Työpaikka

Oli ihan pakko liittää tänne, kun olen itse hakemassa kotikunnastani kunnansihteerin virkaa.
Olisikohan tällä millainen vaikutus työnantajiin?
En sentään taida kokeilla:):)


HANKAPURJUN KUNNALLE

HAKEMUS

Haen kunnanjohtajan paikkaa, periaatteella hajoita,
hallitse, käännä kassa ja katoa.


Olen 35 vuotias, vaikka näytänkin 50 vuotiaalta, koulutukseltani
olen merkonomi, tosin opinnot ovat hieman kesken (jäljellä 3 vuoden
kurssista 4 vuotta, otettu huomioon älykkyyteni vaatima tuplaus),
jotka ajattelin loppuunsaattaa kun olen kunnanjohtajanne.


Edustus viinoja en ole koskaan käyttänyt väärin, vaan olen juonut
joka tipan ja todella äkkiä tuulensuojaan. Alkoholi ei ole ongelma,
päin vastoin, voin helposti ryypätä kuukausitolkulla.
Kun olen "kuivilla" polttelen hassista ja nappailen diapamia.
En ole nähnyt selvää päivää 20 vuoteen, enkä tule näkemäänkään !

Ajokortti on minulla ollut jo kymmenkuntavuotta ja tykkään ajaa
autolla, tosin olen niitä ajanut paskaksi kymmeniä elämäniaikana
ja jatkan traditiota edelleen. Auto paskaksi viikossa kak´s
parhaassa.


Raha-asiat on minulla aina järjestyksessä ja erotan omat ja vieraat
rahat hyvin, koska lompakossani ei ole omaa rahaa.
Vekseleitä en enään ole vuosiin väärentänyt, johtunee siitä ettei,
vekseleitä enään käytetä.

Lahjuksista olen sitä mieltä, ettei niitä pidä turhaan ottaa, siis
jos ei pysty pitämään sanaansa, ei lahjuksia tule ottaman.

Poliittiselta kannaltani olen maalaisliittolainen porvari, sekä
kiihko-kommari. Sydämeltäni olen laaja-alainen.
En tuota kenellekkään suurta pettymystä tai sitten tuotan.

Terveydentilastani voisin sanoa, AIDS
ei ole vielä puhjennut kukkaan, vyöruusu kyllä sen teki menneellä
viikolla.
Huuliherpes ilmoittelee silloin-tällöin ja elohiiri silmässäni
vaivaa joskus. Elohiirestä silmässä on kyllä huomattava etu
neuvotteluissa, saa aina hyvät lahjukset.

Olen myöskin erittäin ulospäin-suuntaantunut, etenkin nyrkit, joita
käyttelen yllättävän tarkasti nakkikioskin jonossa.

Edustuspuvut on minulla omastatakaa, viimeisen pukuni hankin Nokalta,
vartijat antoivat tyylikkään "virka-asun" raidoilla sekä
asukokonaisuuteen sopivan lippalakin.
Erotun rahvaasta edukseni edustustilaisuuksissa !

Terveisin, kassa mukaan ja baanalle !


PERTTI PERÄLÄ

Pertti Perälä
Huijari jo toisessa polvessa, toisessa polvessa on vettä.


Ps. Olen kuulut, että muut hakijat on varkaita ja pervoja
eiköhän pidetä se salaisuutena ja valitaan minut !
prosentit lankeaa heti jakoon. % = kunnankassa.
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuon kun lyöt hakutilaisuudessa käteen, niin uskon, että ainakin erotut joukosta!
Tää oli oikeasti hauska.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hakemus kirjoitti:

Oli ihan pakko liittää tänne, kun olen itse hakemassa kotikunnastani kunnansihteerin virkaa.
Olisikohan tällä millainen vaikutus työnantajiin?
En sentään taida kokeilla:):)


HANKAPURJUN KUNNALLE

HAKEMUS

Haen kunnanjohtajan paikkaa, periaatteella hajoita,
hallitse, käännä kassa ja katoa.


Olen 35 vuotias, vaikka näytänkin 50 vuotiaalta, koulutukseltani
olen merkonomi, tosin opinnot ovat hieman kesken (jäljellä 3 vuoden
kurssista 4 vuotta, otettu huomioon älykkyyteni vaatima tuplaus),
jotka ajattelin loppuunsaattaa kun olen kunnanjohtajanne.


Edustus viinoja en ole koskaan käyttänyt väärin, vaan olen juonut
joka tipan ja todella äkkiä tuulensuojaan. Alkoholi ei ole ongelma,
päin vastoin, voin helposti ryypätä kuukausitolkulla.
Kun olen "kuivilla" polttelen hassista ja nappailen diapamia.
En ole nähnyt selvää päivää 20 vuoteen, enkä tule näkemäänkään !

Ajokortti on minulla ollut jo kymmenkuntavuotta ja tykkään ajaa
autolla, tosin olen niitä ajanut paskaksi kymmeniä elämäniaikana
ja jatkan traditiota edelleen. Auto paskaksi viikossa kak´s
parhaassa.


Raha-asiat on minulla aina järjestyksessä ja erotan omat ja vieraat
rahat hyvin, koska lompakossani ei ole omaa rahaa.
Vekseleitä en enään ole vuosiin väärentänyt, johtunee siitä ettei,
vekseleitä enään käytetä.

Lahjuksista olen sitä mieltä, ettei niitä pidä turhaan ottaa, siis
jos ei pysty pitämään sanaansa, ei lahjuksia tule ottaman.

Poliittiselta kannaltani olen maalaisliittolainen porvari, sekä
kiihko-kommari. Sydämeltäni olen laaja-alainen.
En tuota kenellekkään suurta pettymystä tai sitten tuotan.

Terveydentilastani voisin sanoa, AIDS
ei ole vielä puhjennut kukkaan, vyöruusu kyllä sen teki menneellä
viikolla.
Huuliherpes ilmoittelee silloin-tällöin ja elohiiri silmässäni
vaivaa joskus. Elohiirestä silmässä on kyllä huomattava etu
neuvotteluissa, saa aina hyvät lahjukset.

Olen myöskin erittäin ulospäin-suuntaantunut, etenkin nyrkit, joita
käyttelen yllättävän tarkasti nakkikioskin jonossa.

Edustuspuvut on minulla omastatakaa, viimeisen pukuni hankin Nokalta,
vartijat antoivat tyylikkään "virka-asun" raidoilla sekä
asukokonaisuuteen sopivan lippalakin.
Erotun rahvaasta edukseni edustustilaisuuksissa !

Terveisin, kassa mukaan ja baanalle !


PERTTI PERÄLÄ

Pertti Perälä
Huijari jo toisessa polvessa, toisessa polvessa on vettä.


Ps. Olen kuulut, että muut hakijat on varkaita ja pervoja
eiköhän pidetä se salaisuutena ja valitaan minut !
prosentit lankeaa heti jakoon. % = kunnankassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu