KATSOKAA YLE-2

!! KATSOKAA SEURAAVA OHJELMA !!
-- Kopio Ylen Ohjelmaoppaasta --
--------------------------------

Silminnäkijä: Nokian kuori murtuu
TV2 klo 22.35
YLE TV2 torstaina 26.4.2007

SILMINNÄKIJÄ: NOKIAN KUORI MURTUU
Miten yhtiön eettiset tavoitteet toteutuvat?

Suurilla kansainvälisillä yhtiöillä on nykyään tapana korostaa eettisiä arvojaan. Miten ilmoitetut eettiset tavoitteet toteutuvat Suomen suurimman ja tärkeimmän yhtiön Nokian tapauksessa?

Nokia sanoo palkitsevansa työntekijöitään tasapuolisesti. Yhtiön ennen niin puhtoinen ulkokuori on saanut kuitenkin säröjä, kun suomalaiset työntekijät ovat protestoineet henkilöstöpolitiikkaa ulosmarsseilla. Nokian ylempiä toimihenkilöitä edustava ammattiyhdistysliike sanoo, että Nokia muun muassa pyrkii välttämään ylitöistä maksamista. Ay-liikkeen mukaan ylitöitä ei Nokiassa merkata asianmukaisesti.

"Käytännössä tämä on aiheuttanut sen, että ylitöitä ei ole pystynyt hakemaan", sanoo lakiryhmän puheenjohtaja Ari Kiiras Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestöstä.

Nokia sanoo myös tekeväsä parhaansa löytääkseen alihankkijoita, jotka noudattavat kansainvälisiä ihmisoikeuksiin liittyviä lakeja ja käytäntöjä. Kansalaisjärjestöt ovat tutkineet Nokian ja sen alihankkijoiden palkkalistoilla olevien ihmisten työoloja muun muassa Kiinassa ja Intiassa. Alihankkijoiden toiminnassa on ollut paljon puutteita; ylitöitä tehdään yli lain salliman määrän, palkkaa pyritään maksamaan alle minimin eikä ammattiyhdistysliikettä käytännössä haluta tehtaille.

"Alihankkijoiden toiminnassa ollut puutteita silloin tällöin. Me pyrimme niihin puuttumaan", vakuuttaa Nokian johtokunnan jäsen, yhteiskuntavastuuasioista vastaava Veli Sundbäck.

Nokian pyrkimys olla "hyvä yrityskansalainen kaikkialla, missä toimitaan" joutuu koetukselle myös Intiassa. Siellä yhtiö vastaanottaa huomattavia etuja yhteiskunnalta, muun muassa veroalen ja takeet lakottomasta toiminnasta. Yhtiö on joutunut suurennuslasin alle myös Kongon kriisialueelta louhittavan raaka-aineen tantaalin takia. Nokia vakuuttaa, ettei sen matkapuhelimissa käytetä Kongon tantaalia, vaikka aukotonta järjestelmää sen estämiseksi ei olekaan olemassa.

Silminnäkijän raportin ovat toimittaneet Juha Ristamäki ja Boris Salomon.

http://www.yle.fi/silminnakija/

km/la

---------------------------------------

JOS ET PYSTY KATSOMAAN TÄNÄÄN 26.4 NIIN UUSINTA VARMASTI TULEE JA NETISTÄKIN TUON OHJELMAN VARMAAN NÄKEE PIAN.
2475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos et ehdi TV:tä katsomaan niin katso ohjelma netissä.

Minun silmissäni Nokia mennetti kyllä puolet pisteistään ja en ihmettele miksi ihmiset eivät enää ole kiinnostuneet ko. yrityksen toiminnoista suomessa lainkaan.

Jotkut jopa ovat sitä mieltä, että olisi parempi yhteiskunnalle ja turvallisuuspolitiikalle jos Nokia pakkaisi tavaransa ja lähtisi maasta ennen kun aiheuttaa talouden täydellisen kaatumisen ja palautumattoman työpolitiikan vääriytymän.

http://www.yle.fi/media/asxgen.php?file=a2/silminnakija/Sinä NOKIA Ristamäki_16_9_lo.wmv

Suomen työpolitiikka ei ole enää terveellä pohjalla ja Nokia on jo aiheuttanut hirvittävää tuhoa suomen koulutuspolitiikassa. Toivottavasti ehdin muuttaa suomesta pois ennen kun Nokia kupla poksahtaa silmille ja poliitikot heräävät ruususen unestaan tähän todellisuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KLO 22.35 kirjoitti:

!! KATSOKAA SEURAAVA OHJELMA !!
-- Kopio Ylen Ohjelmaoppaasta --
--------------------------------

Silminnäkijä: Nokian kuori murtuu
TV2 klo 22.35
YLE TV2 torstaina 26.4.2007

SILMINNÄKIJÄ: NOKIAN KUORI MURTUU
Miten yhtiön eettiset tavoitteet toteutuvat?

Suurilla kansainvälisillä yhtiöillä on nykyään tapana korostaa eettisiä arvojaan. Miten ilmoitetut eettiset tavoitteet toteutuvat Suomen suurimman ja tärkeimmän yhtiön Nokian tapauksessa?

Nokia sanoo palkitsevansa työntekijöitään tasapuolisesti. Yhtiön ennen niin puhtoinen ulkokuori on saanut kuitenkin säröjä, kun suomalaiset työntekijät ovat protestoineet henkilöstöpolitiikkaa ulosmarsseilla. Nokian ylempiä toimihenkilöitä edustava ammattiyhdistysliike sanoo, että Nokia muun muassa pyrkii välttämään ylitöistä maksamista. Ay-liikkeen mukaan ylitöitä ei Nokiassa merkata asianmukaisesti.

"Käytännössä tämä on aiheuttanut sen, että ylitöitä ei ole pystynyt hakemaan", sanoo lakiryhmän puheenjohtaja Ari Kiiras Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestöstä.

Nokia sanoo myös tekeväsä parhaansa löytääkseen alihankkijoita, jotka noudattavat kansainvälisiä ihmisoikeuksiin liittyviä lakeja ja käytäntöjä. Kansalaisjärjestöt ovat tutkineet Nokian ja sen alihankkijoiden palkkalistoilla olevien ihmisten työoloja muun muassa Kiinassa ja Intiassa. Alihankkijoiden toiminnassa on ollut paljon puutteita; ylitöitä tehdään yli lain salliman määrän, palkkaa pyritään maksamaan alle minimin eikä ammattiyhdistysliikettä käytännössä haluta tehtaille.

"Alihankkijoiden toiminnassa ollut puutteita silloin tällöin. Me pyrimme niihin puuttumaan", vakuuttaa Nokian johtokunnan jäsen, yhteiskuntavastuuasioista vastaava Veli Sundbäck.

Nokian pyrkimys olla "hyvä yrityskansalainen kaikkialla, missä toimitaan" joutuu koetukselle myös Intiassa. Siellä yhtiö vastaanottaa huomattavia etuja yhteiskunnalta, muun muassa veroalen ja takeet lakottomasta toiminnasta. Yhtiö on joutunut suurennuslasin alle myös Kongon kriisialueelta louhittavan raaka-aineen tantaalin takia. Nokia vakuuttaa, ettei sen matkapuhelimissa käytetä Kongon tantaalia, vaikka aukotonta järjestelmää sen estämiseksi ei olekaan olemassa.

Silminnäkijän raportin ovat toimittaneet Juha Ristamäki ja Boris Salomon.

http://www.yle.fi/silminnakija/

km/la

---------------------------------------

JOS ET PYSTY KATSOMAAN TÄNÄÄN 26.4 NIIN UUSINTA VARMASTI TULEE JA NETISTÄKIN TUON OHJELMAN VARMAAN NÄKEE PIAN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu