Helsingin käräjäoikeuden uskomattoman oikeusvaltiota halveksivan ja korruptoituneen Stasi-salaamispäätöksen perusteella nyt tiedetään varmuudella, että Suomessa on yksi entinen Stasi-vakooja niin korkeassa asemassa, jota suojellaan koko muu oikeusvaltio murskaten. Me kaikki tiedämme, että se on yksi kolmesta presidentistämme, jolla on: ”nuoruuden hairahdus”. Mutta te Supon, suojelupoliisin, miehet kävitte täysin syyttömän miehen, suurlähettiläs, Alpo Rusin, kimppuun tavalla, jota monikaan teistä ei olisi kestänyt.
Nyt te olette samanlaisia rikollisia, kuin muutkin rikolliset Helsingissä, toimien vain omalla virkarikollisuuden alalla. - Nämä ovat asioita, joita ei ole kiva muistella eläkepäivinään keinutuolissa; nyt ne eivät vielä vaivaa, mutta hiljaisuudessa ne tulevat esiin. Harkitkaa siis vielä vaihtoehtoa palata laillisuuteen, kaikilla sitä vaihtoehtoa ei tosin enää ole:
Vangitkaa tai pidättäkää Supo-johto ja takavarikoikaa sen hallusta, valtion kassakaapista, ko. Stasi- asiakirjat. Luovuttakaa asiakirjat lailliselle ja puolueettomalle oikeustaholle, Helsingin käräjäoikeus ei sitä enää ole, odottamaan virallista päätöstä salauspäätöksen kumoamisesta. Vain tämä voi pelastaa Suomen oikeusvaltion romahtamisen alimpaan liejuun ja häpeään. Vielä suuremmalla syyllä, jos on totta, että Yhdysvallat on Helsingin salauspäätöksen takana, jotta se ei menettäisi kiristysotettaan Suomen valtiojohtoon. Salausperuste on silloin rikollinen - ei valtion turvallisuuteen liittyvä.
Teillä on nyt tilaisuus tehdä se, pelastaa Suomi, sanottakoon sitä nyt vaikka ”Isänmaalliseksi palatsivallankumoukseksi”.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kirjoituksestasi päätellen olet kommunisti. Kummalliseksi purkauksesi tekee se, kun Stasi-lista paljastaisi juuri kommunisteille vakoilleita.
Takkisi taitaa käänty kuin hyrrä.
jos listoissa ei ole mitään ,miksi ne salataan?
halutaanko suojella korkeassa asemassa olevia ?
viestisi kertoo että olet ajatusten neronleimaus ja "tolokku politiikko".
Tiitisen lista on se että sieltä löytyy "eväsretkellä" olleita politiikkoja jotka ovat syöneet ja juoneet ja laverrelleet kansallisia etuja vieraan vallan käyttöön. Eikös tämä nykyinen ulkoministerikin (kanerva) tehnyt neukuille listan niistä joita ei tule kutsua neukkulaan.
Kyseessä ei ole ollut koskaan niin sanottu luottamuksellinen "poliisitoimi" jota tämä valtion asiamies arvela arveli asian olevan vaan politiikkojen hölmöily tämän maan ja kansan vahingoksi. mutta oikeus on politiittinen tässä tapauksessa.
olisi pitänyt julkistaa, ilman muuta. Mutta ne ei voineet.....
Kansalaiset kannattakaa suoraa presidentin vaalia, muuten ne sopii sen saunoessa. Tää maa on uskomaton.
Mietin setääni joka edusti Suomea ohjuskaupoissa ja kun tää paikallinen herrakerho ei tarkistanu mun taustoja ajoissa ja teki musta väkisin syyllistä, se oli uskomatonta peliä ettei niitä lauseita saanut siihen paperiin niin ei kuulkaa tullut niitä ohjuksia. Katos CIA tarkistaa myös lähiomaiset, mutta ei se mitään, ehkä Suomi saa ne ohjukset joskus toiste....
Viisaan neuvon annan kaikille: maksakaa se asianajaja mukaan, tarviitte sitä jos jätätte vastarikosilmoituksen, eikä teitä vastaan ole alunperin ollut mitään näyttöä.
Psykoosi se vaan syvenee...
Sinun purnukkatarinan takiako USA ei myynyt Suomelle ohjuksia??!? :D
CIA ja NSA... HIFK ja HPK..
Olet sinä Premiata kyllä yks ihmeellinen tapaus.. Odotan milloin sut abduktoidaan kaukaiseen galaksiin ja sitten palaat sieltä Jedinä takaisin..
May the force be with you, sillä järki on jo kauan aikaa sitten kadonnut..
Sääliksi käy.
"kun tää paikallinen herrakerho ei tarkistanu mun taustoja ajoissa ja teki musta väkisin syyllistä, se oli uskomatonta peliä ettei niitä lauseita saanut siihen paperiin niin ei kuulkaa tullut niitä ohjuksia." HAHAHAHAHAHAHA
olisiko aika mennä tuutimaan?
Ensin siis kirjoitit:
"Mietin setääni joka edusti Suomea ohjuskaupoissa ja kun tää paikallinen herrakerho ei tarkistanu mun taustoja ajoissa ja teki musta väkisin syyllistä, se oli uskomatonta peliä ettei niitä lauseita saanut siihen paperiin niin ei kuulkaa tullut niitä ohjuksia. Katos CIA tarkistaa myös lähiomaiset, mutta ei se mitään, ehkä Suomi saa ne ohjukset joskus toiste...."
Jonka jälkeen jatkoit:
"Ei mua yksikään turvallisuuspalvelu usko oikeasti terroristiksi,"
Miten siis tämä yhtälö on mahdollinen???
Salli minun edelleen nauraa...
ja kannattaisi visiin tuutia muulloinkin..
Simo Pekkala.
Rikolliset palaa aina takaisin rikospaikalle, eli suojatyöpaikalleen nauttimaan korkeaa palkkaa ja naatiskelemaan saadessaan tehdä suoranaista kiusaa syyttömille kansalaisille. Tällä rikollislaumalla ei ole tosiasiassa mitään oikeaa tekemistä, kunhan kulutetaan aikaa ja kerätään juoruja jotka kortistoidaan kansalaisen vahingoksi.
Mitä meinaat asian vuoksi tehdä ??
teot tulevat olemaan huoliasi, ettei asia pääse liian pitkälle.
Jos olet kyttä, menet sinne ja ojennat prouninkisi ja lausahdat vakavat sanat: "käret kattoon konnat, minä pirätän teirät ja ellette tottele päästän poliikoiran Viksun kimppuunne".
Näin me luotamme 100 prosenttisesti sinuun, jos olet kyttä. Voit käyttää sitten prosenteja omissa luotettavuustutkimuksissa jonka teet itsestäsi ja annat suomen gallupin käyttöön ja julkaistavaksi luotettaviksi havaisemissasi mediajulkaisuissa.