriö on erittäin taiteellisten ihmisten sairaus ja lisäksi erittäin älykkäitten.

    Äänestä

  • psyikiatreja vaan piisaa...
    Ihmismieli on kumma ja voi torjua kaiken kahistuttavan vaikkei tahtoisikaan.
    Yleensä riidassa on vähintään 2 puolta eli syytä sysissä ja sepissä.

    Äänestä

  • piukuli kirjoitti:

    psyikiatreja vaan piisaa...
    Ihmismieli on kumma ja voi torjua kaiken kahistuttavan vaikkei tahtoisikaan.
    Yleensä riidassa on vähintään 2 puolta eli syytä sysissä ja sepissä.

    Ai että Paula saa ihan syyttää itseään? Voi hyvä luoja, saahan sitä riidellä mutta raivohulluna puukottaminen on hieman eri asia.

    Äänestä

  • joo...... kirjoitti:

    Ai että Paula saa ihan syyttää itseään? Voi hyvä luoja, saahan sitä riidellä mutta raivohulluna puukottaminen on hieman eri asia.

    "mutu" juttuja. Voi kun elämä olisikin noin musta valkoista...olisi todella helppoa!!! Ei tarvittaisi niuvaa, eikä vankiloita. Elämä kuin linnunmaitoa!!!

    Äänestä

  • joo...... kirjoitti:

    Ai että Paula saa ihan syyttää itseään? Voi hyvä luoja, saahan sitä riidellä mutta raivohulluna puukottaminen on hieman eri asia.

    Kun lukee noita kommetteja, ei ihme että suomessa niin paljon tapahtuu kaikkea tällaista. Kuinkahan nämä ukkelit ,jotka tietää kaiken...suhtautuisi omassa elämässä vastaan tulevaan kriisiin??? Varmastikkin nirri pois...sehän on ratkaisu kaikkeen!!! hiukan jäitä hattuun!!!

    Äänestä

  • pinokkitar kirjoitti:

    "mutu" juttuja. Voi kun elämä olisikin noin musta valkoista...olisi todella helppoa!!! Ei tarvittaisi niuvaa, eikä vankiloita. Elämä kuin linnunmaitoa!!!

    No ihmettä piisaa. Puhuttiin juuri naisten kanssa, että melkein 70 kertaa kun puukollakin lyö niin siinä jo pitäisi järkikin välähdellä välillä. Todella sairasta. Ei siinä ole ihminen tullut tuntoihinsa ja vielä pieni tytär sivussa itkemässä. Tosi paljon katkeruutta täytyy olla ihmismielessä >>> vai menettämisen pelko? Jos et pysy tässä, et mene muuallekaan. Todella surullista. Muuten: varmaan muisti on ollut koko ajan. Kuten joku sanoi, neuvottu on. MUTTA ! Suurin rangaistus tälle miehelle varmaan on, että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Rangaistus on loppuelämän pituinen, olipa se vankeudessa minkä pituinen, tai millä nimikkeellä tahansa. "Entisessä elämässä" minulla oli myös mies, joka menetti järkensä samaan tyyliin >> tyytyi kyllä hdelmäveitsellä tökkkimään ja tukasta repimään yms. ( olen jo traumasta näköjään selvinnyt, siitä on n. 18 v.), henki ei ihan mennyt. Tämä tapaus olisi voinut sattua silloin minulle, mutta Luoja varjeli.

    Äänestä

  • tapaus Susan K... jotkut meistä idiooteista äityi arvioimaan SK:ta henkilökohtaisuuksilla...nyt poliisi selvittelee kuka/ketkä...ja raastuvassa tavataan....
    Miettikää vähän mitä kirjoitatte...
    S....an sika ei kyllä kuulu ollenkaan hyviin tapoihin......
    Toivottavasti saadaan ennakkotapaus nettikirjoitteluun ja kirjoittajat riittävän kovan korvausvastuun eteen.....
    Mietipä sitä

    Äänestä

  • joo...... kirjoitti:

    Ai että Paula saa ihan syyttää itseään? Voi hyvä luoja, saahan sitä riidellä mutta raivohulluna puukottaminen on hieman eri asia.

    Ei tuossa Paulasta tehty syyllistä. Usein naisten käyttämä henkinen väkivalta on julmempaa kuin miesten fyysinen. Naisilla on ylensä tukena muiden naisten henkinen verkosto, mies on yksin. Jos miehelle ainoa tärkeä asia maailmassa on kulissi, jossa hän elää ja nainen, joka tietää tämän ja käyttää sitä vallankäytön välineenä uhkaamalla romuttaa sen. Silloin on miehellä vaihtoehdot vähissä.

    Äänestä

  • piukuli kirjoitti:

    psyikiatreja vaan piisaa...
    Ihmismieli on kumma ja voi torjua kaiken kahistuttavan vaikkei tahtoisikaan.
    Yleensä riidassa on vähintään 2 puolta eli syytä sysissä ja sepissä.

    puhelimeenhan oli jäänyt keskustelunpätkä, jossa tämä "sankari" kehoitti Paulaa soittamaan poliisit. Olis perkele itse soittanut, kun tiesi mielentilansa, niin olisi jäänyt tuokin murhatyö tekemättä. Kahden ihmisen elämä, jossa on ollut mukana rakkautta ja luottamusta, ei koskaan kuole niin, että odottaisi toisen tekevän itselleen jotain noin pahaa. Jos Paula olisi tiennyt seuraukset, olisi hän taatusti soittanut poliisit. Kyllä tässä kohtaa syy on täysin tekijän niskoilla, joten kova tuomio vaan murhasta.

    Äänestä

  • Nippa Nappa kirjoitti:

    Ei tuossa Paulasta tehty syyllistä. Usein naisten käyttämä henkinen väkivalta on julmempaa kuin miesten fyysinen. Naisilla on ylensä tukena muiden naisten henkinen verkosto, mies on yksin. Jos miehelle ainoa tärkeä asia maailmassa on kulissi, jossa hän elää ja nainen, joka tietää tämän ja käyttää sitä vallankäytön välineenä uhkaamalla romuttaa sen. Silloin on miehellä vaihtoehdot vähissä.

    Juuri näin on. nainen osaa käyttä sitä "sanansäilää" todella tehokkaasti, kumma kyllä olen tätä mieltä ,vaikka olen nainen!!
    Jos päivästä toiseen esitetään vaatimuksia ,uhkauksia..sanallisia, se kuluttaa ronskimmankin miehen loppuun ennen pitkää!!
    Mutta se ei kuitenkaan oikeuta väkivaltaan. Mutta kun se "sulake" palaa, ei ihminen ole enää oma itsensä. Ei hän pysty enää tekojaan kontroliomaan ,eikä puukoniskuja laskemaan. on vain silmitön viha!!!

    Äänestä

  • pinokkiotar kirjoitti:

    tappajaa? Tappo on tappo ja sillä selvä.

    Äänestä

  • ...mieleen... kirjoitti:

    Jännä yhtäläisyys: muuan Gustafssonkaan ei muista erään 1960-luvun kesäyön tapahtumista espoolaisen Bodom-järven rannalla yhtään mitään...

    Sama tuli mulla mieleen.Kun vaan pitää pokkansa niin syytettä ei saa, ainakaan murhasta...
    Taitaa se Bodom-hommakin olla muistin varassa?

    Äänestä

  • pinokkiotar kirjoitti:

    Juuri näin on. nainen osaa käyttä sitä "sanansäilää" todella tehokkaasti, kumma kyllä olen tätä mieltä ,vaikka olen nainen!!
    Jos päivästä toiseen esitetään vaatimuksia ,uhkauksia..sanallisia, se kuluttaa ronskimmankin miehen loppuun ennen pitkää!!
    Mutta se ei kuitenkaan oikeuta väkivaltaan. Mutta kun se "sulake" palaa, ei ihminen ole enää oma itsensä. Ei hän pysty enää tekojaan kontroliomaan ,eikä puukoniskuja laskemaan. on vain silmitön viha!!!

    tietääkseni Paula pelkäsi miestään ja yritti
    pitää tilannetta tasapainossa.
    Törkeää väittää Paulaa sanasäiläilijäksi.
    Pinokkiotar olet jotenkin vajaa.

    Äänestä

  • mieleen kirjoitti:

    tapaus Susan K... jotkut meistä idiooteista äityi arvioimaan SK:ta henkilökohtaisuuksilla...nyt poliisi selvittelee kuka/ketkä...ja raastuvassa tavataan....
    Miettikää vähän mitä kirjoitatte...
    S....an sika ei kyllä kuulu ollenkaan hyviin tapoihin......
    Toivottavasti saadaan ennakkotapaus nettikirjoitteluun ja kirjoittajat riittävän kovan korvausvastuun eteen.....
    Mietipä sitä

    Älä viitsi lässyttää höpöjä. Tämä ei ole millään tavalla verrattavissa SK:n tapaukseen. Tasan tarkkaan voin mielipiteeni tästä henkilöstä ilmaista, kun juuri tuota mieltä olen. Sitä ei ole kriminalisoitu. SK:n tapauksessa on jo paljon muutakin mukana, kuin mielipiteen ilmaisuja.

    Äänestä

  • pinokkiotar kirjoitti:

    Juuri näin on. nainen osaa käyttä sitä "sanansäilää" todella tehokkaasti, kumma kyllä olen tätä mieltä ,vaikka olen nainen!!
    Jos päivästä toiseen esitetään vaatimuksia ,uhkauksia..sanallisia, se kuluttaa ronskimmankin miehen loppuun ennen pitkää!!
    Mutta se ei kuitenkaan oikeuta väkivaltaan. Mutta kun se "sulake" palaa, ei ihminen ole enää oma itsensä. Ei hän pysty enää tekojaan kontroliomaan ,eikä puukoniskuja laskemaan. on vain silmitön viha!!!

    ....lukea, kuinka puolustellaan tappajaa. Vaikka toinen ihminen kuinka "säksättäisi", ei toisen ruumiillista koskemattomuutta saa rikkoa. Kyllä ne miehetkin osavat käyttää henkistä väkivaltaa. Onko naisella silloin oikeus puukottaa "mäkättävä" mies?? Jos toisen ihmisen sanat loukkaavat, on hyvin monia keinoja puolustautua. Voi mm. lähteä tilanteesta pois ja yrittää keskustella myöhemmin, voi keskustella perheen yhteisten ystävien kanssa ja pyytää heidän apuaan ongelman ratkaisemiseksi jne. Kuinka muka mies on jotenkin heikommalla kriisitilanteessa?? Miehilläkö ei ole ystäviä, joille asioista puhua?? Ja höpö höpö. Samanlaisia ihmisiä miehet ovat, kuin naisetkin. Sama laki se on naisillekin, jotka surmaavat miehensä vuosikausia jatkuneen perheväkivallan lopettamiseksi. Mikään ei oikeuta väkivaltaan. EI MIKÄÄN!!! Minä en ainakaan ole hipaissutkaan exääni pahoissa aikeissa, vaikka olisi ehkä ollut aihetta. Kurkusta kuristamiset, haulikolla ja nyrkeillä uhkailut, hiuksista repimiset ja puistelut jne olivat yli 20 vuotta osa elämääni. Enkä allekirjoita sitä, että nainen syyllistyy sanansäilään. Itse en todellakaan ole mikään nalkuttaja, vaan sovitteleva ja keskustelukykyinen. Miesten täytyisi hakea apua ongelmiinsa, eikä syyllistää aina muita. Jokaisella on vastuu omasta elämästä ja tekemisistään. Väkivaltaan turvautuvat miehet syyttävät aina muita epäonnistumisistaan, vaikeuksistaan jne. He eivät ole oppineet ottamaan vastuuta itsestään eivätkä perheestään. Näin ainakin meillä. Ja useassa perheväkivaltaperheessä. Sen verran olen asioihin joutunut perehtymään. Hyvin moneen perheväkivaltatilanteeseen olen nenäni tunkenut ja rikosilmoituksia tehnyt. Toivon kaikille ihmisille, niin miehille kuin naisille, rauhallista ja rakkauden täyttämää vappua!!!

    Äänestä

  • Paula toimi näin kirjoitti:

    tietääkseni Paula pelkäsi miestään ja yritti
    pitää tilannetta tasapainossa.
    Törkeää väittää Paulaa sanasäiläilijäksi.
    Pinokkiotar olet jotenkin vajaa.

    Meistä olisi vajaa...joku hiukan enemmän ja joku hiukan vähemmän :)) jokaiselle meistä joku diagnosi voitaisiin kirjoittaa!!! Ei taida yhtään niin täydellistä ihmistä olla :))Mutta toivottavasti Sinulla täydellistä fakta tietoa kyseisen perheen elämästä!!! joten enpä mene faktatietoa vastaan väittämään:)) Kevättä kaikille... älkääkä naiset nalkuttako!!

    Äänestä

  • Murhako pienempi paha? kirjoitti:

    nyt on pahempi: Olla murhaaja vai olla mielenterveyspotilas esim. sairastaa vakavaa masennusta. Tietääkseni hyvin älykkäät ihmiset sairastuvat helposti depressioon ja kaksisuuntainen mielialahäiriö on erittäin taiteellisten ihmisten sairaus ja lisäksi erittäin älykkäitten.

    ajatelkaa että masennuksen alku johtuu B 12 ja foolihapon puutos tilasta... ja Suomessa niitä taitaa olla paljon... ovat niin sairasta...

    Äänestä

  • Nippa Nappa kirjoitti:

    Ei tuossa Paulasta tehty syyllistä. Usein naisten käyttämä henkinen väkivalta on julmempaa kuin miesten fyysinen. Naisilla on ylensä tukena muiden naisten henkinen verkosto, mies on yksin. Jos miehelle ainoa tärkeä asia maailmassa on kulissi, jossa hän elää ja nainen, joka tietää tämän ja käyttää sitä vallankäytön välineenä uhkaamalla romuttaa sen. Silloin on miehellä vaihtoehdot vähissä.

    Miehet eivät osaa niin puhua tunteistaa... Seksistä kyllä osaavat puhua vaikka missä..Eivätkä osaa rakastaa itseään..

    Äänestä

  • mikko n. kirjoitti:

    Asiaan vaikuttanee jonkin verran elinkautistuomioiden 12 vuoden sääntö, jonka mukaan 12 vuotta istuttuaan voi elinkautisvanki anoa vapautumista Helsingin hovioikeudelta.

    Tällainen taannee, ettei "elinkautisvanki" oikeasti joudu Suomessa loppuikäänsä vankilassa istumaan, mutta sen sijaan, jos joku joutuu kriminaalipotilaaksi mielisairaalaan, niin sieltä ei välttämättä pääsekään niin helposti pois.

    kriminaalipotilaat niuvassa "lusivat" keskimäärin 8v7kk. ELi lyhyempi se aika on kuin elinkautinen.

    http://www.niuva.fi/

    Lainaus: "Niuvanniemen sairaalassa oli kriminaalipotilaita vuoden 2006 lopussa 163 (55 % sairaalan potilaista). Joulukuun 2006 lopussa sairaalassa olleiden kriminaalipotilaiden keskimääräinen hoitoaika oli 8 v 7 kk."

    Äänestä

  • Juupatijuu kirjoitti:

    puhelimeenhan oli jäänyt keskustelunpätkä, jossa tämä "sankari" kehoitti Paulaa soittamaan poliisit. Olis perkele itse soittanut, kun tiesi mielentilansa, niin olisi jäänyt tuokin murhatyö tekemättä. Kahden ihmisen elämä, jossa on ollut mukana rakkautta ja luottamusta, ei koskaan kuole niin, että odottaisi toisen tekevän itselleen jotain noin pahaa. Jos Paula olisi tiennyt seuraukset, olisi hän taatusti soittanut poliisit. Kyllä tässä kohtaa syy on täysin tekijän niskoilla, joten kova tuomio vaan murhasta.

    teko on oikeasti pikaistuksissa tehty tappo? Siltä mielestäni ainakin vaikuttaa. Murha edellyttää suunnitrlmallisuutta etukäteen. Mielestäni tässä on kyseessä riidan päätteksi tehty tappo.

    Pitäisikö tuomita vain siksi murhasta että uhri on a) Nainen
    b) Poliitikko

    Äänestä

  • Murhako pienempi paha? kirjoitti:

    nyt on pahempi: Olla murhaaja vai olla mielenterveyspotilas esim. sairastaa vakavaa masennusta. Tietääkseni hyvin älykkäät ihmiset sairastuvat helposti depressioon ja kaksisuuntainen mielialahäiriö on erittäin taiteellisten ihmisten sairaus ja lisäksi erittäin älykkäitten.

    No mitenkä tää nyt liittyy mitenkään tähän. Ei kaikki masennuspotilaat tee murhia eikä kaikki murhaajat ole masentuneita.
    Käypä katsomassa vähän psykiatrian diagnoosiluetteloa, niin löytyy sieltä muutama muukin diagnoosi kuin nuo mainitsemasi. Ja varmasti myös JB:lle oma.

    Äänestä

  • Nippa Nappa kirjoitti:

    Ei tuossa Paulasta tehty syyllistä. Usein naisten käyttämä henkinen väkivalta on julmempaa kuin miesten fyysinen. Naisilla on ylensä tukena muiden naisten henkinen verkosto, mies on yksin. Jos miehelle ainoa tärkeä asia maailmassa on kulissi, jossa hän elää ja nainen, joka tietää tämän ja käyttää sitä vallankäytön välineenä uhkaamalla romuttaa sen. Silloin on miehellä vaihtoehdot vähissä.

    No huh-huh...ei tiedä mitä näin järettömään "vaihtoehdon" esille tuomiseen vastaisi. Käytät juuri niitä argumenttejä joita kaikki väkivaltaiset miehet käyttävät. Tämänkin miehen elämä oli täynnä myös toisenlaisia vaihtoehtoja; yksi niistä olisi ollut rakkaus vaimoa ja pientä puolustuskyvytöntä tytärtä kohtaan. Hän päätti ottaa toisenlaisen vaihtoehdon, vihan, väkivallan ja tuhon. Lopetti vaimonsa elämän, aiheutti elinikäiset traumat pienelle tyttärelleen ja - onneksi - tuhosi myös oman elämänsä.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    No ihmettä piisaa. Puhuttiin juuri naisten kanssa, että melkein 70 kertaa kun puukollakin lyö niin siinä jo pitäisi järkikin välähdellä välillä. Todella sairasta. Ei siinä ole ihminen tullut tuntoihinsa ja vielä pieni tytär sivussa itkemässä. Tosi paljon katkeruutta täytyy olla ihmismielessä >>> vai menettämisen pelko? Jos et pysy tässä, et mene muuallekaan. Todella surullista. Muuten: varmaan muisti on ollut koko ajan. Kuten joku sanoi, neuvottu on. MUTTA ! Suurin rangaistus tälle miehelle varmaan on, että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Rangaistus on loppuelämän pituinen, olipa se vankeudessa minkä pituinen, tai millä nimikkeellä tahansa. "Entisessä elämässä" minulla oli myös mies, joka menetti järkensä samaan tyyliin >> tyytyi kyllä hdelmäveitsellä tökkkimään ja tukasta repimään yms. ( olen jo traumasta näköjään selvinnyt, siitä on n. 18 v.), henki ei ihan mennyt. Tämä tapaus olisi voinut sattua silloin minulle, mutta Luoja varjeli.

    avioeroon on jokaisella, eroaminen vaatii joskus enemmän rohkeutta kuin kukaan ulkopuolinen arvaakaan.

    Minusta liian moni joutuu elämään henkisen väkivallan alla kulissit säilyttäen, jotta lapsella/lapsilla olisi joku turva.

    Parisuhteet ovat erilaisia ja jos ei ole kokenut mitä on pelätä avioeron ottamista miehestä, joka mielestään on kaikkien unelma ja ehdottamasti tavoiteltava avioliittokohde ei tajua mitä se on oikeasti.

    Paula ei ollut kenenkään omaisuutta, jonka saa tappaa, jos hän ei jaksa enää pitää kulisseja yllä. Niin monta iskua iskenyt tietää tappavansa. Yhdestä puukoniskusta oikeaan kohtaan ainakin hoitoalan ihmiset olettavat henkilön selviävän hengissä, toisin sanoen voi iskeä puukolla sellaiseen kohtaan ettei toinen yleensä kuole.

    (Ensiavussa ne panee teipin pitämään puukkoa paikallaan, kuvataan ja sitten puukko poistetaan eli kaikkien tekemänä puukon iskun ei ole tarkoitus tappaa välttämättä, mutta ohjelmoija ei voi osata niin iskeä ja 70 iskua on selvä tappamistarkoitus = teurastus)

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    teko on oikeasti pikaistuksissa tehty tappo? Siltä mielestäni ainakin vaikuttaa. Murha edellyttää suunnitrlmallisuutta etukäteen. Mielestäni tässä on kyseessä riidan päätteksi tehty tappo.

    Pitäisikö tuomita vain siksi murhasta että uhri on a) Nainen
    b) Poliitikko

    ITSE satuili iltapäivälehdessä, että ei kannata uskoa kaikkea mitä näkee, eli onnellinen nuorikko pienen lapsen kanssa kylillä kävelyllä, harkittu teko.

    Äänestä

  • old_profile_30625 kirjoitti:

    avioeroon on jokaisella, eroaminen vaatii joskus enemmän rohkeutta kuin kukaan ulkopuolinen arvaakaan.

    Minusta liian moni joutuu elämään henkisen väkivallan alla kulissit säilyttäen, jotta lapsella/lapsilla olisi joku turva.

    Parisuhteet ovat erilaisia ja jos ei ole kokenut mitä on pelätä avioeron ottamista miehestä, joka mielestään on kaikkien unelma ja ehdottamasti tavoiteltava avioliittokohde ei tajua mitä se on oikeasti.

    Paula ei ollut kenenkään omaisuutta, jonka saa tappaa, jos hän ei jaksa enää pitää kulisseja yllä. Niin monta iskua iskenyt tietää tappavansa. Yhdestä puukoniskusta oikeaan kohtaan ainakin hoitoalan ihmiset olettavat henkilön selviävän hengissä, toisin sanoen voi iskeä puukolla sellaiseen kohtaan ettei toinen yleensä kuole.

    (Ensiavussa ne panee teipin pitämään puukkoa paikallaan, kuvataan ja sitten puukko poistetaan eli kaikkien tekemänä puukon iskun ei ole tarkoitus tappaa välttämättä, mutta ohjelmoija ei voi osata niin iskeä ja 70 iskua on selvä tappamistarkoitus = teurastus)

    "Minusta liian moni joutuu elämään henkisen väkivallan alla kulissit säilyttäen, jotta lapsella/lapsilla olisi joku turva."

    Eli siis perhe jossa on henkistä väkivaltaa = lasten turva??

    Äänestä

  • mikko n. kirjoitti:

    Asiaan vaikuttanee jonkin verran elinkautistuomioiden 12 vuoden sääntö, jonka mukaan 12 vuotta istuttuaan voi elinkautisvanki anoa vapautumista Helsingin hovioikeudelta.

    Tällainen taannee, ettei "elinkautisvanki" oikeasti joudu Suomessa loppuikäänsä vankilassa istumaan, mutta sen sijaan, jos joku joutuu kriminaalipotilaaksi mielisairaalaan, niin sieltä ei välttämättä pääsekään niin helposti pois.

    hoviin lähetetä vaan pressu päättää asian

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    "Minusta liian moni joutuu elämään henkisen väkivallan alla kulissit säilyttäen, jotta lapsella/lapsilla olisi joku turva."

    Eli siis perhe jossa on henkistä väkivaltaa = lasten turva??

    aina tapaamisoikeudet, jolloin lapsi joutuu yksin ilman äidin tuomaa turvaa kokemaan kaikenlaista. Vasta kun hän on 12 lapsi voi kieltäytyä menemästä ilman että äitiä voidaan vaatia uhkasakon nojalla tuomaan lapsi.

    Äänestä

  • pikeen kirjoitti:

    ajatelkaa että masennuksen alku johtuu B 12 ja foolihapon puutos tilasta... ja Suomessa niitä taitaa olla paljon... ovat niin sairasta...

    Vai että B12 vitamiinin ja foolihapon puute aiheuttaisivat masennusta?
    Eihän sitä voi olla, koska jatkuvasti kerrotaan kuinka suomalaisesta ruosta saa kaikki vitamiinit.
    Puheet vitamiinien puuttesta on vain niiden huuhaa hörhöjen hapatusta!

    Äänestä

  • mikko n. kirjoitti:

    Asiaan vaikuttanee jonkin verran elinkautistuomioiden 12 vuoden sääntö, jonka mukaan 12 vuotta istuttuaan voi elinkautisvanki anoa vapautumista Helsingin hovioikeudelta.

    Tällainen taannee, ettei "elinkautisvanki" oikeasti joudu Suomessa loppuikäänsä vankilassa istumaan, mutta sen sijaan, jos joku joutuu kriminaalipotilaaksi mielisairaalaan, niin sieltä ei välttämättä pääsekään niin helposti pois.

    nimenomaan syyntakeettomuuteen! Heille olisi passannut muutaman vuoden Niuvanniemi-passitus.

    Äänestä

  • pinokkiotar kirjoitti:

    Meistä olisi vajaa...joku hiukan enemmän ja joku hiukan vähemmän :)) jokaiselle meistä joku diagnosi voitaisiin kirjoittaa!!! Ei taida yhtään niin täydellistä ihmistä olla :))Mutta toivottavasti Sinulla täydellistä fakta tietoa kyseisen perheen elämästä!!! joten enpä mene faktatietoa vastaan väittämään:)) Kevättä kaikille... älkääkä naiset nalkuttako!!

    murhatuiksi? Missähän maailmassa jotkut elääkään?

    Äänestä

  • VAIHTOEHTO!? kirjoitti:

    No huh-huh...ei tiedä mitä näin järettömään "vaihtoehdon" esille tuomiseen vastaisi. Käytät juuri niitä argumenttejä joita kaikki väkivaltaiset miehet käyttävät. Tämänkin miehen elämä oli täynnä myös toisenlaisia vaihtoehtoja; yksi niistä olisi ollut rakkaus vaimoa ja pientä puolustuskyvytöntä tytärtä kohtaan. Hän päätti ottaa toisenlaisen vaihtoehdon, vihan, väkivallan ja tuhon. Lopetti vaimonsa elämän, aiheutti elinikäiset traumat pienelle tyttärelleen ja - onneksi - tuhosi myös oman elämänsä.

    ollut menossa manan majoille. Mutta kuten niin monella muullakin murhaajalla (pääasiassa miehellä) sisu meni kaulaan tai paremminkin ei ollut tarkoitustakaan päättää omaa elämäänsä. Pelkuri raukka. Vielä kehuskelee, että tytär selvisi "rytäkästä" vähällä. Tunteeton paskiainen koko JB.

    Äänestä

... haluaa vain pitää uuden shown oikeudessa. Elinkautinen vain ja sillä siisti

Äänestä
  • Eihän toisen tappaminen ole niiiin kauheaa. Tekijä vapaaksi, ja pieni sakko vainajalle, eikös.
    Itse arvostan enemmän kuitenkin Aatun tyyliä. Uuniin tuommoset.
    Niin kauan kun ihmisen historiaa on kirjoitettu, on tappajat ja tappokäskyjä antaneet saaneet useimmiten palkkansa. Ei ruveta yhtä paapomaan. Kieroileekin vielä.

    Äänestä

  • jollaisen ei olisi koskaan tarvinnut tapahtua, ei sitten koskaan kenellekään.

    Äänestä

  • ikävä tapaus kirjoitti:

    jollaisen ei olisi koskaan tarvinnut tapahtua, ei sitten koskaan kenellekään.

    korjaan hiukan tekstiäsi:

    Ikävä TEKO jota ei koskaan olisi Jarmon pitänyt tehdä Paulalle. Tällaiset "tapaukset" eivät ole mitään luonnonilmiöitä jotka vain tapahtuvat.

    Näissä on aina tekijä - siis vastuussa oleva - ja teon kohde.

    Äänestä

  • Oswiecim kirjoitti:

    Eihän toisen tappaminen ole niiiin kauheaa. Tekijä vapaaksi, ja pieni sakko vainajalle, eikös.
    Itse arvostan enemmän kuitenkin Aatun tyyliä. Uuniin tuommoset.
    Niin kauan kun ihmisen historiaa on kirjoitettu, on tappajat ja tappokäskyjä antaneet saaneet useimmiten palkkansa. Ei ruveta yhtä paapomaan. Kieroileekin vielä.

    olla?vaan eikös Raamatussakin,muissa Pyhissä kirjoissa olekin tekstiä:"ÄLÄ TAPA".Maailmassa tapetaan-raiskataan-tuhotaan Luontoa/ihmisiä massoitaan,todella suuressa mittakaavassa tälläkin hetkellä.Kaikki tajuavat,että se on väärin,vaan siitä huolimatta hallitukset kaikialla antavat sen tapahtua silmiemme edessä.On sanottu:" teloittajatkin tapaavat enemmin tai myöhemmin omat teloittajansa".Ihmisen on ehkä helpompi lopulta antaa anteeksi,mutta tuskin kaikki unohtavat kärsimänsä vääryydet.RAUHA kuitenkin kaikille väkivaltaisuuksissa henkensä menettäneile niin Suomessa kuin muuallakin.

    Äänestä

Jarmo on ollut ihan tavallinen aviomies.Jokin pimahti vain.Tuli mieleen, että tunnen muutamia HULLUJA aviomiehiä, jotka hakkaa silloin tällöin vaimojaan. Naiset vaan roikkuvat niissä.
Uskon, ett'ä tää asia viel selvii.Oisko Paula härnännyt sitä, että ottaa lapsen kun pääsee euskuntaan ja siitä tullut kova riita.Tälläistakin sit sattuu, jos nainen piti miestä siinä varalla jos ei satu pääsee eduskuntaan.
On monenlaisia miehiä.En usko, että tää mies suunnitteli tai uhkaili hänen tappoaa.

TULI VAAN MIELEEN, ETTÄ MIELENHÄIRIÖSSÄ SE VOIT OLLA JUURI SINÄ, JOKA HUOMENA TEKEE HIRMUTÖITÄ.

Säälittää molempien läheiset.Voimia heille.
Ja ei taas mene kauaa kun joku jossain tappaa jonkun.. ELÄMÄ ON:

Äänestä
  • vois teljetä johonki kaappiin ja hukata avaimet.

    Äänestä

  • Haha no sinä se nyt ehkä voisitkin olla se, joka seuraavaksi pistää perheensä päiviltä, en epäile yhtään viestisi perusteella.

    Mutta Jarmon ja Paulan tapauksessa Jarmo oli terrorisoinut vaimoaan ja lastaan alusta asti. Kyse ei ollut mistään hetken mielijohteesta.

    "Uskon, ett'ä tää asia viel selvii."

    Tää asia on jo selvinnyt, etkö sinä sitä ole vielä huomannut? Kusipää aviomies päätti tappaa vaimonsa pitkän väkivaltaisen yhteis"elon" jälkeen puukottaen vaimoaan 69 puukoniskulla, pienen lapsen katsoessa vieressä sekä mahdollisesti antaen osansa myös lapselle väkivallasta. Jäikö jotain epäselvää?

    VOI SITÄ MIESPARKAA!!

    Äänestä

  • Tämmöistä se elämä järkyttävimmillään on.Miksei tämmöisiin voida puuttua aiemmin,ennenkuin jotain näin kauheaa pääsee tapahtumaan.Oli tällä perheen isälläkin omat pelkonsa ja paha olla.Ei voi tässä kaikkea sanoa ääneen,mitä ajattelee..Toivon vain voimia molemmille suvuille ja isälle,joka varmasti katuu tekoaan...

    Äänestä

  • Pahalta tuntuu... kirjoitti:

    Tämmöistä se elämä järkyttävimmillään on.Miksei tämmöisiin voida puuttua aiemmin,ennenkuin jotain näin kauheaa pääsee tapahtumaan.Oli tällä perheen isälläkin omat pelkonsa ja paha olla.Ei voi tässä kaikkea sanoa ääneen,mitä ajattelee..Toivon vain voimia molemmille suvuille ja isälle,joka varmasti katuu tekoaan...

    niin ,kuka meistä tietää totuuden ja vain totuuden?? Mitä kaikkea seinien sisäpuolella on tapahtunut!!! mistä kukaan meistä ei tiedä mitään. Samoin, paljon tekisi mieli sanoa, mutta se voisi satuttaa läheisiä.
    Luulen että isällä rangaistusta riitämiin , ilman että tuntemattomat ihmiset "mutu" tuntumalla räävivät asiaa.
    Väkivalta aina tuomittavaa. Mutta valitettavasti ihmismieli ei kestä liian isoa taakkaa, vaan se murtuu!!

    Äänestä

  • romanit ei osaa kirjottaa käykää mtv3 chat sivulla 895

    Äänestä

  • kirjottamaan kirjoitti:

    romanit ei osaa kirjottaa käykää mtv3 chat sivulla 895

    mitään hoitoo tarvii ,paitti mitä linnas saa....

    Äänestä

  • pinokkiotar kirjoitti:

    niin ,kuka meistä tietää totuuden ja vain totuuden?? Mitä kaikkea seinien sisäpuolella on tapahtunut!!! mistä kukaan meistä ei tiedä mitään. Samoin, paljon tekisi mieli sanoa, mutta se voisi satuttaa läheisiä.
    Luulen että isällä rangaistusta riitämiin , ilman että tuntemattomat ihmiset "mutu" tuntumalla räävivät asiaa.
    Väkivalta aina tuomittavaa. Mutta valitettavasti ihmismieli ei kestä liian isoa taakkaa, vaan se murtuu!!

    nyt tietää tarkan kuvauksen miksi ja miten..?
    Eikös se oikeudenkäynti ole lähi-aikoina ja siellä Jarmo B puhuu sitten totuuden...
    Toivottavasti perästä kuuluu...

    Äänestä

  • pinokkiotar kirjoitti:

    niin ,kuka meistä tietää totuuden ja vain totuuden?? Mitä kaikkea seinien sisäpuolella on tapahtunut!!! mistä kukaan meistä ei tiedä mitään. Samoin, paljon tekisi mieli sanoa, mutta se voisi satuttaa läheisiä.
    Luulen että isällä rangaistusta riitämiin , ilman että tuntemattomat ihmiset "mutu" tuntumalla räävivät asiaa.
    Väkivalta aina tuomittavaa. Mutta valitettavasti ihmismieli ei kestä liian isoa taakkaa, vaan se murtuu!!

    On olemassa asioita joita ei SAA suvaita eikä ymmärtää. Pahuus on pahuutta, ei se lepertelyllä ja sössöttämisellä muuksi muutu.

    Olet Pinokkiotar täynnä itseesi kohdistuvaa hellyyttä ajatellessasi omaa laajasydämisyyttäsi ja sitä miten SINÄ kyllä tajuat etteivät asiat ole mustavalkoisia. ( Mistä muuten luit sen lauseen? Valituista Paloista? )

    Kyllä jotkut asiat ovat nimenomaan mustavalkoisia. Esim. se että tappaa vaimonsa yli 60 puukoniskulla on mustaakin mustempaa, siinä ei muita värejä löydy.

    Noinkohan suvaitset ja säälit keskistysleirin kiduttajiakin?

    Kun sitä murhaajaukkoa niin säälit, niin kirjoita sille ja kosi. Kyllä se suostuu kun oikein hehkutat miten sitä ymmärrät ja rakastat. Saat sitten kokea millaista on olla naimisissa IHAN TAVALLISEN AVIOMIEHEN KANSSA. Onpa sitten mukavaa olla sen kanssa naimisissa kun se tuppaa hakkaamaan ja kiusaamaan ja lopuksi tappaa. Oletkohan silloinkin vielä tuollainen YMMÄRTÄVÄINEN JA JALO kun se hakkaa sinua, ja vieläkö silloin olet silkkaa hellyyttä ja suvaitsevaisuutta kun vetelet viimeisiäsi puukoniskujen jälkeen?

    Tuollainen "suvaitsevaisuus", joka suvaitsee toiseen ihmiseen kohdistuvan väkivallan, ei ole minkään arvoista. " Aion olla ymmärtäväinen ja jalo ja suvaita puukoniskut, eivtähän ne minuun kohdistuneet..."

    Et ole suvaistevainen etkä ymmärtäväinen. Olet julma ( koska hyväksyt pahuuden ) ja valheellinen ( koska hyväksyt sen juuri siksi ettei se kohdistu sinuun ).

    En usko että "suvaitsisit" samanlaista kohtelua omalla kohdallasi.

    Äänestä

  • Pahalta tuntuu... kirjoitti:

    Tämmöistä se elämä järkyttävimmillään on.Miksei tämmöisiin voida puuttua aiemmin,ennenkuin jotain näin kauheaa pääsee tapahtumaan.Oli tällä perheen isälläkin omat pelkonsa ja paha olla.Ei voi tässä kaikkea sanoa ääneen,mitä ajattelee..Toivon vain voimia molemmille suvuille ja isälle,joka varmasti katuu tekoaan...

    Ei mitään sääliä. Miksi täytyy tapaa nainen ja lapsen äiti, olisi ottanut hengen ensin itseltä.
    Mutta kun on väkivaltainen luonne silloin lasketaan , että kuritampa tuota helvetin ä..ää, ja tapan lopputuols onkin sitten useasti, että nainen pääsee hengestä

    Äänestä

  • mummeli3 kirjoitti:

    nainenkin nykyään tarttuu leipäveitseen ja tekee reikiä siippansa nahkaan. Kaikkinainen väkivalta on tuomittavaa, oli syy sitten sysissä, tai sepissä. Se on vaan niin, ettei toista SAA missään nimessä noin vain tappaa.

    Äänestä

  • ei-masokisti kirjoitti:

    On olemassa asioita joita ei SAA suvaita eikä ymmärtää. Pahuus on pahuutta, ei se lepertelyllä ja sössöttämisellä muuksi muutu.

    Olet Pinokkiotar täynnä itseesi kohdistuvaa hellyyttä ajatellessasi omaa laajasydämisyyttäsi ja sitä miten SINÄ kyllä tajuat etteivät asiat ole mustavalkoisia. ( Mistä muuten luit sen lauseen? Valituista Paloista? )

    Kyllä jotkut asiat ovat nimenomaan mustavalkoisia. Esim. se että tappaa vaimonsa yli 60 puukoniskulla on mustaakin mustempaa, siinä ei muita värejä löydy.

    Noinkohan suvaitset ja säälit keskistysleirin kiduttajiakin?

    Kun sitä murhaajaukkoa niin säälit, niin kirjoita sille ja kosi. Kyllä se suostuu kun oikein hehkutat miten sitä ymmärrät ja rakastat. Saat sitten kokea millaista on olla naimisissa IHAN TAVALLISEN AVIOMIEHEN KANSSA. Onpa sitten mukavaa olla sen kanssa naimisissa kun se tuppaa hakkaamaan ja kiusaamaan ja lopuksi tappaa. Oletkohan silloinkin vielä tuollainen YMMÄRTÄVÄINEN JA JALO kun se hakkaa sinua, ja vieläkö silloin olet silkkaa hellyyttä ja suvaitsevaisuutta kun vetelet viimeisiäsi puukoniskujen jälkeen?

    Tuollainen "suvaitsevaisuus", joka suvaitsee toiseen ihmiseen kohdistuvan väkivallan, ei ole minkään arvoista. " Aion olla ymmärtäväinen ja jalo ja suvaita puukoniskut, eivtähän ne minuun kohdistuneet..."

    Et ole suvaistevainen etkä ymmärtäväinen. Olet julma ( koska hyväksyt pahuuden ) ja valheellinen ( koska hyväksyt sen juuri siksi ettei se kohdistu sinuun ).

    En usko että "suvaitsisit" samanlaista kohtelua omalla kohdallasi.

    Mistä sinä tiedät mitä olen elämässäni kokenut??? Uhota ja haukkua helkkarin helppoa,sen kun vaan suoltaa sanoja suustaan. Näillä pahoilla sanoilla satuttaa enemmän kuin puukoniskuilla...ne pahat sanat olleetkin useasti syy näihin mustiin puukoniskuihin!!! Tuhon sinun vuodatukseen en edes viitsi kommentoida, sen verran läpi ja päähän juttua.
    Sen verran voin kertoa että olen ollut väkivallan kohteena, siispä jotain tiedän ilman valittuja palojakin heh!!
    Enkä ole puhunut hyväksymisestä, vaan siitä että ei tuomita mutu tuntumalla, olla helkkarin viisaita, eikä "listitä" ketään täällä keskustelupalstoilla. Me ei tiedetä kaikkea, mitä tämän pariskunnan elämässä on tapahtunut. ja nimenomaan SE EI SILTI ANNA OIKEUTTA VÄKIVALTAAN!!!!

    mutta on noissa puheissasi myös perää.

    Monesti ne väkivallan teot saavat alkunsa puolison pahoista loukkaavista sanoista.
    Ehkä on ollut avointa puolison pilkkaamista, ehkä jopa vieraiden ihmisten kuullen.

    Jos sitä on jatkunut useita vuosia, siitä se pallo voi lähteä pyörimään.

    Surullinen tarina, josta ei välttämättä koskaan
    totuus esille tule.

    Äänestä

  • en hyväksy kirjoitti:

    Se suhteen hoitaminen, ei vaan kunnianhimoinen uralla eteneminen, kulissien pystyssä pitäminen. Elämä ei ole vain sitä!! Liiallinen pyrkyryys tänä päivänä tuhoaa paljon perheitä.
    Mutta edelleen, ei mikään oikeuta väkivaltaan!!

    Äänestä

  • mummeli3 kirjoitti:

    Ei mitään sääliä. Miksi täytyy tapaa nainen ja lapsen äiti, olisi ottanut hengen ensin itseltä.
    Mutta kun on väkivaltainen luonne silloin lasketaan , että kuritampa tuota helvetin ä..ää, ja tapan lopputuols onkin sitten useasti, että nainen pääsee hengestä

    Naisella on se salainen ase...terävä kieli, joka viiltää..ei ihoon vaan sieluun, tekee miehistä hulluja !!!

    Äänestä

  • että oikein vielä härnännyt...voi helvetti sentään, sehän sitten oikeuttaakin kaikkeen kun akka "härnää"..jep jep, normi ihminen aina tuikkaa puukolla kun pikkusen kiusataan..kannattais ehkä pikkusen opetella sitä oman egon ja itsehillinnän hallintaa..

    Äänestä

  • pinokkiotar kirjoitti:

    Mistä sinä tiedät mitä olen elämässäni kokenut??? Uhota ja haukkua helkkarin helppoa,sen kun vaan suoltaa sanoja suustaan. Näillä pahoilla sanoilla satuttaa enemmän kuin puukoniskuilla...ne pahat sanat olleetkin useasti syy näihin mustiin puukoniskuihin!!! Tuhon sinun vuodatukseen en edes viitsi kommentoida, sen verran läpi ja päähän juttua.
    Sen verran voin kertoa että olen ollut väkivallan kohteena, siispä jotain tiedän ilman valittuja palojakin heh!!
    Enkä ole puhunut hyväksymisestä, vaan siitä että ei tuomita mutu tuntumalla, olla helkkarin viisaita, eikä "listitä" ketään täällä keskustelupalstoilla. Me ei tiedetä kaikkea, mitä tämän pariskunnan elämässä on tapahtunut. ja nimenomaan SE EI SILTI ANNA OIKEUTTA VÄKIVALTAAN!!!!

    Varmaan olet Pinokkiotar huomannutkin ettei näillä keskustelupalstoilla aina tule ihan ymmärretyksi. On helpompaa täällä vaan sanoa kantansa yksinkertaisesti, ilman sen kummempia lisäperusteluja. Eli väkivalta on väärin tai oikein, sillä tasolla täällä mennään, vaikka keskustelupalstalla ollaankin.

    Mutta tuohon aikaisempaan ei-masokistin puheenvuoroon voisin kommentoida että kaikkea ei saa eikä kuulu suvaita mutta kaiken nimenomaan voi ymmärtää. Suvaitseminen ja ymmärtäminen on sitten ihan eri asioita. Käy myös paljon helpommaksi jos pyrkii ymmärtämään ihmisten käytöstä. Jälleen, eri asia kuin hyväksyminen tai suvaitseminen. Ihan kaikkeen on syynsä. Jos ymmärtää syyt niin on helpompaa elää täällä, silloin asioita ei tule niin paljoa puun takaa. Ihmisen käyttäytyminen kun on paljon paremmin arvattavissa kun ymmärtää syyt.

    Äänestä

  • suvaitseminen kirjoitti:

    Miksi sinä selittelet??? :)) Ei kai tämä olisi mikään keskustelupalsta ,jos minun mielipiteille aina vaan nyökyteltäisiin, ja oltaisiin samaa mieltä.
    Minun tapa keskustella ei ole huutaminen ,haukkuminen....vaan se asioiden pohtiminen, miksi näin. Sekin varmasti täällä sallittua..vai???
    Mutta nyt lopetan tähän tämän jutun tiimoilta. Voi olla että pohdiskelen jotain muuta, vähemmän traakista asiaa...joskus myöhemmin...jossain muualla!! Ja ärsytän ihmisiä tuumailuillani:)) Hyvää kesän odotusta!!

    Äänestä

  • mummeli3 kirjoitti:

    Ei mitään sääliä. Miksi täytyy tapaa nainen ja lapsen äiti, olisi ottanut hengen ensin itseltä.
    Mutta kun on väkivaltainen luonne silloin lasketaan , että kuritampa tuota helvetin ä..ää, ja tapan lopputuols onkin sitten useasti, että nainen pääsee hengestä

    Mummoseni ei tällaiset äindinpojat uskalla itseään tappaa sehän voisi sattua vielä ennen kuolemaa.

    Äänestä

  • pinokkiotar kirjoitti:

    Miksi sinä selittelet??? :)) Ei kai tämä olisi mikään keskustelupalsta ,jos minun mielipiteille aina vaan nyökyteltäisiin, ja oltaisiin samaa mieltä.
    Minun tapa keskustella ei ole huutaminen ,haukkuminen....vaan se asioiden pohtiminen, miksi näin. Sekin varmasti täällä sallittua..vai???
    Mutta nyt lopetan tähän tämän jutun tiimoilta. Voi olla että pohdiskelen jotain muuta, vähemmän traakista asiaa...joskus myöhemmin...jossain muualla!! Ja ärsytän ihmisiä tuumailuillani:)) Hyvää kesän odotusta!!

    Huomaan kirjoituksistasi, että olet mies. Sinuahan tässä pitää ymmärtää, eikö niin?
    Voi voi, jos mies on alkoholisti ja taipuvainen väkivaltaan, on aivan sama miten nainen käyttäytyy.
    Jos sanoo jotain, vittuilee, jos on hiljaa, on edelleen vittumainen. Tämän lisäksi, heillä on vielä tapana nolata julkisesti nainen.
    Huonolla itsetunnolla varustettu väkivaltainen alkoholisti on sairas, joka tulkitsee väärin naisen käyttäytymisen, hänen mielestään nainen vittuilee, vaikka yrittäisi vain sovitella, tai pitää miehen rauhallisena.

    Tällainen mies haluaa vain keinolla millä hyvänsä alistaa naista ja tietysti tällöin miehelle naisen ura on myös punainen vaate.
    Nykypäivänä ei pitäisi olla ongelmana se, kuka ansaitsee perheessä, eikä se olekaan, mutta huonolla itsetunnolla varustetulle miehelle kyllä. Tässä tilanteessa nainen ei pysty asiaa esittämääm niin, että mies hyväksyisi itsensä.

    On tutkittu ihmisten mieliä ja kaikillahan saattaa tulla mieleen jotain ilkeitäkin asioita, tekisi mieli suutuksissaan jotain tehdä, mutta ero onkin siinä jääkö se ajatuksen asteelle, vai ryhtyykö oikeasti tekoihin. Ja se suuren suuri ero jakaa meidät ihmiset. Rikolliset ylittävät rajan, me muut emme.

    Äänestä

  • pinokkioko? kirjoitti:

    Ei ,en ole mies...vaan nainen :))Harmi tuottaa pettymys!!! Mutta työni puolesta joudun paneutumaan kaikkeen paskaan elämässä...siispä katsantokantaa on suuntaan jos toiseenkin!!
    Mutta tunnut tietävän/olevan perillä kaikista ihmismielen kiemuroista, sehän hyvä!! Selvä analyysi tähän kyseiseen puukotukseen!!! Ei muuta kuin tutkijoiden juttusille, eihän sinun lausunnon jälkeen tarvitse mitään tutukimuksia...ei muuta kuin nirri ukkelilta pois, maksetaan väkivalta väkivallalla.
    Minullekkin tässä pukkaa nousemaan ilkeitä asioita mieleen, vaikka en olekkaan huonolla itsetunnolla varustettu, enkä mies. Mutta yritän kaiken kätkeä sieluni sopukoihin ;))

    Äänestä

  • pinokkioko? kirjoitti:

    Huomaan kirjoituksistasi, että olet mies. Sinuahan tässä pitää ymmärtää, eikö niin?
    Voi voi, jos mies on alkoholisti ja taipuvainen väkivaltaan, on aivan sama miten nainen käyttäytyy.
    Jos sanoo jotain, vittuilee, jos on hiljaa, on edelleen vittumainen. Tämän lisäksi, heillä on vielä tapana nolata julkisesti nainen.
    Huonolla itsetunnolla varustettu väkivaltainen alkoholisti on sairas, joka tulkitsee väärin naisen käyttäytymisen, hänen mielestään nainen vittuilee, vaikka yrittäisi vain sovitella, tai pitää miehen rauhallisena.

    Tällainen mies haluaa vain keinolla millä hyvänsä alistaa naista ja tietysti tällöin miehelle naisen ura on myös punainen vaate.
    Nykypäivänä ei pitäisi olla ongelmana se, kuka ansaitsee perheessä, eikä se olekaan, mutta huonolla itsetunnolla varustetulle miehelle kyllä. Tässä tilanteessa nainen ei pysty asiaa esittämääm niin, että mies hyväksyisi itsensä.

    On tutkittu ihmisten mieliä ja kaikillahan saattaa tulla mieleen jotain ilkeitäkin asioita, tekisi mieli suutuksissaan jotain tehdä, mutta ero onkin siinä jääkö se ajatuksen asteelle, vai ryhtyykö oikeasti tekoihin. Ja se suuren suuri ero jakaa meidät ihmiset. Rikolliset ylittävät rajan, me muut emme.

    Tuo pinokkitar...kirjoitusvirhe....ei sen kummempaa heh!!

    Äänestä

  • Muuttohaukka kirjoitti:

    Mummoseni ei tällaiset äindinpojat uskalla itseään tappaa sehän voisi sattua vielä ennen kuolemaa.

    Niinhän se on , että kotoa sitä saa oppia näissä väkivalta-asioissa, niin kuin kaikessa muussaki.
    Ilmeisesti isä löi äitiä ja äiti alistui ja hyväksyi iskut. Näin on jatkunut sukupolvien ketjussa, ja se on ollut hyväksyttävää.
    Mutta nouskaamme ihmiset vastarintaan ei ihmistä saa lyödä olkoon mies tai nainen. Nyrkit taskuun.

    Niin, olihan tausta jollain toisellakin sellainen, että isä kännipäissään hakkasi ja ajoi perheen pois kotoa.
    No, mitäs sitten tapahtui, meni muisti.
    Pinnan alla on muuta kuin se mitä ulospäin näkyy.

    Äänestä

  • periytyy kirjoitti:

    Niin, olihan tausta jollain toisellakin sellainen, että isä kännipäissään hakkasi ja ajoi perheen pois kotoa.
    No, mitäs sitten tapahtui, meni muisti.
    Pinnan alla on muuta kuin se mitä ulospäin näkyy.

    Näkeehän tuosta tyypistä jo kasvoista, että on vaikea tapaus. Ihmisen kasvot ja ilmeet kertovat paljon. Miten ihminen ilkeää tulla julkisuuteen selittelemään tuommoisen hirveän teon jälkeen. Aivan käsittämätöntä, miten ihminen voi tehdä tuommoista väkivaltaa omille läheisilleen. On sääli, ettei mielenterveysasioissa ole vielä kehitytty tarpeeksi tämmöisten psykopaattien hoitamiseksi. Voi vain kuvitella miten vaikeaa lapsen on suhtautua tapaukseen, mielenterveys on lujilla. Katuva ihminen älyäis edes hävetä, muttei näköjään tämä tyyppi.

    Äänestä

niinkuin Uuno Turhapuro: muisti palailee pätkittäin!

Äänestä

koska uskoo että sitä kautta voi saada tuomion taposta. Kun nyt sai terveen paperit. Nyt ei taida mennä fläppitaulutarinana vaan ruikuttaa valeitaan ja surkeuttaan.
Paska koko äijä.
Elinkautinen tulossa onneksi.

Äänestä
  • suomessa huono juttu, et ensikertalainen tappaja pääsee vapaalle puolet kärsittyään...

    Äänestä

Ja muijat kuolaa tommosten miesten perään kieli pitkänä.Kyllä naurattaa :D :D

Äänestä
  • Tollaselle pitäis laittaa nappi ottaan. Tulis yhteiskunnalle paljon halvemmaksi. No nyt varmaan joku aktivisti aloittaa taas parkumaan kuinka joku voi kirjoittaa tällaista jossa loukataan ihmisen perusoikeuksia, ja paskat sanon minä. Ladon taakse vaan ja pois päiviltä koko turha jätkä

    Äänestä

  • ???

    Äänestä

  • Eivät kaikki naiset. Useimmat eivät kuolaa. Useimmat naiset inhoavat tuollaisia iehiä.

    Mutta totta on että on naisia jotka ovat niin läpipöljiä että ihastuvat tuollaisiin miehiin,.

    Tälläkin palstalla on tämä Pinokkiotar, joka ehkä paraikaa suunnitelee miten hän itse rakkaudellaan parantaisi sen miehen...

    Minua se ei kyllä yhtään naurata vaan järkyttää!

    Äänestä

Voiko puukon pistojen lukumäärä olla sattumaa, ettei kyseessä vain olisi ollut 69 eyes fani???

Äänestä
  • pitkästä aikaa sulta terävä oivallus :)

    Äänestä

  • On taipumusta tasapainottomuuteen (henkiseen) ja tykkää puukoista. Ei ole kyllä vielä tehnyt mitään, mutta pistää ajattelemaan.

    Moniko 69 eyes-fani lopunperin oikein on piilevä kahjo?

    Äänestä

  • bändin fanin kirjoitti:

    On taipumusta tasapainottomuuteen (henkiseen) ja tykkää puukoista. Ei ole kyllä vielä tehnyt mitään, mutta pistää ajattelemaan.

    Moniko 69 eyes-fani lopunperin oikein on piilevä kahjo?

    Jospa hän onkin 69-eyes fani ja halusi toteuttaa tämän veriteon, koska hän ihailee bändiä niin kovasti. Jospa hän laskikin kaikki puukoniskunsa tarkasti, jotta hän tekisi itse bändiin vaikutuksen.

    Äänestä

  • Pekkala kirjoitti:

    Jospa hän onkin 69-eyes fani ja halusi toteuttaa tämän veriteon, koska hän ihailee bändiä niin kovasti. Jospa hän laskikin kaikki puukoniskunsa tarkasti, jotta hän tekisi itse bändiin vaikutuksen.

    laskikin siinä tilanteessa... Yks, kaks, kolme,... kuusysi!

    Äänestä

palailee ja vielä kerralla, eikä ns "pätkittäin"...Karmea totuus tapahtumista kuullaan pikapuoliin...

Äänestä

Muistaa viime metreillä saadakseen pienimmän mahdollisen tuomion.. ei auta enää :)!!!

Äänestä
  • teitä taitaa nämä lööpit aina kiinnostaa.. aina samat perversion sekoittamat epäsikiöt kirjoittamassa.
    jos se tappoi/murhasi niin sitten teki.
    ei asioita enää saada entiselleen.
    antaa niiden oikeudessa spekuloida,ei täällä.
    suomalaiset on jotenkin niin klimaksissa kun tulee joku tappo/murha.
    mut herran tähden antakaa olla.
    sairaita ihmisiä joka puolella.

    Äänestä

  • merci che kirjoitti:

    teitä taitaa nämä lööpit aina kiinnostaa.. aina samat perversion sekoittamat epäsikiöt kirjoittamassa.
    jos se tappoi/murhasi niin sitten teki.
    ei asioita enää saada entiselleen.
    antaa niiden oikeudessa spekuloida,ei täällä.
    suomalaiset on jotenkin niin klimaksissa kun tulee joku tappo/murha.
    mut herran tähden antakaa olla.
    sairaita ihmisiä joka puolella.

    että näistä asioista voi täällä keskustella.
    Jos se susta tuntuu pahalta etsi toinen palsta.

    Äänestä

rakkaus on muuttunut yhteiselämän saatossa vihaksi,mies on halunnut olla perheen pää ja nainen halusi uraohjukseksi politiikkaan,mies tuntee että hänet aiotaan jättää ja yrittää väkivalloin pitää naisen itsellään,joten tappamalla hänet pääsee ongelmastaan!eikä tämä paula ollut suinkaan ainoa nainen suomessa joka on joutunut henkirikoksen uhriksi oman puolison toimesta.tälläisiä "omistajamiehiä" on paljon jotka eivät soisi vaimoilleen yhtään omaa elämää.hellan ja nyrkin välissä pitäisi vain olla.

Äänestä
  • .naiset perustako sitten perheitä.Säilyy
    henki,ja saa mennä minne lystää!

    Äänestä

  • uraohjukset.. kirjoitti:

    .naiset perustako sitten perheitä.Säilyy
    henki,ja saa mennä minne lystää!

    jossa saa sen kuvan että kun menee naimisiin on toisen omaisuutta,ei pitäisi alkaa miehenkään "kuvitella" että sormuksen annettuaan saa tehdä itse mitä lystää ja nainen on kotona odottelemassa ylkää!

    Äänestä

  • lyyli kirjoitti:

    jossa saa sen kuvan että kun menee naimisiin on toisen omaisuutta,ei pitäisi alkaa miehenkään "kuvitella" että sormuksen annettuaan saa tehdä itse mitä lystää ja nainen on kotona odottelemassa ylkää!

    tuppaa olemaan nykyään toisinpäin!

    Äänestä

pistellessään vaimoonsa 69 silmää puukolla. Aivan yhtä tarkkaan muisti mitä oli tehnyt leikkiessään syyntakeetonta ja muistamatonta. Ja nyt hän tietää aivan tarkkaan miten tuomiosta pelataan varmanpäälle vuosia pois.

On hyvä, että suomi kuuluu sivistysvaltioihin joiden merkkinä on se, ettei kuolemanrangaistusta käytetä. Muussa tapauksessa se mitä tämä hyypiö ansaitsisi, olisi jo selvillä.

Äänestä
  • että tuomio tulee taposta ja linnaa 9 vuotta, josta pois puolet ja jo istuttu aika, joten saamme "nauttia" taas pikapuoliin tämän Jarmon suunistustaidoista ja urheilusuorituksista, kunhan ei tällä kertaa kenekään hengen kustannuksella.

    Äänestä

  • ja tarpeetonta. Eikö meillä toimi enää edes mielenterveyshuolto...tuntuu pahalta Paulan, hänen miehen(säkin) ja lapsen puolesta :-(

    Äänestä

  • Juupatijuu kirjoitti:

    että tuomio tulee taposta ja linnaa 9 vuotta, josta pois puolet ja jo istuttu aika, joten saamme "nauttia" taas pikapuoliin tämän Jarmon suunistustaidoista ja urheilusuorituksista, kunhan ei tällä kertaa kenekään hengen kustannuksella.

    Niin mikäli ruumiinavauksessa todetaan, että uhri on kuollut ensimmäiseen veitseniskuun niin tuomio tulee taposta...sen jälkeen aivan sama onko iskenyt vaikka 100 kertaa puukolla jos uhri on jo kuollut...näin se suomen rikoslaissa menee. Tässä syy miksi normaali kaduntallaaja voi pitää käsittämättömänä tuomiota taposta mikäli veitsellä lyöty esim. 69 kertaa.

    Äänestä

Sairas tyyppi!!

Äänestä

ja höpön höpöt, kaveri odotti otollista aikaa kertoa rarinansa, ilmeisesti nyt jutusta maksettiin sopivat rahat! Olisi nyt edes ollut miehellä sen verran selkärankaa, että olisi ajatellut pientä tytärtä, josta vielä kasvaa aikuinen aikanaan ja jättänyt repostelematta lehtien palstalla asian.

Äänestä

Kukaan muuhan ei ollut paikalla kuin kaveri itse (ja Paula joka ei enää hengissä ja lapsi joka tuskin osaa vielä kertoa mtn) eli onko nyt kertomassa totuutta vai omaa virittämäänsä tarinaa? Muistaako oikeasti mitään? Nythän voi lähteä puhtaalta pöydältä ihan keksityn tarinan kanssa kun ei ole vielä kertonut mtn eikä siten voi puhua ristiin. Reunaehtona pelkästään jäljet ja ääninauha. Onko nyt edullisempaa "muistaa" sopiva tapahtumien kulku kuin olla muistamatta mtn?

Äänestä
  • saattaisi tuoda määräämättömän jakson niuvaniemessä, vaikka todettukin syyntakeiseksi!

    Äänestä

  • muistamattomuushan kirjoitti:

    saattaisi tuoda määräämättömän jakson niuvaniemessä, vaikka todettukin syyntakeiseksi!

    - myös vaimonsa - kun ei ottanut ajoissa eroa.

    Äänestä

  • esimerkki kirjoitti:

    - myös vaimonsa - kun ei ottanut ajoissa eroa.

    ¨sillä oli paska vaimo,se ansaitsi tulla tapetuksi.

    Äänestä

  • åflpålf¨åpöå kirjoitti:

    ¨sillä oli paska vaimo,se ansaitsi tulla tapetuksi.

    Mene heti kuselle ja laske ainakin 5 litraa,työnnä sitten ruskeaan reikääsi etusormi
    laita suuhusi sama sormi ja koeta vieläkö hampaat kelluvat jos maistuu paskalle mene pöntölle ja vedä huuhtoutuu yksi paska maanpäältä
    muiden kiusanta pois, teese itsesi ja muiden puolesta kiitos.

    Äänestä

  • ...mutta tuomiota ei voi välttää. Tosin sillä on käytännön merkistystä, tuomitaanko taposta vai murhasta, ja tähän tälläkin kikalla pyrittäneen vaikuttamaan.

    Mutta jokainen voi myös miettiä, mikä vaikutus tällä "mitään en muista - ei ku hetkinen, mä muistan sittenkin" -pelleilyllä on ko. herran tarinoiden yleiselle uskottavuudelle.

    Äänestä

  • old_profile_28627 kirjoitti:

    ...mutta tuomiota ei voi välttää. Tosin sillä on käytännön merkistystä, tuomitaanko taposta vai murhasta, ja tähän tälläkin kikalla pyrittäneen vaikuttamaan.

    Mutta jokainen voi myös miettiä, mikä vaikutus tällä "mitään en muista - ei ku hetkinen, mä muistan sittenkin" -pelleilyllä on ko. herran tarinoiden yleiselle uskottavuudelle.

    tekonsa, koska todisteet olisivat narauttaneet kuitenkin.

    Äänestä

  • Tunsin Paulan kirjoitti:

    Mene heti kuselle ja laske ainakin 5 litraa,työnnä sitten ruskeaan reikääsi etusormi
    laita suuhusi sama sormi ja koeta vieläkö hampaat kelluvat jos maistuu paskalle mene pöntölle ja vedä huuhtoutuu yksi paska maanpäältä
    muiden kiusanta pois, teese itsesi ja muiden puolesta kiitos.

    KYLLÄ ON TEXTIÄ.EI JÄRJEN HÄIVÄÄ.OLIKO TÄLLÄINEN KIELENKÄYTTÖ PIIREISSÄNNE YLEISTÄKIN.EI SIT IHME,JOS VUOSIEN PÄÄSTÄ OTTAA HERMOON JA TAPAHTUU KAUHEITA.SIVISTYSTÄ SYDÄMEEN.

    Äänestä

ku ei saanu hullu papereita ni koittaa ny välttyä elinkautiselta!!joutuu lusii 13-14 vuotta,taposta ois selvinny 5 vuodella..ekakertalainen.oppiipahan ettei maailma pyöri se nava ympärillä..

Äänestä
  • että maailma pyörii sen navan ympärillä, ja äijältä vihdoin paloi proput?

    Äänestä

  • sen muija kirjoitti:

    että maailma pyörii sen navan ympärillä, ja äijältä vihdoin paloi proput?

    tunnustusta ja selontekoa, miten ja miksi..???

    Äänestä

  • Jarmon kirjoitti:

    tunnustusta ja selontekoa, miten ja miksi..???

    Olen melko varma että täsä jutussa on jotain sellaista joka ei todellakaan ole tullut päivänvaloon...Se ei poista teon rangaistavuutta, mutta auttaa ehkä ymmärtämään miksi.. Esim. mahdollinen naisen harjoittama vuosia kestänyt henkinen väkivalta on saattanut toimia laukaisevana tekijänä.

    Äänestä

  • ............................ kirjoitti:

    Olen melko varma että täsä jutussa on jotain sellaista joka ei todellakaan ole tullut päivänvaloon...Se ei poista teon rangaistavuutta, mutta auttaa ehkä ymmärtämään miksi.. Esim. mahdollinen naisen harjoittama vuosia kestänyt henkinen väkivalta on saattanut toimia laukaisevana tekijänä.

    Voi saatana näitä "tietäjiä".

    Että on se vuosia kestänyt väkivalta ja lopulta vaimon murhaaminen 69 puukoniskulla lapsen läsnöollessa niinku väärin .... mutta KUITENKIN se nainen oli siihen itse syyllinen.

    Ihmisen, siis tässä tapauksessa naisen, ei tarvitse olla täydellinen, absoluuttisen moitteeton pyhimys ansaitakseen väkivallattoman elämän ja olla tulematta murhatuksi. Jarmon teolle ei ole olemassa minkäänlaisia lieventäviä tekijöitä, eikä tuollaista tekoa pidä pyrkiä ymmärtämään.

    Nämä oletukset, ja rivien välistä viljellyt "Paula oli kuitenkin ilkeä henkistä väkivaltaa harjoittanut narttu"- vihjailut ovat täysin asiattomia, ja kertovat suomalaiseen yhteiskuntaan syvälle juurtuneesta, ihmisten mieliin piintyneestä sivistymättömyydestä joka ei tämän maan niinsanotusta "kehityksestä" huolimatta ota näköjään kadotakseen.

    Äänestä

jea täällä asutaa jesh :D

Äänestä

Vastatkaa nyt kaikki naisenkiduttaja/tappajamiehiä puolustelevat ja syytä uhrin niskaan sysäävät looserit (olitte sitten naisia tai miehiä) seuraavaan kysymykseen:

Aina ihmetellään sitä, miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen.

Miksi ei koskaan ihmetellä sitä miksi mies jää niin "vittumaisen" naisen kanssa elämään joka on niin ärsyttävä miehen mielestä, että sitä naista on "ihan pakko" pahoinpidellä, ja jopa lopulta tappaa?

Joten selittäkääpäs nyt miksi mies itse jää niin vittumaisen naisen kanssa parisuhteeseen?

Käsittääkseni suomessa (eikä myöskään muualla maailmassa) miehellä ei ole MINKÄÄNLAISTA PAKKOA olla sellaisen naisen kanssa, joka on liian ärsyttävä miehen sietokyvylle. Miksi mies ei lähde pois ja etsi vähemmän ärsyttävää naista? Hä?!

Ainoa syy sille miksi mies jää suhteseen "liian vittumaisen" naisen kanssa, on se, että mies itse saa harrastamastaan pahoinpitelystä itselleen jotakin perverssiä nautintoa.

(Tällä kirjoituksellani en viittaa mitenkään tähän nimenomaiseen tapaukseen, enkä millään tavalla väitä Paulan olleen "vittumainen", koska häntä en tuntenut.)

Äänestä
  • Minäkään tuntematta heitä, voisin veikata, että mies tunsi viharakkautta vaimoonsa. Vaimo menestyi työelämässä ja ylläpiti samoin kulissia perhe-elämästään.Ehkä muutaman kerran hakattuna (?) halveksui miestään ja oli siksi ilkeä, tai v..mainen, kuten sanoit.Ei ole pakko kestää kummankaan, miehen tai naisen,parisuhteessa olevaa henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Sitä ihmettelen, etteivät tajunneet erota ajoissa toisistaan kun kerran merkit olivat olleet ilmassa jo ennen lapsen syntymää.Mutta kait se oli pikku paikkakunnalle pakko esittää..

    Äänestä

  • ..........

    Äänestä

  • elinan1 kirjoitti:

    Minäkään tuntematta heitä, voisin veikata, että mies tunsi viharakkautta vaimoonsa. Vaimo menestyi työelämässä ja ylläpiti samoin kulissia perhe-elämästään.Ehkä muutaman kerran hakattuna (?) halveksui miestään ja oli siksi ilkeä, tai v..mainen, kuten sanoit.Ei ole pakko kestää kummankaan, miehen tai naisen,parisuhteessa olevaa henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Sitä ihmettelen, etteivät tajunneet erota ajoissa toisistaan kun kerran merkit olivat olleet ilmassa jo ennen lapsen syntymää.Mutta kait se oli pikku paikkakunnalle pakko esittää..

    Arvoisat asiantuntijat tähän aiheeseen liittyen.
    Teistä ei kukaan mielestäni näytä tuntevan kyseisiä henkilöitä henkilökohtaisesti, joten profilointi on arvailujen varassa kohdallanne. Joten älkää tarjotko henkilökohtaisia näkemyksiänne tähän tapaukseen tosiasioina.
    Jokaisessa parisuhteessa on riitoja ollut ja tulee olemaan. Hurskastelunne että olis pitänyt tehdä sitä ja tätä on helppo jälkeenpäin tarjota lääkkeeksi. Tilanteet muuttuvat ihmisistä itsestään riippumatta hyvin usein, asijoiden tärkeysjärjestykset saattavat muutua iän myötä.
    Odotellaan ensi tostain tuomion mahdolliseen julistamiseen saakka ja antakaa ainakin Paulan omaisille ja läheisille aikaa toipua murhenäytelmän raumoista. Keskittykää omaan elämäänne jottei kävisi teille tai teidän läheisillenne näin murheellisesti. Nämä aiheella rikastuvat Roskalehdet voisivat kilpailla sillä kumpi antaa suuremman potin pikkutytön tulevaisuuden turvaksi, ovat he aiheella myyneet lehtiään tuhansittain enemmän jos tapausta ei olisi ollut.

    Äänestä

  • puhuit...... kirjoitti:

    ..........

    oli kysymys luusereille.
    edellinen.

    Äänestä

  • Poika Arvajan kirjoitti:

    esimerkkiä kaikille parisuhteessa kamppaileville miten voi todellakin käydä kun toinen alkaa uraa suunnitella ja muuttoa muualle. suomalainen mies ei tykkää että "akka" jättää hänet ,siinä menee miehen maine,kaikki alkavat ihmetellä miten niin lukenut ja hyvä palkkainen jätetään,siihen on usein syynä viina ja väkivalta suomessa, moni on henkensä uhrannut moiseen suhteeseen,kannattaisi katsoa jo seurusteluvaiheessa miten sitä viinaa käytellään,jos kännihakuisuutta on ,kannattaa kiireesti laittaa kantapäät yhteen ja lähteä eri suuntiin ,nimittäin alkoholistin kanssa ei perheelämä suju,se on vissi.

    Äänestä

  • Vastatkaa nyt kaikki miehenkiduttaja/tappajanaisia puolustelevat ja syytä uhrin niskaan sysäävät looserit (olitte sitten naisia tai miehiä) seuraavaan kysymykseen:

    Aina ihmetellään sitä, miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen.

    Miksi ei koskaan ihmetellä sitä miksi nainen jää niin "vittumaisen" miehen kanssa elämään joka on niin ärsyttävä miehen mielestä, että sitä miestä on "ihan pakko" pahoinpidellä, ja jopa lopulta tappaa?

    Joten selittäkääpäs nyt miksi nainen itse jää niin vittumaisen miehen kanssa parisuhteeseen?

    Käsittääkseni suomessa (eikä myöskään muualla maailmassa) naisella ei ole MINKÄÄNLAISTA PAKKOA olla sellaisen miehen kanssa, joka on liian ärsyttävä naisen sietokyvylle. Miksi nainen ei lähde pois ja etsi vähemmän ärsyttävää miestä? Hä?!

    Ainoa syy sille miksi nainen jää suhteseen "liian vittumaisen" miehen kanssa, on se, että nainen itse saa harrastamastaan pahoinpitelystä itselleen jotakin perverssiä nautintoa.

    (Tällä kirjoituksellani en viittaa mitenkään tähän nimenomaiseen tapaukseen, enkä millään tavalla väitä Paulan olleen "vittumainen", koska häntä en tuntenut.)

    Äänestä

  • sinulle. kirjoitti:

    Vastatkaa nyt kaikki miehenkiduttaja/tappajanaisia puolustelevat ja syytä uhrin niskaan sysäävät looserit (olitte sitten naisia tai miehiä) seuraavaan kysymykseen:

    Aina ihmetellään sitä, miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen.

    Miksi ei koskaan ihmetellä sitä miksi nainen jää niin "vittumaisen" miehen kanssa elämään joka on niin ärsyttävä miehen mielestä, että sitä miestä on "ihan pakko" pahoinpidellä, ja jopa lopulta tappaa?

    Joten selittäkääpäs nyt miksi nainen itse jää niin vittumaisen miehen kanssa parisuhteeseen?

    Käsittääkseni suomessa (eikä myöskään muualla maailmassa) naisella ei ole MINKÄÄNLAISTA PAKKOA olla sellaisen miehen kanssa, joka on liian ärsyttävä naisen sietokyvylle. Miksi nainen ei lähde pois ja etsi vähemmän ärsyttävää miestä? Hä?!

    Ainoa syy sille miksi nainen jää suhteseen "liian vittumaisen" miehen kanssa, on se, että nainen itse saa harrastamastaan pahoinpitelystä itselleen jotakin perverssiä nautintoa.

    (Tällä kirjoituksellani en viittaa mitenkään tähän nimenomaiseen tapaukseen, enkä millään tavalla väitä Paulan olleen "vittumainen", koska häntä en tuntenut.)

    No olipas nerokasta. Sori nyt mutta asian kääntäminen noin päin ei vastaa todellisuutta, katsos.

    "Aina ihmetellään sitä, miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen."

    Ai kuka ihmettelee ja missä ja milloin olet moista kuullut ihmeteltävän? Että "aina" ihmetellään tuotako (missäköhän maailmassa elät?)... ei ei, kyllä se menee kuule ihan toisin päin. Niitä naisia ihmetellään jotka jäävät ja palaavat kerta toisensa jälkeen väkivaltaiseen suhteeseen kuten tiedät.

    "Miksi ei koskaan ihmetellä sitä miksi nainen jää niin "vittumaisen" miehen kanssa elämään joka on niin ärsyttävä miehen mielestä, että sitä miestä on "ihan pakko" pahoinpidellä, ja jopa lopulta tappaa?"

    Niin niin, ettei "koskaan" ihmetellä... =D
    Ihan kuin joku nyt antaisi ymmärtää että naisten harrastamat miehentapot olisivat jotenkin kovinkin yleisiä? Naisenko harrastamaa miehen pahoinpitelyä tapahtuu yhtä paljon tai enemmän kuin miehen harrastamaa naiseen kohdistuvaa väkivaltaa? Käsi sydämelle, kumpia tapahtuu enemmän, miehen tekemiä vaimontappoja, vai vaimon tekemiä miehentappoja?

    Niin, aivan.

    "Käsittääkseni suomessa (eikä myöskään muualla maailmassa) naisella ei ole MINKÄÄNLAISTA PAKKOA olla sellaisen miehen kanssa, joka on liian ärsyttävä naisen sietokyvylle. Miksi nainen ei lähde pois ja etsi vähemmän ärsyttävää miestä? Hä?!"

    Voi kuule, suurimmassa osassa maailmaa naisella ei ole minkäänlaista mahdollisuutta lähteä miehen luota pois. Ne maat (joihin suomi toki kuuluu) ovat pieni vähemmistö, joissa naisella on todellisia mahdollisuuksia ensinnäkin valita kenen kanssa menee naimisiin, puhumattakaan mahdollisuudesta jättää mies.

    Tämähän se ikuisuuskysymys on jota AINA ihmetellään, kuten aloituksessa totesin; miksi nainen jää väkivaltaiseen parisuhteeseen maassa jossa on mahdollisuus myös lähteä pois.

    Ja edelleen käännän kysymyksen niinpäin, että miksi ei koskaan ihmetellä sitä, miksi mies jää parisuhteeseen sellaisen naisen kanssa joka on miehen mielestä niin "vittumainen" että naista on "pakko" pahoinpidellä. TÄTÄ asiaa EI yleisesti ihmetellä eikä pidetä mitenkään outona.

    "Ainoa syy sille miksi nainen jää suhteseen "liian vittumaisen" miehen kanssa, on se, että nainen itse saa harrastamastaan pahoinpitelystä itselleen jotakin perverssiä nautintoa."

    Väkivalta on aina väärin, harrasti sitä sitten mies tai nainen, ja kohdistui se sitten kumpaan sukupuoleen tahansa. Tosiasia kuitenkin on, että mies ja nainen eivät ole tässäkään asiassa samalla viivalla. Miehellä on luonnostaan enemmän fyysistä voimaa kuin naisella, ja miehellä on näin ollen huomattavasti paremmat mahdollisuudet puolustautua naisen väkivaltaa vastaan kuin naisen miehen väkivaltaa vastaan. Tässä vaiheessa, kun tulet vetoamaan siihen iänikuiseen naisen muka-ylivertaiseen henkisen välkivallan taitoon, on täysin tuulesta temmattua kuvitella että mies olisi henkisessä väkivallassa jotenkin naista huonompi. Mies kykenee henkiseen väkivaltaan vähintäänkin yhtä hyvin kuin nainen. Henkinen väkivaltakaan ei oikeuta fyysistä väkivaltaa, eikä lievennä pätkääkään fyysisen väkivallantekijän vastuuta. Että sori vain.

    Usein se vain ikävä kyllä menee niin, että miehen on huomattavasti turvallisempaa jättää nainen joka vaikkapa sitten harrastaa mieheen kohdistamaa henkistä väkivaltaa. Naisen taas on paljon riskialttiimpaa jättää väkivaltainen mies. Nimenomaan väkivaltaisen miehen JÄTTÄMINEN on se syy joka nostaa tapetuksi tulemisen riskiä naisen kohdalla.

    Säälittävintä on kuitenkin se, että keskustelussa jossa aiheena on miehen tekemä vaimontappo pienen lapsensa läsnäollessa yrität epätoivoisesti kääntää miehestä uhria ja naisesta syyllistä. Miksi haluat kääntää keskustelun, jossa on tarkoitus käsitellä aihetta miehen suorittama naisen tappo, aiheeksi naisen suorittama miehentappo? Siihen sinulla on varmasti omat motiivisi.

    Hmmm.. pitäisiköhän Paulalle antaa vielä sakot olettamastasi Jarmoparkaan kohdistamastaan henkisestä väkivallasta kuten täällä joku kysyi? Mieheen kohdistuvaksi henkiseksi väkivallaksihan lasketaan myös naisen menestyminen työuralla, eikö? ;-) AINIIN! Mutta Paulahan on jo saanut kuolemantuomion, niin, tosiaan... Ilmeisesti itse ansaitusti, vai mitä?

    Äänestä

  • lyyli kirjoitti:

    esimerkkiä kaikille parisuhteessa kamppaileville miten voi todellakin käydä kun toinen alkaa uraa suunnitella ja muuttoa muualle. suomalainen mies ei tykkää että "akka" jättää hänet ,siinä menee miehen maine,kaikki alkavat ihmetellä miten niin lukenut ja hyvä palkkainen jätetään,siihen on usein syynä viina ja väkivalta suomessa, moni on henkensä uhrannut moiseen suhteeseen,kannattaisi katsoa jo seurusteluvaiheessa miten sitä viinaa käytellään,jos kännihakuisuutta on ,kannattaa kiireesti laittaa kantapäät yhteen ja lähteä eri suuntiin ,nimittäin alkoholistin kanssa ei perheelämä suju,se on vissi.

    Täysin samaa mieltä olen.

    Erityisesti MIETTIKÄÄ tarkasti kenet kelpuutatte lastenne toiseksi vanhemmaksi. Jos selviä ongelmien merkkejä on ilmassa jo ennen lasten tekoa, ÄLKÄÄ TEHKÖ LAPSIA. Aina vaaran merkkejä ei ole ennen kuin perisuhde menee pidemmälle (avioliitto, perhe- elämä) mutta usein kuitenkin on. Silloin pitää käyttää järkeä ja erota ajoissa vaikka tunteet sanoisi mitä.

    Äänestä

  • Viitaten tähän viestiin,vanha sanonta ei se vaihtamalla parane.kaikki yhtä vittumaisia.

    Äänestä

  • konamies kirjoitti:

    Viitaten tähän viestiin,vanha sanonta ei se vaihtamalla parane.kaikki yhtä vittumaisia.

    Jos perusasenne naisia kohtaan on tuo, kannattaisi siirtyä miehiin. No ni, konamies, hopi hopi, homokapakkiin siitä! Mene miesten kiusaksi, jätä naiset rauhaan. Kyllä nainen aina ilman miestä pärjää. Sama ei taida olla tilanne toisinpäin.

    Jos monessa eri suhteessa tulee jatkuvasti samat ongelmat esiin, on kyse silloin omista ongelmista, eikä niiden muiden. silloin pitää mennä peilin eteen miettimään jotta mikähän oma kaavamainen käyttäytymismalli ajaa sinut aina eri ihmisten kanssa samoihin tilanteisiin.

    Äänestä

tällaisessa tapuksessa ei kyllä tarvita armoa, jotenkin kuoleman tuomiokin tuntuu liian helpolta tuollaiselle miehelle.

Kastraatio voisi olla ihan kiva metodi lisäksi jonkinlainen kemiallinen lobotomia kitenkin sillä rajalla että tajuaisi juuri ja juuri missä mennään. Sitten vain kaduille kulkemaan minimi toimeentuolla.

Äänestä

Tuo Jarmon teko oli pitkän aikaa kestäneen perheväkivallan huipennus. Saakohan enää koskaan tavata lastansa? Voin vain kuvitella mitä traumoja jättää lapseen kun väkivaltainen isä sortaa äitiä ja lopulta tappaa suutuspäissään.

Toivottavasti saa elinkautisen. Säälittävä mies. Ensin yritti alennettua tuomiota, mutta kun mielentilatutkimuksen mukaan siihen ei ollut mahdollisuutta niin sitten yrittää vedota tappoon.

Äänestä

No nyt Jarmo sovittaa sitä rangaistusta, mikä hänelle langetetaa siitä, että tappoi vaimonsa.
Olen itse tavallinen hyvinkin ulkoisesti samanoloinen kun Paula....niin ja suuttunut monet kerrat miehelleni ja jos olisin voinut tappaa .Mutta ei ollut voimaa. Turpiin sain ja kovaa. Juuri sinä hetkenä kun riita on perheissä, voisin väittää, kuinka monet sadat miehet ja naiset tuntevat sellaista raivoa kun Jarmo.
Harvoille käy vain näin pahasti.Moni on sanonut, että olisi voinut tappaa puolisonsa kun sai kiinni uskottomuudesta, tai jostain muusta .
Nyt kävi näin. Ja Jarmo suorittaa sitä rangaistusta nyt... että se siitä...
Jos saisin kirjoittaa Jarmolle, kyllä vähän lohduttaisin. Katuu varmasti tekojaan.
Toivottavasti hän saa nähdä tyttöään usein...
Terveisiä Jarmolle ja jaksamisia.Ei meidän ihmisten tarvitse Jarmoa tuomita ja haukkua tällä palstalla.Pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen.
Kuka tietää voiko Jarmolle kirjoittaa??
Jos hänen sukulaiset olisivat häneen yhteydessä, eikä jättäisi häntä yksin...että hän jaksaisi taistella.....
Ei tule elämä hänelle helpoksi.
Yhdellä yhtä pahaa, toisella toista pahaa. Kaikilla jotain.Ei tarvitse syytellä enää.

Äänestä
  • ja sitä ei voi sovittaa yhtään millään.

    Äänestä

  • Hei! Voithan käydä istumassa vuoroja linnassa, että Jarmo pääsee tuulettumaan. Minusta hirvittää
    ne puukoniskut mietippä sitä.

    Äänestä

  • "suuttunut monet kerrat miehelleni ja jos olisin voinut tappaa .Mutta ei ollut voimaa. Turpiin sain ja kovaa. Juuri sinä hetkenä kun riita on perheissä, voisin väittää, kuinka monet sadat miehet ja naiset tuntevat sellaista raivoa kun Jarmo.Harvoille käy vain näin pahasti.Moni on sanonut, että olisi voinut tappaa puolisonsa kun sai kiinni uskottomuudesta, tai jostain muusta . "

    Jos sinulle se, että perheessä on sellaisia riitoja, että tekee mieli tappaa toinen, on täysin normaalia, tarvitset hoitoa. Jos sinulle se, että puolisot pettävät toisiaan on normaalia, ja vasta kiinni jääminen on se ongelma, tarvitset hoitoa.

    Jos ongelmanratkaisutaidot ovat sillä mallilla, että ristiriitatilainteissa vajotaan takaisin neandertaalitasolle, TARVITSET HOITOA.

    Terveen suhteen muodostavat kaksi sellaista henkilöä, jotka kummatkin:

    * ovat omana itsenään kokonaisia itsenäisiä ihmisiä, eivätkä toisen osapuolen puoliskoita. Tämä ei ole mahdollista ellei kumpikaan tai jompi kumpi ole kerennyt vielä elämänsä aikana tutustumaan itseensä ja oppimaan seisomaan omilla jaloillaan ja ottamaan vastuun itse itsestään.

    * ottavat itse vastuun omasta onnellisuudestaan/onnettomuudestaan, eivätkä laita onnellisuudestaan/onnettomuudestaan vastuuta toiselle osapuolelle.

    * Mikään suhde ei voi toimia ilman kunnioitusta ja luottamusta. Terve suhde perustuu siihen, että kummatkin kunnioittavat sekä itseään että suhteen toista osapuolta, ja uskaltavat luottaa toiseen, sekä ovat itse luottamuksen arvoisia. Ja tästä seuraa luonnostaan se että

    - kumpikaan ei petä toista
    - kumpikaan ei lyö tai muulla tavalla fyysisesti pahoinpitele toista
    - kumpikaan ei pyri kontrolloimaan toista. Ei pelolla, ei kieroilemalla, eikä muullakaan tavalla. Ainoa jota parisuhteessa täytyy kyetä kontrolloimaan on oma itse. Jos tulee tarve pyrkiä kontrolloimaan toista, on se merkki aina luottamuksen puutteesta.
    - kumpikaan ei ajattele halventavasti toisesta osapuolesta, eikä näin ollen käyttäydy toista osapuolta halventavasti kuten käytä halventavaa kieltä
    - kumpikaan ei nöyryytä toista
    - kumpikin on valmis tekemään komromisseja
    toisen hyväksi ristiriitatilanteissa
    - kumpikin kunnioittaa toisen mielipiteitä vaikka ne olisivat erilaisia kuin omat
    - kumpikin kykenee tuntemaan iloa toisen menestyksestä
    - kumpikaan ei leiki marttyyria koska marttyyrin esittäminen on toisen osapuolen halventamista
    - kumpikin kunnioittaa toisen kehoa ja toisen määräysvaltaa oman kehonsa suhteen
    - kumpikaan ei puolustele omia vääriä tekojaan, vaan ottaa niistä suoraselkäisesti vastuun.
    - kumpikaan ei puolustele myöskään toisen tekemiä vääriä tekoja, vaan antaa toisen kantaa niistä itse vastuun, ja kasvaa sen myötä.

    Kunnioituksesta seuraa paljon muutakin tervettä ihan luonnostaan, tuossa vain muutamia esimerkkejä. Terveille ihmisille ei tällaisia asioita tarvitse erikseen kertoa.

    Äänestä

  • kertomasta nyyhkyjä.

    sinut joutaisi kanssa lähettää toiseen seurakuntaan.

    Äänestä

  • vaimonsa kirjoitti:

    ja sitä ei voi sovittaa yhtään millään.

    tapaa jarmon silloin peli on 1,1.

    Äänestä

tuollaiselle mulkulle,,siis vähintään 12, ja sekin on liian vähän.

tuollaiselta vitäisi linassa viiltää saunassa kurkku auki.

toivottavasti sen tekee joku onhan siellä
samassa linnassa (salaista tietoa) Joakim
Fountain siis kunnon Valjakkala.

Äänestä
  • Onko niillä siellä linnassa sauna? Aika luksusta.

    Äänestä

Tämä oli varoittava esimerkki sanoo Jambo!

Äänestä
  • jos hommat ei suju.

    Äänestä

Olipa kerran Pastori Silli (tv-hahmo, oikeasti Sistori Palli (nimi muutettu)), jolla oli. Sen pituinen se.

Äänestä

eli 3.5...Toivottavasti yleisökin saa tiedot, mitä JB kertoo oikeudessa. Ehkä luemme ylihuomisen lehdestä...JB on kertonut kolme tuntia poliisille ja ei poliisin mukaan ole jäänyt yhtään aukkoa tapahtumiin..

Äänestä
  • ????

    Äänestä

  • 69 miksi kirjoitti:

    ????

    iskujen lukumäärä, sillä kukaan nyt voi laskea iskuja sellaisessa tilanteessa...ei mitenkään...

    Äänestä

  • luettavaa. Tietenkin lapsen puolesta suurin osanotto.Hyvin narsistinen/psykopaattinen henkilö tämä J.B, ollut kai kauankin jo, mutta nyt sairaus ns. pahentunut tai alkanut kääntyä skitsoilunkin puolelle jo.

    Äänestä

  • Tampereen tyttö kirjoitti:

    luettavaa. Tietenkin lapsen puolesta suurin osanotto.Hyvin narsistinen/psykopaattinen henkilö tämä J.B, ollut kai kauankin jo, mutta nyt sairaus ns. pahentunut tai alkanut kääntyä skitsoilunkin puolelle jo.

    ole nähnyt surmaa, toisin kuin on väitetty.
    Siitä on tämän päivän lehdissä, että lapsi ei ollut silminnäkijänä. Jos olisi nähnyt, voisi olettaa, että joskus jää muistiin noinkin pienelle jotain. Joka tapauksessa lapsi tulee kärsimään ikänsä isänsä teosta.

    Äänestä

  • lapsi ei kirjoitti:

    Lapsi on nähnyt surman ja ollut verisenä paikalla. Vain isän kertomus on tätä vastaan.

    Toivottavasti tyttö unohtaa joskus näkemänsä ja kokemansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

J B muistaa nyt kirjoitti:

kaiken tai on ilmeisesti muistanut koko ajan, mutta haluaa nyt kertoa miten kaikki tapahtui...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1357687

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu