Onko kenelläkään tietoa mistä saisi Kuluttaja lehden viime numeron jossa vertailtiin pyykinpesukoneiden pesutehoja ja pesuainejäämiä. Uusi kone on hankinnassa ja haluaisin kunnollisen koneen tällä kertaa. Toimitukseen en vielä ole ottanut yhteyttä, mutta ajattelin ensin kysellä täältä. Kirjastoommekaan ei kyseistä lehteä tule.
pyykinpesukone
Sussu4
101572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tilaamalla, jos painosta on vielä jäljellä. Testin arvo on kyllä aika viitteellinen, se kun on tehty niin, ettei lukijalle tule oikein selkeää kuvaa testitulosten painotuksista. On siinä testissä kyllä ihan asiaakin, mutta sokeasti en sitä uskoisi. Oman järjen käyttö testiä lukiessa on siis välttämätöntä.
Kyllähän testi on tehty ihan perusteellisesti ja selkeästi, ja kaikista testitulosten painotuksista on kyllä mainittu aivan selkeästi. Tulokset kertovat puolueettomasti, miten eri merkit ovat pärjänneet ja millaisia arvoja kukin malli on testissä saanut. Tuloksissa näkyy selvästi, että laatuun kannattaa panostaa.
Kuluttajalehti päivittää nettisivuja ja jatkossa testitulokset saa näkyviin myös netissä kirjautumalla sivuille. Jos on pesukonetta hankkimassa kannattaa tutustua testin tuloksiin.
epäilyksesi siitä, sillä olethan kehunut hankkineesi juuri LG:n.
Niin, laatuun kannattaisi panostaa. Ja laatu ei ole sama kuin näkyvä markkinointi.
Olen samaa mieltä kanssasi, laatuun kannattaa panostaa ja näkyvä markkinointi ei ole sama asia kuin laatu.
Sitten, kun tähän yhdistää vielä kodinkonemyyjien provisiopalkan suhteutettuna kodinkoneiden katteisiin niin soppa on valmis.
tuo testi ja lukutaito. Testi on nimittäin kaikkea muuta kuin selkeä - kokonaispisteitä ei esimerkiksi pysty laskemaan "taaksepäin" osapisteistä lehden käyttämästä aivan turhanaikaisen karkeasta lavennusmenetelmästä johtuen (perustelevat selkeydellä).
Saahan tuohon(kin) testiin kukin suhtautua miten haluaa. Toiset tekevät omat päätöksensä ja toiset tottelevat enemmän ja vähemmän sokeasti jonkin auktoriteetin kirjoituksia.
Olen minä ennenkin ostanut ihan tahallanikin jossain testissä jumboksi valittuja tuotteita (esimerkiksi tietokoneen näyttöjä). Useimmiten olen ollut täysin tyytyväinen, joskus en. Vaan on ne "testivoittajatkin" välillä osoittautuneet pettymyksiksi, monesti eivät. Pitää vaan ottaa tuotteen ominaisuuksista selvää ja painottaa niitä, joita itse pitää tärkeänä. Ja lukea tehtyjä testejä omat painotukset mielessään - ja toisilla saa olla omat painotuksensa.
Toki tietysti laatuun kannattaa panostaa, mutta jos ois haluttu Mielen (joka varmasti on hyvä ja kestävä) kone vastaavilla ominaisuuksilla kuin LG, niin hinta olisi kaksinkertaistunut, ja se oli nyt vain yksinkertaisesti liikaa.
meillä LG on toiminut toistaiseksi (koputtaa puuta) aivan moitteetta. Ja pessyt pyykit puhtaaksi, kunhan muistaa käyttää zeoliititonta pyykinpesujauhetta.
...toistaiseksi... mutta jos koneilla on ikää muutama kuukausi - alle vuosi, niin eipä kai tuo mikään ihme ole. No, toivotaan että koneesi kestävät vielä toisenkin vuoden.
ei ne tehtaat nykyään suunnittele koneita kuin tuollaista 6-7 vuoden käyttöikää varten. Ja susikappaleita on joka merkillä. Mielellä todnäk kyllä vähemmän kuin muilla, mutta se hinta...
Kyllä se pesukoneiden käyttöikä laatukoneilla on huomattavasti pidempi kuin tuo 6-7 vuotta, mutta varmasti täyttä totta 200 - 300 euron hintaluokassa.
Esimerkiksi Mielekin testaa koneet ja niiden on tarkoitus kestää 10 000 käyttötuntia eli keskimäärin 20 vuotta, toki peseehän ne senkin jälkeen.
on vaan niin, että satasen tai pari kalliimpien koneiden erot peruskoneisiin verrattuna rajoittuvat monipuolisempiin ohjelmiin, koreampaan ulkonäköön tms. Itse koneistot yms. ovat sittenkin samanlaisia. Ja samalla käyttöikä - voi olla jopa enempien ominaisuuksien takia jopa lyhyempi.
Sitten tietysti kun ladotaan tiskiin reilusti enemmän riihikuivaa, voidaan hyvässä tapauksessa saada kestävämpikin kone - tai sitten ei (silloinkin voi olla kyseessä vain epäolennaiset ominaisuudet).