Aika helppoa käydä keskustelua lesboudesta näin yleisellä tasolla. Henkilökohtaisempi keskustelu aiheuttaa ainakin minulla ahdistusta ja pelkoja. Sitä odottaa jotakin ja valmistautuu samaan aikaan pettymykseen, ettei toinen ymmärräkään.
Tunnen itseni ihan riittämättömäksi ihmisenä, kun minulla ei ole kokemuksia aiheesta, joka kuitenkin tuntuu niin läheiseltä. Olen ehkä kuitenkin oman itseni paras asiantuntija, vaikka saattaahan joku toinen nähdä minussa niitäkin puolia, joita en ole itse tullut ajatelleeksikaan. Ja toisaalta onhan omat tunteet, halut ja toiveet kokemusperäisiä nekin, eli ihan kokematon en ole sittenkään.
Aika paljon toisten juttuja lukiessa on huomannut, miten erilaisia me ihmiset olemme. Ja siinäkin erilaisuudessa huomaan yhtäläisyyksiä omaan ajatusmaailmaani. Ymmärrän että noinkin voi ajatella ja uskon, että voisin olla myös itse samanlainen, jos vain antaisin itselleni luvan olla. Joitakin valintojahan sitä joutuu kuitenkin tekemään. Ei kai sitä yksi ihminen voi olla kaikkea yhtäaikaa!
Entäs jos antaisin itselleni luvan olla sellainen kuin olen? Epävarma etsijä, ikuinen pohdiskelija ja haaveilija. Onko minulla tällaisenaan kenellekään mitään annettavaa? Minulle tämä riittää toistaiseksi. Tuntuu ainakin ihan hyvältä.
Tunnen itseni ihan riittämättömäksi ihmisenä, kun minulla ei ole kokemuksia aiheesta, joka kuitenkin tuntuu niin läheiseltä. Olen ehkä kuitenkin oman itseni paras asiantuntija, vaikka saattaahan joku toinen nähdä minussa niitäkin puolia, joita en ole itse tullut ajatelleeksikaan. Ja toisaalta onhan omat tunteet, halut ja toiveet kokemusperäisiä nekin, eli ihan kokematon en ole sittenkään.
Aika paljon toisten juttuja lukiessa on huomannut, miten erilaisia me ihmiset olemme. Ja siinäkin erilaisuudessa huomaan yhtäläisyyksiä omaan ajatusmaailmaani. Ymmärrän että noinkin voi ajatella ja uskon, että voisin olla myös itse samanlainen, jos vain antaisin itselleni luvan olla. Joitakin valintojahan sitä joutuu kuitenkin tekemään. Ei kai sitä yksi ihminen voi olla kaikkea yhtäaikaa!
Entäs jos antaisin itselleni luvan olla sellainen kuin olen? Epävarma etsijä, ikuinen pohdiskelija ja haaveilija. Onko minulla tällaisenaan kenellekään mitään annettavaa? Minulle tämä riittää toistaiseksi. Tuntuu ainakin ihan hyvältä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ihmisten kesken on välttämätön asia ja luojan kiitos emme ole toistemme kopioita.
Ylipäätään ei koskaan pitäisi miettiä, mitä muut ajattelevat ja onko minulla kenties mitään muille annettavaa. Jokaisella kun on omat vahvuutensa joka tapauksessa. Pääasia, että tulee toimeen itsensä kanssa ja tietää mitä haluaa elämässään.
En usko, että itsensä kanssa kamppaileva ihminen voi edes luoda tasapainoista suhdetta toiseen ihmiseen. Tietyt asiat kun pitää olla selvitettyinä ensin itselleen.
Itseäni välillä ärsyttää tyypit, jotka tälläkin palstalla hakevat "kokeiluseuraa" toisista naisista. Siis ihan otsikossa jo mainitsevat, että "en ole varma, mitä haluun, mutta jos kerran..." Ihan kuin se siitä valkenisi, kun hyppää jonkun suht tuntemattoman kelkkaan ja ikäänkuin sitten näkisi vasta omaan sisimpäänsä.
Eli siihen pohdintaan, että "mitä jos antaisi itselleen luvan olla sellainen kuin on", niin sehän siinä juuri on se jutun ydin. Ollaan jokainen ihan omia itsejämme ja viis veisataan siitä, mitä muut funtsii.
Se on myös totta, että jokainen on oman itsensä asiantuntija, joten käyttäkäämme juuri sitä asiantuntijuutta hyväksemme teimmepä mitä tahansa. Mitä siihen riittämättömyyden tunteeseen taas tulee, niin mikään käytännön kokemus ei toimi siinäkään mittapuuna.
On niin paljon ihmisiä, jotka vuodesta toiseen miettivät syntyjä syviä eivätkä uskalla tehdä liikettä suuntaan tai toiseen. Sitten asioita puidaan ja mietitään lähes hulluuteen asti ja ahdistutaan ja vaikka mitä.
Tottahan se on, että eletään maassa, jossa lesbous on kirosana enemmistön suussa, mutta sen kasvavan vähemmistön pitää vain jostain saada se voimansa ja energiansa ja tuoda esille enemmän itseään. Kyseessä on kuitenkin meille itsellemme aivan luonnollinen asia, miksi siis niin suuri osa joutuu sen kuitenkin vielä peittämään... se on niin väärin...
Erilaisuutta meissä ihmisissä tuntuu olevan välillä enemmän kuin sitä jaksaisi edes sietää. Ihmisten elämäntyylit poikkeavat niin toisistaan. Jotkut ehkä kokevat ommimaksi jutukseen tehdä "kokeiluja", ja ehkä se toimiikin joillakin ihmisillä.
Minulle taas on aika tärkeätä, että tulisin hyväksytyksi sellaisena kuin olen, ainakin joissakin asioissa. Tietenkin keskeisintä on se, miten itse itseensä suhtautuu. Sehän vaikuttaa siihen, millaisia me olemme.
Haluaisin ymmärtää myös toisia ihmisiä. Minua kiinnostaa, miten toiset ovat kokeneet nämä jutut. En varmasti ole ainoa ihminen maan päällä, joka on miettinyt joskus näitä ihan samoja asioita.
Tuntuu vaan välillä, että voiko näistä asioista puhuakaan, jollei ole kokemusta. Tunnen olevani ihan tyhjä ihminen, joka ei välillä tiedä yhtään mitään mistään.
Tuntuu kuitenkin tärkeältä silti kertoa näistäkin keskeneräisistä ajatuksista ja tunteista. Helpottavaa, että on muitakin samoin ajattelevia ihmisiä. Kyllä sillä jotakin merkitystä on, ainakin minulle...
En tiedä, "tuleeko minusta koskaan tämän valmiimpaa" - eikös jotkut laulun sanatkin mene niin...
Jonna Tervomaa (Keskeneräinen) sen suuntaisesti laulelee. On muuten todella hyvä kappale. Olen aina ihaillut laulunsanoittajien taitoa muutamassa minuutissa kertoa elämäntarinan tai antaa ajattelemisen aihetta muutamalla rivillä...
KESKENERÄINEN
Kuvittelin vaan
Ei musta ehkä koskaan tulisikaan yhtään valmiimpaa
Mä luulin oppineeni kaiken,
mutta mun on turha luullakaan
Kaikki edessä muuttuu paljon nopeampaa
Enkä mä ehdi mukaan
Ei musta ikinä saa valmiimpaa
Ei musta ikinä saa yhtään tämän valmiimpaa
Kuvittelin vaan.
Mä tein kaikki suunnitelmat ihan turhaan,
niitä muutetaan
Eikä mitään, minkä tiesin
todella oo koskaan ollutkaan
Kaiki edessä muuttuu paljon nopeampaa
Enkä mä ehdi mukaan
Ei musta ikinä saa valmiimpaa
Ei musta ikinä saa yhtään tämän valmiimpaa
Mä kuvittelin vaan
Kaikki edessä muuttuu
Enkä mä ehdi mukaan
Mä en tiedäkään mitään
Ei musta ikinä saa
Yhtään tämän valmiimpaa