Laskin

netin laskurilla laittaen verolaskuriin eläkkeeni palkkatuloksi(vuositulo). Sain sillä laskutoimituksella tuloni (eläkkeeni)veroprosentiksi 18,5%.

Kun muutin summan eläkkeeksi veroprosentiksi tuli 25,5%. Eli miltei se mikä nyt pidätetään.
Pidätysprosentti on 26%. Olisi suurempi vielä, mutta erosin kirkosta toissa vuonna. Tulin siihen tulokseen, että olen oman kirkollisveroni maksanut, koska olen maksanut sitä vuosikymmenet.

Hallitus on luvannut saattaa eläkeläisten verotuksen samalle tasolle palkansaajien kanssa.
Koska mahtaa näkyä käytännössä?
Laskekaa omanne verolaskurilla ja hämmästykää, kuinka paljon enemmän maksamme veroja samasta "tulosta" kuin palkansaaja.
82063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siirtyessäni työttömyyskorvaukselta työttömyyseläkkeelle.
Samalla laskennalla ero kohdallani on 7%.
Jostain syystä olen hieman skeptinen!

Äänestä

samanlaisen huomion. Prosentteja en osaa laskea, mutta eläkkeestäni maksan 1000 euroa vuodessa enemmän veroa, kuin jos tuloni olisi palkkatuloa.
Se on melko tarkkaan yhden kuukauden eläke!

Äänestä
  • näytti että melkein 1500e enemmän maksan eläkkeestä veroa vuoden aikana. Kohtuutonta!!!

    Äänestä

Vuoden alusta työttömyyseläkkellä, ja veroprosentti senkun nousee. Eipä tule meille tupon eikä liittokohtaisten palkankorotuksia puhumattattakaan mistään verohelpotuksista.

Äänestä

näin on eläkeläisillä on suurempi veroprosentti, koska useita vähennyksiä puuttuu.

Tosin tuossa laskurissa on erilaiset ”pakolliset maksutkin”, joten se vaikuttaa yli puolet
harhaanjohtavasti.

Samoin eläkkeen korotukset ovat vai silloin kun indeksi valtavasti nousee ja silloinkin vain pieni osa yleisestä noususta.
Alussa hyvä eläke on 10v kuluttua tosi heikko, on alentunut jo 30 %.
On hyvä seurata kun on isovanhemmat vielä elossa.


MINÄKIN ihmettelen, kun jokainen lähes kaikki, tulee eläkeläiseksi,
toiset 30v, toiset 40v ja toiset siten normaalisti,
eläkehän olisi kaikkien etu.

Samoin, aina rahastoihin kerätään suurempia eläkkeitä,
takaisin saaminen rahastoista on kovin epävarmaa,
Jos tule lama, se jo nähtiinkin 1990 luvulla,
kaikki jää käteen, kiinteistöillä ei arvopapereilla ole mitään arvoa.

Äänestä

palkansaajan maksamat TEL-maksun ja työttömyysvakuutusmaksun? Kun minä olin vielä töissä, vietiin palkasta ainakin 2 % noita maksuja. En tiedä nykyisin paljonko on, mutta kai ne maksut vielä otetaan!?

Äänestä
  • ne palkansaajien maksut, niin silti eläkeläinen maksaa enemmän veroa - jostain syystä sellainen käytäntö on ollut vallalla. Siksikö, että pelätään että eläkeläinen kuluttaa esim terveyspalveluja enemmän..? Ehkä osa kuluttaakin, itse käytän terveyspalveluja minimaalisesti ja en tunne lähipiiristä ollenkaan ns suurkäyttäjiä... Jos otetaan huomioon vuode-osastoilla ja muissa laitoksissa usein olevat niin he ovat suurkuluttajia, mutta jokainen ansaitsee hyvän hoidon elämänsä loppuun.

    Joka tapauksessa on syytä odottaa ja myös vaatia hallitukselta, että pitävät lupauksensa ja eläkeläisten verotus tulee edes lähelle palkkaverotusta. Muistan kuulleeni, että keskiverto- eläkeläiselle jäisi n 500e/v enemmän käteen - jahka verotus korjaantuu. Sekin lämmittäisi.

    Äänestä

  • Tässä jotakin tietoa maksuista. Verojen lisäksi maksetaan tietysti Ay-maksut 1.4, työttömyysvakuutusmaksu 0.58 ja korotettu evm 5.4, SV-pvrmaksu 0.75 nämä otin viimeisestä palkkaerittelylistastani, reilusta 1700€ sta miinustetaan nämä ja veroprosentti 20.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veroprosentin kirjoitti:

netin laskurilla laittaen verolaskuriin eläkkeeni palkkatuloksi(vuositulo). Sain sillä laskutoimituksella tuloni (eläkkeeni)veroprosentiksi 18,5%.

Kun muutin summan eläkkeeksi veroprosentiksi tuli 25,5%. Eli miltei se mikä nyt pidätetään.
Pidätysprosentti on 26%. Olisi suurempi vielä, mutta erosin kirkosta toissa vuonna. Tulin siihen tulokseen, että olen oman kirkollisveroni maksanut, koska olen maksanut sitä vuosikymmenet.

Hallitus on luvannut saattaa eläkeläisten verotuksen samalle tasolle palkansaajien kanssa.
Koska mahtaa näkyä käytännössä?
Laskekaa omanne verolaskurilla ja hämmästykää, kuinka paljon enemmän maksamme veroja samasta "tulosta" kuin palkansaaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu