isähahmo ja miehenmalli

Mikä se sellainen miehenmalli oikein on? Kun miehestä tehdään miehenmalli etäännytetään todellinen persoona ja tehdään miehestä käsitteellinen olento joka voi tilanteen mukaan olla kuka vain, riittää, että on mies. Erityisesti eroperheiden lapsille suositellaan miehenmalleja, että osaavat ottaa siitä mallia kasvaessaan. Ammattikasvattajat puhuvat ihan tosissaan lapsen tarvitsevan miehenmallia ja suosittelevat kaikenlaisia korvaavia vaihtoehtoja jos miehenmallin hankkiminen kotiin ei jostain syystä onnistu. Laskevat tarkasti kuinka monta miehenmallia lapsi kohtaa lähiympäristössään. Laskuihin kelpaa miesmyyjä, naapurin mies, veli, eno ja vaihtuvat miesystävät. Miesopettajakin on vallan hyvä miehenmalliksi ja homma on kunnossa.
Äidit etsivät uusia kumppaneita saadakseen lapsilleen miehenmallin ja kun sellainen sitten löytyy kaikki ristivät kätensä ja huokaavat, että on se nyt hyvä kun lapsellakin on miehenmalli.
Entäs sitten isähahmo, mikä ihme sekin oikein on? Onnellisessa perheessä on siis äiti, isähahmo ja lapsi. Isähahmo toimii myös miehenmallina..mutta miten pitäisi suhtautua niihin muihin miehenmalleihin silloin kun kotona onkin oma isä mallia antamassa, lakkaavatko silloin muut miehet olemasta malleja vai tuleeko lapselle jonkinmoinen malliähky?
161236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olen itse vahvasti sitä mieltä, että lapsen on hyvä saada hyvä ihmisenmalli.

Äänestä

eli isät on itse syyllisiä tähän roolinsa epämääräistymiseen. meidänkin onnellisessa perheessä (=äiti, lapsi ja etäisä!) isä näkyy hahmona jossain kapakan ovella. välillä hahmo myös näyttäytyy pojalle. onhan se helppoa, kun joku muu oikeesti kasvattaa lapsen kuin hahmo itse.

Äänestä
  • miehet eivät ole sittenkaan löytäneet todellista itselleen kuuluvaa paikkaa nykyperheessä. Eikä näytä yhteiskuntakaan löytäneen. Joitain vuosikymmeniä sitten vouhkattiin voiko isä synnyttää sen jälkeen isää on sijoiteltu pehmoisänä milloin kotiin lapsia hoitamaan milloin muuten viettämään laatuaikaa. Ei se tarkoita, että isät olisivat hyödyttömiä, mutta miehen asema perheessä on radikaalisti muuttunut lyhyessä ajassa. Nykyään se on hahmo, malli tai jotain muuta etu- tai takaliitteellä etä-, ex-. Olisiko niin, että kun suuri osa isistä, ikävä kyllä, luistelee perheen hoidosta etenkin eron jälkeen on tullut tarve puhua asiasta jotenkin peitellysti. Kun ei tavoiteta sitä oikeaa isää kuin ehkä silhuettina kapakan ovella, niin puhutaan epämääräisesti jostain hahmosta. Ja siksi hahamoksi kelpaa kuka mies tahansa. Ihan kuin yhteiskunta olisi sairastunut kadotetun isän traumaan ja näkisi isän jokaisessa vastaantulevassa miehessä.

    Äänestä

  • kadotettu isyys kirjoitti:

    miehet eivät ole sittenkaan löytäneet todellista itselleen kuuluvaa paikkaa nykyperheessä. Eikä näytä yhteiskuntakaan löytäneen. Joitain vuosikymmeniä sitten vouhkattiin voiko isä synnyttää sen jälkeen isää on sijoiteltu pehmoisänä milloin kotiin lapsia hoitamaan milloin muuten viettämään laatuaikaa. Ei se tarkoita, että isät olisivat hyödyttömiä, mutta miehen asema perheessä on radikaalisti muuttunut lyhyessä ajassa. Nykyään se on hahmo, malli tai jotain muuta etu- tai takaliitteellä etä-, ex-. Olisiko niin, että kun suuri osa isistä, ikävä kyllä, luistelee perheen hoidosta etenkin eron jälkeen on tullut tarve puhua asiasta jotenkin peitellysti. Kun ei tavoiteta sitä oikeaa isää kuin ehkä silhuettina kapakan ovella, niin puhutaan epämääräisesti jostain hahmosta. Ja siksi hahamoksi kelpaa kuka mies tahansa. Ihan kuin yhteiskunta olisi sairastunut kadotetun isän traumaan ja näkisi isän jokaisessa vastaantulevassa miehessä.

    "Joitain vuosikymmeniä sitten vouhkattiin voiko isä synnyttää sen jälkeen isää on sijoiteltu pehmoisänä milloin kotiin lapsia hoitamaan milloin muuten viettämään laatuaikaa."

    Äänestä

  • Etäisä joka ei sa tavata lastansa tarpeeksi kun ei erohössäkässä tajunnut vaatia ja pitää puoliaan. Eikä lastenvalvojakaan varoitellut mihin liriin joutuu jos äiti mielivaltainen ja omii lapsen.

    Äänestä

  • taas.. kirjoitti:

    Etäisä joka ei sa tavata lastansa tarpeeksi kun ei erohössäkässä tajunnut vaatia ja pitää puoliaan. Eikä lastenvalvojakaan varoitellut mihin liriin joutuu jos äiti mielivaltainen ja omii lapsen.

    On kai sinulla ainakin joka toinen viikonloppu ja loma-ajoista puolet? Jos ei ole, mene oikeuteen ja hae ne itsellesi, äläkä marise.

    Ettekö te ihmiset ymmärrä, että yli 10v vuotias lapsi uhmaa lähivanhempaansakin tavatakseen etää, mikäli etä on hoitanut etän tehtävänsä hyvin, vaikka ei joka viikko lapsen elämässä olisikaan mukana. Te tuijotatte putkikatseisesti muutamaa vuotta, ettekä ymmärrä, että lapsi on lapsi teille koko ikänne.

    Isäni raitistui kun olin 13-14v ja aloin tavata häntä vasta silloin säännöllisesti (epäsäännöllisesti edelliset 8 vuotta ja niin kuin itse halusin) enkä koe jääneeni mistään paitsi. Minusta minä sain jotain enemmän juuri silloin kun olin sen ikäinen että tarvitsin häntä. En osaa vieläkään ajatella, että olisin aikaisempien vuosien aikana menettänyt jotain.

    Hoitakaa homma hyvin silloin kun tapaatte lasta, ja muutamassa vuodessa saatte sen korkojen kanssa takaisin.

    Äänestä

  • Sari.K kirjoitti:

    "Joitain vuosikymmeniä sitten vouhkattiin voiko isä synnyttää sen jälkeen isää on sijoiteltu pehmoisänä milloin kotiin lapsia hoitamaan milloin muuten viettämään laatuaikaa."

    niitä tosiäijiä näkee luonnolliseen ympäristöönsä tarhattuina. Ajeleppa kaupungilla ja melkein joka kadun kulmassa on korkeilla rauta-aidoilla varustettu äijätarha. Siellä niille on tehty kodikas ympäristö: kuoppa, paljon savea ja hiekkaa, putkia ja erivärisiä johtoja ja tietty muutama iso pörisevä kone. lapioita niillä on vain joka toisella. Luonnolliseen käyttäytymiseen kuuluu siirtyä peräkanaa keikkuen johonkin kohtaa tarhaa, toinen aloittaa koneen käytön tai lapioimisen ja toinen katsoo. Yöksi ne viedään jonnekin sisätiloihin yöpymään.... vapaana äijä toimii samoin. Näinkerra Citymarketissa äijiä lattianlaittopuuhissa. Toinen laitteli laattoja ja toinen katsoi vieressä.Ovat ilemisesti jotenkin parisidonnaisia tai jotain...

    Äänestä

  • Sari.K kirjoitti:

    On kai sinulla ainakin joka toinen viikonloppu ja loma-ajoista puolet? Jos ei ole, mene oikeuteen ja hae ne itsellesi, äläkä marise.

    Ettekö te ihmiset ymmärrä, että yli 10v vuotias lapsi uhmaa lähivanhempaansakin tavatakseen etää, mikäli etä on hoitanut etän tehtävänsä hyvin, vaikka ei joka viikko lapsen elämässä olisikaan mukana. Te tuijotatte putkikatseisesti muutamaa vuotta, ettekä ymmärrä, että lapsi on lapsi teille koko ikänne.

    Isäni raitistui kun olin 13-14v ja aloin tavata häntä vasta silloin säännöllisesti (epäsäännöllisesti edelliset 8 vuotta ja niin kuin itse halusin) enkä koe jääneeni mistään paitsi. Minusta minä sain jotain enemmän juuri silloin kun olin sen ikäinen että tarvitsin häntä. En osaa vieläkään ajatella, että olisin aikaisempien vuosien aikana menettänyt jotain.

    Hoitakaa homma hyvin silloin kun tapaatte lasta, ja muutamassa vuodessa saatte sen korkojen kanssa takaisin.

    Jos sinä joutuisit etävanhemmaksi kun lapsi on vajaa 3v. ja saisit tavata häntä parina viikonloppuna kuussa, ottaisitko nuo sanasi vakavasti???

    Entä jos välillä oisit saanut tavata usean päivän (vaikka 3-4 yötä) pari kertaa kuussa ja sitten lähi taas alkaisi syystä tai toisesta pitämään lapsen ja etän erossa 1,5 viikkoa.

    Ja sitten vedättäisi lastenvalvojalla sopimuksen vaikka to-ilta - ma-aamu ja mahd. isoilla elatusmaksuilla. Siinä' kyllä huumori loppuu kun lastenvalvojakin vaan suosii äitiä, vaikka etä olisi ihan yhtä hyvä vanhempi!

    Äänestä

  • Empatiaa? kirjoitti:

    Sä olet sellainen nenästävedettävä nynnykkä, joka ei tajua yksinkertaista stooria, että mä en ole ihan varma sovitko sä edes huoltamaan lasta joka ei osaa huolehtia itsestään.

    Ihan tavalliset vikonlopputapaamiset, hiukan ehkä normaalia laajemmatkin vielä, mitä sä niistä valitat, ole tyytyväinen. Elatusmaksuista voit purnata täällä tai viedä asia oikeuteen, jos katsot että maksat kohtuuttomia. Olisit järjestänyt pienemmät tulot siksi hetkeksi kun elatusta laskettiin. Ole yhteistyökykyinen pomosi kanssa oikealla hetkellä, ennakoi, nynnykkä.

    Nyt meillä on vain sinun kertomuksesi ahneesta lähistä ja etän hyvyydestä vanhempana. Kolikolla on kaksi puolta.

    Samperi mitä vässykkämiehiä Suomessa nykyään kasvaa, ei ne ainakaan yh-äidin poikia ole, se on ihan varmaa!

    Äänestä

  • Empatiaa? kirjoitti:

    Jos sinä joutuisit etävanhemmaksi kun lapsi on vajaa 3v. ja saisit tavata häntä parina viikonloppuna kuussa, ottaisitko nuo sanasi vakavasti???

    Entä jos välillä oisit saanut tavata usean päivän (vaikka 3-4 yötä) pari kertaa kuussa ja sitten lähi taas alkaisi syystä tai toisesta pitämään lapsen ja etän erossa 1,5 viikkoa.

    Ja sitten vedättäisi lastenvalvojalla sopimuksen vaikka to-ilta - ma-aamu ja mahd. isoilla elatusmaksuilla. Siinä' kyllä huumori loppuu kun lastenvalvojakin vaan suosii äitiä, vaikka etä olisi ihan yhtä hyvä vanhempi!

    minä ainakin olen törmännyt "pelastakaa isät ry:hyn" kun olen ollut lasten valvojien kanssa tekemisissä. Isän asioita ovat sossut lähteneet ajamaan ihan mielettömyyksiin asti. Isä itse ei vain viitsi hommiaan hoitaa ja laistaa kaikesta minkä ehtii, mutta sopssuss pystyy esiintymään ilmeisen rakastettavasti kun saa ne naiset ihan solmuun ja itseään kehumaan kilvan.
    Joka tapauksessa sossussa elarit määräytyvät tuloselvitysten mukaan. Ei niitä mitenkään kieroilla. Sossut vielä laskevat isän osuutta alle hänen maksukykynsä "ettei isä joudu ahtaalle". Näin ainakin meillä ja kyse oli kunnallisen elatustuen suuruisesta elarista ja mies jätti kertomatta omistamistaan taloista ja metsistään.

    Äänestä

puhuva isä, joka istuu hymyillen sohvan nurkassa. Mukana kaunis ja hyvälaatuinen säilytyskotelo ja pumppu. Voit viettää isän kanssa laatuaikaa aina kun se sinulle parhaiten sopii ja käytön jälkeen voit sujauttaa isän kätevästi komeroon. Voit käyttää puhuvaa isää lastenkutsuilla tai kun ystäväsi tulevat käymään. Anoppi varmasti ihastuu aina hymyilevään isään....

Äänestä
  • Hyi minä inhoan miehiä! Vaikka olen poika. En voi sietää mitään oksettavampaa kuin piereskely, perseen kaivaminen, sohvalla löhöäminen, kaljan juominen, naisten ja homoseksuaalien halventaminen, jalkapallo (hyi jumalauta mikä oksettava peli)sauna muiden miesten kanssa, ööh en enempää keksi mutta millaisen luulette mun miesmallien olevan? Homo? Metroseksuaali? joku muu? Olen saanut myös ongelmia "isättömyydestä" mutta pieni paha verrattuna siihen jos minusta ei olisi tullut niin vahvaa ihmistä.

    Ette arvaakkaan miten ärsyttävää se on kun joku naapurinmies tulee selittämään jotain tai kysyy haluanko lähteä lenkille (vieraiden mukaan ei saa lähteä, niin äiti on opettanut) tai että SOSSU täti tulee huostaanotto paperien kanssa uhkaamaan sairaalalla ja lastenkodilla. Kyllä on ollut niin täpäriä tilanteita että jos olisin isän halunnut tänne niin enintään heittämään sossun eukot pois. vihaan heitä yhtä paljon kuin miehiä. Jos en olisi älykäs (aineki omasta mielestäni) niin en olisi pärjännyt. Olen selvinnyt ihan yksin ja vaikka vaikeimmat teinivuodet on menossa niin ainoa mies jolle olen sanonut jotain on inhottava matikan,-fysiikan ja liikunnan inhottava irokeesi lihaksikas ällö miehen irvikuva, naapurin sedät, enoni,velipuoli (sen isä on kuollu enkä puhu veljenikään kanssa ku se asuu jo omassa asunnossa) ööh no aika monelle myyjälle mutta jos katselen Pepsodent hymy joka sanoo "hei" ja "moi" niin olenko saanut oikean kuvan miehistä? Tosin enhän minä tiedä millainen mies on, ainaostaan TV:n antama kuva on syöpynyt mieleeni.

    No sossut rakastaa yksinhuoltajaperheitä koska sieltä on kaikista helpointa saada lapset lastenkotiin ja jättää äiti yksin kärsimään.

    15 vuotta ja sossut pidetty kaukana. Ei se minua haittaa jos minun ja äitini elämäntapa on mitä on.
    Menestyn koulussa ja teen paljon sellaista mitä muutkin pojat tekevät mutta paljon sellaista mitä en halua tehdä esim. minä en halua viettää aikaa muiden poikien kanssa välitunnilla vaan olen tyttöjen kanssa jutellen elämää tärkeämmistä asioista, en halua mennä uimahalliin koska en uskalla riisutua muiden edessä eli se varmaan on ongelma jos tietyltä kantilta katsoo. Esim. mökillä en mene koskaan alastomana saunaan.

    Kyllähän jotkut ovat ihmetelleet sitä kun mua ei "tavalliset" poikien jutut kiinnosta. Enkä näe pahana sitä että ymmärrän naishenkilöitä paremmin ja viihdyn heidän seurassaa paremmin, enkä halua automekaanikoksi vaan kosmetologiksi.

    Homo en siis voi olla, mutta kyllä vähintään kerran kuulen huudettavan "HOMO". En voi sietää poikien tai miehien seuraa. Eli homoa minusta ei saa tekemälläkään mutta ehkäpä käytökseni vain vaikuttaa siltä. hiton strerotypiat.

    No mutta minussa on siis jotain erilaista ja sossun mielestä ehkä elämäntapani on haitallista nuoren ihmisen kehitykselle ja se onkin mutta lastenkotiin tai vastaavaan minua ei elävänä saa.

    No arvatkaapas mitä sossutäti sanoi kun kerroin että en helpolla lastenkotiin lähde? Ehdotti se ilkeys jotain miespuolista tukihenkilöä. Otinko sen vastaan? Totta hitossa kun uhkailtiin. Mitä minä tein hänen kanssaan? Istuin tietokoneella ja vastasin kysymyksiin ja "heitin" hänet ulos niin kuin kuuluukin tehdä tuntemattomille tunkeileville ihmisille. Eikös se ole miehen tehtävä pitää tunkeilijat pois perheestä?

    En halua miehiä elämääni ja äitikin on sen sanonut että ainoa mies jota hän tulee passaamaan tässä taloudessa olen minä :D Onko miesystäviä? No ehkä joku muutama ja se putkimies oli epäilyttävä mutta en halua miehiä tähän taloon. Äiti on sanonut myös että mikään tässä maailmassa ei edes unelmien prinssi tule hänen ja lastensa väliin.

    Kunnioitan äitiäni syvästi että hän on kasvattanut minusta vahvan selviytyjän mihin monikaan mies ei olisi varmaankaan pystynyt. Elämäni mies on äitini. Parempaa opettajaa elämää varten ei olekkaan kuin äiti. Minusta on myös helmpompi aloittaa keskustelut naisten/tyttöjen kanssa kuin muiden poikien koska tiedän mtiä ei kannata sanoa ensimmäisenä ja ymmärrän mielestäni hyvin tyttöjä. Mutta tyttöystävää en havittele vielä. Tytöt ovat ystäviä ja siinä piste.

    Mutta en voi kieltää sitä ettenkö olisi kaivannut isää jota en halua tavata. Tai sitä että perheessä olisi joku jolle voisi esittää toisenlaisia kysymyksiä kuin äidille ja siskoille. tai sitä että joku viettäisi aikaa kanssani ja ehkä harrastaisi jotain. Kyllä minä myönnän suoraan sen että olen itkenytkin sen takia ettei minulla ole isää kotona. Opetettiko kukaan minua ajamaan pyörällä? Ei, opettelin itse.
    Onko minua toruttu pahasti? Ei, koska olen aika kiltti poika kaikesta huolimatta ja torun vain itseäni jos saan kokeesta huonon numeron. Entä oliko kukaan mies paikalla kun alkoi sattua ja tapahtua, ei. Mutta olisin ehkä halunnut.

    Eli myönnän suoraan että varsinkin pojille ja yhtä paljon tytöille on miesmalli tarpeellinen, mutta ilmankin voi selvitä tietynlainen ihminen kuten minä. Olen ehkä väärässsä monessakin asiassa ja kaksipiippuinen sen isämallin takia. Mutta sentään olen rehelinen itselleni. Minua harmittaa että sitä miestä ei ole tässä perheessä ollut mutta yhtä paljon haluan olla yksin. Ehkä sydämessäni on ikuisesti se kohta josta puuttuu isä, enkä saa sitä täytettyä. Nyt kun vuosia tulee lisää ja alan miettiä aikuisuutta yhä enemmän niin mietin, osaanko minä olla isä jos saan lapsia? olenko välttämättä tarpeeksi hyvä miesmalli itse? Entä jos aiheutan vahinkoa ja minun kuuluu jäädä lapsettomaksi? Mitä jos en selviä isojen poikien maailmasta? Onhan siinä mietittävää mutta aikaa riittää.

    Äänestä

  • 15v.poika, äiti yksinhuoltaja kirjoitti:

    Hyi minä inhoan miehiä! Vaikka olen poika. En voi sietää mitään oksettavampaa kuin piereskely, perseen kaivaminen, sohvalla löhöäminen, kaljan juominen, naisten ja homoseksuaalien halventaminen, jalkapallo (hyi jumalauta mikä oksettava peli)sauna muiden miesten kanssa, ööh en enempää keksi mutta millaisen luulette mun miesmallien olevan? Homo? Metroseksuaali? joku muu? Olen saanut myös ongelmia "isättömyydestä" mutta pieni paha verrattuna siihen jos minusta ei olisi tullut niin vahvaa ihmistä.

    Ette arvaakkaan miten ärsyttävää se on kun joku naapurinmies tulee selittämään jotain tai kysyy haluanko lähteä lenkille (vieraiden mukaan ei saa lähteä, niin äiti on opettanut) tai että SOSSU täti tulee huostaanotto paperien kanssa uhkaamaan sairaalalla ja lastenkodilla. Kyllä on ollut niin täpäriä tilanteita että jos olisin isän halunnut tänne niin enintään heittämään sossun eukot pois. vihaan heitä yhtä paljon kuin miehiä. Jos en olisi älykäs (aineki omasta mielestäni) niin en olisi pärjännyt. Olen selvinnyt ihan yksin ja vaikka vaikeimmat teinivuodet on menossa niin ainoa mies jolle olen sanonut jotain on inhottava matikan,-fysiikan ja liikunnan inhottava irokeesi lihaksikas ällö miehen irvikuva, naapurin sedät, enoni,velipuoli (sen isä on kuollu enkä puhu veljenikään kanssa ku se asuu jo omassa asunnossa) ööh no aika monelle myyjälle mutta jos katselen Pepsodent hymy joka sanoo "hei" ja "moi" niin olenko saanut oikean kuvan miehistä? Tosin enhän minä tiedä millainen mies on, ainaostaan TV:n antama kuva on syöpynyt mieleeni.

    No sossut rakastaa yksinhuoltajaperheitä koska sieltä on kaikista helpointa saada lapset lastenkotiin ja jättää äiti yksin kärsimään.

    15 vuotta ja sossut pidetty kaukana. Ei se minua haittaa jos minun ja äitini elämäntapa on mitä on.
    Menestyn koulussa ja teen paljon sellaista mitä muutkin pojat tekevät mutta paljon sellaista mitä en halua tehdä esim. minä en halua viettää aikaa muiden poikien kanssa välitunnilla vaan olen tyttöjen kanssa jutellen elämää tärkeämmistä asioista, en halua mennä uimahalliin koska en uskalla riisutua muiden edessä eli se varmaan on ongelma jos tietyltä kantilta katsoo. Esim. mökillä en mene koskaan alastomana saunaan.

    Kyllähän jotkut ovat ihmetelleet sitä kun mua ei "tavalliset" poikien jutut kiinnosta. Enkä näe pahana sitä että ymmärrän naishenkilöitä paremmin ja viihdyn heidän seurassaa paremmin, enkä halua automekaanikoksi vaan kosmetologiksi.

    Homo en siis voi olla, mutta kyllä vähintään kerran kuulen huudettavan "HOMO". En voi sietää poikien tai miehien seuraa. Eli homoa minusta ei saa tekemälläkään mutta ehkäpä käytökseni vain vaikuttaa siltä. hiton strerotypiat.

    No mutta minussa on siis jotain erilaista ja sossun mielestä ehkä elämäntapani on haitallista nuoren ihmisen kehitykselle ja se onkin mutta lastenkotiin tai vastaavaan minua ei elävänä saa.

    No arvatkaapas mitä sossutäti sanoi kun kerroin että en helpolla lastenkotiin lähde? Ehdotti se ilkeys jotain miespuolista tukihenkilöä. Otinko sen vastaan? Totta hitossa kun uhkailtiin. Mitä minä tein hänen kanssaan? Istuin tietokoneella ja vastasin kysymyksiin ja "heitin" hänet ulos niin kuin kuuluukin tehdä tuntemattomille tunkeileville ihmisille. Eikös se ole miehen tehtävä pitää tunkeilijat pois perheestä?

    En halua miehiä elämääni ja äitikin on sen sanonut että ainoa mies jota hän tulee passaamaan tässä taloudessa olen minä :D Onko miesystäviä? No ehkä joku muutama ja se putkimies oli epäilyttävä mutta en halua miehiä tähän taloon. Äiti on sanonut myös että mikään tässä maailmassa ei edes unelmien prinssi tule hänen ja lastensa väliin.

    Kunnioitan äitiäni syvästi että hän on kasvattanut minusta vahvan selviytyjän mihin monikaan mies ei olisi varmaankaan pystynyt. Elämäni mies on äitini. Parempaa opettajaa elämää varten ei olekkaan kuin äiti. Minusta on myös helmpompi aloittaa keskustelut naisten/tyttöjen kanssa kuin muiden poikien koska tiedän mtiä ei kannata sanoa ensimmäisenä ja ymmärrän mielestäni hyvin tyttöjä. Mutta tyttöystävää en havittele vielä. Tytöt ovat ystäviä ja siinä piste.

    Mutta en voi kieltää sitä ettenkö olisi kaivannut isää jota en halua tavata. Tai sitä että perheessä olisi joku jolle voisi esittää toisenlaisia kysymyksiä kuin äidille ja siskoille. tai sitä että joku viettäisi aikaa kanssani ja ehkä harrastaisi jotain. Kyllä minä myönnän suoraan sen että olen itkenytkin sen takia ettei minulla ole isää kotona. Opetettiko kukaan minua ajamaan pyörällä? Ei, opettelin itse.
    Onko minua toruttu pahasti? Ei, koska olen aika kiltti poika kaikesta huolimatta ja torun vain itseäni jos saan kokeesta huonon numeron. Entä oliko kukaan mies paikalla kun alkoi sattua ja tapahtua, ei. Mutta olisin ehkä halunnut.

    Eli myönnän suoraan että varsinkin pojille ja yhtä paljon tytöille on miesmalli tarpeellinen, mutta ilmankin voi selvitä tietynlainen ihminen kuten minä. Olen ehkä väärässsä monessakin asiassa ja kaksipiippuinen sen isämallin takia. Mutta sentään olen rehelinen itselleni. Minua harmittaa että sitä miestä ei ole tässä perheessä ollut mutta yhtä paljon haluan olla yksin. Ehkä sydämessäni on ikuisesti se kohta josta puuttuu isä, enkä saa sitä täytettyä. Nyt kun vuosia tulee lisää ja alan miettiä aikuisuutta yhä enemmän niin mietin, osaanko minä olla isä jos saan lapsia? olenko välttämättä tarpeeksi hyvä miesmalli itse? Entä jos aiheutan vahinkoa ja minun kuuluu jäädä lapsettomaksi? Mitä jos en selviä isojen poikien maailmasta? Onhan siinä mietittävää mutta aikaa riittää.

    ei se isä olisi sinun elämää ainakaan helpommaksi tehnyt. Jos olet kertomasi kaltainen persoonallisuus isän läsnäolo olisi voinut olla yhtä helvettiä. Etkä tiedä minkälainen isän ja miehen malli isäsi olisi ollut... tai onhan hän poissaolollaankin kai osoittanut jotain. Kyllä sinä isänä onnistut ainakin yhtä hyvin kuin isäsi jos olet läsnä. Se on hyvä muistaa, että todellinen miehen malli ei ole mikää prtoptyyppi vaan aina sellainen kuin se mies josta mallia otetaan. Siis yhtä hyvin hyvä kuin huono. Siinä on todellisuudessa kyse ihmissuhteesta eikä mistään pumpattavasta puhuvasta isästä, jonka voi siirtää tilanteeseen kuin tilanteeseen. Minkälainen ihminen se sinun isäsi on? Ota siitä selvää ja arvioi sitten mitä menetit ja mitä voisit ehkä korvata jos se on sen arvoista.

    Äänestä

Vaarit ovat jo kokeneita eivätkä sorru mihinkään jekkuun tahi sellaiseen. Aidosti rakastavat lapsenlapsiaan sekä ovat jämtejä. Ihannemiehiä ovat roolimallia ajatellen.

Äänestä

Teoria pakollisesta miehenmallista on rajoittuneen mustavalkoajattelun tulos: vähän sama kuin pakollinen tärkkelys(isä) lihan(äiti) kanssa vanhentuneissa ruokaympyräteorioissa. Tosiasiassa liha on terveellisempää joko paljaaltaan tai pelkän salaatin kanssa nautittuna.

Äänestä

olen miettinyt miten kannustan heitä perhe-elämään ja ottamaan paikkansa yhteiskunnassa itsetuntoisina miehinä kun tarjolla on vain joitain päälleliimattuja malleja. Miehenmallin ja isähahmon lisäksi olisi tarjolla pehmomies, machomies, komistus, könsikäs ja erinäinen määrä muita määritelmiä. Näitä malleja on otetaan sen mukaan miten niillä on yhteiskunnallista markkina-arvoa. Miten tässä eroperheiden maailmassa poikani löytävät jotain pysyvyyttä omasta perheestään eivätkä hajoa avioeron myötä osaksi sitä epämääräistä etäisien surullista joukkoa. Mihin pojat voivat rakentaa oman arvonsa, elämänsä hallinnan ja jatkuvuutensa kun eivät voi naisten tavoin päättää hankkia lapsia vain itsekseen, ovat parisuhteissa pääasiassa naisten armoilla ja jäävät eroissa yleensä lehdelle soittelelemaan. Naisilla on paljon laajempi liikkuma-ala ja naisella on äitiys, joka on lähes loukkaamaton. Harvassa on ne äidit joiden äitiys kyseenalaistetaan. Äitiys tulee annettuna ja sillä on itseisarvo. Miehen isyys on trendijuttu. Tuntuu epäreilulta kasvattaa poikia uskomaan oman perheen perustamiseen, omien lasten kasvattamiseen ja vakiintuneeseen asemaan isänä kun tulevaisuus perheen isänä näyttää ympärille katsoessa jokseenkin epävarmalta. Edessä on melko varmasti järkyttävä pettymyt koko hommaan. Mitä sitten jos kuitenkin kaikesta huolimatta elämä kaatuu päälle ja heistäkin tulee etäisiä? Mikä on se miehen ihan oma alue, jolle kukaan ei tule määrittelemään ollaanko siinä hyviä vai huonoja? Miten pojat voisi kasvattaa selviytymään edessä olevasta suuresta kaaoksesta, vai pitääkö se pitää heiltä salassa? Naisethan ovat imeneet äidinmaidossa tiedon ja taidon siitä, että mies voi jättää ja äiti voi joutua hoitamaan lapset yksin. Miten pojille annetaan elämään vastaavat eväät?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mallikansalainen kirjoitti:

Mikä se sellainen miehenmalli oikein on? Kun miehestä tehdään miehenmalli etäännytetään todellinen persoona ja tehdään miehestä käsitteellinen olento joka voi tilanteen mukaan olla kuka vain, riittää, että on mies. Erityisesti eroperheiden lapsille suositellaan miehenmalleja, että osaavat ottaa siitä mallia kasvaessaan. Ammattikasvattajat puhuvat ihan tosissaan lapsen tarvitsevan miehenmallia ja suosittelevat kaikenlaisia korvaavia vaihtoehtoja jos miehenmallin hankkiminen kotiin ei jostain syystä onnistu. Laskevat tarkasti kuinka monta miehenmallia lapsi kohtaa lähiympäristössään. Laskuihin kelpaa miesmyyjä, naapurin mies, veli, eno ja vaihtuvat miesystävät. Miesopettajakin on vallan hyvä miehenmalliksi ja homma on kunnossa.
Äidit etsivät uusia kumppaneita saadakseen lapsilleen miehenmallin ja kun sellainen sitten löytyy kaikki ristivät kätensä ja huokaavat, että on se nyt hyvä kun lapsellakin on miehenmalli.
Entäs sitten isähahmo, mikä ihme sekin oikein on? Onnellisessa perheessä on siis äiti, isähahmo ja lapsi. Isähahmo toimii myös miehenmallina..mutta miten pitäisi suhtautua niihin muihin miehenmalleihin silloin kun kotona onkin oma isä mallia antamassa, lakkaavatko silloin muut miehet olemasta malleja vai tuleeko lapselle jonkinmoinen malliähky?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu