Onko tämä p...kele enää normaalia?!

-Maijju-

Mulla todettiin virtsatientulehdus ja sain siihen antibioottikuurin, Trimetin 160 mg. Olen nyt viiden päivän kuurin puolessa välissä. Noin puoli tuntia ensimmäisen tabletin jälkeen alkoi aivan järkyttävä kutina, pistely ja polte.

Alapää muuttui aivan punaiseksi ja turposi muodottomaksi. Eikä minkäänlaisia kipuja tai oireita ollut ennen kuurin aloittamista vaikka tulehdus olikin, ainoa vaan että piti useammin käydä pissalla. Soitin tietenkin heti päivystykseen ja kerroin hoitajalle mitä tapahtui. Ja erittäin "pätevä" hoitaja-neiti tokaisi tympeällä äänellä että kyseiset oireet ovat aivan tyypillisiä virtsatietulehduksen oireita ja pitäisi kuulemma vain juoda paljon nestettä niin auttaa. Mutta h...vetti kun pissalla käyminenkin on sellaista tuskaa että itku pääsee ja hiki valuu joka kerta! Tuntuu kuin alapää olisi tulessa ja puukolla viiltäisi pissatessa. Kaiken lisäksi sieltä tulee verta koko ajan.

Voisiko kyse olla esim. lääkeaineallergiasta, kun oireet todellakin alkoivat vasta ensimmäisen tabletin ottamisesta? Uskallanko syödä edes kuuria loppuun? Ja tosiaan paikat on niin kipeänä koko ajan että kävelykin tuottaa vaikeuksia. Virtsatientulehduksia mulla on ollut monesti ennenkin, eikä todellakaan ole tällaisia oireita ollut.

25

25364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinulla

      tullut hiiva.
      Antibioottikuuri usein laukaisee hiivan, siksi olisikin kannattavaa ottaa ennen antibioottikuuria hiivan esto lääke.
      Hiivatulehduksessa on kutinaa, kirvelyä, runsasta kokkareista valkovuotoa ja paikat punoittavat..

      • -Maijjju-

        Tosin valkovuotoa ei ole nyt ollut, ei minkäänlaista. Verta vain tulee. Miten sitä hiivan estolääkettä saa, ilmeisesti reseptillä vain? Voinko sitten ottaa suun kautta otettavan hiivalääkkeen kesken antibioottikuurin, jos lääkäri kirjoittaa reseptin? Luonnollisesti en emätinpuikkoja tämänhetkisessä tilanteessa pysty käyttämään.. enkä kyllä luonnollisesti anna lääkärin alapäätäni ronkkia näytteen ottoon, joten täytyy toivoa että saisin reseptin ilman näytettä...

    • no jopas

      Virtsatietulehduksessa esiintyy juuri näitä oireita mitä kerroit, mutta tuo että puoli tuntia tabletin ottamisen jälkeen alkoi noin selkeät oireet kuulostaa hieman oudolta. Tälle lääkeaineelle harvoin kai ollaan allergisia, lähinnä virtsatietulehduksissa voidaan joutua vaihtamaan antibiotista toiseen tehon vuoksi. Jollekin tehoaa paremmin toinen lääke. Trimetin voi aiheuttaa kyllä ihottumaa ja pahoinvointia.

      Mietin, että sekin voi olla siis mahdollista, että Trimetin ei tehoa sinulle ja oireet sattuivat vain pahenemaan siinä tabletin ottamisen jälkeen. Oireiden pitäisi helpottua kolmannen päivän aikana viimeistään, jos Trimetin sopisi sinulle. Verentuleminen virtsaan on normaalia virtsatieinfektiossa. Mitä antibiottia olet muuten aikaisemmin syönyt ja onko ne tehonneet? Karpalotuotteiden käyttö ja runsas juominen ovat todella hyviä omahoitokeinoja vitrtsatieinfektioiden hoidossa.

      Kannattaa varmaan nyt kuurin loputtua mennä uudestaan lääkäriin ja tarkastuttaa ainakin virtsan puhtaus ja katsoa, näkyykö siellä vielä bakteerikasvustoa.

      • -Maijjju-

        Yksi antibioottikuuri oli kerran Selexid 200 mg, muita en muista. Tuota se on yleensä tainnut olla. Aikaisemmin (vuosia sitten) kuurit ovat aina auttaneet, mutta viime kuukausien aikana mulla on ollut tulehduksia useammin. Mutta tosiaan oireet ovat olleet todella lieviä ja välillä niitä ei ole ollut ollenkaan. Joten en ole varma onko tulehdus missään välissä lähtenyt ollenkaan pois, vai onko se vain uusinut lyhyen ajan sisällä.

        Tiedän että minun pitäisi juoda paljon karpalomehua ym. nestettä, mutta tässä tilanteessa minua ei todellakaan huvita rampata vessassa kun se on niin sairaan tuskallista, en ole ikinä tuntenut vastaavanlaista kipua! Käyn tottakai kuurin jälkeen kontrollissa että onhan tulehdus varmasti lähtenyt. Kun vaan pystyis jotenkin helpottamaan tuota kipua, mikään ei ole auttanut..

        Aluksi kokeilin Canestenin voidetta siltä varalta jos se olisi hiivaa, ei auttanut yhtään. Sen jälkeen olen laittanut bepanthenia pari tai kolme kertaa päivässä. Olen myös syönyt särkylääkkeitä, 2-3 päivässä. Eikä paljon auta sekään. Pitää vaan yrittää kestää..

      • *tiina*
        -Maijjju- kirjoitti:

        Mene ihmeessä takaisin lääkäriin, tuo ei ole normaalia. Joko antibiotti ei tehoa (eli oireet on pahentunut) tai sitten reagoit allergisesti. Ei tuollaista saisi kauan pitää, se tulehdus saattaa levitä munuaisiin ja sitten vasta saatkin ongelmia. Niinkuin joku totes, antibiootin pitäisi kyllä vaikuttaa nopeasti. Itsellä oli kerran virtsatientulehdus ja kun kuurin aloitin oireet poistui parissa päivässä.

      • -Maijjju-
        *tiina* kirjoitti:

        .. turvotus on hieman laskenut, mutta pissaaminen on edelleen aivan s..tanan kivuliasta. Mulla on enää kaks tablettia jäljellä, eli huomen aamulla pitäisi ottaa viimeinen. Käyn sen jälkeen terveyskeskuksessa antamassa kontrollinäytteen. Kuitenkin enää kaks tabua jäljellä niin sama kai se on sinnitellä huomen aamuun.

        Ja sitä paitsi tuskin ne minua sinne ottaa ennen kuin olen syönyt kuurin loppuun. Tällä paikkakunnalla missä asun, on terveydenhuolto aivan päin p:tä, mitään ei oteta ikinä tosissaan. Hyvä esimerkki: kerran kun mulla alkoi yhtäkkiä aivan mieletön päänsärky ja pyörrytti, menin terveyskeskukseen ja ensimmäiseksi mulle tiuskittiin että "etkö sinä vasta käynyt täällä?!" Ja olin kyllä käynyt pari kuukautta sitten pyytämässä sairaslomalappua flunssan takia.

        Että hirveästi ei huvittaisi kyseisessä paikassa asioida, mutta hieman pakko kun näitä tulehduksia on jatkuvasti.

        Kiitos kaikille neuvoista, ihana kun voi täällä avautua... ei viitsi koko ajan tuolle miehelle valittaa ja kun naiset kuitenki ymmärtää vähän paremmin näitä naisten vaivoja :)

      • ottaa tosissaan

        Pakko heidän on ottaa sinut tosissaan. Jos v-tulehdus on levinnyt munuaisiin, se on todella paha juttu. Niin että eikun lääkäriin vain ja kerro näytettä viedessäsi, että oireet eivät ole kadonneet!

      • *tiina*
        ottaa tosissaan kirjoitti:

        Itellä on se "onni", että asun ulkomailla ja täällä ei mitään terveyskeskussysteemiä tunneta. Jos jotain tulee, pääset välittömästi yksityislääkäriin ja jos lääkkeitä määrätään, niistä pitää apteekissa maksaa vain 4 euron reseptimaksu, ihan sama mitä lääkkeitä ne ovat. Mutta antibiooteista vielä. Entinen työkaverini sai pari vuotta sitten kuurin, en nyt muista mihin vaivaan. Hän alkoi kahden päivän päästä kakata verta, siis ihan solkenaan. Joutui sairaalaan viikoksi, antibiootti oli rikkonut suoliston pinnan. Eli aikamoisia myrkkyjä ne ovat, vaikkakin niin tärkeitä.

      • -Maijju-

        .. on sitten tosi hyvä systeemi. Onko se itse lääkärillä käynti kuinka kallista siellä? Kyllä mua epäilyttää ja pelottaa noit antibiootteja jatkuvasti popsia, meinaan kun neljä kuuria ollut muutaman kuukauden sisällä samaan vaivaan. Älysivät sentään vihdoin antaa sen estolääkityksen reseptin, saa nähä auttaako sitten sekään. Miten sille sun työkaverille kävi, ei kai siitä jäänyt mitään vaurioita suolistoon tai mitään?

      • -Maijju-
        ottaa tosissaan kirjoitti:

        Pakko heidän on ottaa sinut tosissaan. Jos v-tulehdus on levinnyt munuaisiin, se on todella paha juttu. Niin että eikun lääkäriin vain ja kerro näytettä viedessäsi, että oireet eivät ole kadonneet!

        Huomenna marssin sinne ja sanon että jo on p..kele ettei vieläkään oireet oo lähteny, vaan pahentuneet vaan... että parasta nyt ottaa selvää mistä on kyse! Ja muutenkin pitäis tehä joku joukkovalitus kaikkien tuttujen kans tuon terveyskeskuksen toiminnasta... Siellä päivystyksessäkin työntekijät vaan juoruilee keskenään eikä auta edes ikkunaan koputtelu. Pitää saada kerrottua loppuun että siskon miehen nuori pikkusisko on jo muuttanut poikaystävänsä kanssa yhteen ja miten naapureilla on vieläkin jouluvalot ikkunoissa. Ja muut mieltä painavat asiat ja sitten vasta palvelemaan asiakasta...

      • *tiina*
        -Maijju- kirjoitti:

        .. on sitten tosi hyvä systeemi. Onko se itse lääkärillä käynti kuinka kallista siellä? Kyllä mua epäilyttää ja pelottaa noit antibiootteja jatkuvasti popsia, meinaan kun neljä kuuria ollut muutaman kuukauden sisällä samaan vaivaan. Älysivät sentään vihdoin antaa sen estolääkityksen reseptin, saa nähä auttaako sitten sekään. Miten sille sun työkaverille kävi, ei kai siitä jäänyt mitään vaurioita suolistoon tai mitään?

        Unohdin sen kirjottaa, eli lääkärissäkäynti on ilmainen, kun olet työnantajan puolesta sairasvakuutettu. Toki sitten löytyy lääkäreitä, jotka vaatii erityisen yksityisen sairasvakuutuksen mutta ei ne välttämättä sen kummempia ole. Ja mikä tärkeintä, pääset heti lääkäriin, ei tarvi etukäteen soitella tai pahemmin odotella. Tosin en ole onneksi montaa kertaa tarvinnut..:-)Ei sille työkaverille onneksi mitään vahinkoja jäänyt, hän ei vaan hoksannut että se homma johtuu niistä antibiooteista eikä keskeyttänyt sitä kuuria heti. Mutta mistäs sen voi potilas tietääkään! Toivottavasti saat tuon tulehduskierteen kuriin, paskamainen tauti se on joka tapauksessa. Itsellä oli kerran melkoisen lievä versio ja silti oli ihan kamalaa..

      • ainakaan...
        -Maijju- kirjoitti:

        Huomenna marssin sinne ja sanon että jo on p..kele ettei vieläkään oireet oo lähteny, vaan pahentuneet vaan... että parasta nyt ottaa selvää mistä on kyse! Ja muutenkin pitäis tehä joku joukkovalitus kaikkien tuttujen kans tuon terveyskeskuksen toiminnasta... Siellä päivystyksessäkin työntekijät vaan juoruilee keskenään eikä auta edes ikkunaan koputtelu. Pitää saada kerrottua loppuun että siskon miehen nuori pikkusisko on jo muuttanut poikaystävänsä kanssa yhteen ja miten naapureilla on vieläkin jouluvalot ikkunoissa. Ja muut mieltä painavat asiat ja sitten vasta palvelemaan asiakasta...

        alkuviikosta siellä, sillon juorut on pahimmillaan ku pitää viikonlopun menoista vaihtaa kuulumiset :D eli juu..sama ongelma täälläkin. sitten tullaan sieltä kopista, että anteeksi kun sait odottaa. äiti oli tokaissutkin kerran että eipä se mitään, varmaan oli tärkeät neuvottelut siellä

      • -Maijju-
        ainakaan... kirjoitti:

        No siellä ne sentään pyytää anteeksi, täällä niitten ilme on aina sellanen että "mikähän v...u se sulla nyt on!" Eivätkä varmaan pyydä anteeks vaikka joutuis kuinka pitkään odottaa.

      • *tiina*
        -Maijju- kirjoitti:

        No siellä ne sentään pyytää anteeksi, täällä niitten ilme on aina sellanen että "mikähän v...u se sulla nyt on!" Eivätkä varmaan pyydä anteeks vaikka joutuis kuinka pitkään odottaa.

        Oletko jo paranemaan päin tai kävitkö jo siellä terkkarissa?

      • -Maijju-
        *tiina* kirjoitti:

        Oletko jo paranemaan päin tai kävitkö jo siellä terkkarissa?

        No hieman on helpottanu, turvotus on laskenu ja silleen. Paitsi että pissaaminen tekee vieläkin tosi kipeää ja paikat on vielä arkana. Kävin tänään viemässä kontrollinäytteen ja sain samalla Diflucanin reseptin, tosin vaihdoin sen apteeksissa halvempaan. Otin jo hiivalääkkeen mutta vielä ei ole oireet helpottanu. Pitää nyt sit ilmeisesti odottaa pari päivää vastausta siitä kontrollinäytteestä. Jos ei siihen mennessä oo oireet hävinny niin pitää mennä sit käymään TAAS tk:ssa. Oli sitte tulehdus vielä tai ei. Hohhoi.. :P

        Eikö siitä näytteestä saa heti tiedon? Vai eikö ne tee sunnuntaisin mitään labrassa? Muistelen vaan, kun itse "uljaasti" kärsin tulehduksesta, sain sen näytetuloksen odottaessa, kontrollissakin. Toivottavasti pääset tuosta paskasta pian eroon. Onko muuten yksityislääkäri sitten kovin kallis nykyään Suomessa? Varmaan ainakin 50-60 euroa ja labratutkimus päälle? Jos noita tulehduksia jatkuvasti tulee, ehkä kannattaisi satsata erikoislääkäriin mutta kallistahan se tietty on..

        Ei sitä vastausta saa heti, oli sitte mikä päivä tahansa. Ainakin arkisin jos aamulla vie niin iltapäivällä saa jonkunlaisen vastauksen, mutta ei "varmaa" vastausta. Eli että ehkä on jotain/ehkä ei. Näin olen käsittänyt... Seuraavana päivänä kun soittaa niin varmistuu onko tulehdus vai ei. Ja sitä seuraavana päivänä (kahden päivän kuluttua) saa reseptin, EHKÄ. Koska silloin on tieto että mikä antibiootti tulehdukseen tehoaa. Mutta se että kerkeääkö joku lääkäri samalle päivälle kirjoittaa reseptin, on asia erikseen. Sitäkin joutunut joskus odottelemaan. Onko siellä sitten asiat kenties paremmin vai? :) On varmasti jos kerran lääkärillekin pääsee heti. Yksityisellä lääkärillä en ole koskaan käynyt, mutta mies tuossa muisteli että ainakin muutaman kympin maksaa pelkkä käynti. Ja hänellä ei tässä kaupungissa ole sen parempia kokemuksia yksityisestä lääkäristä kuin terveyskeskuksen lääkäristäkään, mutta onhan niitä varmasti monenlaisia että ei tietenkään saisi yleistää. Todellakin kannattaisi yksityistä lääkäriä käyttää jos sellaisen "kunnollisen" löytää, mutta ei tosiaan ole hirveästi varaa, niin kuin ei oikein muuhunkaan ole. Juuri loppui työtkin että varsinkaan työttömänä ei olisi varaa sairastella... Täytyy nyt toivoa että pysyisi edes muutaman kuukauden terveenä. :)

        Sikäli kyllä on paremmin kun ei tarvi maksaa eikä jonotella. Tosin täällä on niin eri systeemi koko sairasvakuutuksessa. Sä olet vakuutettu vain jos olet töissä, työttömyyskortistossa tai lapset ja kotona oleva vanhempi sen puolison tai vanhempien kautta. Eli täälläkin on porukkaa joilla ei ole sitä lakisaaäteistä sairausvakuutusta (jos ne ei ole tai ei halua olla työttömyyskortistossa), niiden pitäisi sitten vakuuttaa ittensä yksityisesti. Eli siinä mielessä aika raaka systeemi. Noista yksityisistä Suomessa vielä, erikoislääkärin taksathan on tietty korkeammat kuin yleislääkärin. Jos raha on tiukalla niin mistäs maksat, siinähän menee monen päivän ruokarahat..

      • mallukki
        -Maijju- kirjoitti:

        Huomenna marssin sinne ja sanon että jo on p..kele ettei vieläkään oireet oo lähteny, vaan pahentuneet vaan... että parasta nyt ottaa selvää mistä on kyse! Ja muutenkin pitäis tehä joku joukkovalitus kaikkien tuttujen kans tuon terveyskeskuksen toiminnasta... Siellä päivystyksessäkin työntekijät vaan juoruilee keskenään eikä auta edes ikkunaan koputtelu. Pitää saada kerrottua loppuun että siskon miehen nuori pikkusisko on jo muuttanut poikaystävänsä kanssa yhteen ja miten naapureilla on vieläkin jouluvalot ikkunoissa. Ja muut mieltä painavat asiat ja sitten vasta palvelemaan asiakasta...

        sua on hoidettu ihan oikein,,tämä on hyvä lääke ja oikea lääke vaivaasi.juo lisäksi karpalomehua sillä vaiva saattaa muuttua krooniseksi...

      • -Maijju-
        mallukki kirjoitti:

        sua on hoidettu ihan oikein,,tämä on hyvä lääke ja oikea lääke vaivaasi.juo lisäksi karpalomehua sillä vaiva saattaa muuttua krooniseksi...

        todellakaan hoidettu oikein. Trimetin aiheuttaa minulle todella pahoja oireita, joten se vaihettiin toiseen estolääkkeeseen, joku Nitroc.. tai jotain sinne päin. Oireet alkoivat silloin heti ensimmäisen Trimetin-tabletin jälkeen kun aloitin antibioottikuurin ja loppuivat kun kuuri loppui. Muutaman päivän kuluttua otin ensimmäisen tabletin samaa lääkettä estolääkkeeksi ja taas: heti ensimmäisen tabletin jälkeen alkoi aivan järkyttävä pistely ja polttelu alapäässä. Se oli siis niin sietämätöntä kipua että piti hakea keskellä yötä päivystyksestä burana 600:aa. Siihen Trimetiniin en koske enää ikinä!

        Eli tosiaan kyse oli lääkeaineallergiasta niin kuin alun perin epäilinkin. Edes sairaanhoitaja ei sitä tajunnut vaan väitti virtsatietulehduksen oireiksi, ei kovinkaan ammattitaitoista porukkaa tuolla terveyskeskuksessa! Onneksi pääsin käymään tänään lääkärin luona ja hän myönsi että kyse on varmasti allergiasta kun noin selkeät oireet. Ja turha väittää enää virtsatientulehduksen oireiksi kun ei edes ole mitään tulehdustam kontrollinäyte oli negatiivinen. Kiitos kaikille kärsivällisyydestä! :) Toivottavasti tulehdukset pysyis nyt poissa sen uuden estolääkkeen avulla.

      • minä vain
        -Maijju- kirjoitti:

        Ei sitä vastausta saa heti, oli sitte mikä päivä tahansa. Ainakin arkisin jos aamulla vie niin iltapäivällä saa jonkunlaisen vastauksen, mutta ei "varmaa" vastausta. Eli että ehkä on jotain/ehkä ei. Näin olen käsittänyt... Seuraavana päivänä kun soittaa niin varmistuu onko tulehdus vai ei. Ja sitä seuraavana päivänä (kahden päivän kuluttua) saa reseptin, EHKÄ. Koska silloin on tieto että mikä antibiootti tulehdukseen tehoaa. Mutta se että kerkeääkö joku lääkäri samalle päivälle kirjoittaa reseptin, on asia erikseen. Sitäkin joutunut joskus odottelemaan. Onko siellä sitten asiat kenties paremmin vai? :) On varmasti jos kerran lääkärillekin pääsee heti. Yksityisellä lääkärillä en ole koskaan käynyt, mutta mies tuossa muisteli että ainakin muutaman kympin maksaa pelkkä käynti. Ja hänellä ei tässä kaupungissa ole sen parempia kokemuksia yksityisestä lääkäristä kuin terveyskeskuksen lääkäristäkään, mutta onhan niitä varmasti monenlaisia että ei tietenkään saisi yleistää. Todellakin kannattaisi yksityistä lääkäriä käyttää jos sellaisen "kunnollisen" löytää, mutta ei tosiaan ole hirveästi varaa, niin kuin ei oikein muuhunkaan ole. Juuri loppui työtkin että varsinkaan työttömänä ei olisi varaa sairastella... Täytyy nyt toivoa että pysyisi edes muutaman kuukauden terveenä. :)

        Kyllä meillä sentään saa tiedon, että jotain tulehdusta on, jo samant tien (noin 10 minuutin odotuksella) ja sitten annetaan resepti mukaan. Näyte menee tosin vielä viljelyyn, jolla varmistetaan, että annettu lääke tosiaan tehoaa. Enkä minä kyllä suostuisi vastaanotolta lähtemäänkään ilman reseptiä, kun oireet on niin kovat.

      • Anonyymi
        -Maijjju- kirjoitti:

        Yksi antibioottikuuri oli kerran Selexid 200 mg, muita en muista. Tuota se on yleensä tainnut olla. Aikaisemmin (vuosia sitten) kuurit ovat aina auttaneet, mutta viime kuukausien aikana mulla on ollut tulehduksia useammin. Mutta tosiaan oireet ovat olleet todella lieviä ja välillä niitä ei ole ollut ollenkaan. Joten en ole varma onko tulehdus missään välissä lähtenyt ollenkaan pois, vai onko se vain uusinut lyhyen ajan sisällä.

        Tiedän että minun pitäisi juoda paljon karpalomehua ym. nestettä, mutta tässä tilanteessa minua ei todellakaan huvita rampata vessassa kun se on niin sairaan tuskallista, en ole ikinä tuntenut vastaavanlaista kipua! Käyn tottakai kuurin jälkeen kontrollissa että onhan tulehdus varmasti lähtenyt. Kun vaan pystyis jotenkin helpottamaan tuota kipua, mikään ei ole auttanut..

        Aluksi kokeilin Canestenin voidetta siltä varalta jos se olisi hiivaa, ei auttanut yhtään. Sen jälkeen olen laittanut bepanthenia pari tai kolme kertaa päivässä. Olen myös syönyt särkylääkkeitä, 2-3 päivässä. Eikä paljon auta sekään. Pitää vaan yrittää kestää..

        Minulla ihan samaa rataa mennyt jo vuoden eikä loppua näy. Oireet tosi pahat, sattuu kirvelee polttaa viiltää, mikään ei auta. Trimopan kuuri nyt syöty 100mg 30 vrk. Ei mitään vaikutusta . Tunnin- kahden välein( välillä 15min.)välein pissahätä. Ja sattuu ihan sietämättömästi.
        Olin virtsarakon tähystyksessä, jouduin paniikkiin siinä, kun sattui niin paljon ja puudute ei tehonnut. Pyysin kaksi erikertaa odotellessani että saisin vahvan esilääkkeen. Lupailivat, mutta ei annettu. Kaksi lääkäriä kolme hoitajaa aloittivat kidutuksen. Itku tuli jo ennen kuin saivat sen tutkimusletkun virtsaputkeeni. Lääkäri repi alapäätäni auki sellaislla sadistisella otteella että haava tuli. Kirveli ihan sairaasti toista viikkoa.
        Nousin paniikissa ylös siitä , ja huusin että nyt loppui mun kidutus. Olin shokissa.
        Tällaista on hoito tänä päivänä Suomessa. Sain siltä seuraavan kidutusajan Ruoholahden klinikalle, jonne menen, mutta tutkia en kyllä anna. Se kokemus ei tule toistumaan enää . Ai niin.
        Unohdin kertoa että määräsi psyykelääkettä kun olin niin"hoitovastainen". Kyllä on lääkärien lääketieteen taso laskenut Suomessa. Missä on tietämys kivusta ja sen hoidosta? Ja erityisherkkien hoidosta?
        Ei lääkärin kuulu tuottaa ihmiselle sietämätöntä kipua, tuskaa ja kauhua, vaan juuri päinvastoin!

      • Anonyymi
        *tiina* kirjoitti:

        Eikö siitä näytteestä saa heti tiedon? Vai eikö ne tee sunnuntaisin mitään labrassa? Muistelen vaan, kun itse "uljaasti" kärsin tulehduksesta, sain sen näytetuloksen odottaessa, kontrollissakin. Toivottavasti pääset tuosta paskasta pian eroon. Onko muuten yksityislääkäri sitten kovin kallis nykyään Suomessa? Varmaan ainakin 50-60 euroa ja labratutkimus päälle? Jos noita tulehduksia jatkuvasti tulee, ehkä kannattaisi satsata erikoislääkäriin mutta kallistahan se tietty on..

        Ei ainakaan Helsingissä yksityislääkäriin pääse alle satasella, ja labrakokeet ovat tosi kalliita...

    • Anonyymi

      Todella kamalaa, lopeta laake ja pyyda toista laakeltta,toi on ihan kiduttavaa elamista!!!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe